tiistai 30. lokakuuta 2012

Tonttikauppaa ja tonttikauppaa.

Mummeli myyskenteli kesän päälle Tori.fi sivuston kautta maapalaa Kallelan mökin vierestä tuolta Naruskajokivarresta. Joku saattaa muistaa asiaa sivunneita kirjoitelmiani. Sen tontin nimihän oli Ykshailee, vaikka ei se tosipuheessa ihan ykshaillee ollut ja ole, kuka tai ketkä sen uudeksi omistajaksi tulivat. Tontin uudet omistajat ovat hyviä tuttujamme Kallelan naapurista siitä alavirran puolelta. Heillä on Ykshaileen suhteen omat suunnitelmansa.

Omistajanvaihdos on Ykshaileen osalta nyt siis tapahtunut. Tonttikauppa kuitenkin on edelleen jatkumaan päin. Sattuneesta syystä.

Mummelille tuli nimittäin Ykshaileen vaihdossa Kannonnokka -niminen 2,5 hehtaarin kaavatontti, jonka lainhuudatusasiakirjojen hoitelu on loppusuoralla. Tämäkin tontti menee lainhuudatuksen jälkeen myyntiin.

Laitetaanpas Kannonnokan pohjatiedot tänne etuottina ilmakuvan kanssa näytille, josko jollakulla olisi kiinnostusta tulla Kallelan lähialueelle Punaruskan rantakaava-alueelle mökkinaapuriksi. Aluehan on Naruskajoen alaosalla parhailla koskipaikoilla ja lainvoimaisella kaavalla rakentamisen suhteen lukossa koko 2,7 kilometrin rantaviivaltaan. Kaavoitettu alue on hyvän tieyhteyden päässä ja alueelle on valmiina sähkölinjat sun muut valmiudet.

Kannonnokka sijaitsee oheisen ilmakuvakartan suunnilleen keskikohdalla Naruskajoen länsirannalla Saarikoskessa, joka on yksi Naruskajoen parhaimmista kalakoskista...

Tontin tämän hetkisen nimen Kannonnokka ei kannata antaa hämätä. Jos nimittäin tontilla haluaa kannonnokassa istuskella koskenkohinaa kuuntelemaan, niin täydessä puustossa olevalta tontilta on joku puu ensin pistettävä nurin.




Ostajaehdokkaitakin on tälle erinomaiselle koskenrantatontille ilmoittautunut, mutta lähiaikoina myyntihankeet käynnistyvät sillä mielin, että ensi kesäksi joku jo pääsee omalle tontilleen suunnittelemaan hankkeitaan omien haaveidensa mukaisesti.

Tukikohasta toteamisiin, että nopeat pyrkivät syömään hitaat. Maakaupoissakin.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Talviaika vai Normaaliaika?

Voi hyvänen aika, kun taas noita kelloja käännellessä kuuli vaikka minkälaista muistisääntöä niin raatiosta kuin televitsuunistakin. Siellä neuvottiin, että kelloja käännetään kesään päin. Mihin helevetin kesään päin sitä käännetään? Ukalla on ainakin kesä takana, mutta yksi tai useampikin tai ei yhtään on edessäkin päin. Jos ei Ukalla, niin ainakin jollain muulla on. Ja mikä se aika sitten on nimeltään, mihin sitä kelliä kääneltiin? Onko se Normaaliaika vai Talviaika? Jos se on Normaaliaika, niin edellinen aika oli kait siten Epänormaaliaika?

Meinasin jo tänä aamuna varmemmaksi vakuudeksi lähteä käymän Venäjän puolella, että näkee sikäläisen tulliaseman seinältä, paljonko kello on Moskovassa ja paljonko Helsingissä. Tuolla itänaapurissahan Karhunpoikanen ja Keskushyökkääjä ovat hiukkasen eri mieltä siitä, miten kelliä milloinkin käännellään, että koko kansa säästyy ylimääräisiltä stresseiltä.

Ukka ei moneen vuoteen enää ole ollut seinäkellona. Seinäkelloja sai taas kiertää tässä isossa talossa noin puolen kilometrin kävelymatkan verran pari kertaa vuodessa. Onkohan niitä kaikkiaan toistakymmentä. Autonkellojen kanssa tarkahko lukumäärä on viisitoista. Neljä puhelinkonetta ja neljä tietokonetta ymmärtävät kääntyillä oikiaan aikaan Billiboin ajastamana.

Ukka käänteli muutaman viisarikellon talviaikaan jo kesäaikana lauantai-iltana. Viimeisimmät kesäaikaiset kellot käänneltiin talviaikaan eilen aamulla. Ja vihonviimeinen tänään saunan pukuhuoneessa jo toisena talviaikaisena päivänä, kun se eilen ja toissapäivänä oli jäänyt kääntämäti.

Ukan vankka mielipide on, että nyt on Talviaika. Joka ei usko, niin tulkoon tänne katsomaan mistä vaan ikkunasta ulos, niin päiväaikaan ainakin näkee Talviaikaa. Kuva on tänään kuvattu auton ikkunan läpi Tuohikylän suoralla.


Tukikohasta Kesäaikaa ootelemisiin tähän.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sinivalkoinen vaara.

Sinivalkoinen ei ole vaarallinen väriyhdistelmä. Tämä sinivalkoinen kuitenkin oli. Teerille. Kasperi vei kaverinsa Maurin kameroineen katsomaan ja kuvaamaan tämän syksyn viimeisille teerenpyyntiapajille.

Eilen äijät tulivat kolmen tunnin pyyntisession jälkeen hiukkasen kylmän kangistamina pois Varpuaavan niityiltä.  Kolmen tunnin aika passissa liikkumattomana kolmattakymmenen asteen pakkasessa osoittaa harrastuksen mieluisaksi kelillä kuin kelillä. Yhden teeren kohtaloksi värjöttely Kasperin ampumana päättyi. Samalla päättyi tämän vuoden metsäkanalinnunpyynti hänen kohdaltaan Naruskalla. Tekrinkuvakokoelma varastoitiin tulevaa syksyä varten ja aseet laitettiin puhdistettuina talviteloille.



Tekrit saavat nyt luvan lähteä talvelle. Lunta on täällä tällä hetkellä viidestätoista sentistä ylöspäin. Pakkanen hilippoi ikäänkuin varovaisesti kokeillen ja totuttaen meittiä -25 asteen rajalla. Aivan yllättäen Naruskalla taisi olla kylmin paikka koko Suomenmaassa.

Mauri-kokki neuvoi kokinkoulutuksellaan Kasperille ei tällä kertaa lintupaistin valmistamista, vaan päivällistä varten sulatettiin Hirvensalmella aikanaan pomppinut jänöjussi. Täytyy myöntää, että Tukikohdan päivällispöydässä ei jänöjussista kovin paljoa jälkipolville kerrottavaa aterian jälkeen lautasilta löytynyt. Neljä ruokailijaa popsi makeimman mahdollisen pupupaistin poskiinsa sen jälkeen, kun hirvensalmelainen oli pekonilla ja voilla vuorattuna paistopussissa imenyt itseensä marinadin pikantit maut.



Tukikohasta lisäjäniksien odottelemisiin tähän.




Suparukaakku.

Ukka sai kertalaakista anteks kaikki synnit tähän asti ja luvan ilimeesesti tehä pikkusyntijä ainakin pari vuotta etteenkäsin, kun Mummeli sai pyrstöönsä sopivan pirssin alleen. Ei sitä kukkaan voi uskoo, miten naisimmeisen mieli pienestä tullee höyryä täyteen. Eihän kyse kuiten ollu kuin neljälä rattaalla vetävästä autosta. Se on pienestä kii, niinko laulussa.

Nyt se paljastu, että Mummeli on verta piereskelly siitä lähtien, kun eelliset kaks Suparua sai jostain syystä vaihtua tavan henkilöautohin, niihin etuvetosiin.

Oisittepa eilissä iltana nähäny, kun ensimmäinen saan kilometrin työmatka talviliukkaalla maantiellä oli ookattu. Naama oli kuin pärreestä veistetty, kun Mummeli karahutti kartanolle.

Kasperi urakoi neliveon keulaan vielä ennen lauantaisaunaa lisävalaistuslaitteet, joilla porot ja hirvetykset maantien laijoilta pimiässä näkyy ainakin kolomeensattaan metriin.

Perjantai-illasta alakain on Tukikohan kahvipöyvässä ollut tyrkyllä Suparukaakkua. Sitä on saanut aamupalaks, välipalaks, jäläkiruuaks ja iltapalaks. Onneks ei yöpalaks. Tuppaa närästään.

Se Mummelin pirssi on kuiten ihan tavallinen nelivetoauto, eikä se oikeesti täällä talavikairassa ole kuin työkalu. Jos matkustelu sillä on turvallisempaa kuin muullaisella pirssillä, on se kaikki lussaa. Nelisenkytätuhatta kilometriä kun töikseen näissä tieoloissa ajelee, niin ei lie aiheellista huonolla autolla ittiään ressata. On toki nuilla eellisilläkin hengissä selvitty, mutta paree näin.

Se Suparukakuksi ristitty kaakku on tai paremminkin oli oikeesti sen verta hyvvää, että tässä sen ohje:

250 rammia voita
3 tesiä sokuria
3 kanankevennystä
6 tesiä hiivaleipä- tahi vehnäjauhoja
3 teelusikkaa suutaa
pari teelusikkaa kanelia
pari tesiä rusinoita, jotka tässä oli korvattu taatelilla, hyvä sekin
3 tesiä omenasosetta

Pehmee voi ja sokuri vaahoks, tärhäytä kevennykset peräperrään vatkaten, lissää kuivat aineet nostelemalla ja viimoseks omenasosseet.

Kaatele taikina voijeltuun kaakkuvuokaan ja vetele keskelle ura, joka kuulemma kohottelee taikinaa tasasesti. Uuni sattaanseitteemäänkymppiin ja sinne tunniks. Kypsyys kuulemma selekiää tikulla, mutta sitä ei saa työntää silimään.

Lopputulos on jottain tähän suuntaan:


Jos on pirssi hyvä, niin huonoo ei oo Suparukaakkukaan.

Tukikohasta pakkasennätyksiä parilta menneeltä vuorokauvelta tilastoimisiin tähän.

torstai 25. lokakuuta 2012

Talavea ja talaviautova pukkaa...

Mummeli laitteli Ukkaa ouvommalle asialle tänne maalimantuuliin. Vähän helevetin monessa autokaupasa Ukalle on esitetty mitä törkysempiä tarjouksia vanahasta ooppelista. Kyllon röyhkeys ollu ajottain huipussaan, kun on pitänny ettiä nelivetova. Tänhän se löyty. Mikkelin mies oli asijantuntija, joka ymmärs ooppelin hyväks vaihokiks.

Nytton Mummelilla Vorresteri. Vanaha, mutta harossi. Vanahahan tuo on kohta kuskikin. Perjantakiaamuna Ukka lähtee tällä työntelemään Naruskata kohen. Täällon Pettääveellä tullu lunta viijesä minuutisa kymmenen senttiä, joten aamulla onkin neliveto poikaa.

Illaks pitäs ehtii kotio, niinko vinnairilla. Vorresterilla.


Tukikohtaan lähtövä anopin lettukekkereijen perrään nukutun yön jäläkeen suunnittelemisiin tähän.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kaikki vuodenajat ovat kaunista katsella.

Kevät, kesä, syksy tai talvi. Aina on silmälle iloa, kun oikein silmin katsotaan. Muistikuvia voi tallentaa omaan mieleensä ja tutkiskella niitä siellä omissa oloissaan. Muistikuvien tueksi voi tietenkin nykytekniikalla silloin tällöin näpätä kuvan, jolla voi pysäyttää hetken.

Lokakuu ei nimellään houkuttele. Suurimmalle osalle tulee mieleen jotain muuta kuin vaikkapa kesäkuusta. Tai heinäkuusta.

Kaamoksen alkupuolella lokakuussa on kutenkin paljon nähtävää. Ja koettavaa.



Näin sen Tukikohasta näen.

Tukikohasta kaamoshintarysäyksen suunnittelemisiin tähän. Alaspäin rysähtänee.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Syrjäseutua siveltimellä...

Ukan talon yksi pieni yksityiskohta on päässyt vävypoika Sami Evinsalon maalaamana näytille Kemin taidemuseoon.  Kuvat teoksesta, sen esillä olosta ja taiteilijan itsensä kertoma teoksen sanoma ja syntytarina tässä kaikkien nähtäväksi.

Naruska.

Naruska Kemin taidemuseon salissa.



Naruska-teoksen poliittisen luonteen perustelu


Ensimmäinen kipinä Naruska-maalauksen ideaan oli puhtaasti siinä esiintyvän valokatkaisijan esteettisyys ihmeellisessä verhojen takaa suodattuvassa valossa.

Lopullinen sytyke maalauksen toteuttamiseen kuitenkin syntyi usein syrjäseutujen tyhjentymistä kuvaavan ”viimeinen sammuttaa valot” 
lausahduksen kautta. Tällä huumorilla kyllästetyllä lauseella on kuitenkin vakavampi puolensa, joka näkyy varsinkin Itä-Lapin reuna- alueilla, joita pienten kylien vanheneva väestö asuttaa. Nuori väestö on muuttanut pois, uusia asukkaita ei tule, ja kaikki jokapäiväisen elämän rakenteet -koulut, kaupat, terveyspalvelut- on aikoja sitten purettu pois.

Alueen ehkä ainoa toivo on sen vertaansa vailla oleva erämaaluonto ja siihen liitettynä matkailuelinkeino. Ongelma matkailun suhteen on, miten säilyttää luonnon koskemattomuus, sen suurin status, ja samalla tarjota suurelle määrälle ihmisiä matkailupalveluja ja -rakenteita. 
Ratkaisujen täytyy olla toisenlaisia kuin esimerkiksi Länsi-Lapin matkailukeskuksiin luodut pikkukaupungit.

Myös kaivosteollisuus on kiinnostunut Itä-Lapin alueesta. Sen toiminta toisi varmaan alueelle mukanaan uusia asukkaita, mutta esimerkiksi matkailu- ja kaivostoiminnan sovittaminen samoille erämaa- alueille on mahdoton yhtälö.

Naruska-maalaus ei julista. Se tuo esiin sen pysähtyneisyyden, luovuttamisen ja hiljaisuuden kuvan, joka on jäänyt kaikesta jäljelle. Sen poliittisuus on passiivista, toteavaa ja se sisältää pienen toiveen siitä, että tämä kolkka Suomea heräisi jonakin päivänä taas eloon ja joku voisi sytyttää taas valot.

                                                                                                                Sami Evinsalo

lauantai 20. lokakuuta 2012

Vesille enskesänä venosen mieli...

Oli jokuaika sitten juttu veneenlaskupaikasta Tenniöjokirantaan. Eipä siinä kauaa nokka tuhissu konemiehillä, kun asianmukainen venhonlaskupaikka valmistui. Tälle syksylle taitaa paikka jäädä vielä testaamatta, mutta annappas, kun enssuvi koittaa, niin tuostahan sitä ensimmäisille vesikalustoretkille pitää lähtiä.

Rahnat on näihin yleishyödyllisiin kaikkien käyttöön tarkoitettuihin rojekteihin tulleet ihan Rysselistä asti, kuten asian ilmaisi muutama ilmeisesti työnjohtoa edustanut hemmo, joka tekovaiheessa oli konemiehiä käskettämässä.

Kylläpä sen jälestä näkee, että ei net konemiehet ensimmäistä venhonlaskupaikkaa Lappiin rakentaneet, vaan hommaa on selekeesti jo harjoteltu ennen Naruskan kohteen tekemistä.



Jovain ovat pullistelut nyt vähempänä olipa veneretki alussa, eli lopussa.

Tarkemmat ajo-ohjeet ovat Kotalankylästä kymmenkunta kilometriä Naruskalle päin. Alavirtaan kun tästä lähtee, niin parinsadan metrin päässä Tenniöjoki yhtyy Naruskajokeen. Sieltä veneilyreittiä riittää vaikka maailman merille reittiä Naruska-Savukoski-Pelkosenniemi-Kemijärvi-Rovaniemi-Kemi-Perämeri ja niin eespäin.

Tukikohasta enskevättä oottelemisiin tähän.


torstai 18. lokakuuta 2012

Mussutukset hinnastoista loppuu nyty.

Me ollaan Mummelin kanssa suivaannuttu siihen, että kaikki asiakkaat aina laskunmaksun yhteydessä mussuttavat Naruskan Retkeilymajan hinnaston hinnoista. Sen vielä ymmärtäisi, jos ulina juontuisi ylihinnoista, vaan ei. Kaikki märisevät liian halvoista hinnoista. Halvoista ja halvoista, mutta palveluun ja tarjontaan maksajat aina viittaavat, kun eivät anna meidän rahastaa hinnastohinnoillamme, vaan poikkeuksetta jättävät enempi rahaa, mitä ynnäykset summiksi antavat.

Nytpä hiukkasen kokeillaan, onko mussuttaminen ollut pelkkää kohteliaisuutta. Tarkistelimme nimittäin muutaman koelaskelman ja kululaskelman perusteella, ollaanko me todella oltu niin halpa paikka muihin verrattuna, vai ei. Ja hinnastohan muuttui. Arvaatte tietenkin, että ylöspäin hinnat kiipesivät.

Tosiasiahan se on, että kaikkien kaikki hinnat nousevat. Meillä on lisäkuluna aina ja iankaikkisesti se, että meillä täydennyskaupat kaikkien tarvikkeiden hakureissujen osalta tietävät sadan kilometrin ajomatkaa lähimpään putiikkiin Sallaan. Vähänkin erikoisempaa tavaraa ja isompia eriä haetaan lisäksi Kemijärveltä ja muutama erikoisliike sijaitsee lähimmillään Rovaniemellä. Mutkin sinne saa hurauttaa 400 kilometriä. Vaikka menovesi on lähes puolihintaista, niin peli tasoittuu helevetinmoisilla kilometrimäärillä.

Liikuskelemme vähänlaisesti Naruskan ja Sallan ulkopuolella vertailuja tekemässä, mutta ihan umpiossa emme kuitenkaan elele. Kulkiessamme seuraamme tavaroiden ja palvelujen hintoja, totta maar. Välillä sitä meinaa ittekkin persiilleen lentää, kun jotain tavaraa tai passinkia maailmalla makselee. Suomi on Euroopan kallein maa, sanottiin ennen. Eikä taija kaukana olla eelleenkään.

Jos muutoksen kylmät tuulet hinnastossamme lopettavat Tukikohdan oven saranoiden kulumisen ja narinan, niin tilannetta tarkistellaan uudelleen. Edelleenkään muutosten jälkeen emme itse pidä itseämme ryöstäjänä, mutta kukapa pitäisi. Itseään, meinaan.

Isä-Matti opetti Ukkaa ja muita jälkeläisiään aina niin, että yhdellä kaupalla ei kannata koittaa rikastua. Useammalla pienemmän katteen kaupalla pärjää paremmin silloin, kun elo ei ole sen yhden kaupan varassa, joka mahdollisesti jääkin tekemäti. Näinkin se menee.

Jos kovin paljon halvemman paikan Tukikohtaan verrattuna tiedätte, niin ilimineeratkaa siitä tänne Naruskalle. Halapaa ja hyvää ei tässä maalimassa kovin paljoa enää tänäpänä löyvä, mutta heti lähetään kokeilemaan, kun paikka on.
Tulukaa kokeilemaan Tukikohtaan, saatteko rahalle täällä vastinetta. Jos ette saa, niin koittakaa tinkiä. Se kannattaa melekeen aina.

Tästä sinne uutukaiseen pääsee hohhailemaan:  http://www.naruska.com/hinnasto.php

Tukikohasta leivän päälle muustakin kuin ylähuulesta haaveilemisiin tähän.




Karhu kävelee unissaan.



Karhuillakin on unihäiriöitä. Näin voisi päätellä maallikko siitä, että Puitsitunturin suunnilla Otso jättelee jälkiä hangelle kaikessa rauhassa, vaikka sen pitäisi olla jo lepotilassa.

Ukan mielestä tästä voisi vedellä semmoisenkin johtopäätöksen, että talvi ei vielä ole pysyvän sorttinen, vaan vielä käyttää maat sulana. Jos ennen ei käytä, niin vuoden 2013 Juhannuksen paikkeilla tiirailkaa ympärillenne.

Tukikohasta pikkupakkasta pitelemisiin tähän.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ensilumi se on vähäkin lumimäärä.

Sen verran sateli lokakuun 16:nnen päivän vastaisena yönä lumenhärmää Naruskalla, että juuri ja juuri kehtaa mainita ensilumen sataneen täällä tällä päivämäärällä. Maa kun on sulana, niin enemmän lunta löytyi kylmän pellin päältä tälle aamua, mitä maasta. Ukan ennestäänkin valkoinen Stratus oli entistä valkoisempi.


Sääaseman kamerakuvassakin lunta näkyy malliksi. Karhutunturin mahdollinen lumimäärä ei sääkamerallakaan tänään näytä näkyvän, mutta siellä varmaankin on laki valkoisena. Rajamme vartija Heikki poikkesi kartanolla aamutuimaan kertoen, että eilissä iltana oli Onkamon suunnilla lunta maassa jo viitisen senttiä, eli Etelä-Salla on tässä vaiheessa lumimäärässä pohjoista edellä. Eipä haittaa.

Tätä lokakuun puolevälin seutua voi pitää talventulon normaalina ajankohtana täällä. Jos karhut vielä eivät ole talvipesäänsä löytäneet, niin lähipäivinä on syytä laittautua talvilevolle. Ilmassa on nimittäin talven tuntua, jonka soisi myös pysyvän. Vuan tiijäppä häntä.


Jatketaanpas juttua vielä illansuussa. Paperia säästyy, kun kirjoittaa tälle samalle sivulle. 

Talvi nimittäin ottelee Naruskan kairaa syleilyynsä näemmä kertalaakilla. Lumi lisääntyy silmissä ja tarttuu jo tiehen ja maahan. Kesärenkaalla ei tänne kairaan asiaa ole muuta kuin ojien kautta. Sääkameran kuva todistaa muutoksen nopeutta:



Kohta päästään napsimaan postikorttimaisemakuvatuksia.

Tukikohasta Linko-Jarkon puhelinnumeron tarkistelemisiin tähän.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Se on sitä, sano Ukka ku räntää räimi.

Vihdoinkin tulee Ukan puolitoista viikkoa sitten laittamille talvirenkaille käyttöä. Räntää räimi jo ihan tolokusti tänään Ukan käväistessä Kemijärvellä autohuollossa mutkin. Sallan kirkonkylällä oli ainakin Mummun ja Ukan entusessa asentopaikassa Matovaarassa lumi maassa, ehkä sentti. Sama ilmiö toistui Kursun Lakijängässä ja muutamassa vaaramaisemassa muuallakin. Maantien pintaan sataneet määrät eivät vielä riittäneet.

Illansuussa Naruskalla lumisateessa oli jo enempi talvista merkkiä, kun tuuli pystyi liikuttelemaan lumihiutaleita ylös ja alas.

Lähimmät kymmenen päivää näyttäisivät nollakeliä ja miinusasteita Naruskalle ja muuallekin Lappiin, joten talvea tässä tervehtimään joutuu. Kesäkeleille on sanottu hyvästit jo viikkoja sitten, mutta maapohjan jäätymisestä esitetyille toiveille säiden haltija taas kerran näyttää sanovan kiitos ei, joten ensilumi tulee sulaan maahan. Siinä on hankalien kelien siemen kylvettynä, kun pelätyt humpaamiskelit alkavat. Ne ovat nimittäin soratien käyttäjille hankalimmat mahdolliset.

Ukka muistaa hyvin viimesyksyiset ojaan päätyneet piruetit Broncolla, kun sula tie yhtäkkiä muuttuikin jäiseksi luistinradaksi.

Enpäs viitsinyt tänään räntäsateesta kuvaa näpätä, kun kaikki sen tietävät, miltä rännänräimiminen näyttää. Tulette vielä siellä etelässä kateellisiksi, kuten olosuhteistamme täällä tapananne on. Vai oliko se niin...

Tukikohasta kumiveneen talviteloille laittamisiin huomenissa tähän.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Nuorena on teerentäkkä irti väännettävä...

Tarkasti seurailivat Hallahelinä ja Loimu tänään illansuussa, kun Kasperi-eno irroitteli parista riiputetusta teerestä asianmukaisesti rintalihat, jalat, selkälihat ja kivipiirat parempaan talteen pakkaseen. Ehkä siinä lapsosilla hieman olivat pinnassa ristiriitaisetkin tunteet, mutta hyvin tuntui oppi menevän perille siitä, että riistaa ammutaan ja ruuaksi jalostetaan.

Loimu oli hiukkasen sitä mieltä, että hirvikäristys tänään oli makeampaa kuin ennakkoon mainostettu teeripaisti tulisi olemaan. Ehkä arvioon oma syynsä oli, että riistalinnun nylkeminen oli rajamailla siitä, mitä nelivuotiaan ymmärrys antaa myöten. Hauskin vaihe oli se, kun eno riisui teeren yhdestä jalasta kynnet pois ja Loimu vei sen Rihlan syötäväksi. Koiruus pisteli koiven poskeensa kuin ruotsalaisen vanikan ainakin evään rutinasta sen hampaissa päätellen. Hyvin maistui.


Kaksi viikonloppua on jäljellä tämän syksyn metsäkanalinnunpyyntiä. Tukikohtaan tulee tulevan viikon puolivälin tietämissä majoitukseen uusi hirviporukka, jotka jahtaavat hirveä Metsähallituksen alueella. Kasperin porukka on hirvensä saanut tältä syksyltä, joten hirviaseistus joutaa kohta puhdistaa talviteloilleen.

Suapa nähdä, nostetaanko lapsenlasten näkösille tällä viikolla vielä hirvetys kinteriin Tukikohdan räystäsalle, kuten pari viikkoa sitten saatiin todistaa.

Tukikohasta viileneviä riistanriiputuskelejä odottelemisiin tähän.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Revontulien räiskettä kotiintulotoivotuksina!

Tukikohdan pihapiirin taivaanranta oli tärhäyttänyt juhlavalaistuksen päälle Ukan ja anopin saapuessa Keski-Suomesta Oulun kautta Naruskalle.

Kasperi oli saapunut kartanolle muutamaa tuntia aikaisemmin. Taitaa enempi ja enempi poika tulla isäänsä, kun keittiön leikkuulaudat olivat väärällään Naruskan perhepizzaa. Syömämiehiä kertyykin toivon mukaan tiistai-iltaan mennessä niin, että lapsenlasten äitee ja isä kun tuolloin tulevat paikalle, ovat täällä vastaanottokomiteassa Kerttumummun, Mummelin ja Ukan lisäksi Hallahelinä ja Loimu. Lapsosetketterät liftasivat messukävijöiden kyytiin Rovaniemeltä Naruskan mummulaan jo viikonlopuksi.

Kasperi sai kuvattua tämän syksyn komeimmat revontulet kamerallaan. Siinäpä kuva malliksi siitä, miten taivas voi syksyisenä iltayönä loimuta, vaikka Loimu vasta on matkalla tänne.



Tukikohasta talvenodottelemisiin tähän.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Sääasema pätkii Tukikohdassa.

Nyt taitaa olla asia niin, että Ukan sääaseman vermeet hakkaavat FinWX:n tauluun vanhaa muuttumatonta tietoa. Naruskan säätila pitää käydä tutkimassa Ilmatieteen laitoksen ja Naruskan Lohikallion sääasemilta siihen saakka, kunnes kotiudumme täältä Oulusta lauantai-iltana.

Tukikohta pahoittelee asiaa. Onneksi sääkuva kuitenkin pyörii reaaliajassa, niin päästään tarkistamaan, onko Rihla pysytellyt häkissään. Päivällä.

Oulun kaupunkimetelistä messuterveisin tähän.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Matti Sallan etsinnät jatkuvat.

Kenen tahansa kateissa oleminen yli kolmen kuukauden ajan on monessa mielessä raastava kokemus. Matti Sallaa on tuloksetta etsitty monenmoisin menetelmin. Etsintää on tehty tiedustelemalla, tiukkaketjuisella maastoharavoinnilla puolustusvoimien joukkojen avulla. Helikopteria on käytetty useampaan eri otteeseen, poliisin etsintäkoiria, yksityisiä vapaaehtoisia ja vaikka ketä. Ollaan etsitty maalta ja vedestä. Asia on tietenkin pienen kylän pääpuheenaiheena, kuten arvata saattaa.

Kaikki etsintä on toistaiseksi ollut kuitenkin tuloksetonta.

Parasta aikaa etsinnässä on poliisin ja etsintäkoirien lisäksi myös EU -hankkeen kautta rahoitettu pienoislentokone. Koneella on näpsitty tuhansia etsintäkuvia maastosta. Ne käydään lähiaikoina tarkasti läpi, josko etsittävä henkilö löytyisi niiden avulla.

Teknisesti Ukka ei koneesta liiemmin osaa mitään kertoa, mutta eilen Mummeli kuvasi sen taivaalla lentelemässä muutaman kymmenen metrin korkeudella. Tai saattoi se korkeus olla hieman enemmänkin. Automaattinen ja monipuolinen vehje, jonka ottamaa kuvamateriaaliakin päästiin näkemään, kun etsintäkeskuksena poliisilla jälleen kerran oli Tukikohta.

Maastoetsinnät jatkuvat vielä tänään. Toivottavasti tulosta tulee joko ilmasta tai maasta.

Ei lintu, vaan pienoislentokone.

Tukikohdan pihapiiri pienoislentokoneesta kuvattuna eilen.

Tukikohasta tekniikkaa ihmettelemisiin tähän.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Veneenlaskupaikkaa pukkaa.

Eipä sitä Naruskan suunnalla kovin montaa kunnollista veneelasku- tai rantautumispaikkaa tähän asti ole ollutkaan, mutta kohta on. Tenniöjoen sillan pielessä tuossa ihan kivenheiton päässä Tukikohdasta on meneillään ei ihan pieni rakennushanke, vaan siellä koneet jylläävät toden teolla.

Tämä Naruskan seutu on monta vuotta kuulunut unohdetun Suomen alueeksi, mutta kuin taikaiskusta kesä 2011 muutti kaiken. Ja rojektit eikun jatkuvat vuonna 2012.

Eipä siihen montaa tovia mene, niin Ukka pääsee pyyhkäisemään kummipaatillaan Tenniöjokea vaivatta alavirtaan, kun luiskarakenteet valmistuvat. Tänään tehdyn maastokatselmuksen perusteella ja kuvistakin voi päätellä, että viimeistään ensi kesänä tämän EU-projektityön valmistumisen jälkeen luiskaan voi alavirran suunnasta pyyhkäistä vastavirtaankin kummivenholla vaikka suoraan peräkärryn päälle, kunhan sovittelee vauhdit sopiviksi ja sihtailee niin, ettei mene ohi...







Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella Mummelin ja Ukan muutettua Sallaan vakituisemmin asumaan, niin tällä tulevalla veneenlaskupaikalla oli puulanssi, josta noina aikoina lähetettiin viimeiset uittopuut Kemijokea kohti. Puun siirryttyä kummipyörille ja rautahepokujetuksiin on lanssipaikka ehtinyt pajukoitua ja se ei isommassa hyötykäytössä ole ollut.

Nyt voi alkaa suunnittelemaan vene- tai kanoottiretkeä tuosta paikasta Tenniöjokea pitkin Savukoskelle, sieltä edelleen Kemijokea pitkin alkajaisiksi ainakin Kemijärvelle ja miksei pienellä suunnittelulla vaikka Rovaniemelle asti. Siinä ehtii melomaan ja soutamaan tai moottorilla ajelemaan monenlaista maisemaa kymmeniä ja satojakin kilometrejä. Ja kalapaikkojakin löytyy joka lähtöön.

Eikäpä sieltä löydy sellaisia koskipaikkoja, joista ei kokemattomampikin meloja selviäisi. Niagarat sijaitsevat ihan muualla päin maailmaa.

Tukikohasta veneilyretken suunnittelemisiin ja suosittelemisiin tähän.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Neljännesvuosisata ja rapiat päälle.

Eipä uskoisi, että näin nuorekkaalla miehellä kuin Ukka on, voi olla yli neljännesvuosisadan ikäinen poika. Niin se vain on.

Hyvin muistan 26 vuotta aikaa taaksepäin, kun yövuoron jälkeen matkustin Kemijärven aluesairaalaan, missä tiesin synnytysoperaation käynnistetyn aamuvarhaisella. Päivän synnyttämiselle oli Kasperin äitee saanut sopia lääkärin kanssa tapahtuvaksi nimipäivänään 7. lokakuuta.

Eipä siellä synnytyssalissa Ukka kauaa venynyt, hyvä ettei myöhästynyt koko syntymähetkestä, kun oli tuolla nykyisellä vihityllä vaimolla sen verran tiukat käynnistysseerumit kaapeleissa.

Syntymäpäiväänsä Kasperi vietti täällä Naruskalla. Metsästyksen merkeissä, tietty. Sieltä piti varmistaa mieluiset syntymäpäivälahjat Varpuaavan teerenpyyntipaikalta, kuten kuvasta näkyy. Toki sankaria muistettiin asianmukaisesti lahjuksilla muutenkin.


Morsmaikki Emma ja Mummeli olivat tietenkin aamuhämärissä kameroineen todistamassa, että neljättäkymmenettä tekriä jäi tuolle muutaman hehtaarin näkemäalueelle odottamaan seuraavaa syksyä. Ja syntymäpäivää.

Viralliset kakkukahveet perhepiirissä tärhäytettiin ilman konjakkia iltapäivällä. Ja nuoripari matkusti illaksi ulukomaan kautta jatkoille läänin pääkaupunkiin.

Tukikohasta Onnittelut aikamiespoijjalle vielä kerran! Eikäpä passaa unohtaa onnitella Mummeliakaan nimipäivästä ja hyvästä työstä 26 vuotta sitten. Ja on se Mummelikin melekeen yhtä nuorekkaan olonen kuin Ukka, ettei tässä tulis syyllistyttyä mihinkään pelekkään ittekehuun...


lauantai 6. lokakuuta 2012

Tukikohdan Karpalojälkkis.




Se on NAM. Karpalojälkiruoka. Tukikohdan ikioma resepti muokkaantui köökissä tänään sen jälkeen, kun ämpärillinen kypsiä karpaloita muutti Kuutsijängäntien varresta olinpaikkansa Emman ja Mummun keräämänä joen toiselle puolelle.

Karpaloita kiehautetaan hillosokerin tai tavallisen sokerin kanssa kattilassa pohjaanpolttamista varoen desin verran ruokailijaa kohti.

Hillon annetaan jäähtyä ja samalla se hyytyy.

Toisella kädellä valmistetaan kuvassa näkyvää valkoista Mummumömmöä. Siihen laitetaan Bulgarianjogurttia, appelsiinituorejuustoa, hiukkasen sokeria. Ne sekoitetaan keskenään. Sitten vaahdotetaan kermavaahtoa pari desiä, sokeria harkiten. Kermavaahto ja edellä kerrottu sekoitus sekoitellaan keskenään.

Jälkiruokakuppiin, vaikka kuten meillä viinilasiin, laitetaan pohjalle kerros jäähtynyttä karpalohilloa. Välikerros sitä mömmöä, muutama lusikallinen päälle hilloa ja kaiken päälle koristeeksi muutama karpalo.

Viittä vaille oli, ettei kieltä vienyt mennessään. ISO NAM.

Tukikohasta sulattelemisiin tähän.

Viisvuotiskynttilänakit.

Muuten ei ehkä muistais Rihlapystykorvan syntymäpäivää, mutta huomisesta merkkipaalusta sen kuulemma akkaväki täällä muistaa. Kasperi kun huomenna täyttää kakskytäkuusvee, niin Rihla täyttää päivää ennen.

Viisvuotissynttärit juhlitaan perhepiirissä ja työn merkeissä. Tai ehkä olisi parempi sanoa työharjoittelussa. Parhaat lintukoiraominaisuudet odottavat vielä pullahtamistaan pintaan Rihlalla. Voi olla niinkin, että sitä lopullista asian oivaltamista ei tapahdukaan.

Muilta ominaisuuksiltaan Rihla on ihan pelikoira. Vihainen se ei ole kelleen, kuten ei Isä-Roopekaan ollut. Kartanolla se hoitaa tehtävänsä, kuten pitääkin. Se nimittäin ilmaisee kevyellä haukullaan, kun oudompi kulkija Tukikohdan pihalle pölähtää. Jos vieras asettuu taloksi, niin seuraavana päivänä saa pihalla liikkua pääsääntöisesti ilman, että Rihla tulemisia tai menemisiä isommin ilmoittelisi haukullaan.

Rihla ei myöskään raivoa, vaikka pihapiirissä olisi, kuten nytkin viimeisen viikon ajan on ollut, puolenkymmentä vierasta sen lajikumppania. Tietenkin aamuisin on hieman harmittanut, kun kaikille reissuille ei ole mukaan mahtunut.

Synttäripäivän ratoksi Rihla pääsi Kasperin kanssa tietenkin metsälle. Ilman mainittavia tuloksia.


Synttärieväs kelpasi sille isompia houkutelematta. Selkeästi näkee, että Rihla osaa laskea, että synttärikynttilänakkeja on kaakun päällä oikia lukumäärä.

Tukikohasta synttäritunnelmoimisiin tähän.

Lapissako kallista?

Ei kaikkialla.

Tukikohasta tähän.

Mitä voi sadepäivänä harrastaa?

Nykyinen vihitty vaimoni ja Kasperin kihlattu, miniäntekele Emma, tekivät aamulla kirjallisen hakemuksen Ukan pitsauunin käyttämisestä omiin tarkoituksiinsa. Pitkällisen harkinnan jälkeen hakemukseen vilkutettiin vihreää.

Karjalainen veri mitä ilmeisimmin virtailee jommalla kummalla perheemme naisista, koska listalla olivat karjalanpiirakat. Jos Ukka oikein ymmärtää, niin sämpylänpaiston jälkeen makaroonimiesten valmistama uuni ruuvattiin lähelle maksimilämpötilojaan. Kiviarinoiden päällä paistui sekä karjalanpiirakoi että sultsinoi, eli pienempää ja isompaa piirakkaa. Puolensataa kipaletta niitä pellavaliinan alle kertyi.

Voe mahoton, miten hyvvää voi tämmönen yksinkertanen eväs olla munavoin kera.


Latosin tähän samantien väkerrysohjeet, mutta oli sevverran siivoojan paikka tälle aamua auki nuissa majotustiloissa, ettei ole harmaata haisua herkun synnyistä syvistä.

Tukikohasta voisulaa leuasta pyyhkimisiin tähän.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kerranki vittua nimpaljo, että riitti.

Rälee otsikko. Ja pahalta kuulostava kans. Mutta tosi se on, eikä sitä kannata kertomattakaan jättää, kun kaikki tapahtu vielä Mummelin kanssa. Tuon nykysen vihityn vaimon.

Linnuilla on semmonen laulu, siis noilla Lapillahen, että miksei asijoista puhuta niijen oikeilla nimillä. Siksipä Ukkakin rohkenee hoijella tässä tapauksessa puhumisen kirjottamalla asiasta sen oikeella nimellä. Niinpä kerron, miten ihminen voijaan kyllästyttää vitulla. Luvit oikeen, vitulla.

Menimma Mummelin kans ennen hänen hammasllekuriaikaasa eilissä päivänä muutamaan ravintolaan syömään. Rovaniemellä. Niinko hienommat immeiset kaupunkipaikasa voi tehä vaikka joka päivä. Jos rahat piisaa.

Siihen tuli seittemän metrin päähän samassa loossissa olevaan pöytään kaks tyttöö. Välisä oli kaks tyhjää pöytää. Muut ravintelin kuus asiakasta istu ison salin vastakkaisella kulumalla. Meilloli Mummelin kans sallaatinsyönti menosa ennen pääruuan saapumista. Tytöt rupes haasteleen keskenään. Ei ne jutut varmaan kaikille ollu tarkotettu, mutta puhuvat, varsinkin se toinen, sevverran kovvaan ääneen, ettei asiat epäseleväks meillekään jääny, vaikka vanhemmiten kuulo jo on heikenny.

Olihan se mahtavaa kuunnella palanpainikkeeks sitä ihtiään, eli vittua. Sitä tuli joka lauseesa vähintään kerran ja parraassa lauseessa kolomekkin kertaa. Ja aina se sama vittu, ei sitä ainakaan eritelty, että olis kovin monesta vitusta haasteltu. Vittu vilisi raateissa ihan oikeesti. Sama se oli, puhuko net kotiasiaa, eellisen viikonlopun pailuista tai toisella tytöllä oli vittu joku sukulainen ollu leikkauspöyvälläki, eikä se lääkäri vittu ollu osannu vittu sitä ees puuvuttaa. Ja vittu sitä yhtä mopojätkää, joka vittu rillaa sillä vitun mopolla joka vitun ilta sitä meijän vitun talova ympäri. Niin ettei vittu saa nukuttua. Ja vittu niin eellen, vittu.

Puolisen tuntia. Puolisen tuntia sitä vitun vilinää eri paikoissa sai kuulla neljällä korvalla. Ukkakin noituu välillä kuin ruijanlappalainen, mutta saattaa sitä aikaa ja paikkaa hiukkasen sentään katella ja miettiä, kenen kohalla lärvisä aukasee.

Tarjoilijatyttö tuli laskusa kans. Kyseli, tarvitaanko myö vielä jäläkiruokaa, kahvetta tai silleen. Sannoin sille tyärelle, että ei tää sun syys ole, mutta me ollaan saatu alkupalaks, pääruuaks ja vielä jäläkiruuaks niin paljon vittua, että massu on ihan täys nyt. Tyttö säikähti ensin, että köökki on sössiny, mutta sannoin sille, että ei mittään. Ruoka oli hyvvää ja sitä oli riittävästi. Palanpainikkeeks vaan on tullu seittemän metrin päästä vittua niin paljon, että nyt riitteli.

Tarjoilijatyär harmitteli aijon tuntusesti asiaa meitille. Sano vaan, että kynnet on hiukka lyhyet. Pahotteli asiaa oikeesti.

Ukka oli viittä vaille lähtijäisiks kävellä naapuripöytään hiukkasen antaan elämänohjeita, mutta sitten heitti pyyhkeet kehiin. Olis tehny mieli mennä sanoon, että  kaikki on tähän ikkään melekeen vitusta tiijetty, mutta kun jonkun vittu vielä viheltäs ja parikaan sannaa haastas, niin semmonen vielä on näkemäti.

Hiukkasen vitutti lähtee muuton niin mukavan evästauon jäläkiin ravintelista käpytteleen. Näättekö ny, miten se tarttuu...

Tukikohasta hohhoijjaa tällä kertaa tähän.


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Saaliskin saatiin siis.

Iso liha kaatuu Naruskan suunnalla hyvää tahtia, kuten edellisestä jutusta jo voi päätellä. Ukan orressa riippuvan hirven lisäksi sama porukka on ehtinyt saalistamaan jo kaksi muutakin lupahirveä, joten hirvitilanne näyttää olevan ainakin hirvijahtikauden aluksi kohdillaan.

Metsäkanalintujen osalta alkaa tilanne päivä päivän jälkeen hahmottumaan selvemmin. Ei niin kovin hyvää, mutta ei ihan huonoakaan kerrottavaa kanalinturintamalta ole. Tukikohdassa tällä hetkellä majoituksessa olevan puolen tusinan linnunpyytäjän havainnot Sallan Yhteismetsän ja Metsähallituksen pyyntialueilta ovat yhteneväiset aikaisempien tietojen kanssa. Nähdyt ja saaliiksi saadut linnut ovat pääosin raavaita.

Onneksi aivan viimeisten päivien aikana on Tukikohdan ja Sallan kirkonkylän väliselle useimmin käyttelemällemme tieosuudelle ilmestynyt myös muutama poikue. Ukka näki puolenkymmenen nuoren koppelon poikueen tankkausreissun yhteydessä Kotalassa ja Mummeli on parilla viimeisimmällä työmatkallaan nähnyt muutaman teeren poikueita enimmillään kolmessa eri paikassa. Jostain niitä poikueita siis ilmaantui näkösille, vaikke kesä ja alkusyksy ovat ne pitäneet käytännössä piilossa tyystin.

Kasperi kokeili parina viikonloppuna teerien pyytämistä kuvilta tässä Tukikohdan takapihalla, kuten tuli kerrottuakin. Teeritokat sillä suunnalla olivat kooltaan lähellä viimevuotisia. Ja ovat kolmea yksilöä vähempänä nyt. Kasperi on keskittynyt sittemmin enempi hirvenpyyntiin, joka jatkuu edelleen Mettähallin mailla.


Pari koukkunokkamettoa on takapihan orteen tällä viikolla siirtynyt. Ne eivät pyytäjiensä kertoman mukaan kumpikaan olleet ainoita heidän näkemiään mettoja noina päivinä, vaan kumpaakin saalislintua kohti jäi metsään eloon toistakymmentä mettoa. Kuulostaa ihan kohtuulliselta. Suamamiehet ovat tyytyväisiä sekä saaliseensa että jäljelle jääneisiin mettoihin, jotka tulevana keväänä toivottavasti onnistuvat lisääntymisessään tätä suvea paremmin.

Onneksi Tukikohdassa vallitsee asiallinen ja rento meininki, eikä elämä ole pelkkää metsästämistä, vaikka se pääpuheenaiheena sosiaalisessa kanssakäymisessä iltamyöhällä ja aamuvarhaisella täällä erämaassa onkin. Syömisen ja saunomisen lisäksi. Niin ja parin oluen. Ja pienten kuataisten, totta kai.


Tukikohasta Ukan maalintupadan valmistelemisiin tähän.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Iso liha isoon orteen, pieni liha pieneen.

Lokakuu käynnistyi Tukikohdassa riistalihan juhlalla. Eipä ole Ukan kartanolla tainnut määrällisesti olla räystäsalusissa ennen tätä päivää sellaisia lihakilomääriä kuin nyt on.

Etupihan räystäsalle ovat rakentajat onneksi aikanaan vuonna 1952 simauttaneet kantavaksi rakenteeksi neljäkerrankymppituuman parrun. Kovin paljon hennommalle puurakenteelle ei nimittäin voi vetaista kinteriin kolmattasataa kiloa painavaa uroshirveä. Korkeutta maasta on parrulle laitettu myös oikealla mitalla, koska tämä elikko sopii orren ja maan väliin riippumaan komiasti. Siinä se odottelee kakstoistapiikkinen, että se parin vuorokauden kuluessa muutetaan paloittelemalla pakastuskuntoon.


Eihän se uroshirvi elämänsä lopettaneena kaikkien silmiä hivele, mutta laitetaan kuvia kuitenkin näkösille. Jos Mummeli pystyy nylkykuvia napsimaan, niin kyllä niitä herkemmätkin katsella tohtivat.

Hämeen ammatti-instituutti/EVON opettajat toivat oppilaansa Naruskalle hirvenpyyntioppiin ja erätaitoja opettelemaan. Kumpikin harjoitus osui nappiin. Viikonloppu kului viidellätoista oppilaalla Sorsatunturin yövaelluksen merkeissä ja tänään maanantaina lähdettiin joukolla ison lihan pyyntioppiin.

Alusta pitäen kun näkee hirven tien luonnosta kinteriin, niin tieto varmasti tarttuu oppina päähän paremmin kuin konsanaan oppikirjojen sivuilta ja luennoilta.









Ukan torpan räystäshirteen saa tuoda kantavuuden loppumista pelkäämättä riviin vielä muutaman elikon lisääkin. Parru ei nimittäin tiennyt uroshirven painosta mitään.

Sallan Yhteismetsän alueelta tämä yksilö on nyt luvusta pois. Politimavaaraan jäi nelijalkaisia hirvetyksiä kuulemma vieläkin niin, että harventaminen ei hirvikarjaa sukupuuttoon tapa.

Kevyemmällä orrella Tukikohdan ulkovaraston räystään alla roikkuu muutamia lentonsa päättäneitä metsäkanalintuja. Niiden kuvia ja katsausta lintutilanteeseen kolmen viikon pyynnin jälkeen palataan seuraavassa jutussa, kunhan välillä ruoka- ja saunahuolletaan erästelypäivän viettäneitä asiakkaitamme, jotka lataavat peltikaton alla akkujaan huomisiin uusiin telskeisiin valmistautuen.

Tukikohasta tähän.