Kuurakoivussa löytyy.

Valokuvaaja Mummulinssi napsautti muutaman lähemmän kuvatuksen pihakoivuista. Tuuli kun alkaa näitä koivunlarvoja taivuttelemaan, niin saattaa olla hiihtomiehellä huppu metsässä tarpeen.  Niskassa saattaa muutoin olla kilo jos toinenkin lunta.

Kiutaköngäs tuossa naapurissa on tällä hetkellä ennätyspakkasen haltija. Itärajaa kurittaa kuitenkin edelleen itäinen vaara, joka petrannee ennätyksiä vielä jossain päin.

Ukkaa alkaa jo ikävä vaivaamaan lauhemmasta  kelistä. Pakkanen oli ruhjonut amerikanraudan ohjaustehostimen semmoiseen kuntoon, että moniurahihna meinasi sytyttää koko pirssin palamaan, kun hihnapirulainen pyöri jumittuneen tehostimen pyörän ympäri. Semmoisia lieveilmiöitä alkaa tästä pakkasmaineesta tulla vähemmän toivottavana sivutuotteena.

Iivana Nyhtänköljäkin laittoi eilen illalla myöhään itsestään elonmerkin. Sähköpostissa luki selkokiestingiksi, että huonosti on assat Kurtilla, peerkkele. Lämporopleemi sielä kuritta eika nut jouva Naruska paradiisi. Pite vielä via Roza Pieterin, perkkele. Katsoma sit. Seurava keri.

Kaippa se Iivana sieltä siihen mennessä täällä naamaansa näyttää, kunnes näiden koivujen kuuraoksista vastakset nopsilla kätösillä voi taittaa...

Tukikohasta laitellaan samalla välaikaikatiedote siitä, että vasta 10.000 sivulatausta alkaa olla lakkarissa tätä Ukan blogia. Se on sen verran hintsu määrä puolessa vuodessa, että vakaassa harkinnassa on pistellä kirjootuskonheet näiltä osiltaan varastorasvoihin.

Tämmöstä pakkasennätyksen oottelua täältä.

Pakkasennusteita.

Pakkanen viivähti muilla mailla vierahilla kuluneen vuorokauden ajan ja Naruskalla käväisi ihan inhimillinen -15 asteen lyhyt jakso. Nyt ovat ennusmerkit taas sellaiset, että ollaan palattu pakkasennätysten vyöhykkeelle. Kuhmo pitelee hallussaan tämän talven virallista ennätystä viime yöltä. Koko itärajan pinnassa mennään Kuhmosta pohjoiseen jo nyt alkuillasta alle -30 asteen lukemissa. Laitan tähän linkin Ilmatieteen laitoksen Naruskan mittauspisteestä. Sen nuolivalikosta löytyy myös Sallan kirkonkylän asema, jos viralliset tämän kulmakunnan lämpötilat kiinnostavat.

http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Salla?parameter=13&map=weathernow&station=2745

Ukan sääaseman lämpötila on yleensä pari astetta lämpimämpi, mitä tuo FMI:n virallisen aseman lukema. Se Siekakönkään rantanotkelma on kylmä paikka tässä kylässä. Kyytikin voi olla lähipäivinä kylmää täällä, koska Venäjän korkeapaineen alue pysyttelee kuulemma lähes paikallaan.

Tänään Lapin Radion uutisissa Muurmanskista kerrottiin, että Alakurtin sotilaskylä tuossa luovutetulla Vanhan Sallan alueella oli viikonlopun aikana kärsinyt kaukolämmityskattilan losahtamisesta seurauksin, että muutamassa kerrostalokämpässä oli lämmöt pudonneet kymmeneen asteeseen. Iivana Nyhtänköljästä, Kiestinginkarjalaisesta tuttavastamme, ei muutamaan päivään olekaan kuulunut mitään. Holotna on saattanut häntäkin siellä koskettaa, mutta eipä ole infoa meille häneltä suoraan kuulunut. Iivana on tavallisen hyvä poika järjestämään itsensä tälle turvallisemmalle puolelle rajaa noin niinkuin lämmitys- ja ruokavarmuuden puolesta. Jos vain nyt saa lattarautansa käyntiin, kun pakkanen riehuu sielläkin.

Naruskan tämänpäiväisen kuunsirpin näkymästä itse kukanenkin voi yrittää päätellä, miten pakkanen täällä lähipäivinä kouraisee. Ja kouraisee, jos Ukka yhtään osaa noita sääkäppyröitä entisyyden perusteella tulkita.

Kuhmon ja Naruskan FMI-asemien lämpötilat tätä kirjoitettaessa ovat melkein tasoissa, eli kahden kymmenyksen sisällä. Naruska -31,7 ja Kuhmo -31,9 astetta. Asteen verran tunnissa kylmenee molemmissa tällä hetkellä. Ihan mielenkiintoista.

Tukikohasta halonheittosuunnittelemisiin tähän.

Kamera sisäkierroksella.

Ukalla on tapana aloitella nämä talvipäivät niin, että katseella tarkastetaan ikkunanäkymistä, mitä kartanolla on niinä muutamana tuntina tapahtunut, kun ollaan vällyissä unijukan mailla. Keväällä, kesällä ja syksyllä yleensä voi hilippasta ulos kuuntelemaan myös äänimaailmaa, mutta näin talvipakkasilla tulee tyydyttyä mukavuussyihin vedoten katselmukseen torpan lämpimämmältä puolelta.

Eräsenkin kerran ikkunanäkymistä pystyy havainoimaan esimerkiksi eläinten yöllisiä liikkumisia talon seinustoilla. Suurpetojenkin, kuten suden ja ilveksen jäljet pihapiirissä, ovat myös bongauslistalla, mutta niiden perusteella ei erityistoimenpiteitä ole käynnistelty. Nämäkin havainnot on tullut tehtyä tässä talossa asuessa, mutta aikaa on jokunen vuosi taaksepäin.

Hyvin tavallisia bongauksia ikkunasta ovat metsäkanalinnut. Oma lukunsa ovat tietenkin lintulaudan vakikävijät. Jälkimaailmaa rikastuttavat monesti paitsi porot, myös jänikset, kärppä ja tietenkin myyrämatilaiset.  Hirvi ei ole harvinainenkaan vieras omalla tontilla.

Puut ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen kauniisti kuurassa. Lumikuuraa on kertynyt viime päivien otollisissa kosteusolosuhteissa, eikä tuulituulonen ole vielä yltynyt puita siitä puhdistamaan.

Kamera oli tänään tukemassa katselmuskierrosta. Lunta ei voi välttyä näkemästä tähän vuodenaikaan. Tulikin ikkunoista ulos katsellessa mieleen muutama lumeen liittyvä musiikkikipale. Huonoimmasta päästä ei ole oheinen linkki Kuju Hyttisen uuteen tuotantoon. Saariselän maisemat eivät Naruskan maisemista paljoa poikkea, joten pieni rauhoittumishetki saattaa olla paikallaan kenelle tahansa leppoisan musiikin ja kuvien myötä.

Tukikohasta linkityksiin täältä tähän: http://www.youtube.com/watch?v=OxB8m6kM8Mo&feature=related

Kallen nimipäiväkukka.

Kun tuli kirjoitettua noista nimipäivistä tässä muutama päivä sitten, niin pitää palata vielä aiheeseen oman jälkikasvun kohdalla. Poikamme ristittiin noin neljännesvuosisata sitten etunimeltään Kalleksi. Muistan nimen aiheuttaneen tuolloin lähisuvussa hiukkasen ihmetystä ja erimielisyyksiäkin. Niillä ei sinällään mitään merkitystä ollut, eikä ole, koska nimi kokonaisuudessaan oli tarkkaan harkittu. Myös toisen ja kolmannen nimen osalta.

Kastajaistilaisuudesta Petäjäveden kirkossa muistan yhden tapahtuman, jonka saanen tässä muistella. Ja saankin.

Odottelimme kirkon sakastissa ristiäisten alkua normaalin kirkkokomennon jälkeen. Sakastissa oli seurakunnan vanha suntio, perhetuttumme Joel Salminen, edesmennyt hänkin. Juttelimme siinä odotellessamme kaikenlaisia asioita, kun Joel äkkiä kysyi minulta, saako hän tietää tälle poijjalle annettavan nimen jo nyt, vaikka se hänen mukaansa ei ole oikein luvallistakaan ennen kastetta. Sanoin Joelille, että tottamooses ja ojensin ristimäasiakirjan hänelle. Hän tutki paperia pitkään  ja sanoi sitten: Miksi yksi mies saa kaikki hyvät nimet, ja joku ei saa yhtään? Hän luki monen kertaan paperista ääneen Kalle, Matti, Oskari. Ja pastorikin luki ne operaatiossa hetkeä myöhemmin prikulleen oikein.

Nimipäiväkukka täältä Naruskalta Kallelle!

Tukikohasta Kallenpäiväpakkasesta tähän. Pienenä poika oli Pikku-Kalle, ja nyt Iso-Kalle.

Kolomekkymmentä astetta voitettu kanta.

Tammikuun pakkasennätykseksi kiipesi Ukan sääaseman PeetBrosin näyttöpaneeliin -30 astetta tälle talvelle ensimmäistä kertaa. Siekakönkään rannalla Ilmatieteen laitoksen asema mittaili samanaikaisesti jo -32 asteen huitteissa olevia lukemia. Kuvassa Ukan paneeli näyttää lämpötilan kymmenyksen tarkkuudella. Mittalaitteisto näyttää tuolla tietokoneen puolella samaa asiaa sadasosien ja tuhannesosienkin tarkkuudella, joka on jo hiusten halkomista, kun lämpötilasta puhutaan.

Ilmanpainelukema pakkasennätyksen kanssa osoittaa Naruskan kuuluvan Venäjällä olevan korkeapaineen alueeseen. Sen myötä saattaa tässä lähipäivinä Suomen puolelle ulottua vieläkin kylmempää ilmamassaa.

Aurinko kultasi perämetsän lumiset puut tänään tähän viissiin. Ulkosalla liikkuminen rajoittui tässä pakkasessa Rihlan ja Täplän ruokintaan ja postilaatikolla käyntiin.

Tukikohasta talvisempien vaateparsien etsimisiin huomiseksi tähän.

Pakkasennätyksiä roikkuu ilmassa.

Mitenkähän sitä tarkenee neljänkympin tai viidenkympin pakkaskelissä, kun rapiat parikymmentä astettakin tunkee luihin ja ytimiin aivan poikkeuksellisen tuntuisesti? Jotenkin ulkoilma tuntuu lyhyilläkin pihavierailuilla jos ei nyt ihan törkeän vastenmieliseltä, niin ei ainakaan miellyttävältä. Syy saattaa olla ilmankosteuden ja kevyen kenttätuulen yhdistelmä, joka tuntuu purevan vaatetuksen läpi. Päivällä lämpötila kohoaa yöllisistä lukemista, mutta vielä ei aurinko isommin lyhyenä ylhäällä olonsa aikana samalla tavoin lämmitä kuin vaikkapa maaliskuulla.

Ukan säaseman talven pakkasennätys viime yöltä on -28,7 astetta. Ilmatieteen laitoksen asemalla rikkoontui -30 astetta niukasti viime yönä. Lähipäivien ennuste on pakkasvoittoinen, joten uusia ennätyksiä saattaa syntyä. Naruskallahan ennätyspakkaset eivät harvinaisuus ole, mutta kuluva talvi on kurittanut kylmemmillä säillä muita Lapin osia kuin Itä-Lappia.

Viime päivinä puheenaiheina olleet revontulet ovat onnistuneet pysyttelemään enimmäkseen pilviverhojen takana. Ei täällä toki kukaan revontulien vuoksi öitään valvo, eli on niitä saattanut jonain yönä vilahdellakin, mutta Mummulta ja Ukalta ne ovat menneet untenmailla ollessa ohi. Aamuisin ja iltaisin hämärissä on kuitenkin mukavia sinisiä hetkiä, kuten tammikuussa kuuluukin.

Naruskajoki muuttaa pakkasten seurauksena ilmettään päivittäin. Oheinen jokikuva on Kuutsikönkäästä tästä Retkeilymajan kohdalta. Mummu sinne hilippasi pari päivää sitten kävelyretken lumikengillä, jotka ovatkin välttämättömät pehmeässä reippaan puolen metrin lumessa.

Tämä toinen kuva on tältä iltapäivältä sääkameralta, joka viiden minuutin välein näppää kuvan Karhutunturin suuntaan. Laitan tähän vielä muistutukseksi säälinkin, jota klikkaamalla näkee kuvan ja reaaliaikaiset säätiedot Ukan aseman mittalaitteiston mittaamana : http://www.finwx.net/stations/Salla-96/

Pöllömpiäkin talvimaisemia voi jossain päin joutua katselemaan, vai mitä...

Tukikohasta talventaittamisiin tähän.

Mietteet Paavosta.

Se on Paavon nimipäivä. Sillä on Ukalle iso merkitys. Samoin on iso merkitys eilisellä päivällä, jolloin nimipäiväsankari oli Senja. Ukka nimittäin polveutuu Paavosta ja Senjasta. He olivat isäni Matin, Isä-Matin isä ja äiti siellä tekopitäjässäni Petäjävedellä. Muinakin aikoina isovanhemmat muistuvat mieleen, mutta varmimmin ja ainakin aina tammikuun näinä päivinä, kun heidän nimipäivänsä ovat kalenterissa peräkkäisinä päivinä. Petäjäveden kirkkomaassa isovanhemmat ovat olleet jo vuosivuosikausia.

Nimellä on iso identiteettimerkitys. Vanha sanontahan sanoo, ettei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä. Nimi kulkee usein suvussa isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Paavon nimi ei ole Ukan suvussa kulkenut isältä pojalle, mutta isoisäni Paavon toinen nimi Rikhard sen sijaan on kulkenut isältä pojalle. Isäni oli etunimiltään Matti Olavi Rikhard, ja Ukan vanhin veli on etunimiltään Jukka Matti Rikhard. Ukka on perheen toisena lapsena saanut sitten ihan tavalliset nimet Kari Antero, joissa ei ole mitään maata mullistavaa. Aika jämerältä kuulostaisi Kari Rikhard, mutta sillä yhdistelmällä ei Ukkaa ristiäisissä paiskattu.

Omaa poikaamme ristittäessä Rikhard -nimi ei palannut käyttöön. Kallen toiset nimet ovat Matti ja Oskari, joista Matti tietenkin tulee Ukan puolelta Isä-Matilta ja Oskari puolestaan Mummun suvun puolelta, missä Mummun isän setä  oli Oskari Kokkonen, Petäjävesi hänenkin syntymäpaikkansa.

Ukan vähäinen kauppiasveri virtaa Paavo-papasta lähtien. Hän teki elämäntyönsä sekatavarakauppiaana Petäjävedellä aloittaen kulkukaupasta ja päätyen sitten pienen kiinteän sekatavarakaupan omistajaksi. Sen kaupan siirtyminen Isä-Matille tapahtui kuusikymmentäluvun alussa. Ukkaa ei kauppiasura koskaan houkutellut, vaikka pienimuotoinen liiketoiminta on ollut aika lähellä sydäntä läpi elämän. Tippa kauppiasverta siis lienee tullut verenperintönä.

Siinäpä kevyet kenttämuistelukset Paavosta. Ukan elämään vaikuttaneita tai vaikuttavia muita Paavoja Ukka ei tunnusta, eikä tunnista olevan. Paitsi Saarijärven Paavo, joka oli kuokkansa kanssa tosi kova Keski-Suomen hemmo.

Tukikohasta nimipäivämuistelemisiin ja äänestyskopista palaamisiin tähän.

Katoava kansanperinne.

Ajat muuttuvat. Ja maisemat. Maalaiskylien tienvieriä ovat kymmenien vuosien ajan koristaneet luonnollisina pidetyt pylväät tasaisin välimatkoin. Puhelinlangat ovat laulaneet, mutta nyt niiden laulut alkavat olemaan laulettu.

Tavallinen kuolevainen ei enää ymmärrä, mitä reittiä pitkin esimerkiksi puhelinliikenne paikasta toiseen nykyisin liikkuu. Kaikkihan se tietävät, ettei kaapelikelaa tarvitse puhelimen toimimiseksi perässään vedellä, kuten ei ole tarvinnut enää vuosikymmeniin. Ennen tarvitti.

Ennen meillä kaikilla oli lankapuhelimet kotona. Nyt niiden aika alkaa olemaan totaalisesti ohi. Pakkokin on olla ohi, koska viimeisiä lankoja ollaan vetelmässä kiepille. Ja pylväät niputetaan tienlaitoihin ilmeisesti huutokaupattavaksi.

Naruskalla tämä ilmiö on meneillään myös. Noilla vielä olemassa olevilla muutamalla tolpalla ja niiden väleissä olevilla langoilla ei käytännössä taida olla mitään virkaa. Retkeilymajan tontin kohdalla vielä vanhaa linjaa on pätkä jäljellä, mutta Pulkkaviidan risteyksestä tänne päin niitä taidetaan olla poistelemassa. Aikataulusta ei liioin kukaan tiedottele mitään.

Viimeisin tekniikka tässä Retkeilymajan ympäristössä on piilossa tuolla maan povessa. Valokuitukaapelin runkolinja menee tienlaitaa pitkin metrin syvyydessä, mutta taloon asti sitä vielä ei ole tuotu. Eikä ole käyty kauppaamassakaan, joskin myyntimiestä saa kuulemma lähiaikoina ovelle odottaa kolkuttamaan. Siitä ei tietoa ole, syntyykö kauppiaan kanssa sitten kauppoja, eli ei.

Puhelinliikenteen nykytila Naruskalla on sellainen, että Soneralla on toimiva 3G -verkko. Saunalahdella ei vastaavaa vielä ole, mutta kännykkätukiasema heillä Politimavaarassa on. Samanlainen toimivuus on Aitatsivaaran tukiaseman kautta Naruskajärven maisemissa. DNA:n verkon lähin tukiasema taitaa sijaita Sallan rajanylityspaikan maastossa Kelloselässä. Sieltä DNA:n kuuluvuus ylettyy Naruskan kylän pintaan vain yläville paikoille. Nämä tiedot kannattaa huomioida, kun Naruskalle matkailee.

Mummu kävi tänään maastoretkellä kameransa kanssa. Saattaa olla niin, että kuvaan tallennetut puhelinlangat ovat lähitulevaisuudessa muisto vain. Kylämaisema muuttuu. Tekniikka menee sekä eteenpäin, että taaksepäin. Lankapuhelinten aikaa voi muistaa ainakin keskimäärin varmatoimisempana, mitä ovat nämä nykyajan kännykkäyhteydet. Toimivan kännykkäyhteyden etu vuorostaan on se, että tietokoneyhteydet mahdollistuvat langattomastikin. Valokaapeliyhteys vuorostaan taitaa mahdollistaa sadan Megan nettiyhteydet täältä metsästä. Sitä voinee pitää edistyksellisenä ja ajantasaisenakin asiana. Vastaavat yhteydet eivät liene totta vielä kaikissa taajamapaikoissakaan. Karhutunturin Soneran tukiaseman 3G yhteys toimii Ukankin huushollissa mokkulan kanssa latausnopeutta 8-10 Mbit/s ja lähetysnopeus huitelee lukemassa 1,5 - 1,8 Mbit/sekunnissa, joka ylittää valtakunnalliset keskiarvot kuulemma mennen tullen.

Maaseudun rauha ja kaupunkiin verrattavat tietoliikenneyhteydet ovat aikamoinen yhdistelmä. Ainakin Mummun ja Ukan mielestä.

Tukikohasta valokaapelin päätä odotellessa tähän.

Aurinko armas nousi sittenkin...

Tänä aamuna hämärissä, olisko se ollu tuolla puolen seittemän paikkeilla, kuulosti raatiota kuunnellessa siltä, että Lapissa ei tänä aamuna aurinko nousase ollenkaan. Oli kuulemma edellisenä iltana ihan hirveitä täällä tapahtunu. Sinne soitteli aamuraatioon vaikka minkäsortin turvenuijjaa, vai lienivätkö maksettuja radioesiintyjiä, jotka olivat lausumissaan tylyistä tylyimpiä. Ihmisen lapsia vaikka minkälaisilla nimetyksillä puhuttelia siihen malliin, että välillä juontajatyttökin sovitusti tai muuten vaan löi lähetyksessä luuria korvaan.

Eipä sitä Ukka joutanu sen tähellisemmin kuuntelemaan, kun oli se parturointiaika tilattuna sinne lähiparturiin, kahensaan kilometrin päähän. Ratio-ohjelma jäi aamusella kesken, joten lopputulemaa aamuohjelmasta ei tiedossa ole. Auton raatiosta kuuntelin levyltä ränksinatraa, enkä Lapin raation kuunnelmia.

Aurinko se kuiten nous, niinko ennenki. Kattokaa vaikka itte.

Pakkasmittarit näytteli aamutuimaan -24 astetta ja päivemmällä lämpötila laski vielä pari astetta kylmemmäksi, eli Ukan sääaseman tämän talven pakkasennätys on nyt -26,1 astetta. Nyt iltaa myöten lauhtuu, pudonnut on jo kymmenkunta astetta. Tässä jos tämä talvi oli, niin helepolla päästi. Tiiä häntä vielä.

Täplän kotiutuminen vakituiseksi pihan asukkaaksi saattaisi viitata siihenkin, että pakkasia pitelee. Viiskytäviis senttiä on nyt Ukan mittalaitteessa lumenpaksuus. Sen Täplä on viisaana porotuksena päätelyt sellaiseksi kaivuusyvyydeksi, että päivän kalorit löytyy helpommin Ukan poroelosäkistä. Ja aamukaurapuuron jämistä, jotka Täplä hoitelee pihamaalla kertakäyttölautaselta alta aikayksikön.

Eilen kotieläimemme osallistui ansiokkaasti taas autonhuoltohommiin. Viime talvenahan Täplän öljyntarkistusvalokuva palkittiin Lapin Kansan kilpailussa parhaana porokuvatuksena. Näitä samojahan saa otella vaikka joka päivälle, kunhan vain konepeltiä hiukkasen raottaa. Sinne se porotus turpaansa on työntelemässä heti niin, että sarvenkäppyröitä saa tosissaan väistellä.

Tukikohasta muuttolaatikoiden purkamisiin ja ylihuomisen ennakkoäänestyspäivää odottelemisiin tähän. Tukka siistinä.

TALVITARJOUS JA LUMIKATSAUS

Ykkösasia:

On se hiukka ihmeellinen juttu, että me täällä pidetään esimerkiksi tuota Kallelan mökkiä näin talvellakin viimesen päälle siinä kunnossa, että ei muuta kuin ovesta lämpimään tupaan astuu ja asettuu olemaan. Onhan se heleskutti, ettei siellä kenenkään tee mieli mennä vaikka takkatulia polttelemaan. Ja mikä vika se muka siinäkin on, ettei voisi saunaa lämmäyttää ja pyörähtää sieltä reippaan puolen metrin hankeen piehtaroimaan. Ja sitten takas saunan lämpöön.

Jos ei huvittaisi nuo hommat, niin sitten voisi ottaa vaikka Kuukkelin elämästä kertovan kirjan ja lueskella sitä samalla, kun tarkkailee kuukkelia livenä tuvan tai makuuhuoneen ikkunasta.

Ja jos ei viihdy yksinään, niin voihan sinne ottaa mieluisen kaverin ittelleen. Vaikka kädenvääntökaverin tai korttihuijarin. Tai koiran. Ei kait viikko pahitteeks olis vaikka oman elämänkumppanin kanssa maaseudun rauhassa poissa kaupunkien melusta ja pahuudesta. Tai voihan sinne metsän keskelle viedä koko perheen. Siellä voi lapsosille opettaa luonnon ihmeitä ja erätaitoja vaikka ulkotulien rakentelemisen muodossa.

Nyt siellä Kallelassa isännöi yksikseen pihapiirissä vain Kärppäläinen. Se tietenkin näytti naamaansa kuistin alta, kun Mummun kanssa pyörähdimme viikkotarkistuksella, että paratiisi on valmiina.

Auttaskohan sytykkeeksi Naruskalomalle vaikka hintapolitiikka, häh? Mitäs jos tärhäytettäsiin sillai, että Kallelaan saa meitin luvalla mennä 150 €urolla kokonaiseks viikoks. Tai lyhyempiä pätkiä vuorokaustaksalla 30 eeroo veeärkoo. Jos Lapissa jostain saa halavemmalla lähellekään vastaavan paikan, niin ilimotelkaa. Lähen sinne itsekseni heti.

Tämä tarjous olkoon voimassa Ystävänpäivään asti, joka on puolessakuussa helmikuuta.

Ja sitten kakkonen.

Lunta on tällä hetkellä täällä 53 senttiä. Me ollaan Täplän kanssa sovittu niin, että jatkossa Hän huolehtii lumipäivitykset tuonne NWN:n sääsivustoille. Ukan muisti on niin huono, etten sinne muista välttämäti neljän päivän vällein lumimäärää päivittää. Sillon se tieto nollaantuu, vaika lumi täällä olis lissääntymään päin.

Tänään Täplä jo kävi aamusella makuuhuoneen ikkunan alla kelloaan kalistelemassa sen merkiksi, että yöllä oli satanu uutta lunta. Unohrin sille eilen opetusreeneissä opettaa, että vain täyvet sentit ilimotellaan.

Tukikohasta Kallelan varauskirja levällään varauksia ootellessa tähän.

Ukkatukkamallista uupelo.

Ukan pitäis mennä parturiin. Viimo viikolla passikuvassa käydessä meinasin persiilleni lentää, kun valokuvvaamon setä tökkäsi mustavalakosen kuvan kouraan. Aattelin heti, että ei nämä ole oikeen äijän kuvat lainkaan, mutta uskottava se oli. Siinähän se kuvan ottaminen tapahtu kaikkineen minuutin sisällä, eikä siihen mitään rikkikuvvaa mistään väliin ehtiny kukkaan tuomaan.

Ukalle tuli ihan ensteks kuvasta mieleen, että siinä on se ukko, joka istuskeli vuositolokkuja sitten siinä katsastusaseman nosturin vartpurkissa, kun inssi nosteli sitä kohti hallin kattoo. Se oli se Kätkäläinen. Televitsuunissa. Se tuli omasta kuvasta mieleen. Tukkakin näytti ouvolta.

Pitkään katto tyttö entusen työmaan lasivitriinin takua, kun tärhäytin sille uutta passia hakiessa kuvat kehiin. Sekin selekeesti katto kahteen kertaan, että onkhan tuo ällissään tuo ukko. Ja onko sama mieskään, joka tääällä enne töisä oli. Mitään se ei puhunu. Sormejäläkikoneen löi ethen ja siihen piti sormet laittaa pingaamaan. Ennen ne vejeltiin näpijjälet mustalla musteella, eikä niitä rehellisiltä otettu koskaan. Nyt on siinäki aika menny ohi.

Mummu esitti, että Ukan tukalle vois maanantaina Rovaniemellä käyvessä tehä jottain ratikaalia. Se kaiveli netistä erilaisia äijien  hiuskuontalomalleja. Ukka tyrmäs kaikki hankkeet. Kahen kuukauven vällein olen jo vuosia kulukenu vakiparturilla ja sille oon antanut vappaat käet muovata Ukan kuutti semmoseks, kun hän ammatti-immeisenä paraaksi näkkee.

Vielä viimoseks Mummu heitti Ukalle sähköpostilla yhen hiusmallikuvan. En tiijä, mistä se sen oli kaapannu, mutta siinoli hienonnäköne harmaja hivus laitettu kommeesti niinko jakkaukselle. Ukan vielä vankasta vaikkaki harmaantuneesta hivuksesta vois kyllä saaha sammaan tyyliin jothain uutta ilimettä. Täytyy ottaa kuva mukkaan maanantaina, josko siitä olis parturitätille vinkkiä tehä Ukasta uus mies. Tai ainaki uuvennäköne.

Maanantaihin asti mallia miettiessä Tukikohasta tähän.

Tiedätkö, missä milloinkin seisot?

Näinä epämääräisinä aikoina ei niin kovin suurta väliä ole, kenen joukoissa seisoskelet. Tai istuskelet. Mutta missä seisot, sillä on väliä. Aina pitää tietää, missä seisoo. Ja milloin.

Eipä Ukka aikaisemmin muista niin tarkasti tietäneensä, missä sitä tällä pallolla milloinkin tarkasti ottaen ollaan. Nyt tiedän.

Mittautin tuohon Tukikohan pihalle semmoisen maahan kaivetun betonitolopan tarkan sijainnin, että kun menen vaikka keskellä yötä sinne seisomaan, niin tiedän olevani ETRS-TM35FIN -koordinaatiston mukaan 7447482,294 metriä päiväntasaajalta ja 593896,486 metriä Greenwichin keskimeridiaanista itään. Nämä ovat uuden karttajärjestelmän mukaiset mitat, jossa Suomi on tärhäytetty yhdelle kaistalle.

Jos joku haluaa tulla tarkistuttamaan suuntavaistonsa, niin näin talviolosuhteissa tolppa on kaivettavissa näkösälle tuosta poltetun talon päädystä 3,85 metriä ressuautotallia kohti. Ihan sitä autotallin etukulumaa kohti. Siis alakulumaa.

Kyllä maailma menee mallilleen. Askeleen paikan pystyy sanomaan sentin tarkkuudella, kun oikeat mittalaitteet raahataan paikalle. Niin teki muuan Maanmittauslaitoksen mukava setä, joka kesällä täällä mittasi yhden sellaisen pisteen, josta voidaan tarkistaa kaikki muut pisteet maapallolta pohjoisella pallonpuoliskolla. Ja se piste tietenkin on Tukikohan pihassa. Keskellä tonttia.

Ukka mittoo sunnuntai-iltaan mennessä, paljonko tältä pisteeltä mihinkin ilmansuuntaan lähdettäessä on matkaa ulkomaan rajalle.

Ja tämä tarina on tosi. Tukikohasta tähän.

Kuivalihasuunnitelmat käsillä.

Puhelinyhteyvet on nykyelämässä tärkeitä. Kun ne on poikki, niin tärkeät asiat jää soittamatta. Niin kävi meillekin tänään, kun Soneralla oli tuolla Karhutunturin tolopallaan katkos. Mummu ei työmatkaltaan onnistunu Ukalle ilimottaan, että se oli käskeny Täplän painua kotio Naruskan leirintäalueen kohalta. Siellä se poika oli härkätokassa rietastellu.

Kun Mummu oli autollaan pysähtyny tokan luo, oli muut härjät pinkoneet tiepuoleen, mutta Täplä oli jääny puhutteluun. Se oli tillittäny Mummua tarkasti silimiin ihan kuin tunteekseen. Ja oli nyökänny. Ja kääntäny täpläsen nokkansa kohti kotia.

Ukka oli menossa päiväpostille, kun persauksille alako pukkeleen joku. Sevverran herkkä on tuo peräpää Ukalla, että heti ekapukkaukseen piti käännähtää. Ei tiijä nykyään, mitä kaikkia persauksilletaputtelijoita sitä kairoissa liikkuu, vaalitkin on niin lähellä.

Täplähän se isäntääsä pukkeli. Rehuntoivossa tietty. Puserontaskuun työnsi turpaansa. Se meinas jo postilaatikolle mennessä Ukan työntää turvalleen hankeen. Olis siinä taas kylän ämmillä ollu jutunjuurta, kun ne olis kuulleet, kun Ukka uhkaili kotielävää kuivalihahäkillä, jos ei isännän perspuolikkaat saa olla hiplaamati. Ei se elikko puheesta mitään ymmärrä, vaan tyrkki koko paluumatkan niin, että pari kertaa jo laskunippukin hankeen putos. Ja Vipunen.

Kattelin Täplän paistit sevverran kaposiksi, että annoin armon vielä käyvä oikeuvesta. Syötän sille puoli säkkiä Poroeloa, jonka jälkeen liha-arvio tehdään uusiksi. Ainakin, jos ei postireissuja saa väistelemäti tehhä.

Tuosson teille tuoreet kuvat tuoreesta porollihasta. Lihottelen sitä tässä kaikesa rauhassa, kun on kymmenisen kiloo tuota rehua ja saman verran jäkälääkin varastossa. Täplää ei turhaan sanota kesyistä porotuksista kesyimmäksi. Siiton tullu suorastaan liianki kesy. Ja sarvet on terävänokkaset. Ei net härjällä niin kauheen lujassa tähän aikaan vuuesta ole, mutta ei ne tänään ainakaan pikkuvääntelystä mitään tienny. Härjän sarvesta ei taija kannattaa ees potenssijauhoo jauhaa. Lerpahtaa loputkin.

Tukikohasta kuivalihasuunnittelemisiin tähän.

OMA TUKIKOHTA NARUSKALLE!

TÄMÄ ON MAINOKSEN MAINOS.

 MUMMU MYY MAATA.

Sitä olis hyvvää rakennuspaikkaa tyrkyllä. Pala parasta isänmaata. Kalapaikka. Paikka marjamaiden, metsästysmaiden, sienimaiden ja retkeilymaiden keskellä. Luonnon parhaassa rauhassa. Kosken kohinaa ja haapojen havinaa. Ja vielä Naruskalla, maailman navassa. Eikä mikään pikkuläntti, vaan kaksjapuol hehtaaria.

Se on siellä Kallelan ihan vieressä. Siinä alapuolella. Se on helpointa mahdollista rakennusmaata, semmoista ketunmultakangasta, kuten täällä ruukataan kivihaitatonta kangasmaata kutsua. Sinne on hyvä tie, joka on perusteellisesti korjattu viime vuoden kesän aikana. Tänä kesänä kun täräyttävät siihen tielle vielä pintamaat, niin sinne tontille pääsee vaikka minkälaisella amerikanraudalla. Ja sähkö siellä on tietty kans. Kolmivaihelinja menee tontin poikki. Vesihuolto on ostettavissa Kallelan porakaivo-osuudella halavalla. Halavemmalla kuin oman kaivon rakentamisella.

Tällä myytävällä tontilla on rakennusoikeutta 120 neliömetriä. Ei tarvii rakennuslupien kanssa temuta poikkeuslupia haeskelemalla. Kantatilan rantaviiva on 2,7 kilometriä ja kaavalla sen rakennuspaikat on nyt niitattu lopulliseen muotoonsa. Kantatilan omistajat ja rantaviivalle aikanaan aiemmin mökkinsä rakentaneet mökkiläiset ovat maailman rauhallisinta ja mukavinta väkeä. Luonnonrauha on kaikille heille se tärkein asia, jota he itsekin ovat Naruskalta aikanaan tulleet hakemaan. Ja sitä myös saaneet.

Tutkikaa mainosta. Jos maapala Naruskalta ei itseänne kiinnosta, niin levittäkää siitä vapaasti sanaa eteenpäin.

http://www.tori.fi/lappi/Joenrantatontti_Naruskajoki__2_5_ha__huippuhyva_2458895.htm?ca=1&w=1

Maahan kannattaa aina sijoittaa, koska sitä ei valmisteta enää lisää.

Tältä päivältä Ukka lopetelee kirjoittamiset tähän. Kiitoksia, jos jaksoit tankata tänne asti.

Kaikki poronliha ei ole Täplää.

Tänään aamupäivällä Mummu hyökkäili töihinlähtökiireissään Poroelosäkille, kun hän näki yksisarvisen poron teikkailevan Retkeilymajan pihamaalla. Arkajalaksi oli porotus osoittautunut ihmisen nähdessään, eikä sen sinni ollut riittänyt tulla valmiiksi katetulle rehuaamiaiselle. Rihlan raikuvan haukun saattelemana porotus oli poistunut päätielle. Täpläksi Mummu sitä tietenkin luuli, kun ei tässä aivan talon nurkissa ja porraspielissä juurikaan poroja pyöri.

Mummun paineltua Saijalle nypläystä opettamaan, tuli tuntomerkkeihin sopiva yksisarvinen pihamaalle takas. Ukka näki sen ikkunasta ensin vain takuapäin. Sieltä suunnasta kaikki raavaat porotukset näyttävät suunnilleen samannäköisiltä. Onhan niillä tietty erikokoisia paistilihoja persauksissa, kuten meillä immeisilläkin, mutta aikuista porotusta ei persauksista tunne. Ei ainakaan Ukka.

 Käänsihän se pihaporo kuitenkin naamataulunsa viimein kameralle. Hetihän sen siitä tunnisti muuksi kuin Täpläksi, koska Täplähän on nimensäkin saanut turpavärkkinsä kirjavasta täpläkuviosta. Tältä pihaporotukselta tuntomerkit puuttuivat. Ruokahalua siltä kuitenkaan ei puuttunut, vaan rehuannos ja jälkiruaksi vielä Täplälle tarkoitetut kaksi saunavastaa tämä ventovierailija pisteli poskeensa selkeällä ruokahalulla. Tarpeeseensa tietty söi. Ettei vaan oppisi tästä yhdestä ruokintakerrasta luulemaan tätä vakituiseksi ruokintapaikakseen, kuten porotus herkästi oppii. Täällähän on jo rapiat puoli metriä lunta, joka jo hidastaa päiväevään löytymistä luonnosta.

Naruskan Retkeilymajan kotisivuilla on ollut Kuukkumaharjuun kuvaavan webkameran katkos jonkin aikaa, kun Ukan sääasemat tietone alkoi tenimään, eikä Kasperi joutanut uuteen tietsikkaan asentamaan vuodenvaihteen alkupäivinä kuin säätietojen lähettämiseen tarvittavat ohjelmat. Ukkahan tietenkin vanhana tietokoneoperaattorina sai sääkoneen lähettämään myös kuvaa kahden kameran voimin. Eikä siinä vanhalta mestarilta mennyt kuin kullinluikaus, eli kolme päivää. Tuttua, tuttua, niinko anonyymeillä kotikiusatuilla konsaan... Tänään nousahti aurinko ensimmäistä kertaa jo Utsjoen Ailuillekin, joten Lapin kaamos on tältä talvelta ohitettu. Täällä Naruskallahan aurinko kiipeilee jo kohtuullisen korkealle, kuten tämänpäiväisistä Ukan webkameroiden otoksista voidaan todistetusti päätellä.

Tätä kirjoitettaessa nyt iltapäivän jo hämärtyessä on pakkanen kirimässä -21,4 asteen lukemissa, joten ei se taida talvi tavoittaan mennä tänäkään talvena. Toki matkaa neljäänkymppiin ja viiteenkymppiin onneksi vielä on, mutta eletäänkin vasta alkuvuoden kahden kylmimmän kuukauden alkuosaa. Tästä jos itään ja koilliseen ilmavirtaukset käännähtävät, niin Putinin suunnasta ei tunnetusti lämmintä luvassa ole.

Eteläisiä ilmavirtauksia odotellessa Ukka päättää Tukikohasta tähän.

Oma muu mansikka, maa muu mustikka, vai kuin se meni...

Tulthin kotio. Viistuhatta kilsaa taitettiin vuorokauvesa. Onhan se nykyaikana jämäkkää touhua lennellä muutamasa tiimasa kesästä talaveen. Tai olihan se yhtä reuhakkaa lentää talavesta kesään. Ei se reisu nii rasittava ollu, mutta pari päivää ollaan hiukka oltu pökissä. Kilsat siirryttiin samoilla simmuilla, joten yks unijukkareissu jäi tavallaan välistä pois.

Ei siihen etelänmaahan tykästymään kunnolla kymmenessä päivässä ehtiny. Kuiten sen verran pisti mietityttään, jos tässä maata vaihtaan joutuu, että Ruåtti ja Epsanjanmaa joutuu kyllä puntariin, jos muutamasta Paavosta tälle valtakunnalle ressu paukahtaa. Ukka meinaan nostaa kytkintä samalla siunaamalla, koska puheissa pitää pysytellä.

Humalassa kakskytävuotta sitten päätetyt asiat ei selevälläkään päällä muuksi muutu. Nooh, onneks vaalit vielä on meneillään, eikä tässä vielä pakkaamassa olla. Mutta jos lähteen jouvutaan, niin kannattaa pijellä pankkiherrojen kanssa välit kunnosa, että pystyy tästä sitte ostajan markkinoilla halavan talon ittelleen ostaan.

Tässä ihan tosissaan vertaillaan näitä omia maisemia etelän maisemiin. Siinäpä ittekkin vertailkaa. Tää oli Mummulle ja Ukalle semmonen arviontimatka siitä, mihin evakkoon lähetään. Uskokoon ken uskoo.

Vasemmalla puolella on hyvät maisemat ja oikeella puolella on hyvät maisemat. Jos niitä maisemia tässä valakkaamaan joutuu. Tai pääsee.

Äänestyskopperoissa näistä isoista asioista päätetään. Niinko kotomaasta. Näistäpuolin Ukka ei Epsanjaa muistele ku sitten, kun muurinpohjalettutehas on perustettu Torremon poukamaan Välilammen rantsuun. Että tämmönen tappaus.

Tukikohasta äänestysnumeroita arpoessa tähän.

Kyllä lähtee...

Kymmenen päivän humputtelureissu tänne Välilammen rannalle on pikkuhiljaa päättymässä. Vielä pystyy pikaraportoimaan ennen tämän tammikuun kymmenennen päivän puoltapäivää, jolloin läppäriyhteydet ulkomaailmaan katkeavat. Yötä myöten pitäisi sinivalkoisten siipien roudata meijät sinne kotomaan pakkaseen.

Täällä on ollut sopivista sopivimmat kesäkelit lomanviettoon. Rannalla lojuminen kun ei ole meitin leipälaji, niin päivät on menneet rattoisasti ulkona käveleskelemällä ja muutamia kulttuurikohteitakin tiirailemalla. Ryöstetyksi emme toistaiseksi ole joutuneet, eikä meitä ole epäystävällisesti kohdeltu missään. Ruoka on ollut hyvää ja olemme välttyneet myös ruikulilta, josta paljon ennakkovaroiteltiin.

Ikävä pikku särö jäi paikallisesta alennusmyyntikulttuurista. Täällä nimittäin tavarat revitään asiakkaan kädestä, kun espanjool on päättänyt jonkun tavaran ostaa. Niin kävi Ukallekin, mutta ahne sinjoriitta taisi vetää lyhyehkön korren. Ukka oli nimittäin sovittamassa muutamassa sovituskopissa semmosia reikärautabraun pokserialushousuja, semmosia lahkeellisia. Siihen eteen on piirretty semmonen pyssynpiippu tuonne etuosaan. Niinku vihjeeks menneistä ajoista.

Ukka avasi sovituskopin verhoo sen verrran, että Mummu sais sanoo tuomion uusista kalsongeista. Vanhat bläkhoorssit oli Ukan toisessa kädessä verhonraossa. Siitä väliköstä paikallinen senjoriitta sieppas hoorssit ja lähti pinkomaan alakertaan kassoja kohti. Siinei kerinny aata sanomaan, kun kalsongit jo oli ulottumattomissa. En tiijä, mitä tätille kassalla mahettiin sanoo, mutta Ukka kävi maksamassa reikärautapraunit, koko nipun, eli tusinan. Joista yhet jo oli jalassa.

Kauppa oli ekan alennusmyyntipäivän jäläkeen kuin lähtevä laiva. Uskomaton juttu, mikä ostoraivo ihmisillä täällä oli ja on, kun jouluale heillä loppiaiselta alkoi. Suomikauppias olis varmasti kateellinen.

Laitan varmemmaks vakkuuveks vielä sekasotkusta kaupanhyllyissä kuvatukset. Pläkhoorssien nykyisestä sijainnista ei tietoja ole.

Tänä aamuna aurinko nousahti täällä kuvan mukaisena. Holaata on täällä kuultu nyt riittävästi ja illalla sanotaan adiokset tälle maalle, kun auringonlasku kuvataan lentokoneen ikkunasta. Ja koneessa hoetaan jo, että tösös Naruska.

Ukka vaikenee täältä tähän.

Auringot nousee ja kivet tippuu...

Enempi on tullu luvattua kirjotella Naruskasta ja sen nähtävyyksistä, mutta nyt sallittaneen muutama kevyt kenttäjuttu täältä Torremolinoksesta. Laittelen sitten Naruskan tippukiviluolasta kuvia, kun sen ensin joku pikkupoikajoukkio löytää, kuten täällä Välilammen rannalla aikanaan oli tarun mukaan tapahtunut.

Käväisimme luolassa pikimmiten. Näytti nimittäin semmoselta paikalta, että seittemän rihteriä kun lyö kehiin, niin luolassa saattaa tulla ahtaan paikan kammo tippukivisateessa. Ja kiirettä väistelypuolella.

Päivä on täällä hiukkasen Naruskan nykypäivää pidempi. Kesää kohtihan sitä mennään, mutta aamuyheksältä sääkameran kuva on musta kuin yö, kun täällä vuorostaan jostain Saharan uumenista aurinko nousee joka aamu erilaisena. Tai ainakin viikon ajan on noussut niin, ettei aamut ole veljet keskenään.

Tänään Loppiaisena oli täkäläisittäin lämpimin päivä, eli mittarit heiluivat +24 lukemissa pitkin päivää, eikä lämpötila muutu miksikään, vaikka mollukka on painellut mailleen jo aikoja sitten.

Saunapäivään valmistautumisiin täältä tähän.

Loppiaistoivotukset täältä jostain.

Täällä parinkymmenen asteen kesäkelissä Mummu ja Ukka tanssahtelevat tiptaptiptaptipetipetiptaptilitäppitippitäppi tanssit tänään kuusen alla kuin kotomaassa ikään. Täällä kaukaisessa maassa on Joulupukki esillä ehkä tiuhempaan, mitä siellä kotona lainkaan on totuttu.

Loppiaista täällä juhlitaan ilmeisen räleesti, koska iltakadut olivat väkeä väärällään. Saattaa muutama tovi vierähtää, että Naruskan raitilla yhtä tiuhassa immeistä pörisee, mitä täällä äskettäin, kun kipaisimme iltapalalla.

Aika menee siivillä. Viikon reissu olisi jo pulkassa kohtsillään, mutta onneksi net oli loppuunmyyty, niin saadaan olla vielä kolome päivää viikon yli.

Jouluiset Loppiaisterveiset sinne lumen ja talven keskelle täältä viittä vaille helteestä kaikille!

Varhaiset kanat jyvät nokkii.

Vuosi 2012 on Mummun ja Ukan elämässä alkanut räyhäkkäästi valvomalla toistaiseksi yhteen putkeen koko alkuvuosi. Nurmijärvellä kuunneltiin koko uudenvuodenyö, kun entinen pääministeri Vanhanen ammuskeli helevetillisiä jytkyjä koko yön niin, että Ukka vähän väliä löysi itsensä asemista milloin sängyn alta, milloin isäntäpaikan pihaan kaivetusta poterosta.

Amusella kolomelta oli kellot kilikattamassa, mutta ei niitä kukaan matkalainen olisi tarvinnut, koska kaikki oli valvoneet koko yön kuin tikanpojat. Neljän kanturoissa oltiin jo lentoasemalla ja aamukuudelta lähdettiin lentoon, kun viimeiset vuodenvaihtumisjuhlakalut vasta etsivät ittelleen päänalusta.

Malagan lentokentälle laskeuduttiin aamupäivällä, eikä sieltä tarvinnut bussissa istuskella kuin poronkuseman verran, niin jopa löydettiin pakaaseinemme ittemme hotellista. Lievä pettymys hotelli matkustavaisille oli, kun kuulemma ilta-aurinko ei paista kolomekymmentä metriä pitkän parvekkeen lännimmäiseen päätyyn. Maisemat ovat muuten samanlaiset kuin Naruskallakin, mutta parveke aukenee järvelle ja täällä on vielä lehti puussa.

Naruskalla on kelit miinuksella, mutta täällä karvan verran lussalla. Lämpömittaria ei ole vielä viritetty, mutta Ukka asentaa ostamansa kevyen kenttämittauslaitteiston paikalleen sitten, kun ollaan löydetty jostain lyhyempiä kalsareita raappahousujen tilalle.

Parvekekuvien myötä täältä lomatunnelmista tällä kertaa tähän.