perjantai 30. joulukuuta 2011

Naruskos ukkos ja akkos menokelkos 2012...

Jahas jahas, täällä sitä Ukkas ja Mummus valmistautuvat aloittamaan uuden vuoden järven rannassa poissa Naruskajoen tutun kohinan ääreltä. Tämä reisu on laatuaan ensimmäinen, jonka järjestäjinä ovat monivuotiset asiakkaamme. Sama tahti jos jatkuu ja kaikki asiakkaat Ukkaa ja Mummua alkavat kuletella mualiman ääriin, niin monet maat tulee vielä nähtyä ja näytettyä, jos elonpäivää piisaa...

On se aika kummallista, että pitää varautua kaikenlaisiin näpistelijöihin ja miksei nipistelijöihinkin. Mummu täällä ompelee hullun lailla rättisulkeisissa salalokeroita käteisvaroille. Ukan alushousuihin oltiin jo ompelemassa sisätaskua, mutta Ukka kieltäytyi siitä tyystin. Sehän saattaa joku senjoriitta alkkareista kähveltää eka yönä koko matkakassan niinko kohtalokaassa sambasa konsaan. Eii veikkonen, Ukka laittaa lompsan vaijerilla lihoihin kiinne niin, että nykypainolla tulee taskuvarkaalle 88 kiloo lapinlihaa kaupantekijäisinä, jos meinaa kassan näpistää. Ja akillesjänteret poikki hijastuu myös askel ryövärillä.

Kait ne ystävällistä kansaa ovat siellä epsanjan maasa? Ei kait sinne heleskuta viejen olla menossa ryöstettäväks ja raiskattavaks, vaan lustinpithon ko Luostolla!

Sekalainen seurakunta hoitaa talkkarintehtäviä ja Rihlan ruokintaa Naruskalla vajuan pariviikkosen. Kotio tullaan Ukan nimipäivän maissa, elleivät käännä konheita katolleen niinko joku päivä sitten taas Putolevin tuolla itänaapurissa. Onneks meitin lentohärvelit on sinivalkosiipisiä.

Lepposaa Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti! Etelätuulella jos hiekka täällä hampaissa ratisee, nin se johtuu vaan siitä, että Ukka peittelee Mummua rantahiekkaan, ettei nahka rullalle kärvenny...

Se on moro ja täältä keskeltä keskittymisrituaaleja tällä kertaa tähän.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Maailman laidalla leppoisa talvipäivä.

Kun pitkän Tapaninpäivän ajan on täällä Naruskalla kuunneltu viranomaistiedotteita myrskysäästä siellä Etelä-Suomessa, niin väkisin on mielessä pörrännyt ajatus, että Suomi on sentään pitkä maa. Niin pitkä, että toisessa päässä ei säätilasta pysty päättelemään höhkäsenpöläystä siitä, että jossain päin Suomea mettää kaatuu kuin heinää ja katot repeilevät taloista irti.

Surullista on myös ajatella sähköttömyttä aikana, jolloin ihmisillä olisi ollut aikaa harrastaa haluamaansa. Kun uutiskuvia katselee ja viranomaisia kuuntelee, niin sähköttömyyttä on eri puolilla odotettavissa päivätolokulla.

Eipä sitä liikaa viitsi kehuskella leppoisimmalla mahdollisella talvipäivällä Naruskalla, missä myös kaikki toimii, kuten toimia kuuluukin. Sellainen meillä täällä tänään kuitenkin päivä oli. Elämme siis pitkässä maassa. Vastakohtien maassa.

Kauniiksi säätieteelliseksi lopuksi Ukka voi väliaikatietona kertoa, että vuoden 2011 joulukuun keskilämpötila on tähän päivään mennessä kymmenkunta astetta korkeampi vuoden 2010 joulukuuhun verrattuna. Sellaiset erot lämpötiloissa talvikuukaisina näkyvät tällaisessa isossa tuhannen kuutiometrin tilavuudeltaan olevassa talossa puupinoissa, jotka vajenevat niin hitaasti, että puuliiteriä ei normaalin kahden täyttökerran sijasta ole tarvinnut tälle talvelle täyttää kuin kerran. Lauha sataa laariin, voisi asian sananlaskuksi muotoilla.

Uudella myräkällä uutiset uhkailevat alkuviikosta. Toivottavasti saadaan entiset vahingot korjattua ja luonnonvoimilta suopeutta niin, että Tapaninmyrskyn kaltaista ei missään päin Suomea enää tarvitsisi kokea.


Oheinen kuva on vuoden pimeimmästä ja lyhimmästä päivästä Naruskalta 22.12.2011. Kulunut Tapaninpäivä ei maisemaltaan ja valaistukseltaan tästä kuvasta ole juurikaan muuttunut. Paitsi sen kukonaskeleen verran.

Tukikohasta myrskyvahinkojen myötäelämisiin tähän.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Pelastushelikopteri Naruskan joulun päätähtenä....

Pelastushelikopteri ei niin kovin jokapäiväinen näky täällä Naruskalla onneksi ole. Nyt sen säkätystä on saanut kuunnella senkin edestä ja pilotti on suunnilleen väsymätöntä sorttimenttia. Kopteri on lennellyt valoisana aikana ja hämärälentoa, eikä pilkkopimeälentelykään ole pois suljettu.

Kopterilla on pelastettu muun ohessa ponimerenneitoja, joka on Naruskan uusimpia luontokappaleita. Yölläkin pitää liikuskella tässä talossa matalin askelin, ettei vahingossa polkaise lattialla vilistäviä merenneitoja.

Tämä kaikki on Joulupukin ansiota. Pukkeloinen pyörähti pitkän aattopäivän odottelun päätteeksi armahtamassa lapsoset ketterät, joille pukin odottelu muodostui jo kestävyyslajiksi. Aikalailla raakalaismaista aikuisilta on, että pikkuväkeä odotutetaan ensin koko joulukuu ja sitten vielä viimeisenä päivänä vedätetään iltapimiään.

Onneksi leijonaosa tämänvuotisista joululahjoista niin lapsille kuin aikuisillekin tässä talossa oli Joulupukki osannut valita hyödyllisiä käyttöesineitä, eikä varsinaisia turhakkeita kolmeentoista lahjasäkilliseen juurikaan ollut lipsahtanut.

Silmä on sammunut auringon tähän vuodenaikaan, mutta lapsosten silmien loiste sen moninverroin korvaa. Huomenissa Tapaninpäivänä sanotaan päivän olevan kukonaskelen verran pidempi kuin toissapäivän eilisen talvipäivänseisauspäivän pituus. Tarkkana kun on, niin pituuseron helposti huomaa.

Vuodenvaihde lähestyy. Mummulla on hurja suunnitelma raijata Ukka manolitojen maahan jonnekin etelään. Kymmenen päivän kuikuilu jossain andaluusian takamailla saattaa olla virkistäväkin kokemus, vaikka tosipuheessa Ukka saattaisi viihtyä kotinurkillakin. Kaitse on mentävä, kun lippu on lakkarissa. Eikäpä tuota ulkomailla ole tullut käytyä, jos ei Ruotsin reissuja lasketa tai nuita tankkausreissuja ja yhtä kalastusreissua tuonne puuttiniaan.

Ottakaapa muuallakin levon ja ja leikin kannalta Joulun loput ajat, kuten mekin täällä Naruskalla teemme. Juhannus on seuraava merkittävämpi tapahtuma. Eikä se ole kaukana.

Kuvamateriaali välittäköön osan tunnelmasta sinne lukijoille, joille täältä toivotetaan Rauhaisaa Joulunjatkoa ja turvallisia ajomatkoja, milloin ne paluumatkat siten tapahtuvatkin.








Tukikohasta kinkkua ja mettontäkkää masut täynnä tähän.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulua odotellessa...

Ukassa piilevänä asuva runoilija on onneksi putkahtanut tyttäressä näkösälle. Osoituksena tästä Ukka virittää lukijoita Joulun tunnelmaan oheisella runolla, jonka Kati kertoi olevan tunnelmia lähipäiviltä heidän Joulun odotuksessaan. Älkää kyntäkö itseänne näännyksiin adventtisohjossa, vaan aloitelkaa Joulurauhaan keskittyminen vaikka tästä jo nyt:


KAUNEIN JOULULAULU

Kirkkoon veisuja laulamaan
me räntäsateessa kahlataan
roikkuu pimeä päitten yllä.

Tuhat ihmistä
meidän edellä.
Pidän kädestä
pientä tyttöä.

Hän tutkii lauluja vihkostaan
ei ehdi kaikkea lukeakaan
- ensi vuonna jo sitten kyllä.

Hän löytää jostain piparin
”tään pöydältä mä varastin”
Me lauletaan,
hän nakertaa
ja meinaa penkkiin nukahtaa.

Kun alkaa urut Joulupuun
niin tytön katse kirkastuu
”äiti minä ossaan tään!”

Hukkuu veisut tuhannen
kun vierelläni kuulen sen.
Äänen hennon, korkean
siinä hiljaa laulavan.

”Äiti mikä sua itkettää?”




Tukikohan Päällikkö päättää kotimatkasuunnittelemisiin täältä vähenevien Mirrien keskeltä tekopitäjän vierestä tähän.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Vesi tippuu etelässä, Naruskalla räystäät...

Maaliman kirjoissa on taas kerran hiukkasen sivut sekasin. Normaalisti Naruskalla räystäät tippuvat vasta keväällä maaliskuun loppupuolella tai huhtisella kuulla. Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt.

Jos Mummun Keski-Suomeen tänään lähettämä kuva ei ole trikkikuva tai menneiltä vuosilta, niin uskottavasti näyttää siltä, että mennään huhtikuuta joulukuussa. Aurinkolippaa ei lännen suuntaan tähän aikaan vuodesta tarvita, koska huruutellaan auringotonta kaamosta. Ei mollukka häikäse.

Lumimittarissa Naruskalla on lunta kolmisenkymmentä senttiä, eli meillä ei mustasta Joulusta vaaraa liene. Täällä kirjamarkkinoiden ja kissamyymälän laidalla Petäjävedellä tilanne on toinen, koska vettä vihmoo, eikä lunta montaa senttiä ole räkäkelillä tuhottavaksi.

Nooh, jos Joulupukki Täplän kaimapojalla pääsee Lapin ja Lannan rajallekaan, niin eiköhän sitä loppumatka lasten kiltien luokse taivu vaikka juosten. Tai hulikopperolla.

Loppurynnistys täällä adventtisohjossa on alkamassa ja Ukka pääsee Kasperin kanssa tulevan viikon loppupuolella rauhoittumaan Naruskan Joulurauhaan. Toivottavasti räystäsroikkulumet siihen mennessä ovat turvallisesti tulleet maihin, ettei kenenkään lasareetissa tartte Joulua vietellä.

Kuva varmemmaksi vakuudeksi tutkintaan ja silleen.



Tukikohan Päällikkö päättelee täältä jostain tähän.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kymmenen pojon joululahjavihje...

Ukka antaa näin Joulun kunniaksi ilmaisen lahjavihjeen. Lahjan saajaksi tarvitaan vanhusiässä oleva ihminen, joka ei koskaan ole käyttänyt tietsikkaa, eli kotoisammin sanottuna hanivellkompjuutteria.

Lahjaksi kelpaa toimiva vaikkapa omassa käytössä ollut pöytätietokone, jossa on valmiudet kohtuulliseen nettiyhteyteen. Itselle voi näin ostaa uuden ja vanha tulee hyötykäyttöön, eli kierrätykseen. Kierrerätyskoneeseen ostetaan mokkulanettiyhteys. Lisäksi koneeseen on ehdottomasti lisättävä toimiva tulostin. Myös kevyt kaiutinpaketti on tulevia radiokuunteluja ja muita äänikuunteluja varten välttämätön.

Ennakkokyselyjä tai varoituksia ja mitään mielipidetiedusteluja lahjan saajalta ei kysellä, vaan kone kannetaan H-hetkellä saajansa kotiin ja samantien asennetaan kaikki vermeet toimintakuntoon. Asennusta ei lahjansaajalle isommin tarvitse esitellä, vaan joku nuoremman polven edustaja tekee sen homman. Lahjansaaja kokeilee ensikerran konetta sitten, kun täydellinen toimintavalmius koneelle on valmis.

Lahjansaajalle perustetaan sähköpostilaatikko esimerkiksi vaikka Gmailin kautta.

Joulunpyhien kuluessa lahjansaajalle annetaan tehopaketti koneen peruskäyttämisestä. Hänelle ja mahdollisesti hänen läheisimmälleen esitellään kaikki ne perusasiat ja yhteydenpitohommat, jotka jatkossa voidaan tietsikalla hoidella. Vanhemmat ihmiset tarvitsevat muistivihon, johon he tekevät oman muistinsa tueksi perusasioiden käyttöohjeet. Lahjansaajalle nimetään yhteyshenkilö, joka on ensisijainen neuvonantaja ongelmatilanteissa.

Tässä perusohjeet. Esimerkin elävästä elämästä Ukka kertoo lyhyesti tässä:

Anopille ostettiin hänen tietämättään 80 -vuotislahjaksi edellä kerrotut vermeet. Muutosvastarinta murrettiin minuutissa ja ensimmäisen illan teho-opetussession jälkeen tapahtui näin:

Seuraavana lahjansaannin jälkeisenä aamuna muiden vielä nukkuessa anoppi oli surffailemassa netissä sanomalehtiä. Ensimmäiset sähköpostit hän lähetti saman päivän iltana ja otti niitä myös vastaan. Ensimmäisen käytöviikon lopuksi anoppi teki netissä itsenäisesti kaupat. Hän tilasi ja maksoi Gigantin nettikaupan kautta pyykkikoneen, jonka myyjäliike sovitusti kävi hänelle tuomassa ja asentamassa...

Pankkiasiat ja sähköpostit liitetiedostoineen olivat rutiinitasolla parissa viikossa. Kolmen viikon jälkeen Petäjävedeltä osattiin lähettää itse otettuja valokuvia sähköpostin liitteenä ja osattiin myös ottaa vastaan sukulaisten lähettämiä liitetiedostoja. Sanomalehti Keskisuomalaisen anoppi hyvästeli laatikkoon kannettuna parissa viikossa ja siirtyi lukemaan lehtijutut netissä.

Näin se meni ja menee. Normaaliällillä varustetulle vanhukselle tämä kaikki on mahdollista, kun löytyy rohkeita lahjanantajia. Investointi ei ole iso ja vaste hyvin suunnitellulle tietsikkapaketille on verraton. Syrjäytymisen pelkoa ei tällaiselle vanhukselle näköpiirissä ole.

Näin sen näen. Ja jonkun muun on syytä nähdä myös.

Ja näin Jouluna lahjanantajistahan ei perinteisesti pulaa ole.

Kauniiksi lopuksi Ukka voi kertoa anopin mielipiteen hänen kohtelustaan hommata tietsikka hänelle ilman ennakkovaroituksia. Kerttumummu on sitä mieltä, että jos hän olisi asiasta saanut vihiä etukäteen tai häneltä olisi mielipidettä kysytty etukäteen, niin tietokoneelle olisi tullut jyrkkä EI. Kerrotulla menettelyllä asia hoitui kivuttomasti, eikä Kerttumummu nyt luopuisi tietokoneestaan ja sen oheislaitteista millään hinnalla.

Siitäpä epäuskoiset saitte!


















Tukikohasta seittemänsaanviijenkymmenen kilometrin päästä tähän.

Ihme.

Mää en oo mää, jos tää onnistuu. Makoilen iliman sliiaseja oottamaa herätyskellon pirinää. Naputtelen st suittirenkaana kapulaa ja suunnittelen raapustaa logiin jothain pitkästä aikaa. Tätä sätöstystä jos lukemaan pystytte, niin kaikkien Ukan tuntevien on heti kirjotettava Joulupukille näin:"hyvä pukkeli..tuo mulle samallaine käytetty samsunki ku ukkallaki o. ukalta tullee puolto"

perjantai 9. joulukuuta 2011

Ukka on vielä hengissä...

Hui kauheeta, miten ouvolta tuntuu maalaispojasta, kun pitkästä aikaa on joutunu tänne kaupungin humuun ja sumuun. Jyväskylä oli entisessä elämässä kotikaupunki, mutta hiukkasen se on naamaansa peseskellyt Ukan Sallassa asumisen aikana, vaikka siitä ei ole mennyt kuin vaivaiset kolokytä vuotta.

Kovin on täällä meno toisenlaista. Naruskalle saa meitin pihalle tuuva autosa vaikka puoleksi vuuveksi, eikä maksa mitään. Täällä saa Bronkkoa siirrellä kieli vyön alla paikasta toiseen niinko henkesä häässä. että Lappusliisukat ei liimaile tarrojaan ikkunoihin. Joutu semmosen muovisen kellonkin ostamaan, että saa ees sen siunaaman sekunnin jossain ruudusa viivähtää. Kummalliseks on meno kotomaassa menny.

Täällä on vähän niinku armeijakomento. Tulikomennot kuuluu vaan, että kirjakauppa kokoa, pura ja kokoa ja siirrä. Ja lepo on lyhyttä ja petipaikatkin on aika kaukana, kun ei löydy sijaa majatalosta tekopitäjä Pettuvettä lähempää.

Ukka osti halavalla hyvän tuolin, josta meininki oli myyvä satakunta kissimirriä. Kasperi kuiten hoksi, että siinon lökösimmästä päästä työpaikka, joten Ukka seisoskelee nyt talavikenkiesä päällä. Kohta tulee mieleen lättäjalakahommelit.

Tukikohta pyörii siellä Mummun hoteissa ja myö täällä pyöritään kaupungin sykkeessä. Kissakauppa käy hyvin, eikä täälläkään Mirrit ole naukasseet...Tottelevaista sorttia.

Ukka istuksii tuossa uutukaisessa viijen eeron löhötuolissa sitten tammikuun pakkasilla kotosalla. Tai joulunpyhistä lähtiin. Mainostelkoon Kasperi siinä Mirriä nuoremmakseen...


Mualimalta kotirauhaa ootellessa tähän.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kullaojan kauniit maisemat.

Kun on kotipitäjässä tuhansia neliökilometrejä maapinta-alaa ja sen myötä satojatuhansia hehtaareja, niin vängällä jää muutama hehtaari käymättä ja löytymättä. Niin on meillekin käynyt, vaikka monessa paikassa on kolmenkymmenen vuoden aikana Sallassa tullut koluttua. Aikanaan kirkonkylällä asuessa tutummiksi tulivat Etelä-Sallan perukat, mutta Naruskalla asuessa on enimmäkseen luontoretkien suunta ollut Pohjois-Salla.

Aivan sattumoisin tuli eilissäpäivänä tuon kylämme linkomiehen Jarkon kanssa puheeksi lähialueen poikkeukselliset maisemat. Jarkko luuli iliman ja muuta, että Mummun ja Ukan tiedossa on Kullaojan putoukset ja kalliot. Vuan kun ei olleet, eivätkä ole. Ystävällisesti Jarkko lähetti puheidensa vakuudeksi vielä pari viimekesäistä valokuvaa omilta retkiltään noihin puheena olleisiin maisemiin.

Näitäpä ei kahta kertaa tarvitte luonnon ystäville vilauttaa, niin paikka varmaankin tulee etsittäväksi ja löydettäväksikin. Tässäpä malliksi pientä esimakua ilmeisen mukavista maisemista. Epäilenpä, että tämän talon kameraharrastajat eivät näistä maisemista poissa pysy, kunhan kesä koittaa. Eikäpä talvikaan laskuista pois ole. Olokeepa hyvät. Näille pelipaikoille opastetaan, kunhan reitit sinne tiedustellaan. Naruskajärven ympäristöön ei harpilla isoa rinkiä tarvitse pyöräyttää, niin paikka jää renkaaseen.



Tukikohasta filmirullien pakkamisiin tähän.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Joulukalenteria revitty jo kuusi luukkua!

Ukka sai Väykältä ja Maukalta ikioman joulukalenterin. Sepä olikin semmonen hätähousun kalenteri. Sitä on saanu repiä kynnet verillä jo kuuven luukun verran. Hemmetin hyvä kalenteri ja tietävää sorttia. Jopa niin tietävää, että Ukka entistä vankemmin on alkanut uskoa Joulupukkiin. Toki Ukka siihen aina on uskonut. Tuli meinaan yhdestä lunkusta tässä päivänä muutamana semmonen Jokeri. Ukka arveli, että Mummu tietenkin haluaa, että joku paikka talossa maalataan, mutta eipä se sitä ollu. Napsahti meinaan samana päivänä Jokerissa rapiat 50 €uroo Ukan joulurahastoon.

Tänään avasin kakkosen, kun äsken tultiin kirkonkylältä. Siis joulukuun kakkosen. Neljä sai repiä jo marraskuun puolella.  Joulukalenteri tiesi taas asiat. Ukka osti kirkonkylän kaupan tädiltä tänään kolme kiloa kotimaisia punakeltaisia omenoita. Eiköstä vain joulukalenterin lunkasta tärähtäny punakeltanen Omena! Tosi viisas kalenteri, tietää asioita etukäthen ja takuakäthen!

Jos se kalenteri oiken viisas on, niin huomenna sieltä täytyy tulla ihkauuvet kirkaanvihreet piikarit tai sitten semmoset kummista tehyt liukuriesteet patiineihin. On meinaan ennätysliukasta tuolla pihakenturalla. Nyt, kun kolomatta päivää pitelee lussalla ja vettä satelee ja myrsky pihaa voitelee, niin kiiltää kun sillä entisellä ulukomaanelävällä. Postilaatikolle ei tänään ollu mitään asiaa iliman rautakaupansedältä ostettua hiekkasäkkiä. Sitä tavaraa on kulunu tällä kartanolla kuutiotolokulla, että vähänkään vois välttyä turvalleen tyyskähtämisiltä tai persiilleen lentämistä. Katkenneet nilikat ja vintturapolovet on sen verran vielä tuoreessa muistissa.

Jos ette juttua usko, niin kattokaa kuvasta. Kiiltää se. Ja on liukasta. Onneks sisällä ei niin liukasta ole kuin voi.


Tukikohasta luistimenterottajaisiin tähän.

torstai 1. joulukuuta 2011

Mirrit sikiää...

Voi hyvänen aika, miten nuo leikatutkin mirrit ovat hyviä lisääntymään. Ettei vain olisi se eka mirri ollut jo tullessaan siunatussa tilassa. Nyt niitä killejä joka tapuksessa on jo kolme kipaletta. Ne ovat kaikki eri kokoisia, mutta ovathan ne eri ikäisiäkin.

Niitä tosipuheessa käväisi lukumääräisesti täällä enemmänkin, mutta Ukka onnistui niistä jo muutaman myymään. Ei uskoisi, miten helppoa kauppatavaraa ovat nämä Muistimirrit. Nämä viedään suunnilleen hännästä vetämällä, kun joku niitä pääsee vilkaisemaan...Jaa mistäkö se nimi tulee? No, se tulee siitä, että näillä mirreillä on tuossa etumustassaan sen verran tasaista pintaa, että siihen voi liimata vanhanmallisen puisen pyykkipojan. Siihen pyykkipoikaan vuorostaan voi näppärästi kiinnittää ohjelappusia talon asukkaille. Ukallakin on ensimmäisen Muistimirrin rintamuksista löytynyt jo jos jonkinlaista työlistaa imuroinneista, tiskaamisesta, ruokatoiveista ja niin edelleen. Kaikki sellainen on tietenkin jäänyt Ukalta tekemättä, mikä rajautuu harrastuksenomaisen puuhastelun ulkopuolelle. Mutta lippulappusia on kyllä ollut näkösällä, kun mirriä on aamusella käynyt silittämässä...

Hohhoijjaa, jospa niitä Muistimirrejä saisi muutaman vielä syntymään, niin niitä voisi ottaa matkaseuraksi Jyväskylään. Tulevan viikon keskiviikosta lähtien Ukan ja Kasperin saattaa löytää Jyväskylän kaupungista erään kirpputorin uumenista, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Siletä löytyy myös hyvä valikoima erilaisia Mirrejä moneen makuun. Ja lukemista kans. Raportoidaan asiasta lähemmin, kun saadaan tarkat aikataulut kehiin ja työnjohto pois leikkauspöydältä.


Salaperäisyysverhon raottelemisiin täältä Tukikohasta Joulukalenterin ykkösluukulta tähän.

Sininen ja lumi ovat valttia...

Tai oikeammin sanottuna OLIVAT. Alkuviikosta Naruskalla oli mitä hienoimmat postikorttikelit, kuten lumimaisemia osuvasti voitaneen kutsua. Kun olisi lunta puissa, maassa ja vielä vaikka ilmassakin, niin se tekisi talvitunnelman. Mutta säiden jumalat eivät ole kovin armollisia.

Muutamassa tunnissa toissapäiväinen -15 asteen pakkanen kellahti nurin ja tilalle tarjoiltiin pari astetta plussaa. Siihen sivuun kun tärhäytetään puuskittaista etelätuulta vuorokauden verran, niin sitten voikin valokuvaamisen tilapäisesti ainakin maisemakuvien toivossa lopetella. Onneksi meidän talon kuvatykki Mummu oli alkuviikosta muutamana päivänä kotosalla sen verran, että hän jouti kameraa ulkoiluttamaan.

Sininen valo aamuisin ja illanhämärissä on sitä, missä useimman silmä lepää. Uudessa lumessa olisi luonnossa liikkuvalle paljon mukavaa havainnoitavaa, kuten maanantain maissa tuossa kotirannassa Kuutsikönkäässä, missä saukko oli liikuskellut rantajäätiköllä.

Kuvamateriaali kertokoon loput. Sääkameran kuvasta voi itse kukanenkin käydä vilkaisemassa, miltä maisema näyttää sitten, kun helleaalto ja vinkka pyyhkivät kairan yli.



Tukohasta Joulukalenterin etsimisiin tähän.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Kaivovesituloksia luetaan huuli pyöreenä...

Nysse tuli, niinko mansessa. Se Kallelan kaivovesinäytetulos. Ei siellä kaivossa ole mitään kuollutta elukkaa, eli sinne ei ole pudonnut myyrää tai isompaa tai pienempää eloperäistä elikkoa. Kaikki arvot on ihan normaalilla tasolla, eli tulokset on samanlaiset kuin ne on aina olleet, kun vesinäytteitä säännöllisesti on tutkittu.

Se mangaaniarvo jos olis ollu korkeella, niin sitten olisi jäljet saattaneet johtaa sylttytehtaalle metsäautotieojituksille, mutta kun sekin arvo on 3,5 ja enimmäispitoisuudeksi annetaan lausunnossa täydet 100. Tuo mitattu arvo on siis alle kaikkien torihintojen.

Rautapitoisuus on mangaaniarvoon verrattuna hiukka korkealla, kun se on 140, mutta sen enimmäispitoisuus onkin 400. Mittayksiköistä Ukka ei ymmärrä mitään, mutta rautapitoisuutta ilmeisesti ei mitata kankina.

Ainoat arvot, jotka Ukka osaa lausunnosta jollain lailla tulkita, ovat nitriitti ja nitraatti. Ensin mainittu on näytteessä alle 0,020. Sen on oltava alle 0,5. Eli on alle reippaanlaisesti. Nitraatti on mitattu 0,050. Enimmäisnitraattipitoisuus on 50. Näistä luvuista on pääteltävissä, että kaivossa on makea vesi, eli ei suolavesi.

Kuivaa tekstiä noin märästä asiasta on tuo lausunto. Ukka liittää sen pakolliseen omavalvontasuunnitelmakansioon, joka Raamatun jälkeen on tärkein kirjallinen tuote tällä kartanolla. Jos joku haluaa näytetulokset luettavakseen, niin tervetuloa työntämään pää omavalvontakansion kansien väliin.

Viime viikolla Kallelassa oli toistaiseksi viimeisin vuokralainen. Hänellä ei Kallelan vedenlaadun suhteen ollut huomautettavaa, mutta hän ei sitä käyttänytkään muutoin kuin reippaasti saunavetenä ja muussa peseytymisessä. Juomavesi toimitettiin Kallelaan varotoimenpiteenä Retkeilymajalta, johon vesi tulee niin puhtaana ja raikkaana tuolta Moilasenharjusta, kuin vain napoputkea pitkin tulla voi.

Tilannetta Kallelan porakaivolla tarkkaillaan ja asiaa edelleen tutkitaan. Annetaanpa sen veden hiukka aikaa siellä kaivossa omalla virtaamallaan vaihtua ja käydään sitä välillä maistelemassa. Jos tästä jutusta selvitään pelkällä säikähdyksellä, niin kovin paljon parempaa lahjaa ei Joulupukinkonttiin voi toivoa.

Joulupukkiinuskomisiin tukikohasta tähän.

P.S. Edellä olevaan viitaten voimme Mummun kanssa antaa ilmaisen vihjeen siitä, että Kalellan varauskalenterissa on vapaana vielä koko Joulunaika. Siellä jos missä voi viettää rauhallisen ja ikimuistoisen joulun hiljaisuudessa puhtaiden hankien ympäröimänä, jos sitä joku kaipaa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Myyränmetsästysrintamalla menee sekä hyvin että huonosti. Tänä aamuna tuli ensimmäinen kokureissu, jolta ei saalista saatu siis. Myyrät eivät joko liiku, tai sitten ne eivät käy pyydykseen. Tai oikeasti parhaassa tapauksessa ne on paikallisesti tapettu sukupuuttoon. Rapinoitakaan ei ole kuulunut, joten uni on sisältänyt vähempi noita haitallisia katkoksia.

Kuusi kipaletta niitä myyriä meni manan majoille kolmena peräkkäisenä päivänä. Nyt Ukka ymmärtää, miten ne pitivät siellä makuuhuoneen katolla niin helevetinmoista tanssia. Nehän työskentelivät tietenkin pareittain ja kolmessa vuorossa, kuten talon isäntä aikanaan. Sillai sitä jaksaa.

Myyrämatilaisten ei kannata tuudittautua semmoiseen vääräuskoon, että ne voisivat tehdä vintille uuden rynnäkön, kun Ukan valppaus muka vähenee. Ei veikkosella. Niin hyviksi Ukka totesi nämä muoviset uuden ajan loukut, että niitä pitää ostaa vielä pikku satsi lisää ja miinoittaa koko laajan vintin alue. Mummun kesällisessä vesiämpäripihapyynnissä nimittäin ilmeni, että matilaisilla on keskinäinen tarkahko reviirijako asuinalueissaan. Pyydyksiä kun virittelee eri paikkoihin, niin taas saattaa saaliista tulla. Sitä kokeillaan. On meinaan melekeen puoli hehtaaria tuota vinttiä, joten miinoitetaan myös länsisiipi.

Kallelan myyräpyydyksen piirrustukset ovat myöskin valmiit. Pitkän kokumatkan vuoksi Ukka laittaa sinne semmoiset sisäpyydykset, että alta pois. Sepä ei ole ihan helppoa samalla kertaa olla tappaja ja luonnonsuojelija, mutta eiköhän se onnistu. Se kärppähän pitää säästää tässä sodassa. Taas kannatti yövalvominen aamuyön tunteina. Piirrustukset piirtyivät Ukan näkymättömälle läppitaululle kuin jääkiekkoaitiossa ikään. Se tietää myyräjoukkueelle tappiota. Läppitaulua ei voi valokuvata, kun ei vielä ole korvasta sisään työnnettävää kameraa. Tai jossain tietenkin on, muttei vielä Tukikohassa.

Tukikohasta kahvinkeittämisiin ekan adventtipyhäpäivän ratoksi tähän.

Ukka lumitöissä???

Menivät vähän hänekseen hyvät myrskyvalmistelijaiset täällä Naruskalla. Toissapäivänä evakuoitiin meilläkin suunnilleen kaikki irtain pihamaalta sisätiloihin ja valmistauduttiin hemmetilliseen myrskyyn. Lähimmät omaiset esihyvästeltiin ja kaikki näytti ihan maailmanlopun meiningiltä. Lähöt olivat kyllä sellaiset, että oikeasti olisi luullut, että nyt peltikaton kiinnitykset kokeillaan oikein kunnolla. Mutta vielä mitä.

Eilinen myrskypäiväksi ennustettu oli täällä Naruskalla kuin lehmän maito. Ei tuullut juuri lainkaan, eikä ollut mitään tuskaa mistään päin. Ainoa hieman poikkeuksellinen ilmiö tähän rämpsysyksyyn oli se, että lunta sateli eilisen päivän ja illan aikana ihan tyydyttävät määrät. Ukan vesimittarihan muuttaa tuolla savupiipun ilmahormissa kaiken taivaalta tulevan sateen millimetreiksi. Sillä ei ole väliä, sataako lunta vai vettä, kaikki muutetaan vedeksi. Mittariin kertyi koko "myrskyn" aikana tätä herkkua rapiat kymmenen milliä. Milli siellä vesimittarissa tarkoittaa maassa noin keskimäärin senttimetriä lunta. Ja kymmenen senttiä lunta tarkoittaa tietenkin lumien siirtelyä paikasta toiseen, eli kodikkaammin lumitöitä.

Hohhoijjaa noita Ukan lumitöitä. Hiki tulee ja rupee pyörryttämään heti, kun aletaan työstä puhumaan. Lumityöt Ukka on hieman organisoinut tällä puolen hehtaarin pihamaalla. Jos joku luulee, että niitä lumitöitä täällä tehdään lumikolalla, niin voipi unohtaa koko jutun. Ukan lumityöt tapahtuvat niin, että Sipolan Jarkkopoika tulee pihalle traktorilinkoyhdistelmällään. Ukka seurailee linkousta tarkasti katseellaan ja, kun pihaan on syntynyt Bronconmentävä aurattu alue, niin pirssi siirretään sinne. Pois edestä, tietty, että yhtään neliösenttiä ei jää linkoamatta.



Ukan työvaihe tässä järjestelyssä kestää keskimäärin minuutin. Nyt meni poikkeuksellisesti kaksi minuuttia, kun voivottelin hieman Jarkkopojalle, kun linkomiestä ei vielä ole tarvinnut tälle syksylle vaivata. Lumi tuo toiselle työtä ja vähälumisuus vuorostaan toiselle säästöjä. Näinhän se peli kentällä etenee kaikessa.

Lumi oli lingollekin raskasta ja tiivistä. Suoranaisia horkkakohtauksia tulee Ukalle pelkästä siitä ajatuksesta, että näitä kinoksia joutuisi jollain käsipelillä siirtelemään. Ehei, senkin ajan Ukka touhuaa jotain kevyempää, eikä se ole sopivaakaan mennä syömään linkomiehen leipää.

Eilen ulkoilutin uutta Mirriä sen verran, että vilautin sitä Rihlalle. Sen verran pihalla oli lunta taustaksi, että musta Mirri juuri ja juuri erottuu valkoista vasten, vaikka se pienoinen onkin. Vain toista metriä korkea. Ja komia. Ja äkänen, mutta se kesytetään.


Tukikohasta lumenluomisiin ja kissankesyttäjäisiin tähän.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Täplä rilluttelee.

Kaikki me joskus ollaan viihteellä. Tänään piti kuitenkin höristellä korviaan, kun Mirriä maalatessani olin kuulevinani, että Tukikohdan käytävällä puhuttiin Täplän olevan vauhdissa. Paikkansa se piti. Täplä oli ottanut liftin muutamalta poromieheltä, joka käväisi kartanollamme kysymässä, otetaanko poika kotiin. Vastaus oli jyrkkä ei ehkä, vaan EI. Poromies selitti, että Täplä on ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta silti vastauksemme oli EI.

Niinpä Täplä jatkoi poromiehen pirssissä matkaa eteenpäin. Tulkoon kotiin sitten, kun on rillutellut tarpeeksi. Poromiestaksimiehellä oli niin kiiru lastinsa kanssa eteenpäin, ettei Täplästä ehditty edes napata tuoretta evidenssikuvaa. Siksipä esillä nyt on viime kevättalven kuva muistutukseksi siitä, että Tukikohdan kalustoon kuuluu poro. Ja se on toistaiseksi selvinnyt keväällä alkaneen kesälomansa ja syysloman elävien kirjoissa, vaikka Naruskan kairassa on petoja niin, ettei välillä marjamiehet sekaan sovi.


Härkäporomme kilistelee kelloaan kotoa poissa vielä siihen asti, kun se haluaa siirtyä rehuruokintaan. Kotiutuminen tapahtunee tammikuulla, jos tämä Naruskan rämpsysyksy tästä jolloinkin talveksi vielä muuttuu. Loma tekee meille itse kenellekin ihan harossia.

Ja tämä tarina on tosi.

Tukikohasta lumisadetunnelmista melkein porottomana tällä kertaa tähän.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ukka ja Mummu MYRSKYNSILMÄSSÄ...

Nepä nuo säätieteilijät laskeskelevat, että Tukikohdan yli pyyhkii se Norjasta tuleva matalapaineen keskus ensi yön ja huomisen päivän aikana niin, että täällä ollaan ihan mustan aukon reunalla. Ukan sääaseman mittaristot ovat pinganneet koko päivän niin heleskutisti, että jotain poikkeuksellista on tapahtumassa.

Tukikohta on täydessä hälytysvalmiudessa. Ukan hälytyskansio on käyty läpi kohta kohdalta. Iivana osoitti taas paineensietokyvyssään noin nollaa. Hän hermostui sääaseman varoitussignaaleihin niin, että hurautti laakerivikaisella Lada Chevroletillaan Rozan kainaloon turvaan.

Tässä ovat tämän päivän sääkäppyrät näkösälle kaikille niistä kiinostuneille. Jos täällä ei huomenna illalla ole enää kiveä kiven päällä, niin olitte kaikki lukijani ihan positiivinen kokemus.


Jaahas, jaahas. Vielä pitää lukea viimeiset hätäkansio-ohjeet. No, kohta 99 on, että alushousujen kumminauha on kiristettävä, etteivät raappahousut riistäydy tuuleen. Täytyy vetää tuplakiristys nyt, kun Ukka on niin laihtunu.

Tukikohasta hyvää yötä ja täältä tähän. Pidelkää kiinni!

Ennen oli ennen, nyt on nyt.

Alakaakohan sitä tulemaan vanhaksi. Ei meinaa millään riittää unta koko pimeälle ajalle. Normaalistihan immeiset pitelee päätä tyynyssä, kun valot sammuu ja pimenee. Tai ainakin useimmat nukkuu. Tai oli sitä entisessä nuoruuvesa iltasin joskus jotain muutakin tekemistä kuin nukkumista, jos yhtään sinne päinkään muistan. Nykyisin se on enimmäkseen niin päin, että iltasin sitä istuskelee sänkysä laijalla ja miettii, että jothain sitä pitäs teherä, mutta kun ei muista, mitä. Siitä sitä sitten kellahtaa kyljelleen. Ja jos on tuohon Mummuun uskominen, niin uneen vaipumisessa Ukka on kuulemma mestari. Yleensä vastaankin noihin mussutuksiin, että touhuan hereillä tapahtuvat asiat hereillä ollessa, enkä sitten piehtaroi uneen vaipumista tyhyjää sängyssä.

Merkittävimmät tapahtumat makuuhuoneen puolella nykyisin tapahtuvat huoneen katossa. Siellä on semmoinen myyrämatilaisten yöjuoksurata, josta olen tainnut jossain postissa mainita aikaisemminkin. Nyt se ralli on äitynyt muutamana yönä sellaiseksi, että Ukan silimät ei meinaa kattoon katellessa mukana pysyä, että missä kohtaa siellä milloinkin kipitellään. Vaikka molemmilla kattoo kattoon. Kait sitä yöllä on silimiään pyörittäny silloin, kun silimämulukerot aamulla on niinko ristissä. Se on rasittavaa yöelämää semmonen. Eihän sitä uutena ollessa ollu moksiskaan, jos yön valveilla kutvotti. Nyt se haittaa. Kaikki semmoset ihmeelliset rapinat valvottavat, kun on tuo kuulo vielä tallessa.

Vintillä on nyt malli muuttunut. Ostin kaksi kappaletta semmoisia muovirakenteisia myyränloukkuja. Ostin kyllä samalla kertaa reserviin kaksi semmoista perinteistä peltistä, jos muovivermeet eivät toimisi. Metallia niissä muovisissa on vain se tapposanka. Sekin on rakennettu peltiloukkua nerokkaammin niin, että virittäessä tämä muovinen ei juurikaan pysty kyntysille laukeamaan.

Suklaasta myyrät tykkää. Kukapa nyt makiasta ei tykkäisi. Iivana hiukkasen ihmetteli, kun myyräsyötiksi ei laiteta juustoa. Minä sille vaan totesin, että olet liikaa kattonu piirrettyjä elokuvia. Nykymyyrät kiertää juustot kaukaa ja vaatimustaso ravinnon suhteen on noussut. Ne kelpuuttavat viimeiseksi ateriakseen vain Fazerin sitä kuuluisaa sinistä sukulaatia. Venäjällä ne tietty laahaavat tässäkin asiassa puolisen vuosisataa meidän myyriä perässä...

Tuplalataus on tuplaöinä toistaiseksi tuottanut tuplatuloksen. Ei niitä muovileluja muuten olisi kahta tarvinnut kokeeksi ostaa, mutta kun ne oli pakattu kahden kappaleen myyntiyksiköksi, niin yhdellä kaupalla joutui ostamaan kaksi loukkua. Molemmilla kahdella kokukerralla kummassakin loukussa on ollut myyrämatilaiset henki pois. Suklaat on ilmeisesti jääneet syömäti, vaikka niitä ei loukuissa paikallaan myyrävainajien kanssa ollutkaan. Totta siinä sukulaatit lentävät taivaantuuliin samalla, kun giljotiini räpsähtää. No, suklaa ei lopu. Ja jos loppuu, niin haetaan kaupasta lissää. Syöttiainetta kuluu parisen grammaa myyrävainajata kohti, joten kilolla selevittää aika tokan turkismuokkaamohäiriköitä.

Laitan tähän kuvan sillä varoituksella, että herkimpiä blogilukijoita kuolleen myyrämatilaisen näkeminen saattaa järkyttää. Lähinnä kuvasta voi tutkiskella sitä, että myyräongelmissa tätä mallia olevaa pyydystä voi ainakin lyhyen kokeilujakson jälkeen suositella, vaikka myyräloukut eivät toistaiseksi tämän talonväen myyntiartikkeleihin kuulukaan. Oikeaa kissaa ei tähän talouteen voida allergiasyistä koskaan hankkia ainakaan niin kauan, kun Mummu taloa emännöi. Ja nuo vanerikissat ei paljoa taida myyristä ymmärtää.


Myyränpyydyskokureisuilla joutuu kiipeilemään tikapuita pitkin melekeen taivaaseen tuonne talon katonharjalle. Sieltä kattoluukun kautta kun kiipeää yläpohjan päälle, niin onkin jo myyränpyyntipaikoilla. Eikä sieltä ole kuulunut alakertaan muokkaamon puolelle edes laukeamisäännähdyksiä, saatikka viimeisiä toivomuksia. Eipä isommasti ole kuulunut pyyntipaikan alapuoleltakaan.

Loukuttamisiin muullakin kuin leuoilla tukikohasta tähän.

torstai 24. marraskuuta 2011

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset Ukan valokuva-albumiin katsomaan kuvia Naruskalta. Sääkamerakuvien lisäksi löydät albumisivustolta mahdollisesti myös muuta kuvamateriaalia.

Linkkiin lisättiin tänään eilisen ensijulkaisemisen jälkeen muutama kymmenen webkameran valokuvaa, jotka Mummu kaivoi jostain lankakeräkopastaan, vai mistä lie.

http://tukikohtawebcam.kuvat.fi/kuvat/Naruskan+Ukan+s%E4%E4kamerakuvat/

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sarja sääkamerakuvia.

Ukalla rallattaa noita sääkameroita tuplana tämän Tukikohdan katolla. Toinen kuvailee etelän suuntaan Kuukkumaharjuun ja toinen pohjoiseen Karhutunturiin. Kumpikin pyörittää videokuvaa, josta viiden minuutin välein napsahtaa pysäytyskuva valokuvaksi.

Niitä napsittuja kuvia ei tallenneta kuin harvakseltaan järjestelmään silloin, kun maisemakuva näyttää poikkeuksellisen mukavalta tai muuten vaan erikoiselta. Paljon jää näkemättä ja tallentamatta, kun kuvaa syntyy 24/7 tahtiin nyt jo kolmen vuoden ajan.

Tästä linkistä pääsee livahtamaan semmoiselle kuvasivustolle, mihin Ukka keräsi tänään muutaman otoksen vuosien varrelta. Nämä kuvat taitavat kaikki olla uudemman Vivotek -merkkisen kameran näpsimiä luontokuvia. Saattaa niitä jostain löytyä lisääkin arkistojen kätköistä, mutta aloitetaan nyt näillä:

http://tukikohtawebcam.kuvat.fi/kuvat/Naruskan+Ukan+s%E4%E4kamerakuvat/ .


Tukikohasta kuvaamisiin yötäpäivää tähän.







tiistai 22. marraskuuta 2011

Kissantappaja katumapäällä...

Ei Ukka paha ole, vaikka Ukka ruma on. Ukka myöntää, että lyhyehkön elämän aikana on muutamakin kissa päässyt yhdestä omistamistaan seitsemästä hengestä Ukan avustamana. Eikä niitä kissanhenkiä niiden operaatioiden jälkeen ihan varmasti kaikille ole enää kuutta jäljelle jäänyt. Kissanvihaajaksi en tunnustaudu, mutta oikeasti niitä on tullut kohdalle lopetettavaksi mikä missäkin. Lähinnä sellaisia katteja, joita varsinaisesti ja varmasti kukaan ei ole jäänyt kaipailemaan. Ei kissan omistaja, eikä Ukka. Tai ainakaan toivottavasti ei yhdenkään kissan omistaja.

Tänään kuitenkin oli päinvastainen päivä. Tänään Ukka osallistui Mirrin synnytykseen. Ei sellaisen ihan oikean karvamirrin synnytykseen, vaan semmoisen koristekillin. Tai kollin, miten vain. Tai sitten tästä syntyi semmoinen neutraali. Päättäköön kukin vaikka itse sitten, kun Mirri on valmis.

Tästä Naruskan Mirristä tulee iso. Yhtään NÄIN isoa mirriä Ukka ei koskaan ole päästänyt päiviltä. Tämä Mirri ei naukaise, eikä aiheuta allergioita. Se ei myöskään tarvitse hiekkalaatikkoa, eikä sitä tarvitse ainakaan enempää leikata. Tänään Mirriä hieman ensin muotoiltiin ja sitten sitä leikattiin. Tai sahattiin. Ja hiottiin. Siitä tuli ei pienoismalli, vaan isoismalli semmoisesta Mirristä, joita Ukka menee sinne Jyväskylään mirrimyymälään myymään, kun tuli luvattua.

Tässä Mummu sitä Naruskan Mirriä piirtää. Se piirtäminen pienestä Mirristä isoksi Mirriksi olisi saattanu jäähä Ukalta tekemäti. Mummulta se syntyi tosta vaan. Oli kuulemma kaavanisonnushomma, jota hälle on opetettu koulussa kolomekymmentä vuotta sitten.



Tässä Ukka leikkaa Mirriä. Hanslankarina on Iivana Nyhtänköljä, väärti Kiestingistä. Sähkömies, johon sähkö ei pysty. Ja uskokaa tai äläkää, niin leikkuupöytäkin on vielä yhtenä kappaleena...

Leikkauksen jälkeen Mirri hiottiin ja sille leikattiin vielä erikseen pää. Ei siis niin, että Mirriltä olisi leikattu pää, vaan sille leikattiin ikioma kissanpää. Jotta kissanpää pysyisi Mirrissä kiinni kaikki Jyväskylämatkan rytinät, niin se liimattiin vanhanajan Erikeeperillä.

Huomenna Ukka maalaa Mirrin. Musta Mirri on Onnenmirri. Mirristä tulee maailmankaikkeuden ensimmäinen mattamusta Naruskan Mirri. Ensin aamulla tietenkin tarkistetaan, että pää pysyy kiinni. Ja pysyy, jos vanhat merkit paikkansa pitää.



Tukikohasta Mirrinsynnyttämisiin tällä kertaa tähän...

maanantai 21. marraskuuta 2011

Puukkomestarin hyppysenjälkiä

Harvoin osuu miehen nimi niin hyvin kohdilleen kuin puukontekijässä, jonka nimi on Vasara. Vasaran puukot täällä Naruskalla ovat tulleet käsitteeksi. Vasaran puukkoa on hankala omistaa, koska niillä on taipumus tulla viedyksi käsistä suunnilleen väkisin. Ukkakin on joutunut useita kertoja kieltäytymään vaikka minkälaisista tarjouksista, joita Vasaran tekemästä puukosta on kulkijain suista  kuultu.

Viime viikolla sain käsiini yhden Vasaran tekemän puukon. Se tapahtui poikkeuksellisesti niin päin, että valmiiseen tuppeen Vasara takoi komian keklun. Yleensä kuulemma on niin päin, että ensin syntyy puukko, jolle sitten tehdään tuppi. Tämä tuppi, johon tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä syntyi puukko, on myös Vasaran kädenjälkiä. Tupen aikaisempi omistaja halusi puukolleen Vasaran vakiomallin tupen, mutta Ukkapa ei jäänyt toimettomaksi pelkän tyhjän tupen kanssa, vaan toimitin sen Vasaran puukkotehtaalle. Tuppi sai näin arvoisensa uuden puukon.

Yhdistelmän sai sopivasti joulun alla pukinkonttiinsa muuan savolainen kalamies. Hän tilasi puukon itselleen jo kesällä, mutta saanto varmistui vasta nyt. Kuvilla Ukka härnäsi häntä ensin, mutta pakko oli lähettää keklu tuppineen pikapostissa menemään, ettei savolaisukon tarvinnut sitä poltteessan täältä asti lähteä hakemaan.

Jos tässä elonpäiviä itte kelläkin piisaa, niin vielä raijaan Vasaran tälle kartanolle puukkojaan takomaan. On se sen verran lystiä katsella, kun rauta ja puu taipuvat miehen känsäisissä käsissä. Valmiin Vasaran puukon kanssa kun kalareissuilla kairoja kulkee, niin ensimmäisen jokimutkan takaa ei tarvii pelätä samanlaista vastaan tulevaksi.


Näistä kahdesta Vasarapuukosta Ukan puukko on ylempi. Se ei ole mikään pikkupuukko vakiopuukkoon verrattuna, mutta näyttää tämän viimeisimmän rinnalla lähinnä pikkulinkkarilelulta.

Tässä alemmassa kuvassa uutukainen on turvallisesti telakoitu tuppeensa, jonka lukitusmekanismi jää noin joka toiselta puukontutkijalta avaamatta...Vasara on puukkotarinoinnissaan vaatimatonta sorttia. Kerran hän Ukalle totesi harvasanaiseen tyyliinsä, että puukonteosta hän ei ymmärrä mitään, mutta tuppien kanssa on tullu tupeloitua sen verran, että siitä hommasta hän jottain tietää. Pakko oli Ukan oikaista, että taijat äijä molemmista hommista jottain tietää...



Tukikohasta keklunterottajaisiin tähän.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Linnuille evästä tiskiin pakkasella!

Pakkasta paukuttelee. Parinkymmenen asteen tienoilla on pidellyt harjoituspakkasta. Se tekee hyvää jäänmuodostukselle tuossa joella ja erityisesti järvillä, että pilkkimiesten olosuhteet muuttuvat turvallisemmiksi. Jäätä kertyy tämmöisellä pakkasella useampia senttejä vuorokaudessa nyt, kun lunta ei viittä senttiä enempää ole.

Me ihmiset pärjäillään kesää talvea kelistä riippumatta, mutta linnuilla on asia hieman eri. Tukikohdassa on perinteisesti ollut pieni lintupopulaatio, jonka ruokinta on ollut Mummun ja Ukan mieluinen harrastus. Ruokintapaikka on sijoitettu keittiön ikkunan ulkopuolelle niin, että siinä lintuja on hyvä tarkkailla. Ja itse kun on järjestänyt syöntipuolta honkapöydälle, niin samalla tulee tarkistettua livenä, että myös linnuilla on murkinaa. Linnut ovat tällä perällä sitä sorttia, että ne häippäisevät runsaampaan pöytään naapuriin heti, jos niille ei evästä säännöllisesti toimiteta.

Sattui täältä sisätiloista löytymään jyväskyläläisen Kivi-Jussin valmistama punaiseksi maalattu linnunpönttö, joka on ollut toistaiseksi sisäkoristeena. Liekkö niin, ettei sitä ole raaskittu viedä tuulten ja sateen pieksettäväksi ulos, tiedä häntä. Ulkokäyttöön Jussi sen tietenkin alunpitäen verstaallaan on suunnitellut ja väkertänyt, joten sinne se nyt siirrettiin.

Pöntölle tehtiin muutama lisätyövaihe ja sen alle valjastettiin vanhan kansakoulukaapin vanerilaatikko, jonka Mummu ansiokkaasti maalasi pyhäpäivän ratoksi valkoisella ikkunamaalilla. Pöntön ja laatikon väliin Ukka sahaili neljä kipaletta senttisiä leppäkiekkoja perustukseksi. Suunnitelmissa on, että pöntön voi sen lentoaukon kautta ladata täyteen linnunsiemeniä, jotka sitten automaattisesti purkautuvat syönnöslootaan, kun tipit niitä sieltä napsivat.


Kaikki vanhat linnunsyöttövermeet purettiin ruokintapaikalta pois, kun uusi lintulauta valmistui. Tai eihän tätä enää voi miksikään laudaksi kutsua, koska sehän lähinnä muistuttaa Mummun punaista mökkiä. Nyt se siis on Tukikohdan Lintumökki, jonka kaikki vakivieraat lintulajimme ottivat heti omakseen, kun uutukainen mökki seinään valmiina täräytettiin.


Tavallisimmat vierailijat ruokintapaikallamme ovat talitiainen, hömötiainen, lapintiainen, närhi, kuukkeli ja käpytikka. Kaikki muutkin toivotetaan tervetulleiksi. Oravakin kiusaa silloin tällöin Rihlaa toisella puolella taloa, joten sekin varmaan löytää vielä Tukikohdan takapihalla sijaitsevalle eväspaikalle.

Tukikohasta lintutillittämisiin tällä kertaa tähän.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kaatopaikan takaa aurinko nousee...

Työmatkalaisilla on pitkästyttäviä työmatkoja, kun joutuu ajamaan suuntaansa sata kilometriä. Niin Mummullakin tänä aamuna, kun hän polkaisi Naruskalta Etelä-Sallaan Hautajärvelle nypläyspiiriä pitelemään. Vai mitä lie mummelit siellä oppia saaneet, tiedä häntä. Näinä aikoinahan täytellään pukinkontteja mitä erilaisimmilla käsityötuotteilla.

Kotalan onneksi entisen kaatopaikan kohdalla ajoissa työmatkalle irronnut Mummu jouti sen verran hiljentämään. että ehti näppäämään kuvan Vanhasta Sallasta. Sieltähän se aurinko kiipeää Sallatuntureiden takaa idästä. Näinä marraskuun kaamosta lähentyvinä päivinä aurinko ei niin kovin korkealle nouse korkeimmillaankaan, mutta käväisee toki vielä näkösällä, kun selkeä päivä kohdalle sattuu. Ja tänään pitkästä aikaa sattui.

Kannatti siinä hetkiseksi vetäistä liinat kiinni ja näpätä otos noista jylhistä tuntureista, jotka komistavat nykyään itänaapuria. Näitä möykkyjähän muutamat nytkin pressavaaliehdokkaina olevat tyypit ovat oikein lehtien palstoilla mainostaneet vuokrattavan suomipojille laskettelurinteiksi. Vuan eipä ole politrukkien puheisiin luottamista, koskapa Sallatuntureiden rinteillä ei liiemmin laskettelijoita ole näkynyt sitten ennen sotia pidettyjen pujottelun SM-kisojen jälkeen. Möykkyjä on milloin ostettu, milloin vuokrattu kymmeniksi vuosiksi ja milloin mitäkin onkaan keksinyt niille muka hyötykäyttöä. On sinne yksien huhujen mukaan oltu rakentamassa venäläiselle eliitille omaa omituista luksuslaskettelukeskusta, mutta puheiden tasolle ovat jääneet.

Ja toivottavasti jäävätkin. Ovat meinaan sen verran luonnontilaisessa kunnossa ja jylhimmistä jylhimmät, ettei niiden rinteitä välttämättä tarvitsekaan keinovaloilla valaista ja juppihissejä sinne pykätä. Möykkyjä on täällä lähialueella valjastettu näihin tarpeisiin jo nokko. Sanoo Ukka.


Tukikohasta tunturin tältä puolelta tähän.

Kaamoksen kuurankukkia

Pikkuhiljaa aletaan täällä Naruskalla päästä kaamoksen tuntuun. Lumettomuuskaan ei meitä ahdista, mutta jos valita saa lumettomuuden ja lumen välillä, niin toki lumen tulolla on etunsa. Pimeys saa sinisemmän sävyn. Sillä on rauhoittava vaikutus. Tämäkin on tietenkin persoonakohtaista, miten mikin ihmiseen vaikuttaa.

Kemijärveläiset saavat ensilumesta hepulikohtauksia. Lapin Radiossa haastateltiin ihan vakavissaan muutamaakin vanhahkolta kulostavaa miestä menneellä viikolla, kun Kemijärvelle oli tullut muutama sentti yön aikana lunta. Tämä haastateltava oli aamulla meinannut persiilleen lentää ulko-oven avattuaan. Sitten asiasta tehtiin valtakunnanuutisia myöten juttu, miten ukon päivä oli mennyt piloille, kun oli tullut lunta. Ukon iästä äänen perusteella olisi voinut päätellä äijän nähneen syksyjä reippaat puoli vuosisataa. No, kaikki eivät elämässään totu kaikkeen, vaikka eläisivät tuhat vuotta. Eivät normaaleihinkaan luonnonilmiöihin, joihin Ukan mielestä lumi kuuluu syksyllä, kuten aikojen alusta kuulunut on. Pitää lähteä Napapiirin eteläpuolelle pysyvästi, jos täällä sekoaa talvesta ja lumesta. Sinne vaan bambumajalle, siellä aina ystävä ja lumeton tila. Toivottavasti rauhoittavat eivät Kemijärven apteekista lopu, kun siellä niin ahdistaa...

Täällä Naruskallakin voidaan toki lumesta mennä pyörryksiin, mutta lähinnä se voisi tapahtua siksi, kun luonto muuttuu niin äärettömän kauniiksi. Kauneuskin tietenkin on katsojan silmässä. Jokuhan pitää kaikkea elämässä pahana ja rumana ja vastenmielisenä. Meitähän on joka junaan, ja asemillekin jää.

Sanokaa mitä sanotte, mutta Naruskajoki voisi pöllömmältäkin näyttää, mitä se eilen Mummun kameran vääristämättömissä kuvissa näytti. Tänään se taas näyttää hieman eriltä, mitä eilen. Mutta niinhän se elämä muutenkin näyttää hieman eriltä, kun aika vierii eteenpäin.





Kaamosrauhoittumisiin Tukikohasta tähän.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Naruskan Ukan Uuniruukku

Ja että Ukan ruokaohjeet muka monimutkaisia. Kyllähän ne kirjoitettuna ovat aika pitkiä, mutta sitten valmistusvaiheessa ja hellojen ääressä ei pitkään viivy. Kypsymisajat saattavat olla pitkiä, mutta valmistelut eivät.

Tämä seuraava ohje on nopeimmasta päästä tältä valmistelupuolelta. Kypsymisaika parinsadan asteen uunissa on puolisentoista tuntia. Ruokalajia ei tarvitse maustaa, koska maustaminen on tapahtunut jo juureksen lähtömaassa sen mullassa. Tai hiekassa. Eipä ole tiedossa, liekkö tätä Suomessa yritettykään kasvattaa.

Se on Bataatti. Karppaajan painajainen. Vaarallisempi karppaajalle kuin pottu. Ukka ei ole karppaaja, koska en periaatteesta tee mitään, mitä Paavo kertoo tekevänsä. Siis kolmesta Paavosta yksi. Ukka on kolmessa kuukaudessa pudottanut kymmenen kiloa painosta pois syömällä pottua tai bataattia päivittäin. Sitten vielä voita, voileipämargariinia ja Tuplastikursulaista päivittäin. Ja aamulla helevetillisen lautasellisen neljän viljan puuroa.

Bataatti on hyvä eväs. Maukkaampaa kuin lanttu. Makeampaa kuin puikula.

Uunibataatit valmistetaan niin, että ne laitetaan uunivuokaan ja sitten uuniin. Kuorineen. Sitten ne otetaan pöytään ja syödään pois niin, että vain kuoret jäävät jälkipolville todisteeksi, että bataatit on syöty. Tänään kuusi aikuista söi kuvassa olevan ruukullisen bataatteja.

Valmistelut veivät viisitoista sekunttia.



Tukikohasta masu täynnä lohta, uunipottuja ja bataattia tällä kertaa tähän.

torstai 17. marraskuuta 2011

Naruskankävijän Uunimunakas. NAM.

Ukka yrittää aina tehdä mahdollisimman helppolaittoisia ruokalajeja, joiden valmistamisen oppii kerralla niin, ettei joka kerta tarvitse keittokirjaa vilkuilla. Tässä tulee yksi, joka Ukan huterahataraan päähän tarttui kerralla. Valmistettu sitä on useampaan eri otteseen, eikä epäonnistumista toistaiseksi ole tapahtunut. Eli tässä se tulee. Ja jos se Mummun ja Ukan mielestä on hyvvää, niin kelevatkoon muillekin. Tai makuasioitahan nämä on, mutta ainakin maistaa kannattaa.

Tämä on munakas. Neljän hengen annokseen tarvitaan perusaineiksi desi vettä, puolisen teelusikallista hienoa suolaa, 5 ruokalusikallista vehnäjauhoja, 8 kananmunaa, kuivattua tilliä noin ruokalusikallinen, rouhittua mustapippuria teelusikallinen. Täytteeksi puolikas leipäjuusto, kylmäsavulohta noin 100-150 grammaa, sitruunamajoneesia ja emmentaljuustoraastetta.

Tärhäytä rikotut kananmunat kulhoon, perään vesi, suola, pippuri, vehnäjauho ja tilli. Vispaa kunnolla sekasin. Voitele uunivuoka ruokaöljyllä ja kaada seos vuokaan. Laita se paistumaan 175 asteiseen uuniin vajaaksi vartiksi.

Sillä aikaa, kun uunissa tapahtuu merkittävää munakkaan kohoamista, palastele kylmäsavukala pieniksi paloiksi, kuutioi leipäjuustonpuolikas noin sokeripalan kokoisiksi palasiksi, ja raasta emmentaljuusto, ellei se jo ole valmiina raasteena.

Ota kohonnut paistos uunista. Lado sen pinnalle kalat ja uunijuustonkappaleet. Pursota sitruunamajoneesia ohuena nauhana kalojen ja juustonkappaleiden päälle. Viimeiseksi ripottele sopivaksi katsomasi määrä juustoraastetta pinnalle. Ja eikun eväs uudelleen uuniin parinsataan asteeseen niin pitkäksi aikaa, että juustokuorrutus saa mukavan värin. Se vie noin vartin, mutta tarkkaile evästä.

Nosta paistos vetäytymään vajaaksi viideksi minuutiksi ja nosta se pöytään nautittavaksi. Ja nauti. Jos ei tämä kelpaa, niin erikoisempi homma.

Tätä ohjetta on helppo soveltaa muillekin täytteille. Erinomaisesti siihen sopii esimerkiksi hirvi- tai poronkäristys kalan tilalle. Lihatäytteeseen voi kaveriksi lihalle laittaa suolakurkkuviipaleita ja sokeroitua puolukkahilloa majoneesin tilalle. Siihen käyvät myös karpalot, jotka on sytä survoa ennen uuniin laittamista, etteivät ne siellä poksahtele ja sotke uuniasi.

Tämä ruoka ei juurikaan lisukkeita kaipaa, mutta sen kanssa voi tietenkin lautaselle väriksi laittaa erilaisia raasteita tai salaattia, tomaattia, tuoretta kurkkua ynnä muuta maun mukaan.

Helppo ruoka, helppo muistaa ohje. Kelpaa kylmänä vaikka ruisleivän päälle vielä seuraavana päivänäkin. Ja sitäkin seuraavana. On meinaan täyttävää kamaa, jolla nälkä siirtyy, eikä meinaa.

Varmemmaksi vakuudeksi vielä kuva valmiista munakkaasta, jota Mummu ja Ukka tänään päivälliseksi nauttivat. Nettisivuille Ukka on saattanut tätä ohjetta joskus kirjoittaa, mutta onpahan nyt käsitelty tällaisena versiona täällä blogissakin.



Tukikohasta ruokalepopaikanetsimisiin tähän.

Lumi tuli Naruskalle 16. marraskuuta

Onhan sitä aikoihin eletty, kun tänne saa odottamalla odottaa lunta. On varmaankin myöhäisin ajankohta meidän kolmenkymmenen vuoden Sallassa asumana aikana. Ihmekös tuo, kun Naruskan kanssa samalla korkeudella sijaitsevassa Sodankylässä lumi tuli myös 16. marraskuuta. Siellä ei näin myöhäistä ajankohtaa ole tilastoitu koko sinä aikana, kun Ilmatieteen laitos on tilastoja pitänyt. Tilastoitu on vaatimattomat 100 vuotta.

Yleensä ihmiset eivät lunta ikävöi. Jos en ihan väärin muista, niin Etelä-Suomihan sai viime talven aikana lunta paljonlaisesti. Lasten lumileikkimahdollisuudet olivat ainoa positiivinen uutinen, mitä muistan kuulleeni. Kaikki muu lumilieveilmiöineen olikin siten miinusta. Ja taas, kun puoli vuotta on kulunut, niin vongutaan lumen perään. Ja taas, kun sitä tulee, niin kohta jo on liikaa, ja saisi jo tulla kesä ja kärpäset. Niin se on tänäkin syksynä. Lapin Radiossa huudetiin monena päivänä lunta. Sitten, kun sitä saatiin, niin huudettiin kurkku suorana lumiauroja ja hiekka-autoja. Linja-autot myöhästyivät tuntitolkulla ja suurin osa autoilijoista oli ongelmissa tien päällä. Onkohan ihmisellä koskaan lumiasiat kunnossa? Tai sääasiat yleensäkään?

Ukka pärjäsi hyvin tänne asti ilman lunta. Ei ole tarvinnut tilata lumilinkomiestä. Lisäksi on ollut lauhaa, joka on tarkoittanut ennätyksellisen pientä halkomenekkiä tuolla lämmityspuolella.

Oli se kuitenkin mukavampi herätä aamulla, kun ulkona oli lumen mukanaan tuomaa pehmoista valkoista valoa. Eilen se sateli kuivana ja kertyihän sitä peräti viitisen senttiä, eli voidaan puhua ensilumesta. Sitähän pitää tilastoihmisille mittariin löytyä sentti, jotta ensilumesta saa edes puhua.

Eilen illalla ensilumi hieman nuoskaantui, kun lauhtui taas plussalle. Ukka ei vielä alkanut valmistamaan LumiUkkaa, mutta pitihän lumipalloja sen verran pyöritellä kätösissä, että honkapöydän päälle saatiin lumilyhty loistelemaan...



Tukikohasta lumisotavalmistelujaisiin tähän.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Onko Tukikohta liitetty Venäjään???

Ukan sääasema näyttäisi liitetyn Venäjän paikalliseksi säätietojen lähetyspaikaksi. Asia ilmeni tänään FinWX:n foorumisivustolta, jonka kautta sain liittämisestä ensitiedotteen, kuten nykyään liikenteen onnettomuuksista. Onhan tämäkin suuremman luokan onnettomuus, jos rajalinjat tällä tavalla sotketaan.

Tässä on linkki  Sääfoorumille:
http://www.finwx.net/forum/index.php/topic,2832.0.html , jonka kautta voi edetä venäläiselle sivustolle tutkiskelemaan, mitä tämä tarkoittaa. Kuvalinkki ohjautuu Amerikan puolelle, vaikka säätiedot ovatkin tästä omalta sääasemaltani.

Alakurtin entinen miliisipäällikkö vaimoineen tulee viikonloppuna tänne yövierailulle. Silloin täytyy aloittaa käännöstehtävät ja yrittää laittaa viestiä venäläiselle sivustolle, jotta saadaan edes oikeat kuvat näkymään oikeissa paikoissa. Toisaalta, eihän se hassumpaa olisi, jos takapihalla olisi tuon näköistä kuin tuolla ison veden takana. Vuan kun ei ole.

Säätiloja mittaillaan täällä toistaiseksi normaalisti. Jos Venäjän sääjärjestelmään saadaan yhdet ajantasaiset säätiedot Ukan asemalta, niin sehän on pelkästään heidän etunsa. Tukikohdan säätilat ovat eilisestä asti siirtyneet lämpötilan osalta miinuspuolelle puolenkymmenen asteen verran. Tuuli on tuplannut hyytävyyslukeman, joten ulkona on talvivaatekelit kertaheitolla.

Pakkaskelien seurauksena Tenniöjoki alkaa vedellä itseään pikkuhiljaa riitteeseen, kuten Mummun tänään napsaisema kuva selkeästi kertoo.



Tukikohasta sääsetvittelemisiin tähän.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kallelan myyräsotasuunnitelma OSA 2

Ukka pärjäsi 55 vuotta liittämättä työkaluihinsa sakset. Ei sellaiset sakset, joilla hameväki rätei ja lumpui leikkelee, vaan tosi miehekkään ihka oikeat Peltisakset. Oli niillä lysti leikellä Kallelan seinille niitä myyräpeltejä. Siellä seinillä kiikkuessa tuli taas sata kertaa mieleen, että onkohan kenenkään muun mökissä tämmöistä myyräntorjuntamenetelmää, jonka toimivuudestakaan ei ole höhkäsenpöläyksen vertaa tietoa. Tämähän on niitä Ukka Pelottoman aamuyön sinisiä ajatuksia. No, sinne ne nyt kuiten on naulattu, toimikoot eli ei. Yrittänyttä ei ainakaan laiteta. Voihan ne kääriä uudelleen rullalle, jos elikot alkavat niistä yli hyppelemään.

Tänään Kallelassa näytti naamaansa myös luonnonmukainen myyräpyydys. Sitä ei ollut vaikea erottaa, kuten ei muitakaan talveksi väriään muuttavia eläimiä, jäniksiä ja riekkoja etunenässä. Tämä tänään nähty vieras kuikuili Kallelan liiterin seinänraosta. Mummu tietenkin oli kameransa kanssa taas kärppänä kuin kärppä itse.


Kärppä on tavallisen tehokas myyräpyydys, mutta silläkin on omat haittavaikutuksensa. Se nimittäin ei ole sisäsiisti. Tai ei se tarkkaan ottaen ihan niinkään ole. Kerran takavuosina yksi kärppä oli ilmeisessä kakkimistarkoituksessa mennyt sisävessan Idolle keikkumaan. Siinä ei ole kärppäistuinta, jolloin kärppäläinen ilmeisesti paperia kurkottaessaan oli nyrvähtänyt päälleen vessanpönttöön. Eikä siellä ollut kyntynen pitänyt, vaan elo päättyi harmilliseen vahinkoon. Ukallahan oli hieman parempi tuuri, kun ennen kansakouluikää onnistuin nousemaan paskasta sen jälkeen, kun siellä olin jalat edellä käväissyt suunnilleen kaulaa myöten. Ei sentään ihan huppeluksissa. Kerron tapauksen yksityiskohdat joskus ilmestyvässä omaelämänkerrassani. Jos se ilmestyy.

Kärpän kanssa on nyt suunnitteilla Kallelan myyrien lopullinen kuolinisku. Valkoinen veitikka aiheuttaa hieman päänvaivaa myyrien loukkupyynnissä, koska kärppä ihan varmasti käy nuuskimassa sisätiloissa, kuten se ennenkin on tehnyt. Kerran takavuosinahan yksi kärppä asusteli saunankiukaan tulipesässä. Sieltä se nokisena pelemahti melekeen Ukan silmille, vaikka tarkoituksena oli vain hiukkasen laittaa saunaa lämpiämään.

Tämä tänään näyttäytynyt kärppä ei vielä ollut uuniin asti ehtinyt nuohoamaan. Niin puhtaan valkoinen se väriltään oli, kun kameralle poseerasi.

Myyräteurastajaisiin tukikohasta tällä kertaa tähän.

lauantai 12. marraskuuta 2011

11.11.11.11.11

Ukka päätti jo monta viikkoa sitten, että tänä vuonna täräytän Naruskajoesta yli jäätietä pitkin marraskuun 11. päivänä kello 11.11. Tapahtuma olisi helppo muistaa. Jotain merkiitävää pitää tuommoisilla kellonlyömillä tehdä, että voi sitten vanhana miehenä palvelusväelle muistella hampaattomana, että Ukka se sillon nuorna miesnä sillon teki sitä tätä ja tota. Kerranki 11.11.11. kello 11.11 ja niin edelleen...

Otin jo Broncolla vauhtia vanhan Naruskan kaupan kohdalta alamäkeen, kun Mummu hieman epäilevänä alkoi kyselemään, mitä nyt mahtaa olla tekeillä. Ukka siihen, että päätöksissä on pysyttävä.

Takasinhan sitä piti jokitörmältä kääntyä. Hulluhan Ukka on, mutta ei ihan täysi kahjo. Vielä. Muutin suunnitelmat ja päätinkin jäätien ylittämisen tilalle lähteä joulukuussa vähintään kahdeksi viikoksi Jyväskylään johonkin merkittävään kauppakeksukseen myymään kissoja. Sieltä Ukan löytää viimeistään Itsenäisyyspäivän jälkeen. Kauppa se on, joka kannattaa.

Totta joka sana. Todisteeksi tässä kuva Naruskajoesta, joka ei vielä ole jäässä, vaan kesäsulana.


Mustaa ja lumetonta on joka puolella Suomea. Kaikkihan tietävät, että me täällä Naruskalla ollaan samalla korkeudella kuin Lapin läänin Pyssykylä. Siellä säätilastoissa syntyy kait sadan vuoden ennätys, jos ensilumi ei sada maahan ensi viikon tiistaihin mennessä.

Tukikohasta kiskiskurnauskimisiin tällä kertaa tähän.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Mistä tuntee Joulun? No Ukan kylmäsavulohesta tietty...

Otsikkoa ei kannata uskoa, koska tämä eväs kelpaa ruokapöytään vaikka joka toinen päivä ympäri vuoden.

Sepä on taas niitä aikoja, jolloin alamme valmistelemaan joulupöydän kattamista. Normihuushollissa se kestää ehkä kinkunpaistoineen ja muine härpäkehommineen muutaman päivän, mutta kylmäsavustetun kalan valmistaminen on aloitettava nyt heti. Ja heti se on aloitettava siksi, että Ukan lohta on tilattu juhlapöytiin ulkomaita myöten. Ja kotimaahankin muutamaan paikkaan. Ei kuitenkaan kaupallisessa mielessä, vaan enempikin hyvän mielen tuottamiseksi.

Kylmäsavustetun lohen vamistaminen ei ole mikään valtiosalaisuus. Ukka on käyttänyt tuolla puuvajan kupeessa sijaitsevassa savustuskopperossa muutamaakin vierastamme tutustumassa kylmäsavulaatikkoon välineineen, jotta heille on valjennut, miten kylmäsavu loheen tartutetaan.

Aloitetaan ensin kalan suolaamisesta ja siirrytään sitten savulaatikkoon välineineen. Savustettavaksi ensinnäkin sopii niin norjanlohi kuin kirjolohikin. Suolausohje näiden kalojen fileille on suola- ja sokerimääriltään sama kalakiloa kohden, eli karkeaa merisuolaa 50 grammia kalakiloa kohti ja hienosokeria 20 grammia. Sama suolaussääntö kuin graavikalassakin, ei sen kummempi ohje. Suolaantumisaika on 12-18 tuntia kylmässä.

Sitten siirrytään savustuslaatikkoon. Ukka on saanut nykyisen pöntön Kiuruvedellä asuvalta kaverilta, joka ystävällisesti rakensi Ukalle kopion laatikosta, kun rakensi itselleen samanlaisen. Taisikohan Ukka antaa hänelle vihjeen savustimesta, en nyt jaksa tarkkaan muistaa. Savulaatikon materiaali on kuusipaneelia. Saranoitu luukku on tiivistetty, jotta savu pysyttelee tiiviisti sisällä. Ukan laatikon kokoluokka lähentelee tavallista jääkaappia. Hyllyjä siinä on kuvan mukaisesti neljä kipaletta. Hyllymateriaali on teräsverkkoa.


Laatikon ovessa sisäpuolella on laitoksen sydän. Se on Savusampo -niminen sähköllä toimiva vastus, joka on tehtaalla kiinnitetty tupakkiaskin kokoiseen teräspeltilevyyn. Vastukselle syötetään virtasta muuntajalla, joka kytketään pistotulpalla maadotettuun pistorasiaan. Laitetta saa tilattua valmiina pakettina, kun hakukoneelle naputtelee tuota Savusampo -sanaa. Eikä maksa paljoa. Ja on ikuinen peli, jos ei ensimmäisenä ammattisavustamoa perusta. Siihen taitaa olla järeämpiä laitteita. Savusampo on Ukan laitoksessa kiinnitetty paloturvallisuussyistä peltipöntöstä valmistettuun suojaan, etteivät palaneet hiiltyneet kiekkojätökset putoile palamaan laatikon puupohjalle. Toistaiseksi tulet eivät ole olleet irti, vaan kiekko hehkuu sievästi savua tuottaen, joten vastuksen mitoitus on laskettu pilkulleen oikein.

Ukan pöntön sisäseinässä on tietokoneen osa. Ei siksi, että tässä tietokonetta tarvittaisiin, mutta laitetuuletin tietokoneesta on käyttökelpoinen värkki hoitamaan savun kierrättämisen laatikossa.



Tässä hämyisässä kuvassa näkyy vastuskierukka, jonka päälle asetetaan kuivatusta lepästä sahaamalla irrotettu leppäkiekko, jonka paksuus on luokkaa puolitoista senttiä. Leppä saa paksuudeltaan olla 3-4 senttiä. Sitä kun kesällä kaataa muutaman pikkulepän ja kuorii ne valmiiksi kuivamaan, niin sadalla metrillä leppäkeppiä normaalihuushollissa savustaa noin tuhat vuotta. Kiekkoja nimittäin palaa savustussessiossa noin kiekko tunnissa, joten kalojen savulaatikossa vietämän ajan noin 15-20 tuntia aikana palaa parikymmentä kiekkoa. Mitään rinnetontteja ja elävää tulta ei tässä hommassa tarvita, vaan edellä kerrotut vehkeet ovat riittävät.

Savulaatikon sijoittaminen sopivaan paikkaa on tärkeää sen oikean sisälämpötilan saavuttamiseksi. Tämä lämpötila ei saa nousta yli + 25 asteen, eikä puolestaan saa olla alle +18 astetta. Tuohon haarukkaan kun osuu, niin jovain. Vastuskierukka ei liikoja lämpöjä tuota, koska sen sähköteho on vain 35 W. Siinäpä Ukan kertomana kaikki se, mitä sähkötietoutta omassa pääkuutissa on tallennettuna.

Niin, piti kertomani vielä se, että kalafileet ladotaan hyllyille rinnakkain ja niistä pyyhitään savulaatikkoon laitettaessa pois ylimääräinen suolavesi, jota syntyy graavisuolauksessa.

Nyt, jos joku hätähousu luulee, että kylmäsavukalaa voi alkaa vetelemään naamaansa suoraan savustuslaatikosta edellä kerrottujen operaatioiden jälkeen, on pahasti väärässä. Kalafileiden kuninkaallinen maku tasoittuu lopullisesti kalaan sitten, kun fileet siirretään kylmiölämpötilaan vetäytymään vähintään vuorokaudeksi. Ukka on tämän vaiheen nykyään tehnyt niin, että fileet on vetaistu vakuumikonheella muoviin ilmatiiviisti. Siinä muodossaan kala on kätevä pakastaa vetäytymisvaiheen jälkeen. Yleensä kannattaa savustaa isompi erä kerralla, koska samoilla vaivoilla syntyy kymmenen kiloa valmista tavaraa kuin yksikin kilo. Suolaa ja sokeria menee kymmeneen kiloon hiukka enempi, mitä kiloon, kuten huonommallakin matikkapäällä osaa laskea.

Lopputuote voi näyttää vaikka tämmöiseltä. Siinä valmiiksi savustettu lohifile on viettänyt lihapuoli alaspäin muutaman tunnin tuorepunajuuriraasteen päällä. Punajuuri ei anna paljoa makua kalaan, mutta antaapa mukavan värin, joka tekee hyvän makuisesta ruokalajista taitavasti aseteltuna myös kohtalaisen näköistä. Kuvassa olevat Kylmäsavulohiruusut ovat Mummun käsialaa.


Jolla ei vielä ole kylmäsavustukseen tarvittavaa laitteistoa, niin nyt on aika panna toimeksi. Siihen mennessä, kun posti toimittaa Savusammon, niin näppärä kirvesmies rakentaa savustuslaatikon. Tarkoitukseen voi käyttää myös käytöstä poistettua jääkaappia, joskin Ukka pitää puista laatikkoa parempana siitä syystä, että siihen muutaman käyttökerran jälkeen tarttuu pysyvä savuntuoksu, joka tarttuu aikain saatossa paremmin ja paremmin savustettavana olevaan kalaan.

Ukka tärhäytti kymmenen kiloa äsken suolaantumaan. Huomenna aamupäivällä alkaa armoton savukiekkojen vaihtorumba kerran tunnissa niin, että satsi huomenna ennen paapaamaan menoa on jo kylmiössä vetätytymässä. Sieltä tämä erä taitaa kulkeutua Mikkelin suunnalle, jos kaikki suunnitelmien mukaisesti männööp. Suapkoha tuosta savustajamestar jättöö ihtellee par hiukoviipaletta?

Tukikohasta savusukeltelemisiin tähän.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Vanhimman voitehista kanssa ongelmia.

Eikä niin ihan vähäpätöisiä ongelmia olekaan. Ne koskevat Kallelan porakaivon vettä. Ja siihen veteen taas ovat niin kovin monet tottuneet ja hyväksi havainneet. Nyt porakaivovesi joudutaan viidentoista ongelmattoman vuoden jälkeen syynäämään. Ensi viikolla alkuviikosta lähtee terveystarkastuksen kautta vesinäytteet tutkimuksiin.

Viikon ajan on kaivosta pumpattu vettä pitkin mettiä kymmenen litran minuuttivauhdilla. Toistakymmentä kuutiota vuorokaudessa taitaa vesi olla juossut vuoroin kylmänä, vuoroin kuumana saunan hanan kautta letkulla. Eilen illalla näppäsin tarkistusreissulla vesijättöpaikasta kuvatuksen, kun se näytti niin somalta. Jääkukiksi olivat varvut muuttuneet. Muuta kaunista ja naurussa suin kerrottavaa ei tässä vaiheessa olekaan, vaan kaivon ongelma on mietityttänyt kovin niin talonväkeä kuin terveyspuolen virkamiehiäkin.


Joku hajuhaitta siihen veteen ilmestyi yhtäkäsäkkiä. Koko kesänä ja syksynä ei kenenkään nokkaan ilmeisesti mitään outoa juomavedestä ollut haiskahtanut, kun tietoa ei Tukikohtaan asti tullut. Heti asian tultua tietoon suoritimme Kasperin kanssa perusteellisen puhdistusoperaation. Ensiarvio oli, että myyrämatilainen olisi kyllästynyt eloonsa ja hukuttautunut kaivoon, mutta ei sieltä etsinnöissä mitään ruppia löytynyt, vaikka pari päivää kaivossa ongella oltiinkin. Ukka verkottikin porareikää pohjaan asti kertaalleen, mutta saalista ei tullut. Myöskään ei sihdeistä, eikä pumpusta löytynyt myyränkarvoja, joita kuulemma semmoisessa tilanteessa ruukaa löytyä.

Seuraava arvio ja arvaus on mangaani, joka kuulemma pilaa kaivoja, missä sitä esiintyy. Hieman oudoksuttaa, mistä sitä ainetta nyt tähän hätään olisi tullut, kun ei siitä viidentoista vuoden aikana ole ollut merkkiäkään.

Nooh, ensi viikon jälkeen toivottavasti olemme viisaampia tämän asian suhteen. Tietenkin tiedotamme asiasta tällä palstalla sitten, kun lisää tiedämme.

Kaivontutkimisiin tukikohdasta tähän.

Kallelan myyräsotasuunnitelma OSA 1

Sodanjulistus myyrille on julistettu. Kallelassa eivät normaalit alapohjan tukkimistoimet ole riittäviä pitelemään ylisuuria myyräkantoja mökin ulkopuolella. Alapohjan rossiperustuksen tuuletusluukuthan on teräsverkoilla suljettu jo vuosia sitten, mutta myyriltä eivät tunnu lämpimään pääsyn konstit loppuvan. Tunnettuahan on, että myyrä kiipeää seiniä pitkin. Ihmisetkin menevät joskus seiniä pitkin, mutta pääasiassa vaakatasossa. Tai kiipeillään me ihmisetkin joskus tilaisuuden tullen seinille. Kaikki käy.

Ukka Peloton on näillä vanhoilla päivillään aamuöisin muun tekemisen puutteessa alkanut mietiskelemään maailman ongelmia. Yksi niistä ovat nuo myyrät, jotka tietenkään eivät sisätiloissa mukavimpia kämppäkavereita ole. Paskovat, vaikka siinä asiassa ne ovat ilmeisen siistejä, koska ne käyvät pääasiassa tarpeillaan yhdessä ja samassa mieleisessä ja sopivassa paikassa. Niinhän suurin osa meistä immeisistäkin tekee.

Muovitettu pelti. Sillä kohtaa Ukan aamulamppu syttyi. Se on ratkaisu myyrien kiipeilyharrastukselle. Myyrät nimittäin kiipeilevät seinien kautta yläpohjaan ja sieltä vuorostaan on noin miljoona reittiä sisätiloihin huoneisiin ja edelleen myös alapohjaan. Eli ne pystyvät pitämään koko taloa hallussaan päästessään kattovilloituksiin riehumaan.

Leikkautin myyräpeltiä paikallisella peltisepällä. Hän ei juurikaan kysellyt, kun tilasin 40 metriä peltisuikaletta, jonka leveys on kymmenisen senttiä. Jos ei kaksikintoista, sama se. Samanlevyisiä ne punaiset peltisuikaleet kuitenkin olivat. Suorareunaista ja tismalleen meidän Kallelan mökin kanssa samaa väriä. Laitoimme Kasperin kanssa viimoviikonlopun muiden hommien lomassa koesuikaleet Kallelan toiseen päätyyn paikalleen.

Hullu ei huomaa, eikä viisas virka mitään, kun äkkiseltään vilkaisee asennustyön jälkeen mökin päätyä. Jatkamme asennusta tulevan viikonlopun aikana, kun nelisen metriä pitkät pellit ovat yksin asennettaviksi auttamattoman pitkiä. Kädet eivät piisaa ja siellä yhdessä paikassa ei ole koukkua.


Seinät kun saamme valmihiksi, niin sitten kierrämme vielä valkoisten nurkkalautojen kohdat. Jos valkoista peltiä ei ala löytymään tähän tarkoitukseen, niin sitten Ukka aloittaa maalaustyöt.

Kun torjuntatyöt saadaan valmistumaan, suoritetaan mökin sisällä lopullinen ja viimeinen taistelu, jossa ei VOI olla kuin yksi häviäjä. Ja se on MYYRÄ.

Tukikohasta myyräkuoliniskun valmistelemisiin tähän.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kasperi keräilytaloudessa.

Normaaliolosuhteissa metsästäjänuorukaiset näin maalinnunpyynniin viimeisinä päivinä puristelisivat itsestään viimeisetkin mehut metsästyspoluille, mutta meidän poika se on ottanut loivan linjan. Viimeisimmät reissut ovat vaihtuneet paukuttelusta kamerapuolelle, kuten blogipiireissä ja naamakirjan puolella tiedetäänkin.

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään toiseksi viimeisenä jahtipäivänä kiväärit ja haulikot olivat joutaneet nojolleen puunrunkoa vasten, kun poke hipaisi autolle hakemaan sienenpoimintakopan. Eikä turhien sienten takia lajia vaihtanutkaan, koska vahva epäilys on, että Kasperi käveli keskelle kanttarelliesiintymää. Ei hän silmiään ollut uskoa, että kanttarellia voisi Naruskan korkeudella edes esiintyä, eikä varsinkaan lokakuun toiseksiviimeisenä päivänä poimintakuntoisena.

Ukan päätelmä on, että kun Venäjällä vielä vallitsee täysi kesäaika, niin rajan läheisyydessä kesä- ja varhaissyksylajit tietenkin ovat hypänneet rajasta yli talviajan keskelle. Sen varmistamiseksi, ettei kyseessä ole valekanttarelli, lähetti Ukka näytteet lausunnolle Lapin Martoille Rovaniemelle. Sieltä jos Pyhäjärven Maijalta ei varmaa tunnistusta sienille tule, niin mää en oo mää.

Tässäpä kuva Kasperin löydöstä. Limanuljaskasta ei ainakaan ole kyse, uskoo Ukka.


Tukikohasta sienestämisiin tähän.

Kellonkääntöurkko.

Mulla ei ole kuuteen vuoteen ollu kelloa kädessä. Ajat olen kattellu auringosta ja pimmeellä tai pilivessä ollessa arvioinu. Täällä mettässä kun ei ole junien aikatauluja, eikä paikallisbussitkaan liioin kuljeksi, niin ei ajankululla tunnilleen tai varsinkaan minuutilleen ihan noponnuukaa ole. Vaikkei kädessä aikarautaa ole, niin silti piti kimmota aamuyöllä kääntelemään kaikki talon manuaaliviisarikellot ja muutkin oikeeseen aikaan, ettei asiakkaat myöhästy linnunpyynnistä. Tai ei nekään siihen kelloa tartte, vaan valonmäärää sitä joutuu oottelemaan olipa kello mitä tahansa.

Ykstoista kipaletta kellonkääntämisiä joutu silimät suittirenkaana talakkari tekemään. On niitä vaan aikarautoja tämmösessä isossa talossa. On pöllökelloo, pahkakelloo, digikelloo, hirvensarvikelloo ja vaikka jo mitä. Onneks nuo kompjuutterit ja puhelimenluurit kääntelee ite ittiään.

Asuispa Venäjällä. Sinne viisas valtiojohto päätti jättää kesän päälle. Eihän se Venäjä oliskaan, jos ne olis tässä kellonkäännössä pysytelleet kuiten näissä vanhoissa perinteisissä talviaikavyöhykkeissä. Nyt se Venäjä pyyhkäisi kahden tunnin etumatkalle, kun ne tänne asti on olleet vain tunnin meitä eellä. On ne semmosia poikia nuo puuttinit ja medveedjevit, että ne kun päättää, ettei heijän maassa kelloja enää käännellä, niin ei käännellä. Mulle heitin kellonkääntösä ei tee kesää eikä talavee, mutta hiukkasen meitä arvuututti ennakkoon, miten tuo raja pysyy auki, kun naapuri ei kellonkääntötemppua nyt tee. Jopa ratkesi asia viimo viikolla, kun hoonolla soomella oli passitarkastajan kopin seinässä lappu, että het laittaa rajat auki heijän aamuyheksältä ja portit säppiin iltaykstoista heijän aikaansa sitten, kun lännessä siirrellään kelloja takakäteen. Sehän passaa meille, niin pääsee tankkaaman, kuten ennenki.

Tuli taas tässä kellonkääntötempun yhteyvessä mieleen yhen asiakkaan muistelo Kostamuksen rajanylityspaikalta. Joku vanhempi suomalaismummeli oli bussikuskilta rajalla kysyny, että mihinkäs päin näitä kelloja nyt käännetään, kun mennään tuonne Venäjälle. Kuski oli käännähtäny mummua kohti ja sanonu, että käännä viiskytä vuotta taaksepäin...

Ei siitä kannata katkerana olla, vaikka ne nyt ajassa on pari tuntia meitä eellä. Sama aurinko se nousee ja laskee oman kiertonsa mukhaan, vaikka me maan matoset täällä vouhotettas viisareita etteen tai taakse. Eilen illallakin Kallelassa käydessä näyttäyty komiasti muutaman minuutin ajan, kun käytiin siellä porakaivoa huoltamassa. Onneks eilen vielä pysty auringosta päätteleen verenpainelääkkeen ottoajan. Eikäpä hassumpi kellotaulu tuossa kellossa ollukkaan, vai mitä.


Talaviaikaan siirtyminen ei täällä Naruskalla muuttanu isommin mitään. Vielä ei Sipolan Jarkkoo tarvii pihanlinkoukseen tilata, kun maat mustana möllöttää. Lumiukon tekeminenkään ei kattele, onko kesäaika vai talaviaika.

Täytyy kuiten lähtee pyhäpäivän ratoks huoltelemaan Kallelan kaivo valamiiks talavelle.

Tukikohasta kellonkääntelemisiin tähän.