Sieloli rouva istuskelu rantakivelä Iivanata vollaamasa. Ja Iivana kuttuli paikale, nin eiko sisäle venäläisellä avvaimela. Täsä tappauksesa soli Ukan petkele. Sillä kuppikkuse ravottaa ovvee siittä pielestä, nin jovain lukko antautuu. Ommeinaan petkeleesä momenttija.
Sielä se sitte Iivana oli purkannu aapeelukko-osakeyhtijön lukkorunkova sevverra, että oli saatu kieliossaa nuotijopaikale tavottavaks. Oli kuulema kovvaa rautaa takova suoraks. Kylymänä.
No, eihän siinä mittään. Oli lauvantai ja rautakauppa onneks kirkola auki. Ukka käski lopettelleen tavonnat ja kerräämää vanahan lukkorunkon palaset roskikseen tai viijä net tulijasina Vennäälle. Ja eikun ostamaa uus runko.
Sitä lukkuva sitte kun kävivvielä seuraavanakipänä säätelemäsä ja öljyämäsä, nin hokasin niliaitan olevammelekeen kaatumasa. Soli kallistunnu. Oisko joku nojannu vaikka aamupisula, tiijä häntä.
Emmeinannu saaha itteksein millää lyötyvä kallellaa olevata painavata aittaa kiilala suoraa. Sitte onneks muistin, että ohan tuola autosa kahentonnilliina. Eiku se aitantoloppaan ja lähimmällappilaise koivun ympäri. Ja veto pääle. Sehä oikeni, ninko aikapoijala. Ja heleppo homma oli kiilata aitta suoraa.
Sonnyt suoremmasa kukkymmenevvuotta sitte, tai vuojevverra yliki, ku ostin sennykyselle vihityle vaimole täysile kymppilöile lahajaks.
Tukikohasta seuraavija kallistuksija ootellesa tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti