Tuntsa jakaa parastaan...

Kalallehan tänne ollaan tultu, joten kalastuksesta on helppo kirjoittaa. Nimittäin nyt, kun kalansyönti tulvan laskettua on oikeasti alkanut. Tämän päivän kalareissu oli jo lopetettava kesken, koska periaattteenamme on, että vain syöntikalat otetaan joesta ylös. Siellä omassa kasvupaikassaan ne parhaiten säilyvät, sanoo sana.

Taimenen sentit tänään olivat 58 senttiä ja harjuksen 46 senttiä. Kaikki alle 40 sentin kalat vapautettiin automaattisesti. Osingoille saaliista pääsivät myös lähiniemessä asustavat paikalliset kalamiehet, jotka vielä eivät olleet saalista saaneet.

Koskenlaskuakin jouttu harrastamaan kalareissujen yhteydessä. Hurjannäköistä touhua avokanootilla, mutta turvallisesti tultiin. Kuvan koski jouduttiin menomatkalla ylittämään vesikalustoa rannalta hinaamalla, koska perämoottorien tehot eivät könkäisiin riitä.

Kolme päivää vielä, niin joutuu löytämään itsensä Naruskalta. Siihen asti kalastellaan. Toivottavasti tulvat eivät ole vieneet paluureittiä mennessään...

Siperia opettaa...

Jos oli siellä Suomen puolella kylmät kelit reilu vuorokausi sitten, niin eipä oikeastaan ole hellettä ollut täällä Siperian länsilaidallakaan. Tosiasiassahan me ollaan täällä vain noin 50 kilometriä linnuntietä Tukikohdasta itään, joten melkein samoissa sääolosuhteissa kuin Naruskallakin.

Ruotsalaisen puolijoukkueteltan kaminan suosio on nousussa, koska nollakelissä telttamajoitus ilman lämmitystä on kylmänlainen. Makuupussit toki ovat meillä kaikilla sitä luokkaa, ettei yöllä nukkuessa palella tarvitse ilman kaminaakaan. Kuitenkin ulkolämpötila asettaa haasteita, kun kylmä oikeasti on.

Kalastusta kylmyys ei ole rajoittanut, eikä liiemmin kalansyöntiäkään. Taimenet ovat kuitenkin sen verran kylmän kangistamia, että perhoon syöksymiset ovat hieman epätarkkoja. Ukka sai alimmassa kuvassa olevan rapiat 40 senttiä pitkän taimenen Tuntsajoesta kylmimmän säätilan aikana. Kalamiehen oli varustauduttava kynsikkäillä, koska nollakelin viima vetää näpit konttaan alta aikayksikön. Taimen tarttui keltaiseen "liitsiin", kyljestään, joka sai kalan tuntumaan isommalta, mitä se todellisuudessa sitten olikaan. Pannulle tämä taimena kuitenkin päätyi ja sieltä makoisiin suihin.

Tänään paistaa taas aurinko, mutta kala ei tunnu ainakaan aamusta olevan syönnillään. Syy on varmaankin se, että Tuntsan vesi on vuorokaudessa noussut yli puoli metriä. Kesätulva on siis tosiasia. Kevättulvalla vesi on käväissyt vielä tästäkin toista metriä korkeammalla.

Odottelemme veden pinnan alenemista. Välipäivä kalastamisesta ei viikon jälkeen ole pahitteeksi. Aikansa kuluksi voi vaikka käydä piehtaroimassa jäkälikössä, josta seuraavassa jutussa täältä lisää kuvien kera.

Ukka sukeltaa nyt tietokonekummulta Tuntsan laaksoon. Piehtaroidaan sitten vaikka jäkälikössä.

Kalastusmuistoja kuvina Tuntsa-Vaatsimalta.

Tässä ilman pidempiä jorinoita muutama kuvatus täältä räntäsateen keskeltä. Lunta ei tullut ihan niin paljoa maahan, että lumitöitä olisi tarvinnut tehdä, mutta teltannarut ovat olleet lujilla kesämyrskyssä.

Kontio kulun päällä.

Erämaassa kun täällä Tuntsa-Vaatsimalla ollaan, niin kontio ei niin kovin harvinainen havaittava täällä ole. Ihan livenä tälle vuodelle ei karhua vielä ole nähty, mutta viime viikon perjantaisen tänne saapumisemme jälkeen käydessämme eilen Alakurtilla väkitäydennyksellä, oli sillä aikaa iso Metsän Kuningas tepastellut Palovartijanvaaran pohjoispuolella metsäautotiellä. Tassunleveyttä oli komiahkot 16 senttiä. Kuvat kertonevat loput.

Eipä taitaisi sylipaini kaverin kanssa kiinnostaa, vai mitä...

Paskajuttu.

Ruma sana otsikossa. Mutta välillä asiat on niin kuin sanotaan. Metsässä ei ole hankaluuksitta hoidettavissa vessatoimenpiteitä, mutta Ukka on kehittänyt kakkiasian toimittamiseksi kenttäkelpoisen menetelmän. Se on paskisteltta. Luontoystävällinen ja monivuotinen systeemi, joka fyysysenä toimenpiteenä varsinaisen toimenpiteen lisäksi vaatii vain lapion käyttämistä.  Maahan kaivetaan vaikkapa metrin syvyinen pyöreä kuoppa. Kenttävessanpönttö on rakennettu mustasta vankasta saavista, jonka pohjaan on tehty istuinosan mentävä aukko. Siihen on kiinnitetty styroxistuin, joka on pyllylle mukava. Saavi on siis suullaan maata vasten.

Vessan sisävarustukseen kuuluu kärpäsmyrkky ja tietenkin intiimipyyhkeet vessapaperin lisäksi. Ja lukemista. Lukemista siksi, että sääsket eivät toimenpiteitä haittaa, kun teltan sääskiverkko on kiinni. Verkon läpi voi toki katsella kaunista jokimaisemaakin, jos lehdet eivät kiinnosta.

Toimituslaitteiston katteena on soputeltta, jonka keskellä pohjassa on saavin mentävä reikä.

Tämä toimii kuin junan vessa. Tai paremminkin, koska pönttö pysyy paikallaan, eivätkä tarpeet mene kiskoille, vaan maan poveen.

Viikon kenttäoleskelun jälkeen pönttö poistetaan ja pestään. Teltta pakataan kuin mikä tahansa teltta. Ja systeemi on taas huollettuna valmis seuraavaa retkeä varten.

Kakkimonttu peitetään ja homma on sillä siisti.

Tuntsan kuvatunnelmaa.

Kuunnelkaa tarkasti, niin kuvat kertovat tunnelmista täällä Tuntsa-Vaatsiman jokiristeyksen leirissä...

Tuntsan tukikohta siirtyy nyt kalastamaan.

Kesä meni tulematta.

Kesäpäivänseisaus. Kesä kauneimmillaan ja lämpimimmillään. Aamu Naruskalla oli tavallaan lohduton. Vesisade ja lämpötila vajaat +5 astetta. Revi siitä sitten kesätunelmaa, kun ilmoitetaan päivän taas alkavan lyhenemään.

Tosipuheessa meitä ei haittaa. Kelit ovat sitä, mitä meille annetaan. Valittaminen ei auta, eikä mitään muuksi muuta. Pärjätään me täällä talvipakksellakin, miksei siis viidessä plusasteessa. Kylmästä ja tuulisesta säästä on hyötynsäkin: pihamaa on sääskistä vapaa. Karvalakkia nyt ei ihan tarvinnut esille kaivaa, mutta pitkähihaista ja pitkälahkeista tämmöisenä päivänä ulkohommissa pakko on päälle löytää.

Ja ulkohommia piisaa, kun huomenna Juhannusaattona on tarkoitus lähteä valloittamaan Vanhaa Sallaa. Kalastusjoukkue on hieman vajaa suunnitellusta, kun Venäjän konsulaatissa tökkii viisumin saannissa. Ja oikein kunnolla: Viikkoja haussa olleista viisumeista kaksi jäi lopulta tulematta ajoissa. Voitte vain arvella, miten semmoinen korpeaa niitä, jotka ovat viikkokausia keränneet kamppeita ja suunnitelleet kunnon kesälomaa kalastuksen merkeissä kalamiehen paratiisissa.

Meitä lähtijöitä on nyt kaikkiaan kymmenen. Seitsemän starttaa huomenna ja loput kolme tulevan viikon tiistaina. Omat pikku järkkäämisensä kaikessa tarpeellisessa leirielämään liittyvässä roinassa ruokineen, majoitteineen, venekalustoineen, vaatteineen, kalakamppeineen yyäm yyäm on. Silimät suittirenkaina on tarkistuslistoja käyty läpi. Vähän samaan tapaan kuin lentokoneen lähtörituaalit, kaikki on tarkistettava ja muistettava. Ja silti aina jotakin jää, mutta ei ehkä mitään ihan elintärkeätä.

Kaksi Bronkkoa ja yksi Toyotan lavaneliveto on lastattu lähes valmiiksi. Kaikkia pirssejä koristaa korkeimmalla katon päällä kanoottikalustoa, joka vaivattomimmin kulkee kattotelineiden päällä naamallaan. Kuormaliinat on oltava tiukalla, kun Alakurtin sotilaskylän pohjoispuolelle suunnistetaan tiettömille teille. Siellä äitevenättän tieurat puistelevat autoja ja tavarakuormia ja myös matkustajia kuin piru kerjäläistä, mutta sehän sitä kaivattua haastavuutta reissuihin lisää. Ja perille jos määränpäähän päästään, niin siellä vaivat palkitaan.

Vesisade keskeytti moneen kertaan peräkärryjen pakkaamisen tänään. Ilta pitää pyhittää suomalaiselle kunnon saunalle, jota ilman saattaa muutama päivä vierähtää. Ehkä Juhannussauna kuitenkin lämpiää telttasaunassa Tuntsajoen törmällä, jos retkeläisillä kalastukselta viitseliäisyyttä saunan rakentamiselle piisaa. Se näkee, ken elää.

Tukikohta jää Juhannuksen pyhiksi Rihlan yksin vartioitavaksi. Ensi viikolla tulee Kati perheineen päivystämään tänne kalaluvan ostajia ja kesämatkailijoita. Me Mummun kanssa pidämme rapian viikon loman, josta ehkä kuulette jotain sieltä korpien keskeltä, jos linkki ulkomaailmaan saadaan pelittämään.

Tukikohdan väki toivottaa kaikille rauhallista ja turvallista Juhannusta. Vesillä varomme mekin, varokaa tekin.

Tukikohasta +5,9 asteesta ja myrskytuulen vihmoessa, kesää odotellessa tähän.

Här är vårens första fluga. Eller var.

Kyllä voi ihmisen lapsen yö mennä pienestä pilalle. Täällä on kolomenkymmenen vuoden aikana totuttu sääskiin, mäkäräisiin ja polttiaisiin, eivätkä paarmat ole vieraiksi jääneet. Mutta yksi voi olla vielä viheliäisempi valvottaja. Toiset valvoo makuuhuoneessaan toisista syistä. Jotkut valvovat kärpäsen vuoksi. Sepä meinasi kesäkärpänen, että hän on herra ja hitalko tässä talossa, eikä anna Ukan nukkua. Kolmanneksi viimeistä yötä lakanoissa ennen puolentoista viikon telttajaksoa.

On sitä Ukalle periytynyt tuota noukkatoosaa sen verran, että se on ilmeisen mieluinen laskeutumispaikka kärpäselle. Ilmeisen parin tunnin ajanjakson puolenyön jälkeen sitä jalkapallo-otteluista väsyneenä jaksoi vain puolihorroksessa läpsiä ja huitoa laiskoja viuhuvia tappolyöntejä, jotka tietenkään eivät siivekkääseen koskaan osuneet. Ja oli se sitkeä sissi tämä yksi ja ainoa lajinsa edustaja. Eipä luulisi kenenkään nokan niin kiinnostavan paikan olevan, että sinne pitää koko ajan tutkimuksille pyrkiä.

Kahden aikaan mitta täyttyi. Oli tapahtunut asian vuoksi herääminen. Ukka haki keittiöstä Rautarantalan sponsoroiman muovirakenteisen kärpäslätkän. Ase mukana eikun uudelleen makkariin teurastus mielessä. Siis kärpäsen. Puoli kolmelta odotus palkittiin. Mutta eipä sitä elikkoa kiinnostanutkaan Ukan noukkatoosa enää, vaan se istahti siipiään putsaamaan nykyisen vihityn vaimon nenun päälle. Siinä se teki niitä perinteisiä kärpäselle ominaisia venytys- ja puhdistusliikkeitä, eikä Mummeli vaikuttanut tietävän asiasta mitään.

Pakko siinä oli miettiä, että jos tärhäytän tappolyönnin Mummelin läsiin tuosta vaan, niin aamulla alkaa papereiden täyttäminen erohakemuksen muodossa. Päätin, että ajan lentiäisen vielä kerran ilmojen teille. Rikollisella on tapana palata rikospaikalle, sanotaan. Siinä operaatiota tehdessäni tuli mieleen ajatus, että kaikista ne laulunkin tekee. Tosielämästä. Niinkuin se Jaakko Teppokin, kun se jossain römppäsveikkopiisissä puhuu jotenkin niin, että tässähän se enimmäkseen aika kulluu akasta kärpäsiä hätistellessä. Tai sinne päin.

Puoli tuntia vieri taas kesäyön yötöntä taika-aikaa, mutta kärpäsen hermo ei pitänyt. Se laskeutui
peiton päälle puolen metrin päähän tappokädestä. Se oli virhe. Pitkä aika ilman kärpäslätkän käyttämistä oli tehnyt saman vaikutuksen kuin Pitkämäen lepo hänen keihäskaariinsa: Ukan täysosuma päätti kesäkärpäsen elämän. Raaka peli, muttei tällä kertaa Ranualla. Raadosta ei katsottu aiheelliseksi ottaa kuvaa, eikäpä se luontokappale litistyneenä niin kaunista katsottavaa olekaan.

Tukikohasta kärpäsentappoase valmiina tulevaan yöhön yöpöydällä tähän.

Kivensiirtelykullerokoira.

Onkohan tässä meidän suomenpystykorva Rihlassa malmikoira-ainesta? Se kääntelee ja vääntelee kuin miehet koiruushäkissään niin suuria kiviä, että Ukka suurimpia niistä juuri ja juuri ilman maansiirtokonetta pystyy käsipelissä siirtelemään. Koiruus tepisi ja haukkui aikansa eilen omia aikojaan häkissään ja kas kummaa, yhtäkkiä se pyöri Ukan ja Kasperin jaloissa villinä ja vapaana.

Sepä oli napsinut aitauksensa ulkopuolella kasvavia kulleroita naamaansa. Ilmeisesti sen aterioissa ei ole riittävästi rehupuolta, salaatteja, kurkkua, tomaattia ja herneitä, ynnä muuta. Ilmeisesti pitäisi vielä tarjota kulleroitakin. Siihen Ukan ja muun talonväen älli ei ole piisannut.

Mummeli sai näpättyä karkauskaivuutyömaasta vauhdikkaan valokuvankin. Etukäpälien kynsiä ei meidän kullerokoiralta leikellä tarvitse, vaan se pitää kynnet sopivan mittaisina maata kuopimalla. Jos kohta ei liiankin lyhyinä.

Vastatoimenpiteenä, viimeisenä sellaisena toistaiseksi, Kasperi ja Ukka rakensivat karkailuseinustalle rautalankaverkkoesteen. Metrin levyinen poroverkko laitettiin kaksinkerroin maata vasten niin, että verkonsilmä päältä katsottuna on nyt noin puolen koiran menoaukon kokoinen. Eli sen ei pitäisi päästä verkon läpi. Verkon alitusmatkaa on toistametriä, eli sitä koiruus ei ihmisymmärryksen mukaan jaksa tai viitsi tai ymmärrä kaivaa.

Nooh, vuorokausi on luontokappaleella ollut aikaa pohtia tilannetta. Ja makeita kulleroita aidan takana ulottumattomissa. Ja tulosta alkaa syntyä. Jopa oli kullerokoira saanut verkonsilmien kautta kaivettua punaisia reikätiiliä kaksin kappalein häkin kulman alta. Perustuskiviä. Tiiliä se ei ollut vain kaivanut kulman alta pois, vaan varmemmaksi vakuudeksi kanniskellut ne hampaissaan koppinsa terassille. Taitaa ollakin tiiliskivipiski. Ehkä punatiilessä on sille tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita, tiedäppäs taas häntä. Tai jos se rakentaa itselleen vaikka takkaa, kekseliäs kun tuntuu olevan.

Ensimmäisen kerran kun kullerotiiliskivimaakivikoira pikistä nokkaansa häkin ulkopuolella ominpäin tulee näyttämään, niin se saattaa kohdata kaksi pyöreää reikää semmoisten mustien putkien päässä. Ainakin, jos myynti-ilmoitukset tai lahjoitusilmoitukset eivät tuo tulosta.

Tietenkin Ukka kuuntelee niitä viisaita, joita Tukikohdan tontin ulkopuolella asustelee. Vaikea tämmöistä asiaa on ratkaista, tai toisaalta ei. Koira on nimittäin tässä talossa hankittu monien värikkäiden vaiheiden jälkeen metsästysmomentilla. Siihen tarkoitukseen Rihlan kynnet ovat nyt lyhyenlaiset.

Tukikohdasta viiden tai kymmenen pisteen vihjeitä odottelemisiin tähän.

Tikapuita pitkin taivaaseen.

Vihtiiköhän tätä edes kertoa. Kaikenlaisiin kotkotuksiin sitä elon poluilla tottua saa, mutta kyllä välillä tuntuu, että ikääntyvien naisten keksimiskyky alkaa hipomaan yhettömiä. Tänä aamuna tuo puolihullu aviosiippa alkoi puhumaan, että pitäisi saada tikapuut. Semmoiset tikapuut, joita pitkin ei kiivetä mihinkään, eikä niitä laiteta mihinkään seinälle tai käyttöön. Siis tikapuut, joita ei käytetä, eikä tarvita. Ja pystyyn maahan. Siis maahan pystyyn. Ja tarvikkeetkin hänellä on jo valmiina. Katsottuna siis. Toteuttaja vain puttuu.

Ja se sama kaheli saa vielä koko hullunkurisen perheen tekemään noita aivoituksiaan. Kasperi alkoi sahaamaan tikapuihin poikkipienoja ja Ukka joutui toteamaan heinäpellon laidan heinäseiväskasasta puuttuvan kaksi seivästä. Mummeli oli ne näpistänyt. Ja liittänyt "omaan" omaisuuteensa.

Sitten me Kasperin kanssa rakennettiin ja kannettiin ne tikapuut Mummun osoittamaan paikkaan. Rautakangella hakattiin maahan metriä syvät kuopat. Millilleen piti reijät oikiaan paikkaan ja syvyyteen kaivaa, että tikapuut tulee vissiin kulmaan. Ja näkyy sopivasti pihalle. Hohhoijjaa.

Ukka hyräili silimät pyöreenä yhtä vahaa tuttua laulua, vaikka kukaan ei tällä kartanolla ole lotossa tai muussakaan rahnapelissä pitempän aikaan mitään voittanu. "Ja yhdet, huvinvuoks ei minnekkään..."

Nyt yhet hienot tikapuut vie kiipeilijäänsä kohti taivasta. Kuka niitä pitkin kiipeilee, tiedäppäs häntä. Mutta siinä ne tilatut tikapuut osoitetussa paikassa jämerästi seisovat. Kahdella jalalla ja neljä pienaa. Ja jos ette tätäkään uso, niin kait työ silimiäenne usotte.

Tukikohasta seuraavia kompeita ootellemisiin tähän.

Iivana ja Roosa remontissa.

Kesä pakkaa päälle. Talvikamppeet ovat näillä helteillä liikaa. Aikaa pitää koittaa seurata, vaikka täällä korpien keskellä elellääkin.

Kesähuoltotöitä oli tehtävä hellepäivän kunniaksi Tukikohdan portinpielessä. Jo talvella meinasi Iivanan selkä pettää lopullisesti. Nyt ei petä. Kasperi teki ortopedisiä liikkeitä moottorisahalla ja teki Iivanalle kokonaan uuden selkäruodon. Nyt äijä istuu ryhdikkäänä kuin nuoret poijjaat. Kasvojen ilmekin kirkastui selekeesti, kun morsiamelle puettiin kesäisemmät hepeneet ylle.

Morsiolle laitettiin varoiksi polkupyörä hollille, jos tulee mieleen lähteä kesäajelulle. Naruskantie ei vielä kaikin paikoin parhaassa pyöräilykunnossa ole, mutta routavauriot ovat paranemaan päin.

Kesäturismoilla on silloin tällöin tapana napsia valokuvia portinpielessä. Siitä muutama satunnainen matkailija välillä hoksaa, että Tukikohdassa pääsee kulkija vaikkapa saunomaan tai kallistamaan päänsä lakanoiden väliin. Tai saa täällä yöpyä vaikka omassa makuupussissa, jos semmoinen paremmalta tuntuu.

Toivotaan, että kesä jatkuu tämänpäiväisellä mallilla, koska nyt kukkii hilla ja samaa tekee mustikka täysillä. Lentäviä ötököitä pölytyshommiin vaikuttaisi olevan myös riittämiin, eikä välitöntä hallanvaaraa lupeissa ole.

Roosa ja Iivana ja muu Tukikohdan väki on täällä kesätunnelmissa. Mukaan mahtuu vielä joku muukin...

Tukikohasta Juhannusta valmistelemisiin tähän.

Tuntsakuume nousussa...

Tuntsanreissun valmistelut teettävät jos jonkinlaista. Ukan piti tulla lopettamaan anopin keittiöremontti tänne tekopitäjään, että saadaan peräkärry ja kaikki käsityökalut ja korjausvälineet Naruskalle. Monessa saa olla mukana, kun tämmöisiä reissuja valmistelee ja toteuttaa. Vai mitä arvelette siitä, että Ukka kävi tänään oikomassa muutaman hautakiven Petäjäveden hautausmaalla, että kehtaa käyttää niitä perintorahoja, joita muuan sukulainen jälkeensä jätti. Raha on kelvannut kaikille, mutta perinnönjättäjän hauta oli hoitamatta.

Ukka on aikanaan ollut hautausmaanhoitajana nöösipoikana. Silloin tuli kiviä oiottua ja kukkia istutettua sen verran, että vielä yli 40 vuotta myöhemmin homma oli hyvin selkäytimessä. Hautakivi on nyt passissa ja hauta kukkaloistossa, kuten näin kesän kunniaksi olla kuuluukin.

Tuntsareissuun tämä Petäjävedellä käynti liittyy niin, että Ukka toi Stratusamerikanrautansa tänne vaihtoon automaalari Ranen Broncon kanssa. Ukan rauta menee vuorollaan maalausuuniin, josta Ranen auto on pari päivää sitten tullut ulos. Ja komiana onkin. Kiiltää niin hemmetin hineesti, että raaskiikohan tuolla Vanhan Sallan ryteikköihin ajaa laisin, kun siellä sitä ei naarmuilta varjele erkkikään...

Mepä Mummun kanssa juonnetaan Bronkkoja Naruskalle tuplana...

Peräkärry on puolillaan Ukan remonttikamppeita ja toinen puoli on täynnä Hongkongintuliaisia. Sieltä Ukka haki ottivetoperhoja ja lujaa siimaa ja pari hyvää vetokelaakin, joilla suurimmat, jos ei muita, niin Tuntsan jänkäkoirat nostetaan rannalle.

Huomenna ehtoolla ollaan kotona. Jos hyvin käy, niin punavalkoisen Ranen Broncon lisäksi Naruskalle pitäisi kulkeutuman myös taannoin hommattu sinivalkoinen pielaveteläinen.

Ukan sääasemakin tenii Tukikohdan ollessa omasta väestä tyhjänä. Tai onhan siellä omaakin väkeä, niitä tiemurskemiehiä, jotka kohta asunevat vakituiseen Naruskalla. Heitä ei kuiten vaivata sääasemahommilla, joten huomiseen on kärsittävä ilman säädataa. Kuva sentään pyörii, joten elonmerkki on. Lieneekö ukkonen paukannut, eipä ossoo sannoo.

Täytyy kiiruhtaa Tukikohtaan pakkaamaan. Viikko aikaa. Juhannusaattona tulistellaan A.E.Järvisen rakastamissa maisemissa Vanhassa Sallassa, jos lunstiisa mennee.

Ketunkolokaivajakoira haluaa vapauteen...

Ja pääsee kohta kanssa, jos ei tapojaan paranna. Ukan omistuksessa oleva koiruus ei nimittäin juoksentele vapaana kartanolla ja varsinkaan kartanon ulkopuolella silloin, kun sen ei ole niin laillista tehdä. Ja poronhoitoalueella koirat on oltava aina kiinni tai omistajansa välittömässä hallinnassa, kuten esimerkiksi metsästettäessä.

Rihla on aloittanut entistä tehokkaamman kaivautumisleikin häkkinsä puukehyksisen verkon ali. Ukka on jo satsannut vähän helevetin monta kivikuormaa asiantilan korjaamiseksi, mutta koiruudella on aikaa ja virtaa kuopia aina uusia paikkoja. Ukka ei tämmöistä leikkiä leiki.

Tämän asian kanssa tullaan ihan kohta vakavampien tosiasioiden eteen. Lyödään koriin plussat ja miinukset ja sitten katsotaan, pääseekö koiruus pidemmällekin matkalle kuin ne puolipäiväsessiot, joita se tätä kirjoitettaesakin harrastaa. Porotukset ja muut metsän eläimet nimittäin tarvitsevat täydellisen rauhan alkukesän toimilleen. Linnut pesivät ja porotuksilla on vasapienokaisia hoideltavanaan.

Seurailkaa koirien myynti- tai lahjoitusilmoituksia. Tästä pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa saa joku kohta hyvän ja helppohoitoisen lempeäluontoisen suomenpystykorvan. Asuu ulkona kesää talvea, yötäpäivää. Ilmaisee kartanolle tulijat, mutta ei räksytä tauotta. Tottelee kevyitä komentoja. Ajaa ja hakee metsäkanalintuja ihan hyvin, mutta ei hauku niitä. Ei ainakaan vielä neljän ensimmäisen ikävuotensa aikana. Ei ole koskaan olut vihainen kellekään. Ei edes ruokakupistaan, kuten jotkut rotunsa edustajat ovat. Pitovaikeuksi aiheuttaa se, että ulkohäkki pitää olla raudotettu ja verkotettu alapuolelta niin syvälle, että tulee kaivuukelvoton kova maalaji vastaan. Kopin ei tarvitse olla lämmitetty. Kaikkiruokainen, eli syö mielellään ruuantähteet. Myös kaupalliset kaikki koiranruuat kelpaavat. Pieniruokainen, ruoka-annoksia säädelty ulkolämpötilan mukaan. Ei ole paukkuarka, eli metsästysominaisuudet saattavat vielä löytyä, jos isäänsä Roopeen tulee yhtään.

Rihlasta kiinnostuneet voivat hiljaa mielessään valmistautua sihen, että se saattaa muuttaa Tukikohdasta pois. Ei piikille. Eikä luodin ruuaksi. Ilmoituksia ei vielä oteta vastaan, mutta aletaan liikuskella niillä rajamailla, että omistajanvaihdos tulee kyseeseen.

Tukikohasta tähän. Niin ja karkuri on tältä päivältä kotona ja pentuhäkissään toistaiseksi. Sieltä se ei pentunakaan karkaamaan mahtunut, saati raavaana koirana.

Mistä puusta on puukonkahvat tehty?

Ukka pääsi yllättämään puukkomestari Vasaran. Mestari on tavallisen hyvä tunnistamaan ja tietämään kaikki jalopuulajit, mutta sattuipa käteen semmoinen kalikka, ettei oikea laji löytynyt tiedoilla, eikä vielä arvaamallakaan.

Auttaa piti Ukan, eikä vielä sittenkään puun nimi tutulta kuulostanut. Ensi kertaa kertoi kuulevansa. Jatoba. Jatoba ei härmäläisessä metsässä kasva. Eikä ilmeisesti koko Euroopassa, vaan ison veden taakse on mentävä. Ketä kiinnostaa Jatoba, voi lukea tiivistelmän Puukeskuksen oheisesta linkistä: http://www.puukeskus.fi/ideat-ja-ohjeet/tietoa-puulajeista/jatoba

Vasara pyöritteli känsäisissä käsissään jatobakalikoita. Puun painosta ja tiiviydestä päätteli mestari hetikohta, että jovain tästä kekluun periä syntyy. Mietteliäänä kyseli metsien mies, mistä Ukka puuta on taikonut. Salaperäisiltä Savon keikoilta tämä jalopuu tarttui matkaan. Ihan luvallista tavaraa. Ja lisäksi polttopuuta. Jollekin. Osa kiintokuutiosta kulkeentui monien värikkäisen vaiheiden jälkeen muutamalle puusepälle Jaalan Pyhäjärven rantaan siellä ideoitavaksi. Vasara sai hiukan pienemmän määrän, mutta lisää on luvassa, kunhan Ukka pääsee keskusvarastolleen tekopitäjään.

Kuluttavan kertoi puukkomestari talven olleen. Sisuskaluja kuluttavan. Luvalla sain miehestä kuvan ottaa, vaikka arvelikin käsivipran näkyvän kuvassa. Vannoin, että ei pysäytyskuvissa mitään näy. Ja olen minä miehen huonommassakin kunnossa nähnyt. Jos kohta paremmassakin.

Tervaa meinotteli alkaa Varpuselän ilmanlaadun parantamiseksi polttelemaan. Ja pihakartanoa siivoilemaan, kuten täälläkin päin tapana on, kuten suuremmassakin maalimassa.

Ukka tilasi kolme puukkoa. Niistä yksi keikkuu, jos hyvin käy, erään Loimun vyötäisillä sitten, kun hän on kypsä vaikkapa abborren kaulan katkaisemaan. Kahdelle muullekin puukolle on osoitteet tiedossa. Jatobaperäpuukko ja Vasaran takoterä on lyömätön pari, jos vanhat merkit paikkansa pitelevät.

Jatobaa on Ukalla sen verran omallakin kartanolla malliksi, että kuva tästä hienosta ja painavasta puulajista saadaan asiaa selventämään. Tämähän saattaa etelän herroille olla tuttua tutumpikin puu, mutta näillä perillä ensikertaa nähty. Ainakin Naruskalla ja Varpuseljässä.

Rautatammea Jatoba painonsa puolesta muistuttaa. Hienoja ja tasapainoisia kekluja on siitä odotettavissa, kunhan Vasara saa tervansa tulille.

Tukikohasta kekluja ootellessa tähän.

Naruskan perhotehtaan tuotantoa.

Kun ei oikein ole kalakelit, niin kalamies voi harrastaa lajiaan sisätiloissa. Tai eivät ehkä ihan kaikki kalamiehet sitä lajia, jota Kasperi harrastaa, eli perhonsidontaa. Siihen kun kaikkien nakit eivät taivu.

Onneksi Kasperi on sorminäppäryytensä perinyt äiteeltään. Taiteellisen näkemyksen hän vuorostaan on perinyt isältään. Tai ehkä se on liian rohkeasti sanottu. Menköön taiteellinenkin taipumus äiteen viilaan. Isänsä on enempi rouvin työn tekijä ja tyytyy enempi katselemaan kaunista, ei tekemään. Nauttimaan kauniista pystyy niinkin, vaikkei itse taiteilemaan.

Kauniisti sidotusta perhosta voi myös ottaa kauniin valokuvan asettelemalla teos sopivaan paikkaan valmiina. Kuvauspuolen tässä tapauksessa hoiteli Mummeli.

Nämä ovat niitä perusperhoja, jollaisilla Naruskajoen harjukset ja taimenet ja siiatkin saadaan vavannokkaan puistelemaan. Kalan väsyttäminenhän on niitä ensteksmukavimpia hommia, mitä housut jalassa tekemään pystyy...

On näillä ehkä nimikin, kuten ottiperhoilla ruukaa olla. Kasperi tekee perhonsa välillä mallin mukaan ja välillä malli tulee päästä.

Tukikohasta kalakelejä ootellessa tähän.

Punnertajapupu treenaa ja vaihtaa väriä...

Punnertajapupun peruskuntokausi ja lajiharjoittelu kesäkiertuetta varten on hioutumassa. Pupu asustelee nykyisin vakituisesti pihapiirimme autotallissa. Ukka viritti maalattian päälle viirakankaisen kokolattiamaton, joka on Punnertajalle erityisen mieluinen.

Uusia temppuja Pupu oppii pikavauhdilla. Ukan mallisuoritusten perusteella se tekee heti perässä, mitä neuvotaan. Jonkin verran on edelleen ojennuksissa toivomisen varaa, mutta kaikki palaset loksahtelevat paikalleen, kunhan harjoittelee. Ja taas harjoittelee.

Tukikohasta tähän.

Munat pataan, muttei haittaa.

Perämoottorikalusto ja kumivene piti eilen illalla pikaisesti käydä testaamassa Naruskajoen yläsuvannoilla. Siinä samalla tuli avattua keäkalastuskausi, vaikka olosuhteet eivät vielä ole vapakalastusta ajatellen ihan kohdillaan. Kesä on auttamattomasti kalenterissa jäljessä, koska kylmät säät junnauttavat oloja lähes paikallaan. Hyvä mittari kesän myöhäisyydestä on koivunlehti, joka pysyttelee puolikkaana täydestä koostaan.

Kovin oli vesi kylmää ja viime päivien sateiden ansiosta tulvassakin muutaman kymmenen senttiä. Mikäpä sitä jokivettä olisi lämmittänyt, kun keskilämpötilat junnaavat alle kymmenessä asteessa. Muutama tumma korento kellui vedenpinnalla, mutta kalat eivät niistä tuntuneet kiinnostuneita olevan. Kuten eivät olleet kiinnostuneita Kasperin muutamasta perhosta, joita venetestausreissulla malliksi lioteltiin.

Kolmannella nykäisyllä lähti jonssoni käyntiin talven seisokin jälkeen. Polttoaine on sitä supervallan lisäainelientä, joka perämoottorissakin pelittää mennen tullen. Kakstahtiöljy on kuitenkin sattuneesta syystä läntistä lähtöä.

Sorminäppäryys solmunteossa kesää kohti taas paranee, kun välinettä muutaman kymmenen kertaa kalareissua kohti valitsee ja vaihtaa. Ukka ei nakkisormillaan ilman silmälaseja pysty alkeellisintakaan solmua tekemään, joten huoltoasemakakspuolosia pitää olla taskut väärällään.

Parisen viikkoa on juhannusaattoon. Silloin pitäisi kalastusvälineiden ja vesikaluston olla timmissä Venäjän puolella rapian viikon ajan. Siellä ne solmut, perämoottorit, veneet ja erityisesti kalastajat tositestataan.

Tukikohasta kesän odottelemisiin munat padassa tähän.

Pese ja kiillota.

Jotkut näin kevätkesästä tykkäävät talven jäljiltä pestä ja kiillottaa vaikka autonsa. Tai moottoripyöränsä. Ukan ei kannata tehdä kumpaakaan. Autot rapaantuvat soratiellä minuutissa edeltävään kuntoonsa jo pikkusateen jälkeen. Ja moottoripyörästä Ukka vain haaveilee ja muistelee hataria muistikuvia selkää vasten puristuneista terävistä nänninpäistä. Kolomekymmentäviis vuotta sitten. Se siitä.

Onneksi on vanhoilla päivillä vielä jotain kevätputsattavaa ja kiillotettavaa. Se on sitä ajankulua. Huollon kohteena tietenkin säävermeet, joista on tullut Ukalle suoranainen kunnia-asia. Sademittari on sellainen peli, että se jos on tukkeessa, niin sademäärät eivät päde todellisuuden kanssa. Ukan sademittari on ympäri vuoden tuolla Tukikohdan katolla savupiipun vieressä. Se tekee puhdistamisesta ja kunnossapitämisestä entistä haasteellisempaa ja tarpeellisempaa.

Ohessa strutsinmunan kokoisen PeetBrosin sadekipon kuvat kipon ratekisten osien ollessa pestävänä ja kiillotettavana. Elektroniikkaan liittyvät osat Ukka tarkistaa sattuneesta syystä vain katseella. Sen verran uskaltaa osia irrotella tilapäisesti, että muistaa ne satavarmasti tökätä samoille paikoilleen takas sen jälkeen, kun irto-osat on pesty ja kiillotettu keittiössä.

Ei se tämän kummempi vehje ole. Taivaalta tulevan sateen se mittaa 0,25 millin erissä sitä mukaa, kun vettä mittaukseen tippuu. Ja hyvin on neljättä vuotta jo hommansa tehnyt. Talvella sulattaa sataneen lumen vedeksi lämpimässä pesässään ilmahormissa ja kesäsateen kerää suoraan mittanieluunsa. Ja ilmeisen tarkasti vielä. Tarkkuudella, joka Ukalle riittää.

Ukkapa tietää satavarmasti, että tänään tätä kirjoitettaessa on viimeisen tunnin aikana satanut 1,27 mm vettä. Vuorokauden aikana sitä on tullut 1,52 mm ja koko vuoden 2012 aikana 95,0 mm. Ja niin tietävät nekin, jotka sääsivujamme käyvät lueskelemassa.

Jos jollain on autossaan kiillottamisen tarpeessa olevia muoviosia auton ulkopuolella, niin Ukalta jäi strutsinmunan kiillottamisen jälkeen ainetta pulloon, koska tähän hommaan geeliä sai kuluman vain piipillisen. Lainaan kyllä ainetta hyvään tarkoitukseen, vaikkakin nykyautot ovat täyttä rautaa...

Tuulimittarin siirto- ja puhdistussuunnittelemisiin Tukikohasta tähän.