keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kallelaan hankkeilla nettiyhteys.

Kaikki Kallelan kävijät eivät varmaankaan nettiyhteyksiä kaipaa, mutta nyt sinne on kuitenkin rakentumassa kohtuullinen yhteys. Käyttäköön ken tarvitsee, pakkoa ei tietenkään ole. Ukka irrotteli Tukikohasta käytöstä poistetut suunta-antennit, joista toinen löysi uuden sijoituspaikan Kallelan antenniputkesta.

Alustavissa yhteyskokeiluissa saatiin vanhaan läppäriin nettiyhteys vajaan kymmenen Mbitin tulevalla ja neljän Mbitin lähtevällä nopeudella. Antenni suunnattiin aluksi vain kompassisuunnalla, mutta tarkempi näpertely ja suuntaaminen jäivät vielä odottelemaan nousuviikkoa.

Viikonloppuna vietellään Raisan ja Kallen Pikku-Ukan nimiäisiä Rovaniemen suunnilla. Ja taitaa siellä Kasperillekin täyttyä täysiä kymppejä, kuten Ukalle joku viikko sitten.

Tulevalla viikolla aletaan päivittelemään Tukikohtablogia uudella otteella, kun vanha on hiukan päässyt lähiviikkojen pikkupyörityksessä hieman lipsumaan.

Tukikohasta viikonloppuun keskittymisiin tähän.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ja sittemme ryypättiin.

Orpo olo on ollu kolomevviikojjäläkiin, kunei ole ennää lapsosten hyörinää, eikä suita ruokittavina. Nooh, lapsostejja lapsosten, kulukijoita kuustoistavuotijaita, eli melekeen aikasija. Mutta kuitenki täälä hiukka meitinki vastuila kaukana vanahemmistaajja tyttö- ja poikaystävistää. Jos niilä vielä semmottija on, ei meilä ainakaa nuisa vuosisa...

Seittemältä lauvantakiaamuna laitto Kuningas Heleminen vilikun vasemale meijän postilaatikola. Ja nokka kohti etelätä. Näkemiin ja uusijen joukkojen kans tapaamissiin taas tulevana vuona, jos eletää. Taitaa olla kohta viijestoista peräkkäine syksy Helssinkin Steinerkoulule.

Mummeli oli tieten maalikylisä käyvessään ostannu kuohuvata. Soli semmosevvuoro ehtoola eile saunajjäläkii. Hyvvää son tuommone mustaherukkaliemi, vaikkei siinä alakoholista mittään tietova olekkaa. Eikä tartte, ninko tijätte.

Ja hyvät oli ehtoola nukkumaammenorituvaalitki. Ukkaa närästi nimmaanperkeleesti. Eisollu se marjakuohuliemi yksinnään, vaammyö vejeltii naamaan illansuusa suolaläskiin tehty poronkäristys ja semparina kermala höystetty imeläpuikulaloora. Oli makosata sekki, kunei liijon ole rauhasa syyvä saanu pijempään aikaan. Ja jäläkiruuvaks tieten eelliseltä ehtoolta kermavahtomarjarahkaa, hyvvä seki.

Ei auttannu tuplasatsi neksijumija, vaan piti puoliltaöiltä hyökätä köökkiin ettimään ruokasuutaa. Ja löyty. Pari ruokalusikkata sitä naamaan vesilasisa. Vielä yks ylianosneksijumi ja sitte taas varovasti koittaa vaakatassoon. Tunti siinä meni, ennenko uskals sähköpatjaa sevverra alemmaks laskee, että pysty kokkeileen vettää nahat silimile.

Eikhän tuo ala lokakuusa helepottelleen. Tars nimittäi mennä kursituttaan suolemmutkaa jostaki tuolta ruokatorvesta sevverran kirijämmäle, ettei pitäs sejjäläkii närästellä. Eikävoi kuulema oksennella, ainakaa kaikki leikatut immeiset. Yksilöllistä, sano lekuri kevväälä. Siinäpä viisammat ja taitavemmat kursikoot läpät ninko parraksi näkevä. Sonnärästyski semmone vaiva, että enpäs suosittele pahimale vihamiehellekkää...


Nymmyö puretaan kuiten muutama petipaikka pois nuista nelejästäkymmenestä. Mettämiehijä alakaa kertyyn ensmääset huomisesta etteenpäijja sitte niitä piisaaki lokakuulloppuun millon enempi, millovvähempi. Lintuja täälon kuiten vähempi, ninsannoo kaikki, ketolennähäny ja puhutellu lähiaikona. Mutta ohan täälä hienot metästysmaat ja hirvikärpäsijä nolla, että voihan sitä nauttija siitäki. Ja kuka mistäki.

Tukikohjasta suutapurkki tietopaikasa tähä.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Ei vielä ympäri vuorokauden näin pimeää...

Lähti Ukan sääkamerakuvaa idän suunnasta välittänyt Lenovon tietokone ilmeisesti viimeistä kertaa tältä kartanolta. On suivauttanut jo muutamanakin päivänä, kun läppärirakkine ei ole suostunut vuorokautta pidempää pätkää toimittamaan kuvaa maailmalle, vaikka sillä ei muuta virkaa ole.

Toistaiseksi kotisivuillamme esiintyy toisena sääkuvana synkkä yökuva, mutta kaamos ei tätä kairaa ihan vielä ole tälle vuodelle tavoittanut, joten aikaa parempaa ja terveempää tietokonetta odotellessa laitan tähän takuupalautukseen Turkuun lähteneen koneen viimeiseksi jääneen kuvan. Idässäkään ei ympäri vuorokauden noin synkkää voine olla...


Vertailun vuoksi koneiden erilaisesta toimivuudesta voin kertoa, että HP -merkkinen säädataa lähettävä kone on nytkin pyörinyt tauotta kuukausia niin, että sen sääpäivitysnumerona pyörii edellisestä päivityskäynnistyksestä lähtien lukema 1.375.882 päivityskertaa...

Tukikohasta toiseksikin koneeksi HooPeetä odottelemisiin tähän.

Syyspäiväntassauskin hurahti ohitte.

Son syyspäivät sitte tällevuojelle tasattu. Son joka vuos joko kaheskytätoine tai kaheskytäkolomas, ja nyt kaheskytätoine, ninko varmana tiijätte. Ja tästä lähti taas pohojosen pallompuoliskon pimiä kunnola käyntii. Ja tuskimpäästään tähän taas tottuun, nin kohta on taas juhannustelskeet ja kesä ommenny. Ei oo tosi, mitennää vuuet nykyvään kiiruhtellee. Ainaki Tukikohasa.

Mummeli ei pimiästä piittaa, ninko ei Ukkakaa. Tulukoon pimmeys, kussitte taas tullee valakeus. Ei ressaa eikä masenna, seovvarmatieto.

Mummeli ja Helemiskerttu vietti tassauspäivää eile puolukkamehtäsä. Son puolukkata tuola yhteimettän aukoila niimmaan pirusti. Mutta net on ninko hillatki, hajallaan sielä ja täälä. Misä niitä on, net on isoja ja niiton paljo, mutta jos on tyhyjää, nisson sitte typötyhyjää. Kumma kesä.

Kuiten Mummelila oli eile vappaapäiväntapane, eli se jouti muutaman tunteroisen olleen puolukkamehtäsä. Kolomettaineljä, ei enempää. Ja puolukkaa se toi kotijo kakskytäviis litraa. Ei kilova, vaallitraa. Son kuiten paljo. Ja net on isoja. Ninko omenat, no ei ihammutta melekeen. Net omenat on Helemisten omenoita, niitoli tieten linjapiilin ruumasa melekeen satakilloo. Aivahhelevetisti semmosija muuttolaatikoita.

Niiton monena päivänä keitetty hilloks ja sosseeks ja sotkettu puolojen kanssa ja vaikka mitempäin. Aivan kelepotuotteita net on Kertun kansa niistä touhunnu. Ja nynnet on kait kaikki käsitelty, mitä pitiki. Tuoreena kylymiösä pijetään muutama kilo, nin niistä saahaan omppuva pöytään.

Mummeli se näki puolukkamettäsä karhujjälen eilissäpänä. Tuoreen ja vissiin paskan kans. Muttei se uskaltannu Kertulle kertova ennenko tänä aamuna, kunnet oli lähösä steineripoppoon kans Tuntsapäiväle. Eisollu Kerttu moksiskaan. Tai ei se ainakaannäyttänny sitä. Enempi tieten säikky Mummeli itte, vaikkon kuulema päässy karhupelostaan, kuse kerran pääs sen läheltä näkkeen, eikä se pääle tullu. Kilipaa vaijjuoksivat, Mummeli autolleppäin ja karhuki vähä kuulema sammaan suuntaan. No, tarinat ellää.


Noh, nyton puolukat siivottu ja omput keitelty. Kerttu saa Paulisa kans viijä puolukoita seittemävveljeksempitäjään ja myö saatiin omenasosseita jokalähtöön.



Nysson kolomevviikkoo steineriloita käristystä puikulamuussin kans ehtoola ja yhtä aamupallaa vaile. Ikävä sitä koulukkaijen vipinää Tukikohasa tullee. Ja jos ei tule, niivvallassaa.

Tukikohasta mettämiehille talova kohta siivuammissiin tähä.



maanantai 19. syyskuuta 2016

Sata killoo karpaloita lujasa...

Mollaan saatu tällessuvvee Naruskalta yllinkyllin kaikkija kesämmarjoja. Mutta nyton yks marja, joka saattaa hajettaa. Karpalo.

Mummeli on kierrelly vakijänkäsä, joiston saanu tuota happamenkirpijää punasta melekeen joka vuos nimpaljo, kunon halunnu. Mutta nyjjosei löyvy uusija mestoja, nin karpaloila ei täsä torpasa juhulita.

Kumpanaki karpaloreisupäivänä pääläristä ollöytynny kakskytäviis marjakipaletta, eli ei piipillistäkää.


Tuosson yks niistä, eli kypsijä net alakas olleen, jos niitä olis. Ohan se kakskytäviis kakskertaa pareeku eimittään. Net kun tasaseen heittelee Lapinkävijän uunimunakkaampääle, nin saa niistä kahteen pellillisseen justiisa sopivasti sitä, mitä net antaa. Kirpeetä makuva.

Tarttee varmaan lähtee Ukallaki kiertelemmään Mummelile avuks muutamija kierroksija. Pittää laittaa oranssija työtakkija pääle, etteivä aamu isona karhuna. Niiton ampumata muuton kakskytäkolome ittäisempuolen porohhoitoaluveella. Kuulin tuosa, kunnytvvasta kerto Lapirraatijo, että Sallasa on viikollopuaikana kaajettu jo yheksäs nalle...

Tukikohasta akkavaltaa talhoon viikoks oottelemissiin tähä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Varisevat lehdet ilman laulua.

Pakkasyö sai Tukikohan pihapiirissä aamupäivällä aikaan varsinaisen varisevien lehtien pikkunäytelmän, kun täysin tyynessä ilmassa alkoi haavanlehtisade.


Hauska rapina vain kuului, kun lehdet maahan varisivat. Ukka oli vaihteeksi kuvauspuolella, joten kuvanlaadusta voi osoittaa sormea Sony Xperia Z3 puhelimen valmistajan suuntaan pahassa ja hyvässä.

Tukikohasta lehtiharavaan tarttumista suunnittelemisiin tähän. Ei vaineskaan...

Puolenkymmenen pakkasasteen raja rikki.

Viisi astetta miinusta parin metrin korkeudessa on jo ihan mukava pakkanen. Meillä ei muun Suomen tapaan nukuttu viime yötä ulkona, mutta kuten lokakuun loppuun tapana turkismuokkaamon puolella ikkunan suhteen on menetellä, on se auki kelillä kuin kelillä. Makkariin tulee tällaisella yöpakkasella mukava kymmenen asteen pluslämpötila, jossa ihmisen lapsi nukkuu jo ihan levollisesti. Paremmin kuin liian lämpimässä.

Tästä tulee merkeistä päätellen hyvä ulkoilupäivä, kun taivas on sininen ja tuulimittari ainakin toistaiseksi odottelee liikkeen aiheuttajaa.


Metsästäjiä ei toistaiseksi Tukikohan peltikaton alla ole yöpynyt kuin satunnaisesti viikonloppujen aikana. Hajatietoja kanalintusaaliista kuitenkin kuulee tässä kulkijoilta silloin ja varsinkin tällöin. Ja ei se lintutilanne todellakaan nyt hääviltä näytä. Siitäkin sen voi aistia, että yhtään laukausta ei ole Tukikohtaan ja sen pihapiiriin kantautunut rapian viikon aikana, vaikka tähän kuuluvat paukkeet kolmelta eri metsästysalueelta, jos niillä liipasimesta vedetään.

Metsoja, arkoja sellaisia, ovat metsämiehet kertoilleet siellä täällä nähneensä, mutta vain yksi kertoi nähneensä teeren. Ja teerikin oli ollut itsensä kanssa.

Metsästäjille ei ainakaan kaikille tärkeintä ole saalista saada, vaan metsästykseen liittyy paljon muuta, jonka takia lajia tykätään harrastaa. Ja täällä Naruskalla saa ulkoilmassa toistaiseksi liikuskella esimerkiksi hirvikärpästen kiusaamatta, kun niitä ei täällä ole näkynyt kuin yhden metsämiehen tuomassa näytepurkissa puolenkymmentä vuotta sitten..

Huolestuttava hirvikärpäsuutinen kuului kuitenkin Länsi-Lapista, missä hirvikärpänen on noussut pohjoisemmaksi Simoon, Keminmaalle ja Tervolaan. Jos rintama alkaa nousemaan leveämmällä alueella ja idempääkin, niin eihän tuosta Taivalkoski-Pudasjärvi-Kuusamo -akselilta tänne ole kuin muutama poronkusema.

Tukikohasta rauhallista pyhäpäivää viettelemisiin tähän.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Montas kaajettu Sallasa - yheksän.

Kaheksan on merkitty kartalle, mutta yheksän kaajettu. Uskon, kun naapurimmies soitti ja kerto, että Purkavaaran ja Kiekerövaaran välliin olivat muutamat Oulunseuvun miehet ampunneet lähivuorokauven aikana tästä taakseppäin karhun.

Errauspoijjaksi olivat vissiin arvelleet, mutta oli muutama karhumies kuvat nähtyvään arvellu, että ei errauspoika, vaan hiukka jo raavaampi Mettän kuninkaanalaku.

Nyssaattaa tälle syksyvä mennä Ukan vanaha karhunkaatoenkka 11 nurin, jos tahti tämmösenä jatkuu Sallasa. Aikaa ja kiintijötä on jälellä, eikä pyytömiehet ainakaan vähenemmään päin näyttäs kairasa näilläseuvuin olevan.

Mummeliki lähtee ainavaan hanevammin puolukkamettään ja karpalosuollekki kehu lähteväsä katteleen. Son tieten laskennu, että harvemmin tullee hälle karhu kairasa vastaan, ku pyssyt paukkuu ja karhurraatoo näyttää syntyvä...

Tukikohasta muutaman mettopuukon kahavan pyyhkimistä venholakalla suunittelemissiin tähä.


perjantai 16. syyskuuta 2016

Tuntsan vaatimaton ruska 2016.

Kaksi Helsingin Steinerkoulun leirikouluviikkoa on takana. Kakkosviikon ryhmä opettajineen irtosi Tukikohdasta iltapäivällä, joten jos kaikki suunnitelman mukaisesti kotimatkalla menee, niin aamuvarhaisella lauantaina heidän pitäisi olla taas lähellä kaupunkielämää.

Mummeli käytteli torstain Tuntsavaelluksella kameraominaisuuksia panoraamakuvauksen muodossa. Kuvasta pystyy Nuoluskurun kodan ympäristön ruskatilanteen aika hyvin päättelemään.


Tulevan viikon koululaisryhmän vahvuudeksi on ilmoitettu kymmenen oppilasta ja pari opettajaa. Luotettavan tietolähteen mukaan Pauli Maanteiden Kuningas Helminen toimii tämän ryhmän linja-autonkuljettajana.

Tukikohasta omenakuormaa odottelemisiin tähän.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Uskottekos te verotuspäätöstä?

Jos verotusta koskevat kirjoitukset eivät kiinnosta, niin lopeta tähän.

Tämä lyhyt juttu olkoon opiksi ja ojennukseksi niille, jotka tarkistelematta ja kyseenalaistamatta mitään maksavat kaikki laskut, mitä eteen kannetaan. Meillä ei ihan vielä asiat niin huonolla mallilla ole ainakaan, kun puhutaan verotukseen liittyvistä nykyistä vihittyä vaimoani tai itseäni koskevista asioista, joista nyt kerron sanoin, en kuvin.

Perjantaina meille tulivat verotuspäätökset verovuodelta 2015. Omassa päätöksessäni ei kertalukemisella ilmennyt virhettä, kuten ei tämmöisen palkansaajapuolella eläkettä suht säännöllisesti saavan kohdalla pitäisikään ilmetä. Verotus kohdallani oli edellisten vuosien tapaan mennyt käytännössä tasan, kun minulle palautetaan 16,26 €uroa. Entisessä elämässäni olisin ajatellut, että sehän on puolitoista pulloa Fontana di Papaa...

Toisin oli emännyyden kohdalla. Hänen verotuspäätöksensä ilmoitti tylyhköjä lukemia laskelman ja maksulappujen muodossa, kun jäännösveroa määrättiin maksettavaksi 896,38 €uroa. Se kuulostaa nykyrahoissa jo aika isolta summalta rahaa. Ainakin meillä.

Noh, eikun tekemään yksinkertainen vertailu vuoden 2014 ja 2015 verotuspäätösten välillä. Puolessa minuutissa selvitin asiassa virheen, joka jäännösveron on aiheuttanut. Paperit kun laittaa rinnakkain, niin sen verran siinä aikaa meni, ja menee, tekeepä tarkistuksen kuka vain. Sisälukutaitoinen.

Virhe näkyi vertailussa hetikohta. Matkavähennykset oli jätetty kokonaan vähentämättä viime vuodelta. Ja kun täällä kaukana kaikesta asuu, niin matkavähennysten kokonaisumma ei ihan pieni ole, kun kuukausipalkkaa haetaan ajamalla päivittäin vähintään 100 kilometriä, usein enemmänkin. Vähennysoikeutta ilman omavastuuvähennyksiä kertyy meidän Mummelille rapiat 5000 €uroa vuodessa, 2015 summa oli ja on 5040 €uroa.

Mielenkiintoiseksi asia meni ja menee, kun nykyjärjestelmässä aletaan verotustamme toimittavalta taholta verohallinnosta selvittämään, löytyykö virhe, ja jos löytyy, niin kuka teki minkäkin virheen. Ei meinannut puhelimeen vastanneelta naisihmiseltä saada mitään selkoa siitä, missä virhe on tapahtunut ja kuka sen teki. Ei hänestä saanut irti, onko vähennysliite ensinnäkin kulkeentunut käsittelypaikalle vai ei. Vartin etsiskelyn jälkeen selvisi, että tieto vähennysvaatimuksesta on heillä, mutta selitystä ei tullut siihen, miksi vaatimus oli jätetty koneille syöttämättä. Vielä mielenkiintoisempaa on se seikka, että jos verovelvollinen ei virhettä papereissaan huomaa, vaan maksaa, mitä pyydetään, niin veronsaajat valtio ja kunta pitävät oikeudettomasti liikaa maksetut rahnat omanaan, ja piste. Tähän lopputulemaan me sen langan päässä olleen ihmisen kanssa lopulta tulimme, kun asiaa häneltä kurillani tivasin. Aika kummallista, eikö?

Ennen aikaan asiat olivat hiukan toisin. Pienellä paikkakunnalla ainakin. Kaikkien palkansaajien, yrittäjien, maatalouden harjoittajien ja perintö- tai lahjaverotettavien asiat käsiteltiin verolautakunnassa. Ukkakin on nähnyt tätä touhua läheltä ainakin viidentoista vuoden ajan, kun olin valtion ja kunnan veroasiamiehenä, eli edustin kyseisissä puulaakeissa veronsaajaa. Siinä hommassa oppi, miten verotus oikein mennessään toimii. Ja miten ei joskus toimi.

Esimerkkitapauksessani olisi Sallan verotoimiston valmistelija laittanut, kuten tapana oli, palkansaajan uuden ja edellisen vuoden veropaperit rinnakkain, eli olisi verrattu aikaisempaa verotuskäytäntöä uusimpaan. Valmistelija olisi hoksannut aivan varmasti, että hei, tämä verovelvollinen on hyväksyttänyt edellisessä verotuksessaan sen oikein mennessä puolenkymmentä tuhatta matkavähennyksiä, jotka on kaiken lisäksi asianmukaisesti eriteltyinä perusteluineen esitetty. Mistäs johtuu nyt, että hänelle on uusimmassa verotuspäätöksessä tulossa vajaa tonni lisämaksua, vaikka tulotiedot ja muut perusasiat ovat edellisen vuoden tapaisia. Tai jos valmistelija ei asiaa olisi huomannut, niin verolautakunnassa esittelijänä toiminut verojohtaja olisi päätösesitystä tehdessään tarkistanut, että isohkolle veromätkylle löytyy perusteet.

Tämän päivän verotustäti langanpäässä tuumi, että ei ole mitään mahdollisuuksia sellaisia vertailuja tehdä sinä lyhyenä aikana, minkä valmistelu kestää nykyurakkavauhdilla. Eli paahdetaan vain, ja olipa lopputulos mitä vain, niin pahvit tulostukseen ja postiin. Vähän samaan tapaan kuin kaupan kassalla nykyään, kun siellä ei kassa huomaa, vaikka loppulasku olisi summaltaan pielessä jompaan kumpaan suuntaan oikeasta vaikka kuinka paljon, niin summaa pidetään oikeana. Ja jos kaksi tyhmää on maksuliikenteessä naamatusten, niin virhe menee läpi ja joku kärsii nahoissaan.

Tämän päivän kuivahkon oloinen keskustelu verotädin kanssa johti siihen lopputulemaan, että hän kun löysi virheen tietokoneiltaan, niin asia oikaistaan verovelvollisen tarvitsematta asiassa tehdä muuta kuin odottaa, että lokakuun loppuun mennessä hänelle lähetetään uudet päätökset uusin maksu- tai palautustiedoin, kunhan kone asiat korjatuilla tiedoilla laskee. Hyvän tavan mukaista olisi virheen tehneen tahon puolelta ollut pyydellä edustamansa yhtiön puolesta anteeksi virhettä ja vaikka olla tyytyväinen asiakkaan puolesta siitä, että nyt verotus meni oikein. Ellei sitten tarkemmassa tarkastelussa lisää virheitä löydy.

Kiitokseksi edellä kerrotulle tädille voin kertoa, että hän antoi Ukalle tietoja Ukan puolison verotusta koskevassa asiassa ilman, että puolisoa olisi käytetty luurissa sen vertaa, että verovelvolliselta itseltään olisi varmistettu tietoja voivan muulle kuin asianosaiselle antaa. Sen verran vakuuttavasti Ukka asian osasi tädille esittää. Oikean asian.

Tukikohasta palautettavan summan suuruutta maksun  sijaan odottelemisiin tähän.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kala nousee Naruskajokeen pirssikyydillä...

Jos nousee. No nousee tietenkin, nouseehan se uimallakin. Ei vain vielä ole ainakaan Ukan tietoon tullut, että Savukosken kirkonkylän lähialueille istutettuja lohia olisi Naruskajoen vesistöistä tälle kesää saatu. Mutta muutakin kalaa kun on saatu huononlaisesti, niin mistäpä näitä juttuja tietää voi.

Sanomalehdessä kuitenkin lukee, että hyvällä tuurilla ja yhteisellä työllä saatetaan isoa kalaa kyyditä Tenniöjoen ja Naruskajoen suunnillekin, eli Savukoskea kauemmaksi. Aika näyttää.


Kaikki on aina totta, mitä lehdessä lukee. Ja mitä radiossa ja televisiossa uutisoidaan. Ja mitä somessa sanotaan. Ja mitä akat puhuu.

Muistuttaa pitää vielä noista uudessa kalastuslaissa olevista rauhoitusmuutoksista. Kaikista niistä ei Ukan sisälukutaidolla ja tulkinnoilla saa varmaa selkoa. Taimenen osalta asia on selvähkö, eli se on rauhoitettu 1.9. alkaen ja päättyen päivämäärään 30.11. Siika ei vanhassa kalastuslaissa ollut rauhoitettujen listalla, mutta uudessa laissa sanotaan niin myös siian kohdalla, eli se on rauhoitettu saman ajan kuin taimenkin vesistöissä, "jotka laskevat mereen".

Naruskajokikin laskee mereen. Mutta jos lainlaatijat ovat säätäneet siikalain sillä periaatteella, että siian pitää päästä joesta mereen ja merestä vuorostaan jokeen, niin Naruskajoen siialla on aika turha lähteä yrittelemään Perämereen matkustamista, koska Kemijoen valjaat estelevät sen. Samoin on liikenteen kanssa Perämerestä tänne vanhoille lohennousuvesille. Ei ole muuta konstia nousta kuin säiliöautolla toistaiseksi. Nurinkurinen ja epäselvä on tuo siian rauhoituksesta käytetty sanonta.

Pitäisi perehtyä lainsäädännön valmisteluasiakirjoihin, mutta ei nyt muutamaan viikkoon oikein jouda, kun pitäisi välillä urvahtaakin...

Jos joku tietää asiasta lisää, niin eikun kommenttia kehiin tänne blogiin tai sähköpostilla suoraan Ukalle.

Tukikohasta rauhoituksia toistaiseksi kunnioittamisiin tähän.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Kommee poro.

Mummu kuvas tännään komijan poron puolukkapaikallaa. Sieläsuunnila sempääsee näkkeen muukki, jokka haluvaa nähhä erikoisemmavvärisen tuota lajija.


Tukikohasta tähä.

Sarjassame kelevottomija vararenkhaja kairasa...

Solekko heläyttää renkhan alle peräpaksista, jos pirssistä renkas tyhyjennee. Nimmeilä. Muttei kaikila.

Pienelä aikaa on saanu Tukikohta toimija nelejästi kummivirmana. Nykyautoisa kuneiole vararenkhaana muuta ko joku heleveti vaahtopullo ja pikkunen ilimapumppu, jolla tiukasa paikasa ei tehe mittään. Eikä täälä vaaholakkaa mithän tehe. Paitti ehkäsyvaahola.

Yhteejjapanilaisee tojotaan lainasin Mummelin Suparusaparosta peltivanthela olevan kesäkumin. Soliku lottovoitto, että vanne passas sen tojon pulttijakhoon. Ei tarvinnu mettämiehelä lähtee kairaa kohti linkuttaan semmosela olemattomala moporrenkhala. Soli joutunu vaihtaan serrenkaan, kuse entune oli saanu kivestä reunaasa nimpahasti, ettei sitä täälä voitu paikkaila. Nytei Mummelila vuorostaa ole varapyörää, mutta sille ei asijasta puhuta mittään. Keskiviikkoo asti mennää riskilä...

Eilisä ehtoola soittit muutamat Kallelaammenijät, että takatielä pihisee volovosa takaratas. Sovimma rehvit aamuks joko mökile tai Tukikohan pihale siitä riippuin, saako het sevverra maalimaa renkaasee lelupumpula, että pääseevä tänne Ukan luo. Ja tupelespaikkasarjalluo. Semmone löytyy tältä kartanolta aina. Janepääs.

Löysimä volovorraattaasta kaks reikää. Kiventekemä yks. Ja yks naula. Melekeen samala kohtaa. Niitäko vähäaikaa rassattii reikäviilala ja tempastii reikiissit kamelimpaskat, nijjovain. Taas lähti yhet karhummettämiehet kairoja kiertään.

Yhele toisele mökkiläisele Ukka löys leksuksevvararenkhan jokuaika sitte. Soli kans puhenu oma renkas ja tyhyjenny ja menny sököks. Onneksi oli sama tuumakoko ja levveyski, jote eiku taas matstamerkkine pirssi tunkivvarraan tiellaitaa ja Ukka kirkole vaihhattaan rekasta tilale. Ja taas matka jatku ja mökkiviikko pelastu.

Täälon ollu tuo meijän tie vähä helevetihhuonosa kunnosa montuila jo kauva. Liika kauva. Myö sitä soiteltii sinne palavelunummeroojjo koko kylävväki. Noli isoja net reijät. Ja teräväreunasija. Niisä niitä särky.



Ja nytko tuli sittevviimen lana, nin nyt siinon kivijä. Ja net rikkova renkhaja. Ainaha niitä särkyy, mutta vanhoisa autoisa ainaki entiaikaa oli aina varapyörä. Nytei kaikisa ole ejes mihillaittas varapyörää, vaikka halvais. Kannattas kuiten laittaa, kunei täälä ole huoltoasemija eikä korjaamoja. Ei ainakaa viikollopusin. Ja nykki on väkijä liikkeelä ihammahottomasti.

Vielä jäi Ukale muutama kamelimpaska. Vaikken tienny, että net onniitä, ennenkö tuli volovommies jostaki Kokkolastapäijja sano, että kamelimpaskoja net on.

Tukikohasta kompura ja kampelimpaskat ulukoetteisesä valamiina oottelemissiin tähä.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Helsingin Steinerkoulun ensimmäinen ryhmä loppusuoralla.

Eipä ole Ukka liikaa kerjennyt kulkijoista kuustoistavuotiaista raportoimaan. Ainakin osasyy on se, että Mummelin ja Ukan asuinpaikka on siirtynyt enenevässä määrin köökin puolelle, kun ruokittavana on ollut omat suut mukaan lukien rapiat neljäkymmentä nälkäistä suuaukkoa. Ja syöntien päälle on riittänyt kevyttä kenttätiskaamista.

Tulkoot nyt tämän ryhmän liikeistä opettajansa Pasin lähettämät kuvat todistusaineistona siitä, että ryhmä on toteutellut ennakkoon suunnitellun viikko-ohjelmansa aikataulun mukaisesti. Sairaslistalla on ollut kolmesta neljään oppilasta päivää kohden, mutta iso enemmistö on pysynyt vauhdissa mukana. Ja potilaatkin ovat enempi vain lievän flunssan kourissa, joten he ovat pysyneet päiväntasalla kavereiden kertomuksilla retkistä.

Karhutunturi valloitettiin ekapäivänä, toisena päivänä Savukosken Kivitunturi, kolmas päivä käytettiin Tuntsavaellukseen ja Kuskoivatunturin valloitukseen. Ja viimeisin perjantai alkoi tutustumisella Sallan rajanylityspaikkaan. Jänkäjalkapallopelaamisen jälkeen on vuorossa kevyt loppusiivous ja vielä tutustuminen paluumatkan aluksi Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan hienoon museoon Sallan kirkonkylässä.

Tässä kuvamateriaalia, kiitokset siitä ja kiitokset koko jengille käynnistä!










Sumu ja sateet ovat aika ajoin olleet pikkuriesana, mutta mikään ei ole latistanut tämän virkeän ryhmän mielialaa. Ja toki syksyistä Lapin aurinkoakin on päästy malliksi näkemään.

Tukikohasta seuraavaa ryhmää taas tulevana maanantaiehtoona odottelemisiin tähän.

torstai 8. syyskuuta 2016

Vetreä saksalainen pariskunta tallaa taas UKK-reittiä.

Vieläkös muistatte vuoden takaa TÄMÄN PARISKUNNAN...

Entistäkin vetreämpänä ja naurussa suin saapuivat he eilen iltapäivällä Tukikohtaan. Vuoden takaa ja ensi kertaa jo neljä vuotta sitten oli kuulemma jäänyt mieleen erinomainen sauna, maukas päivällinen ja hyvät huoltotilat kuivatella reissussa kastuneita varusteita.

Ennakkotilauksena Ukka toimitti heille Erätulen valikoimista puoli kiloa voita, Kursulaisen jälkiuunileipää, paria laatua suomalaista emmentaljuustoa, kilon sokeria, parisataa grammaa instantkahvia. Ja tietenkin parikymmentä Mummelin sämpylää. Ja ylimääriseksi repun täytteeksi vielä pakastepussillinen matsutakesientä, jota pariskunta pisteli poskeensa eilen ehtoolla päivällispöydästä.

Vuosi oli tullut ikää lisää, kuten meille kaikille. Heissä sitä vain ei huomannut, koska vauhtia ja kestävyyttä piisaa. Neljäänkymmeneen päivään kun hilippasee puolentuhatta kilometriä patikoimalla rinkat seljässä, niin tietää kävelleensä.

Ikävuosia isännälle on kertynyt 76 ja rouvalle 71. Tehkääpä samoissa ikähaitareissa perässä!


Iloisesti kilisi isännän paidanrintamuksessa messinkinen karhunkello, jonka karhuja karkoittavaan kilinään näillä kairankulkijoilla oli vankkumaton usko. Ja hyvin on toistaiseksi toiminut, koska karhuhavaintoja heillä ei toistaiseksi ollut, vaikka leijonaosa patikkaretkestä jo on takana.

Rukalle päättyy retki, jos ja kun suunnitelmat pitävät samaan viissiin kuin tähän päivään mennessä.

Tukikohasta Hyvää matkaa toivottamisiin tähän.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Valehtelijan luku karhuja nurin Sallassa tähän mennessä.

Seitsemän Metsän kuningasta tai kuningatarta on saalistilaston ja Lapin Radion uutistenkin mukaan tähän päivään mennessä kaadettu Sallan kunnan alueella. Niistä neljä Pohjois-Sallasta ja kolme Etelä- ja Länsi-Sallasta.

Lukumäärää ehtii vielä kertymään lokakuun loppuun jatkuvan metsästyskauden loppuun mennessä, koska kiintiötä itäisellä poronhoitoalueella on reippaasti vielä jäljellä.

Ukan muistissa on suurin kaadettujen karhujen määrä rapialta kolmeltakymmeneltäviideltä vuodelta, jotka on Sallassa tullut majaa pidettyä. Vuonna 1981 ammuttiin Sallan kunnan alueella 11 karhua. Tuolloin oli voimissaan vielä myös karhun kevätpyynti.

Saalistilastot ja kartat vuoden 2016 tilanteesta löytyvät vanhan tavan mukaisesti TUOSTA KLIKKAAMALLA .

Kuten kartan avaavat saattavat päätellä, on yksi Sallan seitsemästä kaadetusta karhustan merkitty Tenniöjoen eteläpuolelle, eli sinne, mistä julkisuudessa varoiteltiin haavoitetusta karhusta. Tukikohtaan ei ole kantautunut tietoa, onko kaadettu karhu tämä haavoitettu vai onko kyse eri karhusta. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuisi luonnollisemmalta.


Kymmenennen päivän syyskuuta jälkeen metsiin tulee lisää metsästäjiä, kun kanalinnun pyynti aloitetaan. Myös karhunkaatoihin saattaa ilmestyä tilastopiikki, koska yhettömiin ei karhuja toistaiseksi mistään ole kaadettu.

Tukikohasta tilastoja edelleen seurailemisiin tähän.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pikkupakkanen puree.

Syyskuun alku tuo mukanaan selvemmät syksyn merkit Naruskalla. Kävi täällä muutamana yönä pakkasella jo elokuunkin puolella, mutta näistäpuolin kuuraisempiin aamuihin saa totutella varmaankin tiuhempaan.






Pakkanen taiteilee valokuvaajalle aamuvarhaisella hiukan erilaisen näkymän esimerkiksi kasvimaailmasta kuin myöhempi plussalla oleva päivälämpötila. Mummeli arvattavasti hyökkää näinä aikoina aamupuuron ja kahveen välissä näpsimään pihaluonnosta kuvaa.

Tukikohasta tähän.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Mummeli syksyn värejä etsimässä.

Taitaa olla pitkiin aikoihin haljuimmasta päästä ruskasyksy koko Lapissa. Ja Naruska ei isompaa poikkeusta pääse ainakaan tässä lähikulmilla tekemään. Tuntsan ruskahavaintoja ei toistaiseksi meillä ole, mutta eiköhän tulevalla viikolla asiat ala selkiintymään, kun leirikoulusessio alkaa. Puolen viikon maissa steinerkoulukkaat tekevät perinteisen Tuntsavaelluksensa, jolloin saadaan sieltä suunnalta kuvamateriaalia.

Pienellä iltalenkillä ennen saunaa pyörähti Mummeli. Jokivarressa oli kuulemma ruskaväriloisto hakusassa, mutta aina se Mummun kamera jotain tallentaa. Jos ei puusta, niin maasta.








Tukikohta on menettänyt osasta pihakoivuja jo lehdet kokonaan, vaikka ruskan parhaaseen ajankohtaan on normikalenterissa aikaa vielä viikonpäivät. Ruostetauti ja kovat tuulet ovat tehneet osan koivuista jo lehdettömiksi.

Marjasadosta ovat Tukikohtaan poimimatta vielä puolukat ja karpalot. Niitä molempia näyttäisi olevan kypsymässä ihan hyvä sato, kuten kaikistakin marjoista tälle kesää on onneksemme tapahtunut.

Syksyiseltä tuntuvat lämpötilat. Tälle aamuakaan ei mittarissa ollut kuin vajaat neljä astetta, joskin onneksi plussaa. Toivotaan, että Helsingin koulukkaat opettajineen varaavat lämmintä ja sateen pitävää vaatetta matkaan, että saavat Lapin syksyisestä luonnosta kaiken irti.

Tukikohasta kolmeakymmentäviittä petipaikkaa viimeistelemisiin tähän.

Menikhän se lopullisesti rajan taakke...

Ilimotteliva eilissäpänä ehtoonsuusa Lapirraatijosa, että raanakkokarhu olis siirtynny puuttinivvaltakuntaan. Tullee vaan vängälä mieleen, että siittä suunasta on karhu toisenki kerran tullu meijän puolele, eikä joka toisellakkaan kerrala ole luppaa kysyny.

Tars saaha itänaapuri pyytämään semmosta loikkarija. Olis kait sielä rajampinnasa mukavampi mettämiesten kohta liikuskela, kunnet tietäis, että raanakkonalle olis pois päiviltä.

Ja ensviikola alakaa taas helssinkiläiste stainerikoulutyttöin ja -poikain leirikouluviikot, kolome peräkannaa. Saattaa iltahämyset lenkit lähitienoola olla vähempänä, vaikkei täälä mittään paniikkinappulata olla painettu tän asijan takkeen...

Tukikohasta tähän.


torstai 1. syyskuuta 2016

Raanakkokarhu takapihalla.

Voisi kait sitä sanoa, että takapihalla. Tuossa muutaman kilometrin päässä Tenniöjokivarressa lähellä Viskisköngästä on metsän kuningas kuulemma saanut eilen luodin tai luoteja nahkaansa, mutta ei ilmeisesti kuolettavaa osumaa. Verta valuvana kulemma jatkaa eloaan.

Raanakkokarhusta varoiteltiin Lapin raation iltapäivälähetyksessä Naruskalla liikkuvia. Varoitus ei tietenkään ihan aiheeton ole, koska karhun sanotaan olevan vaarallisimmillaan haavoitettuna. Ja sanovat sen olevan vaarallinen myös, jos joku sattuu emokarhun ja pentujen välimaastoon.

Eipä se karhuvaroitus Tukikohasa ole isompia toimenpiteitä aiheutellut. Rihlalle ruokaa viedessä kuuntelin ja katselin syskyn ääniä ja luonnon muita merkkejä, mutta eipä karhua kuulunut, eikä näkynyt.

Toivotaan, että raanakkokarhu löytyy. Vaaranahan tässä rajan pinnassa on aina sekin, että eläin siirtyy Venäjän puolelle. Tiedäppä häntä, mutta kaippa asialle joku varmistus tulee, kun metsästäjät karhun löytymiseksi koirineen parhaansa tekevät.

Tukikohasta tilannetta seurailemisiin tähän.