keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kuuskytä vuotta mittarisa...

Ei pitänykkää järjestelä mittään juhulija Ukan täytellesä täysijä kymppijä. Eikä kennenkään pitänny muistaa mittään, että mittään synttärijä ees on. Päivä päiväin joukosa.

Lähimä Mummelin kans kuiten Naruskalta iliman senkummempija osotteita vilikasseen lapsoset ja heijän lapsosesa Rovaniemesä ja Kemimmaala.

No olithan net penikat tieten järjestelleejjottain Ukan päämmenoks. Ja tieten Mummeliki saatto jottain tietää.

Noli hommannu Kemisä semmosen ison hallin, josa ammuskellaan iliman pauketta. Jouspyssylä. Ja sitoli opettamasa muutama Ukan vanaha virkaveli, jokei meinannu Ukkaa tuntija, vaikkoli oltu samoisa reeneisä lukusekkerrat. No väli sille, kaveri ties jottain jousammunnasta.

Ja niimmet sitte ammuskeltii jouspyssyilä pitkä iltapäiväruppeema, muutama tunti. Ja osu. Ja meni ohi. Kukkaan koko suvusta ei ollu semmosta hommaa koskaan teheny, mutta muutamasa tunnisa jo oltiin ninko ropinhuuttija kaikki. Ja hauskaa oli. Ensteks mukavinta hommaa, mitä housut jalasa tekkeen pystyy...





Ja sittemmyö mentiin muutamaan kemiläiseerravintollaan juhulimmaan Ukan ronssimitalija ampumakisoisa. Ja kattottiin samala akkunasta, kummeinas myrsky kaajela kaikki puut sillollauvantaina.

Soli semmone päivä se. Päivä omala sakila. Mukava päiväkomikä.

Tenavat oli tieten kalavanu Ukan muutamale kaverile, että sillon synttärit. Helevetimmoine lista oli nimijä muutamasa kortisa ja kaikki onnittelit Ukaa ninko parempaaki sankarija. Oikeehhävetti.

En ossaa muutako kiittää ja kumartaa ninsyvvään, että piisaa. Saatama joskus laittaa perkolaattorit kuumaks Ukkaa muistaneile. Mutta nytei jouva kolomeevviikkoo muuta liijon tekkeen ku vahtimaan helsinkiläisten koulukkaijjen touhuva. Tavammukkaan.

Tukikohasta nöyränä tähä.

torstai 25. elokuuta 2016

Pakkasta rapiat pari astetta Naruskalla.



Ei enää halla, vaan yöpakkanen. Parin metrin korkeudella oli Ukan sääasemalla viime yönä -2,1 astetta ja Ilmatieteen laitoksen Naruskan sääasemalla -1,8 astetta. Naruska oli vaihteeksi kylmin paikka Suomessa.

Maan pinnalla voi päätellä pakkasta olleen jopa muutama aste enemmän. Sellainen lämpötila poimii ainakin alavammilta paikoilta mustikat ja sienet. Ja potunvarret, ellei niitä ole hallaharsolla suojattu.

Suomen alokuun pakkasennätys on sekin Naruskalta. Vuonna 1980 oli 26. elokuuta pakkasta -10,8 Ilmatieteen laitoksen Naruskajärven sääasemalla, joka sijaitsi noihin aikoihin Naruskajärven silloisella rajavartioasemalla. Nykyäänhän tuo sääasema sijaitsee Naruskan kylän pohjoislaidalla Siekakönkään kohdalla.

Tukikohasta seuraavia pakkasöitä odottelemisiin tähän.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sienestyksen loppusuora taitaa lähestyä.

Vielä Mummelin kanssa kiertelimme muutamaa harjunrinnettä parikymmentä kilometriä Tukikohasta pohjoiseen. Samanlaista harjumuodostelmaa kuin ne kolme aiempaa vanhapuustoista harjua, joilta männyntuoksuvalmuskaa on meille kerätty. Ja samalla lopputuloksella, että sieniä löytyi.

Sattui muutama tuttavapariskunta Sallasta olemaan marjaretkellä Naruskalla. Heille kerääntyi samasta harjusta tänään kotiin viemisinä vajaat kymmenen kiloa tätä herkkua.

Jonkun verran alkavat muutamat löydetyt sienet jo menemään yli, mutta priimaa löytyi vielä koreihin vaivatta, kun hiukan jaksoi lokkailla, kuten paikallisesti valitsemisesta puhutaan.

Mummeli oli matsutakeen netissä tutustuessaan löytänyt arvion, että runsaslukuisesti tämä sienilajike esiintyy keskimäärin kymmenen vuoden välein. Sattaa pitää paikkansa. Sinällään harmi, jos näin on, koska todella maukkaasta sienestä on kysymys.

Loppusuora häämöttää sienestykselle siinäkin mielessä, että ilmavirtaus on parasta aikaa pohjoisen puolella ja taivas on iltapäivän aikana seljennyt pilvettömäksi. Hallalla uhkailee säätieteilijä, eikä välttämättä ihan väärässä ole. Matsun kasvupaikkaa pikkuhallat eivät kuitenkaan uhkaa, kun ne ovat korkeiden harjujen yläosien asukkaita.

Liikuntapuolta on näillä muutamalla sienireissulla saanut Ukkakin sopivasti. Polvet vain muistuttavat vanhoista vaivoista, kun rinteiltä siirtyy kotiportaisiin. Josko polven lihakset hiukan olisivat hillasoilla ja sienirinteillä saaneet täsmäliikuntaa, että ne pelittäisivät vielä seitsemännelle kympille siirtymisen lähestyessä...


Tukikohasta sieniä vielä huomennakin säilömisiin tähän.

tiistai 23. elokuuta 2016

Esterin peräpää kunnossa tänä vuonna...

Vesee pukkaa Naruskallaki, jos kohta muuallaki Suomesa. Piti oikeen alakaa kaivelemmaan vuostilastoja seittemältä vuojelta, joilta on sajevesijä mittailtu Tukikohasa.

Tälle 2016 vuojelle on tähämpäiväämmennesä satanu vetenä tahi talavela lumena yhteesä 406,4 millijä. Son aika paljo elokuullopulle.

Tuoson millit kaikilta seittemältä vuojelta:

2016   406,4 mm tähämmennesä
2015   574,8
2014   478,5
2013   464,8
2012   495,0
2011   628,7
2010   358,6

Jokivesijen ei tartte pelätä täälä tälle kessää kuivuvan. Viimesen vuorokauven aikanaki tuli vettä koko kerruualuveelle 25 millijä. Tuluva siis jatkuu.

Ei käy katteeks maavviljelijöitä. Pohjaveet tieten on korkijalla, mutta rajasa silläki. Sallasa kirkollaki ilimeisesti jostaimpääsee maavesijä niijen verkostoihi, kun sielä pittää veet keittää eelleen, vaikkon jo keitetty monta päivää.

Sienethä tästä tykkää. Jakun porot tykkää sienistä ja lihhoo, nin poromiehet nauraa. Son hyvä se.

Nyttaas paistaa, mutta sajevarotusta huuteli raatijosta Lappii tällekkippäiväle.

Sommuuten kohta silläviissii, että täälei tartte ruskaloistova ootella. Nää liijat satteet vaallissäilee tuota ruosterraiskaajata, joka vainovaa noita koivuja jokapuolela. Ensmääset koivut jo luovuttellee lehtijä maaha, vaikka tars pysyvä puisa syyskuule asti, kymmenenteeppäivää ainaki.

Ruma ruska tullee, ennustaa Ukka...


Tukikohasta seuraavija satteita ottelemissiin tähä.

lauantai 20. elokuuta 2016

Matsutaken kasvupaikan salat selviämässä.

Japanin keisarin herkusta on tullut kaikkien evästä. Männyntuoksuvalmuskaa, eli matsutakea on tiedetty esiintyvän Suomessakin, mutta ei välttämättä ihan joka vuosi. Tämä 2016 vuosi tekee kuitenkin ainakin Lapissa poikkeuksen.

Matsutaken kasvupaikka olkaa Mummelille ja Ukallekin pikkuhiljaa selviämään, kun tätä herkullista sientä on Tukikohtaan löydetty toistaiseksi bruttopainoltaan kolmisenkymmentä kiloa.

Sienten löytämiskesi pitää etsiä kartoilta jyrkkiä sorapohjaisia harjumuodostelmia, joiden on oltava hiukan karuja pohjakasvillisuudeltaan. Mitä jyrkempi rinnepaikka, sitä todennäköisempää on sieltä löytää matsutakea.

Puuton rinne ei kuitenkaan ole kasvupaikka tälle sienilajille, vaan kaverikseen matsutake vaatii vanhaa petäjää. Edes muutama vuosikymmen sitten hakatut pienipuustoiset mäntymetsät eivät symbioosikaveriksi männyntuoksuvalmuskalle kelpaa, vaan vanha mäntymetsä on ykköskasvupaikka. Huomionarvoista ainakin tälle vuodelle on sekin, että etelään ja lännelle kaatuvat rinteet ovat osoittautuneet runsaimmiksi esiintymispaikoiksi.


Naruskan suunnalla oheinen kuva on esimerkki hyvästä kasvupaikasta. Ja mieluummin pitää kiipeillä harjun laelle ja ylimmälle kolmannekselle, niin jovain sieltä sientä alkaa löytyä. Tasaiselta maalta ei matsutakea toistaiseksi ole Naruskalta löytynyt.

Kulkeminen tällaisilla jyrkillä kuivilla rinteillä ei ole huonojalkaisen hommaa. Kumisaappaita paremmiksi jalkineiksi Mummelikin vaihtoi jo vaelluskengät, jotka Ukkakin taitaa jalkaan seuraavalla sienireissulla pujottaa. Kuntoilusta käy rinteillä kiipeily, eli hyötyliikuntaa saa sienestäjä varmasti.

Männyntuoksuvalmuska muuttaa kasvaessaan hiukan ulkomuotoaan, mutta se on kuitenkin helppo tunnistettava niin pienempänä kuin isompanakin. Mummelin omassa Kinttupoloku -blogissa on hyvät kuvat matsutaken ulkonäöstä eri ikäisenä.

Näillä ohjeilla eikun sienimetsään ainakin Lapin alueella. Ja matsutaket talteen!

Tukikohasta tähän.

perjantai 19. elokuuta 2016

Jotkut kalenterit sekaisin.

Tässä kesässä on normisuveen verrattuna ollut montakin erityispiirrettä. Luonto ei monessakaan kohtaa ole noudattanut vanhaa ajastaikaa, vaan heittoja on ollut milloin mihinkin suuntaan.

Pikku erikoisuus on mustikka- ja puolukkametsissä, missä marjat ovat kohtuullisen kypsiä jo poimittaviksi, mutta samanaikaisesti marjamailla myös kukkii täyttä häkää. Varsinkin puolukan kukkia on paljonlaisesti, vaikka marjatkin samoissa varvuissa alkavat olla ainakin hyytelökypsiä.



Vaikea on maallikon selittää, mikä näiden tänään Mummelin kameraan tarttuneiden luonnonilmiöiden selitys on, mutta kaikelle selitys löytyy, kun tarpeeksi viisaalta ymärtää kysyä.

Tukikohasta hiukan kuitenkin ihmettelemisiin tähän.

tiistai 16. elokuuta 2016

Matsutakesieniä kohta yli oman tarpeen.

Matsutakea on runsaanpuoleisesti Naruskan suunnilla. Taisivat tuolta naapurimökiltäkin olevat lomalaiset löytää sieniä, kun hieman katseltiin karttoja Tukikohassa.

Mummeli ja Ukka käväisivät viikonlopun jälkeen toisen reissun lähialueella. Lauantain satsi kun oli viitisentoista kiloa, niin kolmen tunnin reissun jälkeen eilen lisääntyivät matsukilot taas viidellätoista.

Helppoja ovat nämä itämaiden suosikkisienet jalostaa eteenpäin sen jälkeen, kun ne on poimittu. Mitkään sienet eivät ole olleet näin puhtaita madoista ja etanoista kuin nämä männyntuoksuvalmuskat.


Korissa olevat matsutaket ovat laatuluokitukseltaan ykköstä ja kakkosta. Luokituksesta löytyy infoa netin kautta, kun hakusanaksi laittelee matsutake. Japanissa näistä ykköslaatuisista maksettaisiin kappalehintaa kymmeniä €uroja. Suomessa kilohinnat vaihtelevat poimijoilla kuulemma haitarissa 15-40 €uroa kilolta.

Näitä kun ei tarvitse ryöppäillä, niin palastelun jälkeen ne kuumennetaan paistinpannulla sen verran, että niistä haihtuu enin vesi samaan tyyliin kuin haperoista ja tateista.


Haihduttamisen jälkeen punnitus pakastuskunnossa osoitti seitsemää kiloa. Pari kiloa kun oli noita ykkös-kakkoslaatuja, niin bruttopainosta kertyy valmista rapia puolet keruukilomäärästä. Aika hyvä suhde ja jalostaminen nopeaa.




Paistelimme Mummelin kanssa tänään lounaaksi soijaöljyllä kevyesti maustetut viipaloidut matsutaket. Ripaus sitruunapippuria ja sitruunalimettiä mausteeksi. Ja jopas maistui Tuplastikursulaisen päällä, kun leipä vielä oli voideltu paksuhkolla voikerroksella...


Maistuis varmaan muillekin sienten ystäville...

Tukikohasta pohjoistuulen kanssa pieksävää kylmää sadepäivää sisätiloissa pitelemisiin tähän.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Miniän matsutakepiiraassa jytyvä...

Jaappanilaiset olisivat varmana onnesta mykkinä, jos heillolis matsutakeva laittaa evvääseen samalla tappaan kuin Naruskalla eilissäpänä. Niitä matsutakeja nimittäin oli hyvämmatkaa toistakytä kilova siivottavana. Ja net olit puhtaita kuin pulumuset pienimmästä isompaan.

Miniä leipasi parit matsutaketäytteiset uunipiirakat oikeen semmoseen perinteiseen piirakkataikinnaan. Täytteeks enin osa matsutakesilippuva, juustova, paprikata ja jottain pippurintapasta. Ja saatto siinä olla jottain muutaki.

Ukkaki veteli sitä eilen pikkupalasen kuumana ja tännään isomman kappaleen mikrosa kuumennettuna. Oli tavallisehhyvvää. Ja jos vaikutukset on sammaa, mitä jaappanilaiset uskoo, nin viakransyöntijä saattaa kannattaa hiuka hillitä...


Tuommosesa kasvupohojasa net täälä kasoovat, ninko kuvasta näkkyy. Tulis vaan poutapäivä, nin lähettäs Mummelin kans tutkiin vähällaajemmin, löytyskö niitä sattaakaa kilova päiväsä...

Hyväson, että hillat alakaa olleen tältäsuvelta ohitte, nin kerkijää keskittyyn hiljokseen mustikoihi ja siinä sivusa matsutakkeen.

Tukikohasta poutaa oottelemissiin tähä.

Portinpielessä Kiestingin karjalaismallit.

Portinpielen vahdit on leikillisesti nimitetty Iivanaksi ja Roosaksi. Nimet ovat täysin keksityt ja kuvitteelliset, mutta kun sattuivat Ivan ja Roza oikeasti olemaan Tukikohassa lomapäiviä viettämässä, niin heidät haluttiin samaan kuvaan. Kuvattavatkin halusivat.


Kiestinkiläiset ovat jo matkalla Kantalahteen. Autossa oli Suomen tuliaisina Ukan suolaamaa kirjolohta ja suomalaisen kaupan muita laatutuotteita.

Vastavierailukutsu tuli Pietariin. Se näkee, ken elää, tuleeko kutsua noudatettua.

Tukikohasta portinpielivahdeille syksyisempiä vaatteita kohta vaihtelemisiin tähän.

lauantai 13. elokuuta 2016

Takapihalta harvinaisempia sienilöytöjä.

Männyntuoksuvalmuska, eli toiselta nimeltään Matsutake ei Naruskalla ole niin kovin tavallinen löytö sienestäjän korissa. Nyt niitä näyttäisi kuitenkin pompanneen pintaan normikalenteriin verrattuna hiukan aikaisessa, kun niitä löytyy jo elokuun alkupuoliskolla.

Mummeli ja Raisa-miniä käveleskelivät Pomon ulkoilulenkin muutamassa lähikummussa sienikorit matkassa. Muut nähdyt sienet jäivät poimimatta, kun männiköstä alkoi löytyä matsutakea enempi ja vähempi.

Etsintäaluetta pitänee laajentaa, jos näitä arvokkaina ainakin Japanissa pidettyjä sieniä alkaa löytyä Naruskan suunnilta tiuhemmassa. Kotitarpeiksi talon hameväki siivoilee niitä alkajaisiksi talven varalle muutaman kilon pikaerän, jota ei käytetty puntarin kautta. Vielä.

Pomolla näyttäisi olevan hyvä sienivainu pariviikkoiseksi...





Tukikohasta sienestykseen keskittymisiin tähän.


perjantai 12. elokuuta 2016

Simot kuntoon Pomolle.

Ohannet nämä isovanhempainhommat mukavija, kussaa muistela mennehijä kohta kolomenkymmenenseittemän vuojen takkaa. Sillon näihin Simoihin pakattii meijän ommaa esikoistyttövä Katija. Poijjan vuoro oli samoisa hyökkäysvaunuisa jo kohta kolokytä vuotta sitte seki.

Tännään tullee poijjanpoika Pomo, Raisan ja Kasperin esikoispoke, jolle Ukka pesas ja pyyhki viikolloppuva varte samat vaunut, norjalaasta alakuperrää. Hiukka on romiosat ottannu itteesä, mutta ohan tuota aikaaki kulunu...

Näisson taittu unille tuuvittaa muutamaankertaa Hallahelinää ja Loimuaki. Perinnettä löytyy...


Niisä tarttee Pokenki päästä hiukka Naruskarraittija kokkeileen. Jos vaikka unet tulis ulukoilimasa.

Tukikohasta vanahaa kehtova kans putsailemissiin tähä.

tiistai 9. elokuuta 2016

Kanalintujen pyyntiin rajoituksia myös Lapissa.

Metsäkanalintujen kolmiolaskenta on tuottanut Lapin maakunnan alueella sellaisia tuloksia, että metsästykseen tulee rajoituksia. Rajoituksista saa selkoa parhaiten klikkaamalla Valtioneuvoston sivustolle johtavaa linkkiä TUOSTA...

Selvää tekstiä, jota Ukan ei tarvitse tässä yhteydessä erikseen toistella.

Teerenpyyntiä rajoitellaan...
Tukikohasta tähän.

Kaikki kallistuu Naruskallaki.

Tää juttu ei koske hintapolitiikkaa, joten äläkää säikkykö. Kävin parinapänä Kallelasa värkkäämäsä uluko-oven lukkorunkuva. Soli muutama kiestinkikarjalaine unohtannu avvaimet sisäle ja tuulituulone oli paiskannu ovekkiini. Jalukkoon.

Sieloli rouva istuskelu rantakivelä Iivanata vollaamasa. Ja Iivana kuttuli paikale, nin eiko sisäle venäläisellä avvaimela. Täsä tappauksesa soli Ukan petkele. Sillä kuppikkuse ravottaa ovvee siittä pielestä, nin jovain lukko antautuu. Ommeinaan petkeleesä momenttija.

Sielä se sitte Iivana oli purkannu aapeelukko-osakeyhtijön lukkorunkova sevverra, että oli saatu kieliossaa nuotijopaikale tavottavaks. Oli kuulema kovvaa rautaa takova suoraks. Kylymänä.

No, eihän siinä mittään. Oli lauvantai ja rautakauppa onneks kirkola auki. Ukka käski lopettelleen tavonnat ja kerräämää vanahan lukkorunkon palaset roskikseen tai viijä net tulijasina Vennäälle. Ja eikun ostamaa uus runko.

Sitä lukkuva sitte kun kävivvielä seuraavanakipänä säätelemäsä ja öljyämäsä, nin hokasin niliaitan olevammelekeen kaatumasa. Soli kallistunnu. Oisko joku nojannu vaikka aamupisula, tiijä häntä.

Emmeinannu saaha itteksein millää lyötyvä kallellaa olevata painavata aittaa kiilala suoraa. Sitte onneks muistin, että ohan tuola autosa kahentonnilliina. Eiku se aitantoloppaan ja lähimmällappilaise koivun ympäri. Ja veto pääle. Sehä oikeni, ninko aikapoijala. Ja heleppo homma oli kiilata aitta suoraa.

Sonnyt suoremmasa kukkymmenevvuotta sitte, tai vuojevverra yliki, ku ostin sennykyselle vihityle vaimole täysile kymppilöile lahajaks.


Tukikohasta seuraavija kallistuksija ootellesa tähä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Lumi maassa?

Porraspieleen kertyi tänään elokuun seittemäntenä jäitä sevverran, että muutamaan rokilassiin olis saanu viilennystä. Oli meinaan sevverran reuhakka ukkosmyräkkä, että keräs Ukan sääaseman vesimittarille kymmenesä minuutisa vajjaat kakskytä millijä vesee. Osa jäinä.

Ei ollu onneks niitä pohjammaalaisija, jokka oli kuulema kanammunankokosija. Net olis tieten rikkonneet autompeltijä ja akkunoitaki. Eikä onneks ollu rompija, ninko jokuviikko sitte.

Mummeli oli taas tiitteränä kuvvaamasa ihimeelistä luontova. Näitä samoja tieten näkkee joka puolela Suomija nyt, kunnoita ukkospilivijä olliikkeellä.

Iivana Nyhtänköljä ovviimen eukkonneen täälä Tukikohasa. Iivanan lattarauvan hälyttimet alako tööttäämää ulukona rajesajetta. Auton omistaja veteli venäläiseentappaan kaikesa rauhasa unta palloosa viitisä, eikä heränny hällyytyksee.

Tuosson viteo, ettei taas valhettelijaks Ukkaa aleta haukkuun...



Tukikohasta seuraavaa kuurova ootellesa tähä.

lauantai 6. elokuuta 2016

Mustikka kypsää ja sitä on paikoin hyvin Naruskalla.

Mummeli on tämän suvun mustikkamestari. Unohtaa ei sovi äitiään Kerttumummua, joka vipeltää metsässä keväisen pallolaajennuksen jälkeen taas kuin nuoremmat neidot.

Mustikkasadosta Naruskalla on Mummelilla aika selkeä näkemys. Kovin kauaksi Tukikohasta ei tarvitse hurauttaa, kun marjaa löytyy. Ja laadukasta marjaa, eli ei niin kutsuttua savipuolta, josta ainakin Keski-Suomessa mustikat yleisesti kuulemma kärsivät.


Makeuttakin alkaa mustikassa olemaan riittävästi. Mustikkapiirakka, mustikkarättänä ja mustikkapepu ovat tämän talon suosikkilistalla mustikkasoppaa unohtamatta.

Rovaniemelle on mustikkaa tilattu uudelle perheenjäsenelle kolmisen sangollista. Mummeli on ne luvannut sinne toimittaa tulevan viikon alkupuolella. Ne odottavat jo kylmiössä, kun säät eilen ja tänään ovat olleet poimijoille suotuisat.

Hillakiintiöstä puuttuu vielä kolme kiloa. Ne hakaistaan ensi viikolla muutamalta ojankorvelta, jos suunnitelma pitää. Siihen Ukkakin osallistuu, mutta mustikapoiminta on meidän pesueessa luvattu jättää halukkaan hommaksi, eli Mummelille. Ai niin, se kolme kiloa hillaa puuttuu sadasta kilosta, joka on vuosiin ennätysmäärä Tukikohtaan saatuna.

Tukikohasta mustikapoimintaa vielä jatkamisiin tähän.

perjantai 5. elokuuta 2016

Kipinästä taisi syttyä kunnon roihu...

Kun kulkija kahdeksanvuotiaalle saa pienet alkusysäykset, niin homma ottaa niin sanotusti kerralla tulta. Tyttärenpoika Loimu sai Ukalta oman virvelin, kuten muistelin pari päivää sitten.

Eilen ehtoopäivällä, kun pesue laskeutui Naruskalta takaisin Keminmaan kotitienoille, oli Loimulla selkeä suunta: Kemijoelle kalaan. Ukka osteli netin kautta Alakemin kalaluvankin, joten muotoseikat ovat klaarit. Ja virvelin lisäksi lahjapaketti kun sisälsi vielä tuliterän kirpparikalalaukun, oli kalareissu lähtöä vaille valmis. Kalalaukku olalle vie, ja eikun menoksi...







Sinne siis Kemijoelle uistinta nakkelemaan ja heittotuntumaa petraamaan. Haavi on vielä ostoslistalla, mutta sen on Sami luvannut poijjalle ostaa pikimiten.

Tukikohasta saaliskuvia Loimun reissuilta odottelemisiin tähän.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kalastusopit uudelle sukupolvelle.

Pikkupojille on tärkki homma, että heitä kannustellaan. Kun Loimulla ja Samuelilla oli toivomuslistalla joskus saada omat virvelivehkeet, niin Ukalle tarjoutui hyvä tilaisuus saada poikain naamat virneelle.

Molemmat siirtyivät tänään omien virveleiden omistajiksi. Kunnolliset vavat ja niihin kunnolliset aikuiskokoa olevat haspelikelat. Eli kela on vasta-alkajalle hiukan vaativampi ehkä kuin umpikela, mutta haspelilla kun taidon oppii, niin sillä pärjää. Ainakin siihen asti, kun siirrytään perhopuolen välineisiin.

Ukka vei poijjaat uusine heittopeleineen Naruskajoen uimapaikan rantaan. Siellä on hyvää hiekkarantaa ja puutonta, joten oiva heittoharjoituspaikka. Ja kun rannalla ei sattunut tällä kertaa olevan muita immeisiä paikalla, niin saatiin parin tunnin perusharjoitussessio vietyä läpi häiriöttä.

Samuel vetäisi muutaman harjoitusheiton jälkeen Lottolippansa jo lähelle vastarantaa. Ja eikun kala sieltä kiinni, komia jokiahven. Ensimäinen kala omalla viervelillä, se on jotain se.

Eka ahvena, pyytömies Samuel.

Loimu nakkaa uistinta...
Eikä kalastaminen ole pelkkää kalastamista. Saalis kun saatiin siis, piti ahvena jalostaa evääksi. Sen vaiheen otti tehtäväkseen Kerttumummu, jolla perkuurutiinia on kertynyt 87 vuotta. Pojat seurasivat tarkasti, miten ahven laitellaan halstarikuntoon. Aikaa opetukseen tällä kohtaa meni viitisen minuuttia.



Ja seuraavaksi Mummelin kanssa Tukikohan tulipaikalle halstrausoppiin avotulihiilloksella. Se vaihe ei myöskään montaa minuuttia kestänyt. Eikä kauaa mennyt siinäkään, kun Loimu ja Samuel napsivat ahvenen makoisiin suihinsa. Ja Mummeli nuoli ruodon.


Tästä se kalastamiskipinä syttyy. Perusasiat menivät heittopuolella pojille perille laakista, perkuuopit Kerttumummun neuvomina myös. Ja kun pisteenä iin päälle kala meni samantien poikien masuntäytteeksi, niin kytyä seuraavalle reissulle on jo valmiina.

Tukikohasta itselle vissiin uutta virveliä pakosta kohta ostamisiin tähän.