Myyränmetsästysrintamalla menee sekä hyvin että huonosti. Tänä aamuna tuli ensimmäinen kokureissu, jolta ei saalista saatu siis. Myyrät eivät joko liiku, tai sitten ne eivät käy pyydykseen. Tai oikeasti parhaassa tapauksessa ne on paikallisesti tapettu sukupuuttoon. Rapinoitakaan ei ole kuulunut, joten uni on sisältänyt vähempi noita haitallisia katkoksia.
Kuusi kipaletta niitä myyriä meni manan majoille kolmena peräkkäisenä päivänä. Nyt Ukka ymmärtää, miten ne pitivät siellä makuuhuoneen katolla niin helevetinmoista tanssia. Nehän työskentelivät tietenkin pareittain ja kolmessa vuorossa, kuten talon isäntä aikanaan. Sillai sitä jaksaa.
Myyrämatilaisten ei kannata tuudittautua semmoiseen vääräuskoon, että ne voisivat tehdä vintille uuden rynnäkön, kun Ukan valppaus muka vähenee. Ei veikkosella. Niin hyviksi Ukka totesi nämä muoviset uuden ajan loukut, että niitä pitää ostaa vielä pikku satsi lisää ja miinoittaa koko laajan vintin alue. Mummun kesällisessä vesiämpäripihapyynnissä nimittäin ilmeni, että matilaisilla on keskinäinen tarkahko reviirijako asuinalueissaan. Pyydyksiä kun virittelee eri paikkoihin, niin taas saattaa saaliista tulla. Sitä kokeillaan. On meinaan melekeen puoli hehtaaria tuota vinttiä, joten miinoitetaan myös länsisiipi.
Kallelan myyräpyydyksen piirrustukset ovat myöskin valmiit. Pitkän kokumatkan vuoksi Ukka laittaa sinne semmoiset sisäpyydykset, että alta pois. Sepä ei ole ihan helppoa samalla kertaa olla tappaja ja luonnonsuojelija, mutta eiköhän se onnistu. Se kärppähän pitää säästää tässä sodassa. Taas kannatti yövalvominen aamuyön tunteina. Piirrustukset piirtyivät Ukan näkymättömälle läppitaululle kuin jääkiekkoaitiossa ikään. Se tietää myyräjoukkueelle tappiota. Läppitaulua ei voi valokuvata, kun ei vielä ole korvasta sisään työnnettävää kameraa. Tai jossain tietenkin on, muttei vielä Tukikohassa.
Tukikohasta kahvinkeittämisiin ekan adventtipyhäpäivän ratoksi tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti