torstai 15. marraskuuta 2018

Kaamospannari rahkalla.

Mikäpä sen somempata ehtooevästä näin pimmeen kourisa kuimpannukakku. Tekasin semmosen jo eilisäehtoola joutessain, kummeinas yks maito olla päiväyksiesä loppupääsä. Ja kerma mukkaan, vaikkoli päivijä jälellä...

Sehämmennee pannari vielä toisenaki ehtoona eilisellisäks. Mikrolla voi tehhä pikakuumennukset.

Mummeli oli tempassu iltapalan pääle erikoisainetta, nimittäirrahkaa, jota meijän Erätuli myy puolenkilon purkeisa. Täsä rahkasa ommausteena mangohetelmä. Ei ole liika makijaa, eikä rasvastakkaan. Muutama ruokalusikalline ja samala mitala tieten pakollista hillahilloo, jota iliman ei täälä hyvä heilu.


Entusesa elämäsä josolis Ukka tempassu tuommosen annoksen ehtoopalaks, nin närästys olis satavarmasti lähettänny äijän sängystä takas pystöön. Nytei haittaa, kurruokatorvele on tehty muutama solomu lissää oikijaan paikkaan. Seittemärreijjän sallaisuus.

Tukikohasta pannarija nuila lisukkeila muillekki suosittelemissiin tähä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kaamosmasennustako tars löytää...

Taas net vouhkaa tästä kaamoksesta. Ohan se pimijää, kunon kaks pimijää vastakkai, eikä ole ejes lunta yhtään auttamasa. Tartteekohan sitä masentuva ja alakaa mornotella täntakkee.

Ihimisiltä kysellää johattelevija kysymyksijä, että kait sitä nytollaan pimmeesä masentunneita, jos joskus ollaan.

Tämon sama tullussanottuva jonnain toisenakki pimijänä aikana marraskuusa, että valommäärä on keskimääräsesti vuostasola sama koko tällä meitin laneetala. Jako mennee täälä pohojosesa hiukka eritavala kuimmuuvala, mutta vuorostasa taas paistaa kesälä yötäpäivää.

Kuinhan vanahaks jonkun tarttee ellää, että tajuvaa tämän. Ja ossaa nauttija kaikista luontoilimijöistä. Ninko kaamoksesta. Son hienoo aikaa. Lamppu on keksitty, jos välttämäti tarttee ulukona jottain tehhä. Ja joskus ohhyväsyy olla tekemätä mithän.


Entune ukko sano, että voihantuota ostaa ramavittijä apoteekista, jos oikeen alakaa ramaseen, masentaan ja vituttaan. Anteeks suora lainaus herkemmiltä...

Tukikohasta vieläpimmeempää oottelemissiin tähä.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Koivukauppa synty.

Nyton parivvuojen puukasat ostettuna. Tars löytää vaan rekkamies kuskaamaan net tuosta vajjaan puolenkymmenen kilometrimpäästä tänne Tukikohtaan.

Linko-Jarkko on luvannu kuskata ainakin puolenkymmenen kiinnon raktorikuorman noista pienemmistä Kallelan parkkipaikale kessää ootteleen.

Ajais se Jarkko varmaanki net kaikkikin tänne Tukikohtaan, mutta se tietäs kuiten kolomattakymmenettä kuormaa, eli aikaa menis enempi ja vähempi. Parriin rekkakuormaan net mahtuis, eli muutamantunnin homma.

Tukikohasta pikkupakkasta oottelemissiin tähä. Ja sairauslomalaista passailemissiin. Räkätauvisa.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Parivvuojen puut harkinnasa.

Sitäkun on tämmönen syntisäkki, joka tupruttellee hiukkaspäästövä taivaalle yötä ja päivää, nin syntilistan jatkamiseks joutuu aina miettiin, mistä tupruteltavata sais lissää.

Eilen käveli ovesta sissään yksmies, jolta olen joskus aikaasemminki puuta ostannu. Taas olis rapija satamottija motomitala mitattuna koivuja nuritte. Eikä ole kaukana, vaan ihan tuossa takapihala rajampinnasa.

Siinon sekä sopivata koivuva että hiukka pienellääntääki, mutta kaikki kuiten palavaa tavaraa. Ja lähelä, silläki on merkityksesä rahtikuluile.





Helepostihhan noista sais lokattuva Kallelanki liiterintäytettä. Sielähän pallaa puuta takasa ja saunasa ja pihatulillaki.

Tukikohasta tarjousta suunnittelemissiin tähä.


torstai 8. marraskuuta 2018

Ukka Matinpoika välleen maistraatissa.

Hitsi, kukkävi pikkukämmi sillon parisevvuotta sitten tuosa nimevvaihosa. Olishan se oikeesti pitänny minula äkätä, että Matinpoika kertoo aika monele immeiselle, kuka se Ukka oikeen on. Ja samala tullee isännimikin ittelle keikkummaan. Poijjallahan se yhtenä nimenä onneks on.

Eipä net sielä Rovaniemimaistraatisa osannu sannoo, onko tuommonen Matinpoika lisättävisä Ukan perrään iliman nimilautakuntaa. Josse sinne joutuu taas, ninko tuon Ukka -nimen kans, nin sitten viipyy passivvaihto hiukka pisempään.

Sopevasti oliskin passivvaihto eesä, kunei siinä riitä leimasivut. Oliskohan kolomettoista käyntijä tankila mahollista tehhä ja sittempitäs taas uusasta. Ei kerkee viijenvuojen passista nauttija kahtavuotta pisempään. Tarslaittaa Puuttinile pikkusempostija, että pienentäkkää leimankokova, nin ei tarttis päntiönnään passija vaihela.

Son varmatieto, että naapurimaasa sitä saa taas nimemmuutoksesta hässäkät aikaseks, mutta siitähänniile maksellaan, että merkkaavat rekistereihisä nimet, ninko net passisa lukkee...

Mummeli ei oikeen naamastapäätellen ollu kannattelemasa Ukan nimiasijaa ja muuttelemista. Son kuiten hiukka semmonenki asija, jokei kuulukkun asijanosaselle ittelleen. Jossitä talosa vakituiseen assuu hiukkan eriniminemmies, nijjohan tuon luulis tunnistelevan rapijan neljänkymmenevvuujen jäläkiin samaks. Eipä tässole muutamaavvuotee hälle ittijään tarvinnu esitelä...

Tukikohasta Ukka Matinpoikaa oottelemissiin tähä.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Autoissa kitkaa ja nastaa, kengissä nastaa.

Kaljama on tänviikon kova sana. Pihat on Tukikohasa nihhelevetilliukkaana, että mittään asijaa ei ole pihakenturoile, josei ole liukuesteet kengisä.

Mummeli löyskin jostakivvarastosta semmoset kengänkorkoihin kiinnillaitettavat nastat. Net on kuitenki Ukan saappaanpohojisa ouvot kävelä, kun korkova on hiukkaninko akkainkengisä.

Ostin tännään kuuvennastankummit talavikenkijen pijikkeeks. Net on helepommat kävelä, eikä niijen kanssa varmaankaa pihasa nihherkästi lentoollähe kuin pelekilä kengilä. Net ilimannastoja on hengevvaaralliset.


Neljä nastaa päkijäisen puolela ja parit kipaleet koroisa. Näilä kunei juoksemmaan yritä, nin kyllä pystösä pyssyy.

Maantie alakaa olleen sulana, mutta pihasa jäät vielä säilyy jonkun aikaa. Lämmintä on nykki ehtoopuolela nelisen astetta, eli talavesta ei liijon tietova eelleenkään ole. Pihalumet on nollattu, eli humpahumpaa mennään talaventulon kanssa.

Leksuksesa on Nokijan Hakkakitkat alla. Net riittellee Ukale liukkaammallaki. Mummeli luottaa omasa Suparussaan nastarenkaisiin. Kummissakkaan ei kuiten kitkaa ole sillon, kuppääkallokeli kohille Naruskantielä sattuu. Hiekka on sillon ainoo apu.

Tukikohasta pystösä pysyttelemissiin tähä. Ja kahettatuhannettaensmäästä lokijuttuva miettimissiin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kaira hiljenemmään päin.

Son marraskuu hyvälä alula. Alakaa kaamosta pukkaamaan ja ihimiset pelekää vissiin pimijää, kunei täällä liijon majottujat käy pyyvykseen. Eikäpä nin ole välijäkkään. Muukkin halvaa varmaankin rauhottuva kotiolloihisa pikkuhilijaa, eikäpä tuo haittaa Tukikohassakkaan.

Pitelimä perinteiset pyhhäinpäivät lauvantaina. Laittelimma muutamale kirkonkylän pariskunnale ja omale väjele tyvärtä lukkuunottamati kalapohjasen aterijan. Se sisäls ahvenavilettä ja kuhavilettä, jokkoli paistettu vanahaanmalliin paistinpannula. Valurautasela ja tehlonisela rinnatusten vävypoijjan kanssa. Hyvinnuot ruskistuit kalavilleet kummalaki.

Puikulamuussija isola kattilala, sitruunakastike meinas unohtuva, mutta kerkis jäläkijunasa vielä pöytään. Niija oli sielä porkkanasta Mummun tekemätä laatikkova. Niija olit tieten alakupalloiksi semmosija ruistaikinapohojale tehtyjä juustopaprikahöyräyksijä.

Minijä taiko taas jäläkiruokakaakkuja kahtakissorttija, jokka tekit kauppasa tosihyvin.

Tännään söimä sitte rääppijäisisä eilisjä loppuja ja Kasperi taiko yhestä jänöjussista valurautapaallisen harvinaisempata herkkuva. Hyvvää kuimmikä.

Vävypoika jouti päivännävölä käväseen Raisan ja Kasperin Moskun kanssa kuulemasa Kuutsikönkään kohinoita. Joki humpaa jääsä ja eijääsä. Näyttellee siltä, että lauhaa luppailee taas muutamampäivän etteempäin. Saapa nähhä, saahanko tie yhtäliukkaaks kuvviimeviikola...






Lunta ommaassa kolomisen senttijä Tukikohan lumimittarisa. Näyttäis olevan enempi vähenemmään päin kuin lisimäämpäin. Eipä täsä hihtämiset liijon kiinnostele, jotenka lunta emmä isosti kaipaa. Sais mennä maa routaan ennen lumija.

Sonmuuten kahenkuukauven päästä vuos 2019 menosa jo nelejättäpäivää...

Tukikohasta tähä.


lauantai 3. marraskuuta 2018

Aamu ei ehtoota tiijä.

Lähin eilisäaamupäivälä kaikesa rauhasa tankkaamaan Kasperin autova ja hoitelleen samalla muutaman kauppa-asijan kirkola. Lökösää tekemistä siis.

Kaupan kassala ollesa poika soitti, että paas laittain vauhtija vermeisiin, meillon hirvi nurin. No, sehän mulle passaa, vaikken mettämies olekkaan. Hirvi on harossi liha ja siitähä saattaa päässä vaikka osinkoja napsimmaan, jos hyvin käyp.

Rehvasimma poijjan kanssa Kotalasa ja jatkoima sammaakyytijä Pelekosenniemele. Sielä olimma samala minnuutila parin mettästäjän kanssa peepaikala. Ja eikun peräkärryejen persiit vastakkain ja naarashirvi vaihtu Ukan kuomukärryle. Vasa jatko samontein matkaasa etiäppäin vissiin Kemijärvele.

Heleppoo kuin heinänteko.

Kotipääsä alako kuiten miettimiset, että mitessaahaan hirveltä turkki pois päältä. Orsipuuta ninkin on Ukan katoksesa, mutta tars olla pelivälineet, joila saatas elikko nouseen kohti korkeuksija. Noh, kohtahan tuon Ukka keksi, että soitamma Linko-Jarkole. Se sattu onneks olleen kotisala ja jouti pärräyttään raktorillaan Tukikohtaan.

Eikäpä siinä vatuloitu montaa minnuuttija, kun alako hirviäiteevainaa nouseen kohti pilivijä sielusa perässä.



Siinähän se ehtoo iltayheksän huitteile menit mukavasti, kummet poijjan kans vetelimä hirveltä nahan päältä ja nostelimma sitä pikkuhilijaa korkijammale, nin oli hyvä nylykykorkeus. Olipa raktori enempi kun sata jänistä siinä hommasa.

Enoo kohta viiteenkymmeneevvuoteen nylykenny, enkä sillonkaan liijon muutako nähäny hommaa. Tai ehkä vähän puukkovakin kokkeilu, mutta kurssit on käymäti. Ihimiset nuita kuiten tekkee näjemmä. Jovain saimma nyljettyvä, kaks vähemmännylykenyttä.

Saatamma tännään siirtää lihalastin pienen ruhopalottelun jäläkiin peräkärrille, nin pääsee Rovaniemelä muutama ammattilihalleikkaaja laittaan hirvetyksen pakastuskuntoon.

Tukikohastsa Pyhhäinpäivän päivällistä toiselakäjellä valamistelemissiin tähä.

torstai 1. marraskuuta 2018

Kunnon kaljamat.

Jopa meinottellee Naruskantie olla liukkaampiko ikinä. Täälähän sateli alijähtynyttä sajetta loppuun parikytämillijä eilejja viimeyönä. Autonkippäälä oli jääharskuva paritsentit.

Eilisäehtoola alako saje tekkeen tietä oikeen kunnolla liukkaaks. Aikaasesa kaisankaljamat ja mitäniitä on. Mummeli ei ehtoola meinannu Suparullaan päästä kotijo ollenkaan, kunoli loppupää kotiväylästä luistirratana.

Tälleaamuva läksimmä sitten Ukan pirssilä Kemijävele. Viis ensmäästä kilometrijä kotua oli maantie iliman hiekkaa ja liukas ja märkä. Kahtakymppijä ja alle pysty ajaan sinne asti, misä hiekkakuormuri tuli vastaan. Siitä etijäppäin pysty Nokijan Hakkapelliitta R3 -merkkisilä renkaila ajeleen ihan säällisesti vajjaata kaheksaakymppijä.






Tämmöset luistirratakelit ei liijon kiinnosta, jos täälä meinaa hengisä ja iliman kolohuja selevitä.

Toivottavasti nimipäivile mennesä muuttus vähän helepommaks. Meijjän pyhhäinpäivä taitaa olla liki perinne-evväinesä.

Tukikohasta nastakengilä pihapiirisä kirmailemissiin tähä.