Kallen nimipäiväkukka.

Kun tuli kirjoitettua noista nimipäivistä tässä muutama päivä sitten, niin pitää palata vielä aiheeseen oman jälkikasvun kohdalla. Poikamme ristittiin noin neljännesvuosisata sitten etunimeltään Kalleksi. Muistan nimen aiheuttaneen tuolloin lähisuvussa hiukkasen ihmetystä ja erimielisyyksiäkin. Niillä ei sinällään mitään merkitystä ollut, eikä ole, koska nimi kokonaisuudessaan oli tarkkaan harkittu. Myös toisen ja kolmannen nimen osalta.

Kastajaistilaisuudesta Petäjäveden kirkossa muistan yhden tapahtuman, jonka saanen tässä muistella. Ja saankin.

Odottelimme kirkon sakastissa ristiäisten alkua normaalin kirkkokomennon jälkeen. Sakastissa oli seurakunnan vanha suntio, perhetuttumme Joel Salminen, edesmennyt hänkin. Juttelimme siinä odotellessamme kaikenlaisia asioita, kun Joel äkkiä kysyi minulta, saako hän tietää tälle poijjalle annettavan nimen jo nyt, vaikka se hänen mukaansa ei ole oikein luvallistakaan ennen kastetta. Sanoin Joelille, että tottamooses ja ojensin ristimäasiakirjan hänelle. Hän tutki paperia pitkään  ja sanoi sitten: Miksi yksi mies saa kaikki hyvät nimet, ja joku ei saa yhtään? Hän luki monen kertaan paperista ääneen Kalle, Matti, Oskari. Ja pastorikin luki ne operaatiossa hetkeä myöhemmin prikulleen oikein.

Nimipäiväkukka täältä Naruskalta Kallelle!

Tukikohasta Kallenpäiväpakkasesta tähän. Pienenä poika oli Pikku-Kalle, ja nyt Iso-Kalle.