keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Räkätauti markkojen tilalle.

Tämä kevät on aika erikoista aikaa, kun melekeen joka päivälle tapahtuu jotain erityistä. Ainakin siltä tuntuu. Mummu haeskeli huushollimme vaatimattomasta vanhojen rahojen kokoelmasta muutaman markka-ajasta muistuttavan rahnan. Ne jäivät meiltä tänään karkauspäivänä palauttamatta Suomen Pankkiin, mutta niin ovat jääneet monen muunkin historiaan jääneen määräpäivän yli. Ja saavat jäädä eteenkin päin.

Nämä eivät ole mitään numismaatikkokappaleita, mutta laitanpa tähän muutaman näkösälle. Lähes kaikissa huusholleissa näitä varmaankin on. Meidän kirjahyllyn laatikkoon niitä on kertynyt lähinnä Ukan vanhempien jäämistöistä.

Paremminhan nuo ovat säilyneet kuin me viiskytäluvun lapset, mutta eivätpä nämä kolikkopahaset muutamaan kymmeneen vuoteen elävässä elämässä taskusta toiseen ole kulkeneetkaan, vaan lojuneet käyttämättöminä purkissa. Kuulostihan noita markkoja noin laskennallisesti maailman turuilla olevan liikenteessä palauttamattomina 1,6 miljardia markoilla laskettuna, €uroissa 280 miljoonaa. Jokaselle suomalaiselle piisaa näitä vanhoja hyviä Markkoja hiukan yli viidelläkymmenellä €urolla. Jonkun perintörahathan saattavat jatkossa tulla vastaan jostain patjasta tai kassakaapista riihikuivana rahana. Onhan paperirahalla polttoarvonsa vielä tämän päivän jälkeen ja kolikoita voi käyttää verkonpainona, jos rahnat ei satu keräilyarvoltaan arvokkaita olevan. Melkein vetoa voisi lyödä, että joku maan hiljainen vanhus nukkuu rahakasan päällä ensi yönkin.




















Sitten ihan toiseen asiaan. Terveyttä ei ainakaan kaikissa tapauksissa voi rahalla ostaa. Buranoita voi ostaa heleppaamaan helevetinmoisessa päänsäryssä, joka alkoi tänä helmikuun ylimääräisenä päivänä. Ukalla oli jo asiasta etiäinen, kun Iivana oli räkätauvisa tänne Naruskalle tullessaan. Sen tauvin lähöt saattoivat olla jossain tataarien maassa, missä Iivana oli lomaillut. Varmemmaksi vakuuveksi Ukka käväisi parina peräkkäisenä päivänä tankaamassa Venättän huoltoasemalla. Molemmilla kerroilla äitevennään puolella  paperihommia oli tekemässä sama tyskälihainen tyär. Hän selekeesti oli meitin mittapuun mukaan työkyvytön, mutta urheasti hän pärskytteli vastapuolella pöytää istuvan satunnaisen matkailijan ja tämän papereiden päälle oikein vanhanaikaisia aivastuksia ja hohhaili puolihorroksessa. Saattaa Ukan tauti olla sieltäkin. Ja soppiihan tuota kulukeentumaan Mummunkin matkassa, kun kouluelämässä Sallassa tauti riehuu, kuten muuallakin Suomessa.

Vähäkin veto on Ukasta räkätaudin piilossa, mutta Mummu on siltä puolen kunnossa. Hän vuorostaan on käsipuoli, kun vanhemman ihmisen ei pitäisi kertakantamisella kolmea ompelukonetta työmatkoillaan autoon ja autosta kanniskella. Täällä myö rammat nyt ootellaan että viikonloppuun ja sen jälkeiseen aikaan mennessä toivuttais jonkinlaiseen vireeseen, kun hiihtolomalaisia ja muuta kulukijaa on varannu petipaikkoja lähimmäksi kahdeksi viikoksi.

Entisessä elämässä tämmöset taudit hoidettiin kuumalla Stroh-rommilla ja saunomalla, mutta nyt joutuu kokeilemaan pelkällä saunomisella. Sekään ei ainakaan tälle illalle piristänyt, vaan melekeen päinvastoin. Mutta sitä hoitoa jatketaan vaikka hautaan asti.

Alakurtin Iivana lähti kotio tautiaan potemaan ja jakamaan sitä muillekin vuorostaan siellä. Tienlaidan Iivanaan eivät pikkutauvit pysty. Se on karaistunu, kuten kuvasta näkyy. Eikäpä tuo morsiankaan näyttäis olevan moksiskaan.



Tukikohasta tursuttelemisiin tähän.


tiistai 28. helmikuuta 2012

Kalevalanpäivää.






Pitihän se näin Kalevalanpäivän kunniaksi kaivaa Naruskan kansakoulun aikaisista kirjastokirjoista Kalevala. Oheiset runosäkeet ovat Kalevalan KUUDESVIIDETTÄ runosta, joka on pitkä kuin näläkävuosi. Runosta on luvatta lainattu Otsoa koskevia säkeitä. Otso vuorostaan tulee mieleen monestakin Tukikohdasta löytyvästä esineestä, joista yksi on tuossa kuvassa. Ne ovat karhunraudat, jotka ovat reilun puolen vuosisadan takaa tuolta itärajan takaa. Ne on joku sikäläinen seppä jostain Kantalahden suunnilta valmistanut. Liekkö suunnitellut myös, vai onko kopioinut mallin jostain, sitä tarina ei kerro.

Rautoja ei Tukikohdassa toistaiseksi ole viritetty, mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin karhunraudoille käyttöä tulee. Raudat ovat sen verran rouvia tekoa, että saattaisivat ne ehkä otson menohaluja maastossa pidemmän päälle hillitä, mutta mahdollisesti ne onkin tarkoitettu vain toimivaksi siten, että otso lauenneet raudat jalassaan jättelisi varmaankin metsiin helpommin seurattavia jälkiä kulkureitilleen. Tiiäppä häntä.

Päänsä jos otso sattuisi viritettyihin tuon mallisiin rautoihin työntämään ja raudat laukeaisivat sille kaulakoruksi, niin mahtaisi siinä tanner ryskää ja aitaa kaatua, kun otso pyrkisi niistä erilleen. Rautakasan tappava vaikutus karhuun saattaisi näin arvelemalla olevan kevyenlaista.

Ikävät vehkeet ne kuitenkin toimintaperiaatteensa perusteella ovat. Siksipä ne toistaiseksi on museoitu Retkeilymajan koristeeksi. Virittämättöminä, sattuneesta syystä ainakin näin rauhan aikana.

Jos Iivana Nyhtänköljä joskus kertoo luotettavan pyyntitarinan kyseisten rautojen historiasta, niin Ukka voi kirjoittaa sen tänne kaikkien ihmeteltäväksi. Toistaiseksi ihmetellään vain kuvaa ja rautoja täällä paikan päällä turvallisesti käpälöimällä.

Tukikohasta karhun talviuniltaan heräämisiä odottelemisiin tähän.






maanantai 27. helmikuuta 2012

Paluupostia.

Heippa!

Kiitos Pitkäkorvametso-ohjeesta, joka valahduttaa veden kielelle ja eihän se niin monimutkainen välttämättä ole valmistaa, paitsi nyt tietenkin se "pitkäkorvametson" saatavuus ja miksikäs se ei sopisi syötäväksi myös pastan, tai riisin kanssa, siinä missä puikulaperunankin!

Kyllä se vaan niin on, että Naruskan ruoat, hakkaavat Ravintola Mammaroosan ruoat mennentullen, ainakin pizzojen osalta, mutta lieneekö tuo ihme, kun sain tammikuun alussa tietää karun totuuden, että ko ravintolankin keittiö, on ulkoistettu! ravintolahan sijaitsee Töölön Torin kupeessa ja kun niin on, söimmekin äidin 64-vuotisjuhlien kunniaksi erilaisia mammaroosan pizzoja, kun vanhemmat asuvat ihan sen naapurissa, niin oli kätevä tilata sieltä pizzat kotiin. Pitäisi järjestää niin, että kun kaikki, mammaroosaa arvostavat hesalaiset, pyrkivät sine syömään, heille pantaisiinkin lappu silmille ja lennätettäisiin yksityiskoneella Naruskan Retkeilymajaan, jossa sitten odottaisivat pitkäkorvametso ja -muut herkut ja päälle ruoansulatuslenkki, sauna ja jälkiruokaräiskäleet! operaation jälkeen, hesalaiset, varmasti näyttäisivät pitkää nenää mammaroosan ulkoistetulle keittiölle, toteaa!

Eräs, joka nyt jo esittää tilauksen, että seuraavan kerran, kun sitä mahdollisesti tullaan Retkeilymajaan, niin saisi olla pitkäkorvametsoa, eli Matti


Ukka saa aika paljon erilaista palautepostia. Välillä kehutaan ja välillä haukutaan pystyyn. Aina tekee yhtä hyvää. Selekäänsäkin kun on tottunu saamaan, niin siitäkin menee turpa virneeseen. 

Totuuden nimissä ja onneksi voi sanoa, että yhtä pystyynhaukkumista kohti tulee aina vähintään kaksi lussamerkkistä. Tässä edellä oleva on yksi niistä, joka jää lussalle ja reippaasti. En niitä yleensä julkista, vaan nielen kalkit ja karkit, mutta tämän pistän kuitenkin näkösälle. Siihen on parikin syytä, jotka nekin kerron. Siten pelisäännöt, jos sellaisia on, tulevat selviksi.

Tämän palautteen lähettäjältä on kirjallinen suostumus siitä, että saan palautetta käyttää. Toinen asia on se, että tällä Matilla on erityisasema Ukan kavereista siinä, että hän on täysin sokea. Tukikohdan asiakkaana hän on ollut toisen myös sokean kaverinsa kanssa pariin otteeseen. Pojat vain ovat tilanneet parina jouluna tänne majoitukset ja ruuat valmiiksi ja tulleet joulunviettoon. Ja mikä erikoisinta, he ovat matkustaneet tänne julkisilla kulkuneuvoilla keskenään ilman näkevien apuja. Jouluruuhkajunissa siihen temppuun eivät pysty kaikki näkevätkään.

Ukka ja täällä muutkin eivät voi kuin ihailla sitä, että Matti surffailee netissä kaverinsa kanssa paremmin kuin suurin osa näkevistä. Ja Matti päräyttelee sähköpostilla kuulumisiaan vähintään kerran kuukaudessa. Ja tekstit ovat selevää kuin läkki. Ja kaikilta elämänaloilta.

Yritämme pitää Matin jatkossakin tyytyväisten asiakkaiden ryhmässä, koska en halua noin terävän kynän piikkiä pyllyyni. 

Toteaa Ukka Tukikohasta.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Mita on tama liha?

Lihakauppiaalta voi joku joskus kysyä otsikon kysymyksen. Ukalla on takataskussa asiaan liittyvä kevyt kenttäkasku, mutta näinä epävarmoina nokkaantumisen aikoina säästän sen tuonnemmaksi. Sinisessä kipossa kuitenkin on lihaa, joka saattaa olla hankalasti tunnistettavaa. Arvata toki voi.



Nämä lihat ovat saaneet esikäsittelyn. Ne on sivalleltu muutaman sentin paksuisiksi suikaleiksi kuvan ottamisajankohdasta rapsakka vuorokausi taaksepäin. Ne on sen jälkeen ladottu rosterikattilaan suolaantumaan käyttämällä suolaukseessa sitä ainoaa oikeaa, eli karkeaa merisuolaa. Suikaloitu liha ei tällä kertaa ole poroa. Liha on kokonaisena ollessaan ollut pumppu, joka on pistänyt hirvetyksen veren virtaamaan. Hirven sydämiä Kasperi on tilannut muutamalta kaveriltaan. Tai ehkä oikeammin on sanoa niin päin, että tämä kaveri on tilannut Naruskalta paikan, missä hirvenpumpuista taiotaan lappilaista kuivalihaa. Silloin aletaan olemaan asian ytimessä. Eikä nämä hirvetyksen pumput mitään salaista lihnaa ole, vaan sen saman miehen pyytölihoja, joka tänne ne lahjapupujussitkin toimitti. Hirvensalmen kevät kun ei ole Lapin kevät, niin vuoroin vieraissa.

Kuivalihan valmistumisaikataulu on tästä suolaamisvaiheesta ja kuivamaan laittamisesta suunnilleen sellainen, että lähellä Pääsiäistä lihat ovat syöntikunnossa. Aikatuluun vaikuttaa olennaisesti talven kulku siitä eteenpäin, kun lihat asetellaan Lapin tuuliin roikkumaan. Eikä pelkkiin tuuliin, vaan pakkasen purtavaksi ja auringon sädettämiksi. Kyse on ikivanhasta perinne-eväästä.






Kuivalihan kuivattamiseen on erilaisia paikkavaihtoehtoja. Ne voidaan tärhäyttää räystäsalle seinälle tai kuten Tukikohdassa monivuotisen perinteen mukaisesti ulkorakennuksen piipun päälle. Piippua ei oikeaan tarkoitukseensa käytetä laisin, eli kyse ei ole savustamisesta. Se on ihan eri juttu.










Piipun päälle on rakennettu vasittu häkki, jossa on lintuvarkaiden varalle katiskaverkko ympärillä.
Siellä lihat saavat roikkua rosterikoukuissa säiden armoilla lähiviikot. Ylimääräiset kosteudet häipyvät taivaan tuuliin kevään edetessä. Rapsakkaan kuukauden päästä kuivalihahemmot kiipeilevät katolle suorittamaan välitestauksia, ettei liha kuiva liikaa, eikä sen toisaalta saa valmiiksi julistettaessa olla liian kosteaakaan. Pinta tummuu aikain saatossa ja sopiva liha on leikkuupinnaltaan sitten valmiina ollessaan helakanpunaista. Semmosta sopevaa, niinko täälläpäin sanua ruukataan.


Ukka ei tarkkaan tunne kuivalihan historiaa. Se on kuiten tiedossa, että tästä itään mentäessä näkee parvekkeilla kuivamassa olevia särkiä. Lännempänä kuivatellaan ainakin turskaa, vai lieneekö sekään enää siinä laajuuvesa kuin aikoinaan. Täällä kotomaassa tavallisinta kuivalihaa valmistellaan porotuksesta, mutta saman asian ajaa hirvenlihakin. Eikäpä tuo naudanlihakaan tavatonta kuivumassa ole, joskaan ei niin tavallistakaan. Porotuksesta näillä perillä näytään käytettävän kuivalihaksi ainakin lapaa ja kylkeä. Makuasia ja tapa-asia, josta ei tarvi kinata.

Sieltä se Lapinmies sitten aikanaan kaivasee taskustaan tai reppunsa sivutaskusta kuivalihankappaleen, josta sitten ohuita viipaleita pistee suihinsa ja hokee lihapalojen välissä, että Jovain on hyvvää, ellei jopa makiaa.

Tukikohasta lihanhimon hillittemisiin tähän.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pitkäkorvametso.

Tämä ruokaohje on niitä sivuhuomautuksella "monimutkainen" ainakin, jos mukaan otetaan valmistusmateriaalit alusta alkaen. Jotta juuri tähän evääseen saatiin perusainetta, niin piti ja pitää olla Hirvensalmella ystävä, joka lähettää ampumiaan pitkäkorvia lahjaksi Naruskalle. Niitä tuli oikein tuplaten silloin, kun tuli. Jussit matkustivat mukavasti "Mennään pussissa" matkan linjuriässässä. Osoite oli MH Salla, mistä lahjansaaja Mummu kiikutti ne autokyydillä Naruskalle. Pakkaseen.

Täällä Naruskalla päätettiin eilen illalla Kasperin nimipäiväiltakahveella, että huomenissa tärhäytämmä Pitkäkorvametson. Ruokalaji vuorostaan sai nimensä Iivana Nyhtänköljältä, joka noin 20 vuotta sitten oli ampunut elämänsä ensimmäisen jänöjussin Alakurtissa. Vaimolleen Rozalle Iivana oli antanut ymmärtää laittamansa valmiin ruuan olevan metsopaisti, koska Roza ei ollut halukas syömään jänöjussia lainkaan. Vasta ruokailun jälkeen Rozan kehuessa Iivanalle, miten hyvää metsopaistia oli syöty, oli Iivana tunnustanut evään olleen pitkäkorvametsoa, eli jänöjussia. Eikös olekin monimutkainen nimihistoria evhäällä...Tarinan kuulimma illalla Iivanan itsensä kertomana, kun hän tuli Alakurtin holotnasta tänne Naruskalle lämmittelemään.

Sitten siirrymme itse monimutkaiseen ruokalajiin, eli Pitkäkorvametsoon. Hirvensalmen jänikset palasteltiin niin, että jalat säilyivät kokonaisina ja selkä pätkittiin noin neljän sentin pätkiin. Tämä pätkiminen onnistui parhaiten puukolla, joka on puoliksi kirves. Se on leveäteräinen takorautainen puukko, jonka Ukka on saanut aikanaan muutamalta Makkoselta puolensadan vuoden merkkipaalulla. Hyvä puukko hyvältä kaverilta.



Paloitellut lihat ruskistettiin valurautapadassa, kun siihen oli tärhäytetty 100 grammia voita. Ruskistamisen yhteydessä lihoille ripoteltiin kevyesti hienoa merisuolaa ja riphaus rosmariinia. Siinä lihojen tiristessä kuorittiin ja paloiteltiin kolme sipulia, jotka lisättiin pataan. Sitten hivhautin keitettyä vettä lihojen päälle pataan niin, että jänöjussit joutuivat juuri ja juuri huppeluksiin. Kaksi lihaliemikuutiota, kahen desin purkki kermaa ja kuutioitu kutunjuusto Norjasta. Sitä samaa, mitä käytellään maalintupadassa.

Näillä emmeillä pata kansi suljettuna uuniin, lämmöt 175, ja odotteluaikaa nelisen tuntia. Välillä käytetään eväspataa uunista sen verran, että sitä hellästi pyöräytetään sekaisin.

Tämän pataruuan perunat valmistettiin niin, että eilen keitetyt puikulat paloiteltiin puolen sentin viipaleiksi paistinpannulle kuorineen. Paistorasvaksi tietty voita ja mausteeksi kevyesti soijakastiketta. Eikä muuta.

Pitkäkorvametsopata näytti pöytään nostettaessa tältä:



Taas kerran riistaruuan höysteeksi oli pöydässä mustaherukkahyytelöä, jonka Kerttu-mummu oli keittänyt siihen surullisen kuuluisaan kuivaan valkoviiniin.

Viisi aikuista veteli tämän pitkäkorvametsopadan parempiin suihin niin, että pataan jäi vielä kevyet leivänpäällistäytteet lopusta padanpohjasta. Herkkuja ei hukata, vaan makunautinnot jatkuvat huomenissa kevyenä kenttälounaana.

Kasperi tilasi jälkiruuaksi Mummulta vielä iltaräiskäleet. Pataruualta jälkiruokapöytään suoriltaan ei kenelläkään ollut hinkua, vaan pitkäkorvat vaativat kunnon ruokaperräiset. Ja saivat kans.

Tukikohasta täydellä vatsalla tähän. Ruokalajia suositellaan äänin 5-0.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Matti kevään tuopi, vai myräkänkö tuopi?

Matin myräkkä on tuttu sääilmiö. Tänä vuonna voi vain muistella Naruskalla nähtyjä myräköitä, koska vuoden 2012 Matinpäivä on maailman hienoin talvipäivä. Aurinko killottaa täydeltä taivaalta ja on täysin tyyntä. Pihapuut ovat saaneet koristuksekseen taas valkoista kuuraa sen verran, että muutaman päivän takaiset synkemmät päivät ovat laakista mielestäkin pois pyyhityt.

Postinhakureissu poiki Ukalle kevyen Matinpäivän lapiohomman. Täplällä on vajaan viikon ajan ollut pihamaan ruokintapaikalla morsian. Se on tuplannut poronpaskan määrän pihamaalla. Ja sitä tuppaa kertymään, kun pari poroa elelee keinoruokinnassa, johon ruokalistaan kuuluu puuronjämät, poroelorehu ja poronjäkälä. Jäkälää ei tarvitte hangen alta kuopia, eikäpä siellä liioin ole, mitä kuopiakaan. Jäkälä sahataan jäisestä köntistä ja tarjoillaan porotuksille valmiimpana kuin luonnosta konsaan.


















Eli tätä postiväylää ei ole hiekotettu, vaan mustat pallot ovat sitä ittiään, poronpapanoita.

Täplä oli saattelemassa morsiantaan naapuriin Erkkilän pellolle sopivasti niin, että se ei ollut tökkimässä sarvillaan Ukan työrauhaa, kun lapio laitettiin hetkiseksi heilumaan. Semmoiseen harmittomaan harrastuksenomaisen puuhastelun tahtiin. Eikä tuo tämän talven lumi kovin raskasta lapioitavaa olekaan, joten sen siirtely on Ukankin vartalolle juuri sopevaa hommaa. Se on sitä kuntoilua.


Tämmöinen ruokintakolo syntyi vajaassa vartissa. Ja Ukka kattoi pöydän valmiiksi. Nuolukivitikkarikin siirrettiin uuteen ruokailupilttuseen. Häthätää kerkesin saamaan työsuorituksen valmiiksi, kun jo alkoi kuulumaan tuttu kellon kilkatus maantien suunnasta. Kuten nykyaikaan kuuluukin, oli Täplä hyljännyt morsionsa reissuun ja kipitti kotiin itsekseen poikamiehenä. Ukka ehti häthätää postilaatikolle porotusta vastaan kertomaan sille, että ruokapaikka on siirräytetty täältä mennessä vasemmalle siihen kolmen metrin päähän entusesta. Täplä ei muuta tietoa kaivannut, vaan kipitti koparat napsahdellen suorinta tietä neuvottuun paikkaan. Puhetta vaille valmis elikko.








On se kohtuullisen heleppoo, kun puheella pystyy elikkoa ohjailemaan. Jotenkin tuntuu, että Täpläkin on muuttunu tottelevaisempaan suuntaan niiden aiempien kuivalihapuhuttelujen jälkeen....









Saapa nähdä, miten pitkälle kevääseen Täplä kotiruokinnassa pysyttelee. Lunta on nyt niin paksusti, ettei kotiruokinnasta kannata viksun porotuksen mihinkään hötkyillä. Tavallisen helppoa se on, kun pöytä katetaan valmiiksi.





















Tukikohasta Matinpäivätoivottelemisiin tähän. Ai niin, ja ehtoolla tulee nimipäiväsankarikin tänne juhlittavaksi. Kasperillahan on Matti siellä Kallen ja Oskarin välissä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Ei linssilude.

Mummu tunkee nykyään kameransa kanssa joka paikkaan. Ukka ei ole mikään linssilude, eikä tässä rajavyöhykkeen pinnassa oikeasti saisi ulkona kameraa edes käyttääkään. Tai sehän taisi olla silloin Neuvostoliiton aikaan. No, joka tapauksessa nyt taas kuvattiin. Toisaalta se on hyväkin, koska jos Ukka putoaa kattoreissuillaan, niin tipluille on valmiiksi dokumentit menehtymistä edeltävistä hetkosista. Vitsivitsi.

Nämä tuiskukelit käytättävät tuolla katolla päivittäin. Ei siksi, että säämittausvälineillä huollontarvetta olisi, vaan kameroilla. Ja niistäkin vain sillä etelään kuvaavalla, joka pyrkii tukkeentumaan lumesta näillä etelänpuoleisilla tuulilla, kun lunta tulee samalla.

Tänäkin aamuna kamerakuva näytti ensialkuun tältä.


Koko tukikohta ei ole hautatutunut lumeen, vaan kamerakotelo on tuiskulunta täynnänsä. Kameraparka kuvaa lähikuvaa lumet linssissä. Tämä tilanne kiipeilyttää Ukkaa katolle.




Puolittainen konttausasento ei liity alkoholin nauttimiseen. Ensimmäinen huoltopysähdys katolla on piipun ilmastointihormin kohdalla, missä Ukan vesimittari kerää lunta muuttaen sen vedeksi ja edelleen sataneiksi millimetreiksi tuonne sääkoneelle. Tuiskulla välillä tuntuu, että lumi menee mittarista yli, mutta osuu sitä hollillekin.





















Sitten seuraa trapetsivaihe. Ukka notkeana ketteränä hemmona kiipeilee kuolemaa halveksuen katuharjan kanssa huteria alumiinitikkaita pitkin korkeuksiin. Sitten on kurotettava vielä harjanvarren mitta kohti taivaita, että ylettyy kopauttamaan ja harjailemaan kamerakoteloa. Putoaminen ei oikeasti ole ollut ihan lähelläkään. Meinaan Ukan. Mutta ei se niin kovin kaukanakaan lähimmillään käväissyt ole.

Ja aivan kuin ei olisi tarpeeksi riskeerattu ainoata henkikultaa, niin vielä alas tullessakin on omat pikku riskinsä. Mummu siirräytti syksyllä matontamppaustelineen tikkaiden alle. Syy ei Ukalle ole selvinnyt, mutta arvauksia asiasta on. Jos nimittäin lentää tikkailta päälleen kohti maata, niin välttämättä ei tupsahda vajaan metrin hankeen, vaan pyykkitelineen putkille menee, ja varmasti.

Katuharjasta luovutaan perinteisesti räystäällä ennen lopullista laskeutumista. Rapiat 20 metriä on enkat.






Taas kerran Ukka teki aamupäivävoimistelunsa ilman, että vahinkoilmoitusta tarvitsisi kenenkään täyttää. Varsinkaan Mummun sitä henkivakuutusvahinkoilmoitusta...












Tukikohasta seuraviin kiipeilemisiin tähän.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Moottorikelkka-ajelut Laskiaissunnuntaina.

Kasperi ja Mummu kävivät Laskiaissunnuntain kunniaksi Karhutunturin kierroksella. Oli sinne paikka tyrkyllä Ukallekin, mutta keli näytti sen verran tuuliselta ja tuiskuiselta, että kieltäydyin hienovaraisesti pulkkakyydistä kelkan perässä. Vanhastaan on tiedossa, että lämpimämpiäkin kyytejä olemassa on, mitä edellä kerrottu.

Virallisten kelkkaurien varrella on muutamia vaaranpaikkoja, joista Kasperi Ukan välityksellä muistuttaa. Kuvassa esimerkiksi on yksi sellainen paikka, että siihen saattaa lipsahtaa vaarallisestikin. Tätä vaaranpaikkaa ei jostain syytä ole maastossa merkitty, kuten muissa vastaavissa paikoissa on tehty. Kuvan ansa on Karhutunturin reitillä niillä paikkeilla, kun reittiä lähdetään Siekakönkään sillan pielestä peltoaukeiden kautta kohti Karhutunturia.


Tuommoiseen jontkaan saattaa kelkalla tulla äkkipyssäys ja jos ei muuta, niin ylimääräistä kaivamista, kun kelkka sinne vaipuu. Nyt tuiskujen ollessa ajankohtaisia, syntyy petollisia paikkoja herkästi lisää. Se kannattaa muistaa.

Tykkylumi on tunturin puissa lujassa. Puut vapautuvat tästä lumenpainosta vasta sitten, kun lumi sulaa ja armahtaa ne. Silmälle tykkylumipuista on iloa.





Koilliskairassa on satoja kilometrejä kelkkareittejä. Näitä lumimaisemia siis riittää. Maantietoon kannattaa perehtyä etukäteen huolellisesti. Polttoainehuolto on yksi asia, joka on oltava huolella suunniteltuna, kun tähän kairaan kelkkailemaan tulee. Huoltoasemaa ei ole joka toisenkaan kuusen persauksessa. Eikä kannata lähteä matkaan ilman lapiota, koska pienikin lapio voittaa isotkin kaivuukädet.

Ja kelkkaimmeisten kannattaa pitää mielessä, että kairasta löytyy myös huoltopisteitä, joissa pääsee peltikaton alle ja saunan lämpöön ajorasitusten vastapainoksi. Näitä palveluja tarjoaa eräs muistaakseni Naruskan Retkeilymaja, jonka saunaa maailmalla kehutaan ainakin Euroopan parhaaksi. Ja sen jonkun Ukan poronkäristykset ja muut eväät vievät kielen mennessään. Nämä ovat kuitenkin huhutietoja, joihin kannattaa suhtautua, kuten huhuihin.







Tukikohasta kelkkamimmien ja -hemmojen oottelemisiin tähän.

P.S. Mummun blogissa http://kinttupoloku.blogspot.com/ on kompastumisiin asti näitä tykkytaiteellisia otoksia, jos joku niitä haluaa lisää nautittavakseen näkemällä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Karhutunturin lumikuusikossa.

Lumesta ei tällä hetkellä puutetta ole. Alavammilta paikoilta kova tuuli on riisunut postikorttimaisemat lennättämällä ohuemmilta oksilta lumet pois. Tuuli kinostaa lunta aukeimmilla paikoilla, koska lumi on kevyttä. Naruskan yhden metrin vakiolumet ovat vielä tulematta, mutta ennustukset jos paikkansa pitelevät, niin muutaman päivän kuluttua tarvitaan jo kohtalaisen pitkät koivet umpihangessa kahlaamiseen.

Kalle käväisi moottorikelkallaan tänään Karhutunturin laessa. Siellä ei vielä hiihtoturisteista tai kelkkailijoista tungosta ollut, mutta eiköhän ensimmäinen hiihtolomaviikko edetessään vilkastuta näitäkin kairoja.

Vanhan ajan metsureilla olisi varmaankin ilo synnyttää pöllipinoa tykkykuusikosta. Onneksi näissä Karhutunturin komeissa tykkykuusikoissa ei heilu edes moto, vaan maisemat ovat kaikkien ihailtavissa. Tänne vaan talvesta nauttimaan!






perjantai 17. helmikuuta 2012

Ykshailee, vaikka myytäis maata.

Tai ei se nyt ihan ykshailee ole. Se on aika iso pala maata. Sen nimi vain sattuu olemaan Ykshailee. Sen nimi osoittaa tämän maapalan tarpeellisuuden meille, mutta siitä saattaa tulla, ja tuleekin, hyvin merkityksellinen paikka heille, jotka sen ymmärtävät ostaa.

Jotta tiedätte, mistä puhutaan, tässä linkki: http://www.tori.fi/lappi/Rantatontti_Sallan_Naruskajoki_2_5_ha__Tosi_hyva_2458895.htm?ca=1&w=3

Puolenkymmentä kyselyä tuli tätä edellisestä Tori.fi ilmoituksesta. Lopullista kipinää kaupan syttymiselle tai syntymiselle ei kuitenkaan vielä ole tullut, joten peliin ehtii mukaan. Nehän varmaankin ajattelee ostajakandidaatit, että kyllä se hinta siitä putoaa, kun aika kuluu. Vaan niin ei tässä tapauksessa käy. Maan hinta Naruskalla alkoi nousta. Tämänkin maapalan hinta nousahti 500 €uroa yhdellä napinpainalluksella. Neliöhintaan korotus ei niin kummoisia vaikuta, koska tontti on komiat 25000 neliötä. Eli maata saa ostaa edelleen reippaasti alle €urolla neliö täällä.

Sitten ihan toinen asia.

Kallelan kesäviikot oli myyty kesä-, heinä- ja elokuulta vielä tänä aamuna. Nyt tuli yksi peruutusviikko. Se on heinäkuun viikko 28, jonka päivämäärät ovat 8.-15.7.2012. Jos joku haluaa parhaaseen aikaan vaikka kesäkalaan Lapin joelle, niin siinä se mesta nyt on tyrkyllä...

Että tämmösiä tappauksia.

Tukikohasta varauskirjat avoinna ja maanmyyntiasiakirjat konseptina oottamassa tähän.






torstai 16. helmikuuta 2012

Lunta senttiä vaille kolme neljäsosametriä.

Ukalla on tuossa pihalla optisesti toimiva lumimittari. Se toimii niin, että Ukka vie optiikan lumimittarin näköetäisyydelle ja taltioi erittäin tarkkaan järjestelmään millintarkasti lumen määrän joka päivä samaan kellonlyömään. Tai niinä päivinä, jolloin satutaan siihen kellonlyömään olemaan kotona. Tai jos ei olla kotona, niin sitten esimerkiksi joka toinen päivä, joka kolmas päivä, kerran viikossa tai vaikka kymmenen päivän välein. Niinä päivinä ei tarvitse mitata ollenkaan, kun uutta lunta ei ole satanut. Tai ei sitä niin voi sanoa. Jos uutta lunta ei ole satanut, niin entiset lumet ovat muuttaneet paksuuttaan alaspäin, koska lumi muuttaa koostumustaan eri syiden vuoksi. Lumen paksuus siis elää oikeastaan koko ajan. Joskus ylös ja joskus alas. Joskus se saattaa pysytellä samalla tasallakin monta monituista päivää.

Tänä aamuna sitä oli 75 senttiä. Nyt illalla mittauksessa sitä oli 74 senttiä. Niin se menee. Tämän talven lumi ei vesiarvoltaan kovin kummoista ole. Se on lähes koko paksuudeltaan suhteellisen "harvaa". Se johtuu siitä, ettei koko talvena ole suvennut kertaakaan, kuten täällä ruukataan sanoa. Tai saatetaan niin sanoa muuallakin. Pakkasjaksolla lumi silloiselta pinnaltaan tiivistyi muutaman sentin paksuudelta, mutta ei paljoa. Kuitenkin pakkasjakson voi lukea lumesta, jos lapiolla kaivaa rikkumattomaan lumeen pinnasta maahan asti suoran seinämän. Kerrokset näkyvät vähän samalla tavalla kuin puun syyt. Siis syyt, eivät seuraukset.

Tänään Ukalla oli kamera mukana. Ukan oman optiikan lisäksi lumen määrä tallentui myös kameran optiikkaan. Kuvassa näkyy, että Ukan lumimittarissa on sekä puinen että alumiininen asteikko. Puinen asteikko on valmistettu harjanvarresta. Alumiininen asteikko vuorostaan on Naruskan kansakoulun käytöstä aikanaan poistettu korkeushyppyteline. Se on Karhun laatutyötä ja asteikko on millintarkka, koska telineillä on aikanaan ratkottu Naruskan mestaruuksia korkeushypyssä. Se toinen teline on reservissä tuolla varastossa, jos tämä rikkoontuu. Kesällä korkeushyppytelineitä käytetään korkeushyppytelineinä, koska silloin pääsääntöisesti täällä ei tarvitse mitata lumensyvyyttä. Tällä lumensyvyysmittarilla pystyy mittaamaan lunta kahteen ja puoleen metriin asti. Samaan korkeuteen voidaan myös hypätä korkeutta kesällä. Jos lunta sataa yhtä paljon kuin tänä talvena esimerkiksi Romaniassa, niin Ukka jatkaa korkeushyppytelinettä haravanvarrella. Sitä tarvitaan vasta kesällä.

Yli kahden ja puolen metrin korkeutta ei ole toistaiseksi lumenmittauksessa tarvittu, eikä myöskään korkeushypyssä.

Noissa sääasioissa Ukan mittaama lumenpaksuus tai lumensyvyys, miten vain haluatte, näkyy vain NWN:n sivuilla. Sinne Ukka päivittää sen silloin, kun tarvetta päivittämiselle on. Senttimäärä näkyy NWN:n taulukossa Ukan aseman kohdalla ja, jos Ukan asema on kyseisellä sivulla merkitty "suosikkiasemaksi", näkyy lumimäärä myös suosikkiaseman tiedoissa. Suosikkiasemaksi Ukan aseman saa halutessaan niin, että avataan NWN:n kartalta Naruskan R-majan kohdalta asema. Siihen näkymään tulee johonkin kohtaan teksti "aseta suosikkiasemaksi". Niin tekemällä Ukan asema aukeaa aina aloitussivun yläreunaan, kun halutaan tietää, minkälainen sää Naruskalla on. Ja paljonko täällä on lunta. Noin.

Ja se NWN -linkki sinne karttasivulle on tässä: http://www.nordicweather.net/nwn.php

Ja jos joku tekee Ukan asemasta suosikkiaseman, niin silloin sivun yläreunassa Naruskan R-majan säätiedoissa on oikeassa yläkulmassa painike "Lisää käyriä". Siitä kun livauttaa, niin jovain aukenee kaikki Ukan aseman käppyrät näkösille. Siellä kun painikkeita taiten näpyttelee, niin näkee käppyrää taaksepäin ainakin 90 päivää, myöhemmin kokonainen vuosikin. Ja myös lumet taulukkona.

Tällä suosikkisivulla näkyy myös parin vuorokauden ennuste eteenpäin Naruskalla, kun oikeita näppylöitä näpyttelee. Ohjeiden mukaan, tietty. Kyllä on hienot vehkeet NWN Henkka rakentannu!


Tukikohasta lumenmittaamisiin ja katoltapuottamissuunnittelemisiin tähän.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Niin halapaa, niin halapaa...

On se mukava, kun tuota bensaa jaetaan tuolta Venäjältä melekeen ilimatteeks. Ukan piti ostaa oikeen kolomas bensiinisyöppö auto, että saadaan sitä lientä riittävästi kulumaan. On se niin riettaan halapaa, kun se makselee vain puolen siitä, mitä täällä Suomessa.

Ne tuli siellä naapurin bensiiniasemalla viijenkymmenen vuuen takaa ihan rinnalle ja ohikin uusilla bensamittareillaan. Niijen vanhat oli samaa sorttia, mitä täällä meitillä noin viiskytä vuotta sitten. Tai olihan niissä suomalaisissa mittareissa sentään kymmenykset näkösällä jo vuosikausia, mutta naapurin edellisissä mittareissa oli vain täyvet litrat. Eipä se niin noponnuukaa tietenkään ole, litran tarkkuus riitti.

Nyt niillon niin sukkelat ainakin bensamittarit, että meinaa aina lipsahtaa ylitte sen kympin, mitä sitä ilolientä saa irtojerryssä kotio tuua. Ja autonkin tankki täyttyy niin sukkelaan, että aina melekeen maahan lirahtaa, mutta ei sen perään itketä. Halapaa kun on.

Laittakaa työkin immeiset ittellenne viisumit ja hommatkaa pirsseihinne vihreet vakuutusyhtiön kortit, niin käyvään porukalla bensakaupoilla. Ja alakakaa tupakoimaan kanssa, kun siellä ei maksa tupakkikartonki kuin kympin. Se on niin halapaa, että melekeen kannattaa huvikseen tupakinvastustajien vaikka repiä niitä pätkiksi julukisesti.

Keksinpäs, mitä kirjotan ennen saunaa. Vai oisko saanu jäähä kirjottamati...

Ai niin, Ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti...

Meille ilimaantu tännään semmonen ystävä tuohon pihapiiriin, että melekeen alettiin jo haulikkoo tapailemaan. Varpuspöllö alako päivystään meitin lintukotoa niin ahneesti, että koko päivänä ei tintin tinttiä siemenille uskaltautunu.

Laitan tähän tän päivän kuvatuksiani Vennään huoltoasemalta. Siellon nykyään aina jono. Vähintään kahen auton jono, niinko tännäänki. Ukan amerikanrauta piikkipaikalla.




Tukikohasta bensanpolttelemisiin, vaan ei vielä tupakoimisiin tähän.