Nokipannuiltapäiväkahaveet hillahillopullalla.

Net juova nokipannukahvetta, joillon nokikahavipannu. Ja nuotijopaikka pihasa. Ja Kursulaisempullalenti. Ja keitettyvä hillahillova. Ja pannukarkeeta Juhulamokkaa. Peruskammaa kaikki Tukikohasa.

Ei tätole ihajjokapäivä tyrkylä. Mutta tänhäämpä oli. Ukka tärhäytti isompannulise Aaltoyliopiston ulukomaalaisvoittoselle porukale, jokon täälä meijän rattona syssyretkelä. Ja siitä riitti Mummule ja Ukalleki iltapäiväkahaveet. Honkapöyvältä. Kynttilävvalosa. Ja joriiniki pöyvälä...

Tukikohasta huomena ulukomaalaset kotimaammettämiehiivvaihtamissiin tähä.

Pulkkaviidan vahvin mies.

Paikallislehdessä saattaa lähiaikoina olla vaikkapa tämmöinen juttu, jonka Ukka salaa julkaisee täällä kaiken kattavassa blogissa jo ennen painomusteen levittämistä...

Heikki Tyrväiselle Naruska-Pulkkaviita kyläseuran tunnustuspalkinto.

Naruska-Pulkkaviita Kyläseura järjesti kotiseudullaan Naruskalla käymässä olleelle Heikki Tyrväiselle mieluisan yllätyksen. Heikki voitti vuoden 2016 penkkipunnerruksen MM-kultaa WABDL-liiton kisoissa Las Vegasissa. Mestaruus kun siellä tuli, niin nyt on Heikillä haasteena tulevilla kausilla maailmanennätys omassa sarjassaan.

Kipinä voimailulajiin tuli aikanaan 1990 -luvulla. Tuolloin Tuomo Sipolakin nosteli rautoja Naruskan silloisella koululla. Heikki jatkoi harrastusta tosimielellä Naruskalta lähdettyäänkin. Tuomo Sipola kertoilee, että Heikin otteista jo nuorena näki, että hänessä on ainesta vaikka mihin.

Kyläseuran puheenjohtaja Tarja Sipola luovutti Heikille stipendin ruskeassa kirjekuoressa. Suurista summista ei ole kyse, mutta pääasia onkin muistaminen, kun oman kylän poika maailmalla menestyy. Heikki palvelee tällä hetkellä Porin Prikaatissa Niinisalossa koiraohjaaja/sotilaspoliisitehtävissä. Pulkkaviita kutsuu kuitenkin miestä lähes joka vuosi, koska mies voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei miehestä, kuten Heikki asian ilmaisee.

Metsästysharrastus ja luonto vetävät tänne kairaan lähes joka vuosi. Nyt on huono lintuvuosi, mutta saalis ei tälle urheilulliselle miehelle ole pääasia. Naruskan maisemat ja erämaan rauha tekevät terää, kun kaupunkilainen tänne vapaillaan ja lomillaan pääsee.

Tukikohasta jutun julkaisemista odottelemisiin tähän. 

Kullaojan putoukselle opastuskyltti.

Naruskajärven länsipuolella sijaittevalle Kullaojan putoukselle on Tukikohassa piirrelty toinenkin opaskartta, kunei paikka kunnolla ole mihinkään karttaan erikseen merkitty.

Autonjättöpaikalle kymmenkunta kilometriä Naruskan Tammelta on nyt toimitettu asianmukainen kyltti suuntanuolineen.

Erään putouksella käyneen mökkiläisen mukaan saattaa julkisuudella olla synkempikin kääntöpuolensa, kun paikalla on käynyt jos jonkunlaista tulentekijää ja makkaranpaistajaa, jotka kaikki kuulemma eivät ole ihan perillä, mitä jälkiä käynnistään saa herkkään luontokohteeseen jättää. Kun sinne ei saa jättää mitään.

Toivottavasti opaskyltille löytävät vain ne, jotka ymmärtävät kohteen säilyttämisen sellaisena kuin taiteilija sen on aikanaan suunnitellut.

Tukikohasta tähän.

Mistähällintupata tällevuuele?

Kohta tullee lokakuu ja semmyötä Mehtoyhtymä tänne Tukikohtaan viikoks. Son semmone porukka, kymmenkunta äijää, jokkon täälä ollu meijän ilona jo usijamman vuojen. Oma poika yhtenä.

Viimevuonna niilloli alakajaisiks semmone suunnitelma, että net mettästellee Ukale orteen kahteen lintupattaan ainekset niinäpäivinä, kuttäälä mettästelleevät.

Ainei kuiten mee ninko haaveilut on. Ei viimevuonnakaa loppupeleisä Mettoyhtymämmiehet syönneet täälä lintupattaa kukkerra. Ja toista net ei alottanneetkaan. Soli tämä tuleva suvi sillon jo aavistuksisa, että josei kaksnollaseittemäntoista vuona onnista kanalintuja pesinnäsä, nin huonosti käy. Ja on käyny kans.

Soli jo kevväälä tievosa, että teerilä ei voi nin hääppösesti mennä, kunei Tukikohan takapihalta teerensoitto raikunu. Kahteenkymmeneevvuoteen enskerta, kunniin tapahtu. Huonoimpinakivvuosina tästä taakkeppäin on teertä kuunneltu, vaikka joskus hintelästi.

Nykkun mettästyskautta ollan eletty tänkäävvertaa, nin alakaa varmana kaikille valakenneen, että ainova oikija ratkasu tälle vuojele olis ollu pittää kaikkijen asseet naulasa linnunpyynnistä. Mettähalli ei tähän kuiten menny. Yhteismettä rauhotti. Ja soli oikija homma.

Kaikki Tukikohasa käyneet mettämiehet on ollu laitalukijen sammaa mieltä, eli rauhottaa olis pitäny.

Mummeli näki kuitenkittännään mielestäävvalova tunnelimpääsä. Olit Naruskantielä hänemmielestä menny tekriäitee tiestä ylitte ja poikija olis ollu nelejä. Son ainuva tekripoikuve, jokon näyttäny tällekessää meijämporukale nokkaasa. Kaitse tekripoikuve oli, kunei kännykälä parempatakaakkuvvaa saanu, mitä tuosta näjette. Pitkäputkiset kammerat olit kotona.

Tukikohasta Mettähallin touhuja ihampikkuse ihimettelemissiin tähä.

Ruska loistossaan kuin satu on...

Tukikohasta tähän.

Kaheksamminnuutin ruskaretki Tuntsale.

Jokei kerkijä Naruskale ruskaa tällevuojelle kattomaan, nin jonkullaiseen ruskatunnelmaavvoi päästä kotisohvallaki, kukkattelee Mummelin ruskaviteon Tuntsalta. Son kuvattu eilissäpänä. Ruska on täälä tässä ja nyt, eikä syyskuun kymmenes, ninko ennen.

Tukikohasta ruskaa ikkunasta kattelemissiin tähä.

Iloisina aamusumussa.

Tukikohta heräsi lauantaiaamuun sankan sumun ympäröimänä. Ei haittaa, tuumasimma Mummelin kanssa. Nimittäin aamulla tasan klo 7 reikäreikä starttasi neljäs ja viimeinen Helsingin Steinerkoulun ryhmä postilaatikolta vasempaan, eli kohti etelää. Kotia kohti.

Tarpeeksi varhain kun nuorison messinkikellolla kalistelee hereille, niin illalla laaditun aikataulun mukaisesti starttasi Maanteiden Kuningas, Herra Helminen Greenlinen vihreän linjuriässän maantietä nielemään.

Mummu ihmettelee kuulemiaan hyvänhuomenen vastatoivotuksia nuorisolta. Sieltä kuului useammasta sängystä varttia vaille kuusi joku fak. Se on varmaankin huomenta ruåtsin kielellä...

Metsästäjien vuoro on seuraavaksi. Ensimmäiset laskeutuvat jo täksi ehtooksi ja huomenissa lisää. Jos kelit säilyvät aamuisin kuvien mukaisina, niin kiirettä ei metsään varmaankaan ole. Eikä lintujenkaan vuoksi, kun niitä ei täällä liioin näy. Rauhallinen syksy tulee olemaan ainakin pyssynpaukkeen suhteen.

Laitan myöhemmin viikonlopulla muutaman hienon ruskakuvat eiliseltä Tuntsaretkeltä. Katselkaa siihen saakka sumukuvia tuoreeltaan Tukikohan pihapiiristä ja Kallelan ruskarannasta.

Tukikohasta kevyesti ottamisiin tähän.

Tietokone tuli puukkomestarin talloon.

Muistaneva jokku, kun aikanas kertoilin puukkomestari Vasaran kännykästä. Nytoli aika siirtyvä pykälä etiäppäin ja siirrelä yks kansalaine lopullisesti tietokoneaijjalle. Siinoli kans muutama ärjähys vastasa Ukala, että ei ikuna. Mutta sitkee käännytys palakittiin. Viimestään siinä vaiheesa anto Artopoika liekaa, kukkerroin sille juutuubista, misä oikeen viteoilla kertoillaa puukontekkoon uusija niksijä. Tännään alakao läppäri pelittämmään uuvesa kämpäsä. Ja saatii nettiyhteyvet pelittämmään sen ensalakuun riivatun älytelehvoonin kautti. Ja saa surhvata vappaasti samala parilakympilä kuusa, mitä puhelimesta on vuojempäivät maksuja maksellu.

Voisimmuuten suositela usijammalekin immeiselle tämmöstä tavallaa hyväntekeväisyyshommaa, jolla pijämmä syrjäytymisvaarasa olevija immeisijä pinnala. Eise nimpaljoo kustanna. Tietokonneen saa oikijasta paikasta muutamala kympilä, ja kaikila jää aina soivija pelijä pois käytöstä, kuppittää uuvempata ostela. Ja voisse Pernerimmuija virkasa puolesta kehitelä jottain semmosta, että ei rakenneltas pelekästää huippunoppeeta verkkova koko Suomemmaaha, vaallaitettas talakoota pystöön sitäkivvarten, että saatas immeiset näijen verkkojen käyttäjiks.

Sais liikeneviestintäministeriki jottain alotetta läpitte, ettei sitä aina naurettas pihale esityksinneen. Suomesa mennään nimittäi näisä asijoisa Ukammielestä perse eelä puuhun. Valokuituja vejellään pitkimmettijä ja neljäkeetä pukkaa kohta kaikki tolopat, mutta vanahukset ja maahhilijaset pyssyy asijoijen ulukopuolela...

Ja turha on kenenkäättulla ainakaa Ukale väittään, ettei vanahuksile kannatte alakaa internittijä opettammaan ja syöttään. Anopile laitoimma aikannaa kaheksankytävuotislahajaks konneen, vaikkei tuo ollu ikinä tietokonetta kunnola nähänykkään. Nyt kasikasina surhvailee ninko aikapoijjaat ja keskustellee wotsappiloila ja sähköpostila kaikkijen kansa ja liikkuu naamakirjanki puolela paremminko moni junijori. Eikole syrjäytymisestä pelekoo.

Tuoson muutama kuva puukkomestarin uuvesta huushollista. Ja uuvesta yhteyvenpitokonheesta, josta tännään oli ensmäänen neljäntunnin sessijo opetuksemmerkeisä. Kaks tolloo vastakkai, kunei Ukkakaa mikään riikki näisä tietokonehommisa ole. Jottain tiijän kuiten.

Uuven kämpän yhteyvesä mestarila on puukontekkoon sovelijas pikkuhuone, eli oikija verstas. Nytovvaan vaarasa, että nettihommakkiinnostaa enempi, mutta virreystila säilyy. Jason se tärkein juttu.

Tukikohasta seuraavata oppituntija valamistelemissiin tähä. Iteopiskeluva Kotalankyläsä silläaikaa.

Naruskalle ja Tuntsalle merkittäviä suojelualueita.

Yle uutisoi eilen  uusista suojelualueista Suomessa. Asia koskettaa merkittäviltä osin Tukikohan "reviiriä", koska meille Pohjois-Salla on sen asukkaina tietenkin sydäntä lähinnä.

Uutisteksteissä puhutaan tietysti Vuotoksesta ja muista puhujapönttöalueista, mutta meitä kiinnostavat Sorsatunturin ja Joutsitunturin ympäristöön sijoittuvat isot alueet, eikä huomiotta jää myöskään Saihoseljän alue.

Linkki uutiseen löytyy TUOSTA KLIKKAAMALLA.

Toivottavasti ei käy niin, että suojeltujen alueiden ulkorajoja myöten alkaa kirves käymään, kuten aikanaan tapahtui esimerkiksi UKK-puistoa perustettaessa...

Tukikohasta tämmöisestä suojelusta tykkäämisiin tähän.

Ruskaa, muttei pakkasessa.

Vanhan ajan Lapin kesä tuo ruskan parhaisiin väreihinsä vasta nyt, kun kahdeskymmenes syyskuuta on käsillä. Hauska syksy kaikin puolin, kun hillaa saa poimia vielä korpijängiltä, mustikat ovat makeimmillaan korkeilla tunturinrinteillä ja mitä kaikkea muuta vielä ehditäänkään nähdä.

Neljäs Steinerkoulun leirikouluviikko on aluillaan. Ruotsinkieliset ovat hiukan aiempina vuosina kärsineet viimeisestä viikostaan niin, että ruska on ohitse, eikä joinakin vuosina rännänräimeeltäkään olla vältytty. Nyt kuitenkin suomenkieliset kolme aiempaa ryhmää eivät nähneet ihan parasta ruskaa, vaan se on tässä ja nyt pienemmälle ruotsinkieliselle ryhmälle.

Maanteiden Kuningas Helminen on kuljettajana tälle ryhmälle. Tutut ovat hänelle päiväohjelmat noin viidentoista vuoden ajalta.

Tänään yritti kovanpuoleinen koillistuuli repiä puiden lehtiä maahan, mutta yllättävän lujassa tuntuvat ne olevan. Joistakin koivuista voisi jopa ajatella vihreän vastan tekoa. Vai kokeilisikohan kirkkaan keltaista...

Viidennellä Tukikohdan syksyryysisviikolla saadaan tänne vieraiksi Aalto Yliopiston iso ryhmä, joka sekin päässee ennakko-odotuksista poiketen vielä näkemään ainakin rippeet Naruskan poikkeuksellisen komeasta ruskasta. Tukikohtakamera kertonee osaltaan, mitä täällä pelataan, kuva tältä syyskyyn yhdeksänneltätoista aamupäivällä.

Tukikohasta vapaalla parinkymmenen koulukkaan ryhmän kanssa laskettelemisiin tähän.

Kolomisenkytä killoo korpihillaa läks varkaan mukkaan.

Ei oo vanahivvelimies eukkonneen varmaavvieläkään toipunnu viikontakasesta potkusta vyörajan alapuolele. Täälon Lapisa ikiaikane tapa säilytelä hilloja kylymisä tunturipuroloisa ja hetteisä sillon, kunei olla kylymijöijen ja jääkaappijen äärelä. Ja niitei Tuntsala Peuratunturimmaastosa liijon käytettävisä ole.

Sinne net hillat muutamaan purroon asijammukasesti oli sankkoihillaitettu. Ja oottamassa tieten kerrääjääsä sittehhakemaan net, kullähetään maalikylliin.

Olit naamat aikas pitkälä, kunei hillat ennää säilöpaikassaa olleet, kunnet niitä lähtöpäivänä hakkeen menivä. Eikä net siitä kuulema ole voinukkaa kennenkäämmuun matkaan tarttuva, kuin oikijan epärehellise ihimisen matkaan. Ei oo perkele ennää milläämmittää välijä. Siinon rikottu vihireeseen kirjaan painettuja lakiloita törkeimäsä muovosa, ja varsinki vanahoja ikiaikasija Lapillakeja.

Melekeen vois olla varma, että sille hillarosvole tullee vielä vaikeuksija elämäsä. Isoveli valavoo tämmöset asijat ja Ukkaki laitto varmemmaks vakkuuveks jo Pyhäpietarin konttuuriin semmoset viestit, että paratiisile johtavija ovija on turha kolistela. Laitetaan ninkuumaan paikkaan kärventymmään, että huuto pääsee. Ja maanpäälisesä elämäsäki tulle vielä kantoja kaskeemperkele.

Tukikohasta näin on näkyleivät. Ja noitarumpuva seinältä irrottelemissiijja karhunkyrpäluita kiillottamissiin tähä.

Ruska 2017.

Kolmas Steinerkoulun ryhmä alkaa tulla reissuviikkonsa loppuun. Matka Helsinkiin alkaa perjantaiehtoolla. Torstaipäivän saivat nämä kulkijat kuustoistavuotiaat nauttia Naruskan ja Tuntsan ruskaloistosta, joka alkaa olla parhaimmillaan. Kuvat sen parhaiten kertonevat. Kameran takana nykyinen vihitty vaimoni...

Tukikohasta ruskasta nautiskelemisiin tähän.

Linnunpoijjat linnunpoikija.

Tuli muuton tänhään ensmäänen kanalintupoikuve näkökenttään, vaikkon Mummelin kans liikuttu marjareisuila paljollaisestikkin semmosila paikoila, misä normitilanteesa lintuja on laskija asti.

Tuossoli Naruskantielä Kerekkäseljäsä lintuäitee menosa tien ylitte. Ja eikun kolome poikasta yhtäkerrallaamperäsä.

Ennähäny ihavvarmasti, olisko äitelintu ollu koppelo, melekovarmasti oli. Maantieruohikosa siitei näkynnykko pää. Poikaset olit pienempijä, mitä ikäkuunapänä Ukan silimiin on mettästyskauven jo alettuva sattunnu, eli net olit tosi alakutekijöissäävvielä. Ei pattaallaitetavasa kunnosa missään tappauksesa, olivappa sitte mettoja eli teerijä.

Kolomee enempätä niitei poikija tullu, vaikkoli aikaa iliman liikenneruuhkaa siinä pariminnuuttija ootela. Kännykkäkamerala ruotasin kuvija, joista joku mettämies saattaa pystyvä enempi päätteleen, mitä tämmöne, jokei mettästä. Eikole mettästännykkää ikuna.

Ei täälä liijon pyssympauketta ole korviin sattunnu. Eikä tartte sattuvakkaan ainakaajjos pyssympiiput osottellee nuita poikalintuja kohen.

Tukikohasta malttija liipasimelle toivottelemissiin tähä.

Ruska myöhäsä Naruskala.

Ei ole syssytkään veljekkeskenään. Ruskampiti olla tännään 10.9.2017 taas kello 14 reikäreikä, mutta ei se ole. Ja jos oikeesti olis kaikki puullehhet ollu ruskavärilöisä, nin noutaja olis niillettullu tällä vinkkakelilä, mitä täälä on vahattu akkunoista eilejja tänhään.

Haapapuut on täysivvihireet, sammoin pihilajat. Muutamasa koivusa on keltasta sielä ja täälä, mutta Tukikohanki tontilla on vaikka kuimmonta ihavvihireetä koivuva vielä.

Tullee pitkälä aijjala, ninko marjakki. Tai net marjat, mitä tänne ylleensä on tullu tai tullee. Hillaa kerräiltäs vieläki korvilta, jos joutas ja vihtis. Mustikkaa tullee hintsusti. Puolukkaa enole nähänykkun Vasaran uuven asentopaikavvieresä isola aukola, jonka moto pyyhkäs semmosele mäntykankaale oisko kolomisevvuotta sitte. Sitäkää en tietäs, josenolis muutamasta muuttokuormasta käynny jätesäkkijä aukollaijasa olevile roskiksile viemäsä.

Tänpäivän säävalokuvista näkkyy ruskat jokivarresa ja Tukikohan pihalta. Yks koivu on ruskavvärreisä Rihlankopin vieresä. Muut oottellee vielä pakkasija ja iltojempimenemistä. Jokivarresa rannala on enempi keltasija, mutta sielläkää ei haapapuut vielä ole värilöisä. Ja net on net kommeimmat, jos kohillessattuu.

Saa tänne silti ruskaretkele mukkin tullakku huomenna kolokytäkuus steinerija, paitti että Tukikohasa ei muile petipaikkoja ole. Kallelasa saattas olla huomisesta etteenpäin viikko vappaata, josei pari sielä nyt olevata miestä innostu olemaavvielä kahen yön pääle lisäaikoja.

Tukikohasta ruskaa oottelemissiin tähä.

Hillaa alappitorvijen maahan.

Son vaihtokauppa suomalaisile tuttuva kaupankäyntijä. Vietiin riimaa ja saatii lattarautoja ja sinkkiämpärijä tilale. Soli semmosta se aika.

Nyton toisimpäin keikannu hommat. Naruskalta kullähettää keltasta kultaa jängiltä keskele Eurooppata rahavvaltakuntaan, nin palluupostisa tullee alappimaasa valamistettuva juustova.

Laitoimma viistoista killoo neliskanttissiin muovipulloihi pakattuva hillahillova kylymälaukula menneen tävviikommanantaina. Perilä lähetys olit perjantakina. Ei se ilimaseks sinne menny, muttei viemäänkääkkannate lähtijä, kullähetys makso Jaanampostista Sallasta sataneljäkytäkaheksa €erova.

Ehejä ja tuliterä oli paketti lähtijesä ja ehejä näkkyy olevavvielä vastaanottopaikasa olohuoneellattijala. Oliskhan huumekoirala hiukka nuuskauteltu, mitä boksi sisältää, entiijä. Keltasta teippijä on täälälaitettujen mustijen peltiteippikierostempääle matkala vetastu.

Saatamma Mummelinkans lokakuusa käyvä kattomasa, mitemmaistuu hillahillo. Net on persoja sille, myö tiijetääse...

Tukikohasta vastalähetyksijä oottelemissiin tähä.

Minne menit, Karhututunturi...

Tukikohasta tähän.

Kuusi karhua vähemmän Sallassa.

Kuusi karhua on toistaiseksi joutunut luovuttamaan turkkinsa Sallassa tällä metsästyskaudella. Pohjois-Sallasta kolme ja Etelä-Sallasta sama määrä.

Tukikohtaa lähimmät karhut on saatu saaliiksi Pulkkaviidasta kuluvan syyskuun viidentenä päivänä. Tuosta reilun puolenkymmenen kilometrin päästä meitä pikkukylästä, joka lasketaan kuuluvaksi Naruskan kylään. Ainakin kyläseuratoiminnassa.

Muutama vaeltaja, joka joku päivä sitten palautti Tukikohtaan Metsähallituksen kämpänavaimen, kertoili Sorsatunturin pohjoispuolisella alueella olevan paljonlaisesti karhunpaskoja ja muita merkkejä niiden liikuskelusta. Syykin on selvä, eli siellä kuulostaa olevan karhun syksyevästä mustikkaa enemmän kuin keskimäärin täällä muualla.

Eipä ole ainakaan Kuskoivan puolella Mummun kuvasta päätellen niin todennäköistä karhuun törmätä, kun pihkatappiainetta ei sinne ole paljoa siunaantunut tänä poikkeusvuonna. Jaltakin taakse kuulemma sitäkin enemmän...

Tukikohasta tänään lisää Tuntsakuvia odottelemisiin tähän.

Mummelin ouvoimmat sieniretket.

Ensmääset karvarouskut syyskuun viijentenä. Sitäpä ei ennen olla täsä kairasa nähty, mutta nytpä on. Normiaikataulusa karvalaukkuja kerhäilemmä täälä heinäkuusa. Tähämmennesä nähtiin yks karvarousku Norjasa pariviikkoo sitte Skibåtnissa. Jätimmä sen tieten sinne.

Mummeli kerräili pikkuvasullisesa täyteen karvarouskuja Naruskajojen rannasta. Niitei ollu pakkanempannu tuola alavirrasa, vaikka Ilimatieteellaitoksela oli pakkasmittarit kävässeet tänhän aamuyölä miinuskolomesa.

Kallelarrannasta alespäin olit nuot kerätyt sienet. Ja riimalaatuva.

Jännässää ovvanahin veljmieski eukkonneen Tuntsala. Net kun vuokrasiva pikkusen asentovaunujjostakin Keski-Suomesta ja tulit tänne hillajänkijä uuvestaan kiertään. Ei ollu ensmääsen viikorreissujjäläkiin tullu uni Jämsäsä silimään, kuppyörit hillat unissaki.

Aamula soitteli veljmies, että Peuratunturinkatveesa oli pirssin akkunat aamula kuurasa, mutta lämpömittarija ei matkasa ole, nin lukemija ei voikku arvaila. Ylävilä jängilä oli mittarit näkösälä sillai, että hillat olisielä eelleen riimalaatuva, ninko ensreissulaki.

Myö ei Mummelinkans oikeen hillasuole jouva, kuppitäs kolomeekymmentä suuaukkova pijelä ruokaa täynnä, etteivällähe keskempois. Oliki Steinereila tännään kommein mahollinen Karhutunturipäivä, ku aurinko räkötteli täyveltä taivaalta. Sieloli aitijopaikala laakeijen kivijen päälä hyvä nauttija avarasta maisemasta ja auringosta, ninko kuvista näätte.

Ensyöltäku pitelis vielä pakkaseppois ainaki sielä Tuntsala, nilloppuviikkova kohenha luppaili säätäti eilisäehtoola, että lämpijää.

Tukikohasta käristyslihoja kauppaihhyyllyistä ettimissiin tähä...

Arkihuoles Tuntsalle hillasuole heitä.

Mummeli ehotteli aamulla, että lähettäskö heitteleen arkiasijat pois mielempäältä. Ja missäpä net paremmin unehtuis, kuhhillajängälä.

Olimma kierrelly jo kolomisenkilometrijä Tuntsala Peuratunturin takana korvila, kuttulimma semmoseen hillapaikkaan, että oksat pois ja osa latvaaki.

Sieloli parit meile tutut miekkosetki tullu sille hehtaarile päivvastasesta suunnasta. Net oli jo poiminneemmelekeen sankkosa täysiks ja meiloli toistakytä killoo jo Ukarrepusa marjaa alakukierrokselta. Ja Mummula vitone.

Emmä suostunneet ottaan naapuripoimijoilta lissää astijoita, vaikka luvasa oli. Rajasa kaikela. Sinne net jäivä äijät vielä loppusankkoja täytteleen, kummet Mummelin kans hilippasimma autole. Tie oli, uskokaa tai äläkää, parinsaammetrimpääsä...

Huomenisa muutamma puukkomestarin kamppehija Tuoremaakuutosesta Kotalankoulule. Sielon mestat valamiina, kuhan saahaan Vasarale nin tärkijät televisijo ja ratijo toimiin, ninko pittää.

Tukikohasta hillasaunajjäläkiin leppäilemissiin ja ensviikkoon keskittymissiin tähä.

Tuntsan tunnelmia...

Päivävaellus Tuntsalla. Seitsemäntoista kilometriä Tuntsajoen sillanpielestä Kuskoivan kodalle, sieltä Kuskoivan laelle ja edelleen Kuskoivan tienristeykseen siellä odottelevaan linjuriässään...Ja hauskaa oli.

Pedon Kuskoivatunturin lakeen tappamasta porosta ilmoitettiin oikeaoppisesti paikalliselle poromiehelle.

Päätöspäivänä tänään juhlistettiin Suomi100 juhlavuotta Karhutunturin alapuolisella Sieka-aavalla.

Jalkapallo-ottelun voitti Suomi 100-0.

Tukikohta tyhjeni illansuussa, kun ensimmäinen Steinereiden ryhmä irtosi kotimatkalle Sallan Sota- ja jälleenrakennusmuseon kautta. Helsingin pitäisi olla saavutettu lauantaiaamuna seitsemän paikkeilla.

Tukikohasta mahtavahenkistä porukkaa kiittämisiin ja hyvää matkaa toivottamisiin tähän.