keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sarjassamme riistaa ruuaksi Naruskan tapaan


UKAN MAALINTUPATA



Maalinnuksi ei kutsuta niitä pääasiassa maassa asustavia lintuja, joita nykyään on tavaratalojen hyllyissä pakattuna kaikkiin helevetinmoisiin marinaadeihin ja liemiin. Tosi kokkihemmo ei tällaista tavaraa ruuanlaitossa hyväksy, vaan kävelee pystyssä päin kaupassa tuorelihaosastolle. Sieltäkään ei kuitenkaan löydy seuraavan ruokalajin materiaalia, koska maalintu tarkoittaa metsoa, riekkoa, teertä tai pyytä. Hienommat ihmiset puhuvat metsäkanalinnuista.

Seuraavaa ohjetta voi soveltaa edellä lueteltujen maalintujen ruuaksi valmistamiseen siten, että pataan käytetään vain esimerkiksi riekkoja. Kaikissa edellä luetelluissa lintulajeissa on ominaisinta voimakas riistan maku, eli niitä voi laittaa samaan pataan useampaakin lajia. Pataruuan pitkä haudutusaika takaa senkin, että liha kypsyy, vaikka se sattuisi olemaan sitä vanhinta mustaa koukkunokkaista  ukkometsoa. Valmistusmateriaali riippuu niin pirusti siitä, minkälaisia metsämiehiä on raaka-ainetta hankkimassa. Tarvitset kuitenkin seuraavat perusaineet, joiden käyttämisestä varoitan jo tässä vaiheessa siitä, että kolesterolipotilaat voivat siirtyä suoraan johonkin muuhun ohjeeseen. Ei vainenkaan, kyllä tällaisen pataruuan kestää syksykesästä nauttia kerran viikossa tai ainakin kerran kuussa. Tarvitset onnistuaksesi:


-          ison kannellisen uunivuoan tai valurautaisen kannellisen padan
-          maalinnun mielellään rintalihaa vähintään parisataa grammaa per syömämies
-          lintujen kivipiirat ja maksat, jos ne on ymmärretty jättää talteen
-          oikeaa voita paistamiseen ruokaöljyn kanssa tai vaihtoehtoisesti suolaläskiä, jota saa ainakin Lapin hyvin varustetuista kaupoista
-          kokonaisia tai jauhettuja katajanmarjoja
-          kokonaisia pakastettuja mustikoita ja/tai karpaloita/puolukoita
-          paketin norjalaista ruskeaa kutunjuustoa, joka nykyään on pakattu ruskeanoranssiin muoviin, missä norjalaiset kansantanssijanuket tanssaavat. Löytyy hyvin varustetuista juustohyllyistä.
-          sinihomejuustoa, jos pidät siitä
-          maustamatonta tai yrttimaustettua tuorejuustoa paketti tai pari
-          rehellistä kuohukermaa vähintään puoli litraa
-          isoja sipuleita 2-3 kappaletta
-          rouhittua mustapippuria tai valkopippuria
-          hienoa merisuolaa
-          lihaliemikuutioita harkiten, ellet halua korvata sitä riistafondilla


Leikkaa maalintujen rintalihat poikkisyin noin puolen sentin vahvuisiksi viipaleiksi. Jos lihat ovat kylmiä, anna niiden lämmetä huoneenlämmössä ennen ruskistamista. Kuumenna valurautainen pata, tai sen puuttuessa paistinpannu niin kuumaksi, että voi siinä hieman ruskistuu, kun voin kanssa laitetaan tilkka ruokaöljyä samanaikaisesti.

Ruskista lihaviipaleita sen verran molemmin puolin, että liha saa kauniin ruskean pinnan. Paistamisen aikana voit kevyesti suolata ja pippuroida lihoja, mutta harkiten, koska kastikkeeseen tulee suolapitoista kamaa. Ruskistamisen päätarkoitus on sulkea lihasta syyt siten, että liha pysyy mehevänä. No, pysyy se liha mehevänä tässä naruskalaisessa soosissa muutenkin.

Jos haluat, voit kuullottaa pilkkomasi sipulin kappaleet edellä kerrotulla tavalla, mutta sipulit voi laittaa pataan kuullottamattakin tuoreena palasteltuna.

Lisää tämän jälkeen uunipataan lihojen ja sipulien päälle vedenkeittimellä keitettyä vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Lisää kuutioiksi leikkaamasi norjalainen kutunjuusto pataan. Laita silmät kiinni ja kaada puolilitrainen kermatölkki kokonaan pataan. Lisää muut valitsemasi juustot. Kokkina määräät ja tiedät määrät.

Pidä pataa miedolla lämmöllä keittolevyllä niin, että se pysyy koko ajan lähellä kiehumispistettä. Laita uuni päälle, asteita 150.

Lisää pataan vielä puoli kämmenellistä katajanmarjaa, saman verran kokonaisia mustikoita, karpaloita tai puolukoita tai niitä kaikkia. Sekoittele padan sisältöä hellästi puukauhalla. Maista kieltäsi polttamatta liemen suolapitoisuus ja lisää tarvittaessa kaksi tai kolme lihaliemikuutioita. Pientä hienosäätöä myös hienolla merisuolalla, mutta varo tappamasta riistanmakua.

Kastike suurustuu uunissa ilman eri suurustamistakin, mutta jos haluat sen olevan kohtalaisen paksua, voit lisätä siihen valmista suurustusainetta Maitzenaa, tai vaihtoehtoisesti voit tehdä suurusteen vehnäjauhosta. Sehän tapahtuu niin, että laitat korkeaan juomalasiin 2-3 ruokalusikallista vehnäjauhoa, kaadat päälle kylmää vettä tai maitoa ja sekoitat seoksen vaikkapa haarukalla niin, ettei paakkuja esiinny. Siten kaadat lasin sisällön pataan sitä koko ajan hellästi sekoittaen.

Laita padan tai vuoan kansi kiinni ja nosta astia kuumentamaasi uuniin. Hauduttamisajassa ei kannata kelloa tuijotella, eikä ylimääräistä hoppua pitää. Käytä pataa noin tunnin välein pois uunista ja sekoita sitä kevyesti. Tarkistele maun kehittymistä ja arvioi, onko suolaa tai jotain muuta vielä lisättävä. Kyllä sä tiedät. Tarkkaile myös patakastikkeen koostumusta. Jos se vaikuttaa liian paksulta, lisää siihen varovasti joko vettä, kermaa, maitoa, tai vaikkapa tilkkanen keskikeppiä.

Valmistele padan kypsymisen aikana juhlava ruokapöytä. Huomioi snapsiaineet, jotka pidät pakasteessa muutaman tunnin ennen ruokailua. Valikoi myös muut ruokajuomat, joiksi sopivat hyvät ruokaviinit, miksei huurteinen olutkin..

Perunoiksi voi suoritella Lapin puikulaa, josta voi rakentaa joko perunamuusin tai ne voi keittää myös kuorittuna kokonaisina. Erinomainen vaihtoehto ovat myös uuniperunat, eli puikuloista halkaistut ”kajakkiperunat”, jotka valmistuvat uunin yläosassa voisulan ja soijakastikkeen yhdistelmällä voideltuina. Ne kypsyvät rapeiksi alle puolessa tunnissa.

Jos maalintupataa yhtään jää, niin lopun voit hyödyntää joko lämpöisien voileipien täytteenä tai ruokaohjeen Naruskalainen eväsmakkara valmistamisessa. Se on sitten seuraavan päivän eväs.

Riistaruoka ei ole monenkaan ruokapöydässä niin kovin tavallisesti esiintyvää herkkua, joten harvinaisuutensa vuoksi sitä pitää nauttia erityisellä kunnioituksella ja arvokkuudella ja rökälehtimättä.

Kun saat sukat ja housut pyörimään ruokailijoiden jalassa, niin laita tämän ohjeen sivuun tai perään tarkempia ainemääriä, joita valmistamisessa käytit. Inspiroi, se on kokin oikeus!


Tänään Tukikohdassa syötiin päivälliseksi edellä kerrotulla ohjeella valmistettu maalintupata. Kuvasta puuttuu kolme metsämiestä ja kokkikolmoset Mummu ja Ukka. Pataan käytettiin orren saalislinnuista puolenkymmentä raavaammasta päästä.

Saunan ja päivällisen jälkeen herrat Suamamiehet eivät kyenneet antamaan lausuntoja..

Tukikohdasta tällä ruokaohjeella tähän.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Mitä vois syksyllä harrastaa...

Menisköhän karpaloon, vai keskittyiskös puolukkaan? Ei meinannu meidän Mummu pystyä päättämään tänään. Tähän maisemaan jäivät tällä kertaa niin karpalot kuin puolukatkin. Niitä olisi ollut ihan poimia asti, mutta Mummu päättikin vaihtaa marjastuksen pieneen liikunnalliseen pyrähdykseen. Olisi voinut tietty pinkaista karpalojängältä puolukkapaikan kautta suoraankin autolle, mutta kun ajanottajana oli KARHU, ja se sattui pälyilemään Mummua silmästä silmään parinkymmenen metrin päässä, piti Mummun kiekaista "IIVANA", joka suomeksi tarkoitti tässä tapauksessa, että Pois eestä!. Vainua Otso ei Mummusta saanut, kun tuulituulonen puhalteli sen vainuun nähden niin, ettei tuoreelle pullalle tuoksuvasta Mummusta saanut vihiä.


Mummu sai Metsänkuninkaan sen verran "säikähtämään", että Otso väisti takavasemmalle. Sillä oli ilmeisesti masu täysi marjoja tai tuoreempaa lihnaa...

Tämän kuvan Mummu nappasi jälkikäteen autolta. Kamera oli tietenkin autossa, kun kerrankin olisi ollut mahdollista saada kuva Otsosta luonnossa. Sehän ei ihan jokapäiväistä ole. Eikä ollut kuulemma juostessa tullut mieleen, että onhan kännykässä kamera. Tärkeämpää oli ilmoittautua juostessa puhelimella Ukalle, että testamenttia ei ole syytä muuttaa...

maanantai 26. syyskuuta 2011

Haukkuvatko revontulet?

Aina kysellään, pitävätkö revontulet jonkunlaista ääntä. Tällä hetkellä tuntuu, että jos ne kohisevat, kuten jotkut väittävät niiden tekevän, ääni häipyy koirien haukuntaan. Tai sitten revontulet ovat alkaneet haukkumaan.


Haukkumista saattaa Tukikohdassa esiintyä siitä yksinkertaisesta syystä, että haukkujia on pihapiirissä pilvin pimein. Toisistaan erottuvia haukkuja on ainakin puolenkymmentä, mutta niin on haukkujiakin. Hyvin ovat noin keskimäärin tänään haukkuneet päivälläkin, koska orret notkuvat lintujen painosta.

Linnuista täytyy kuvia käydä ottelemassa päivännäöllä, mutta syyskuisen iltayön revontulikuvan Naruskan taivaalta voi tänne littää tuoreeltaan, koska Kasperi ja Mummu kävivät näitä poikkeuksellisen kirkkaita taivaanvaloja kuvaamassa. Pitkään repolaistulet eivät näkösillä pysytelleet, mutta sitä komeampia olivatten.

Tukikohdasta tähän.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Räntää räimi Tuntsalla.

Räimi sitten ensimmäiset tämän syksyn rännät tänään näillä kulmilla. Mummu ulkoilutti viimeistä Steinerkoulaisten ryhmää tämän syksyn leirikoulusavotassa. Oli ollun niin maan perusteellisen kylmä vinkka Nuoluskurun vartta kulkevan kympin patikkareitin louhikoissa, että lapsoset ketterät olivat tosi kylmissään saavuttuaan Nuoluskurun kodalle.

Kuskoivan valloittamisen tämä ryhmä Rämä päätti jättää toiseen kertaan. Piti päästä tukikohdan saunan lämpöön ja loppusiivousta suunnittelemaan, että aamulla ollaan tikissä, kun kotimatka aamuseittemältä starttaa.


Peli jatkuu metsästäjäporukoita paimentaessa. Toivottavasti tulevien päivien aikana löytyy kimmoke Rihlalle, että se ymmärtelisi alkaa lintukoiraksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Suunnitelmissa on laittaa Rihla kuunteluoppilaaksi jollekin valmiille koiralle. Onnistuu tai ei, sen näkee, ken elää.

Tänne suunnistaville automiehille Ukka suosittelee lumikumeja suvikumien sijaan. Slikseillä ei aamukylmillä pitkälle pyöräillä, jos talveksi heittääntyy. Jämpti on näin.

Tukikohdasta tällä kertaa tähän.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Idästä aurinko nousee.

Aamulla 20.9.2011 itäinen taivaanranta näytti Narusknn Tukikohdan horisontista katsottuna kuvan mukaiselta. Jos  tuosta ilmansuunnasta ei muuta hyvää tänne liiemmälti heru, niin tuleepahan ainakin kommeita auringonnousuja.


Aamurusko päivän paska, sanoo vanha viisas sananparsi. Koko päivän on tuullut niin maan perusteellisen kovaa jostain itä-kaakko-etelä -suunnalta. Tuuli puissa soittelee niinkuin se entinen soittaja, joka aamutuimaan kovassa kankkusessa soitti sitä ikivihreää kappaletta Varisevat lehdet. Alunperin haitaria ei ollut suunniteltu sillä tavalla puisteltavan koko soittokappaleen ajan, mutta sitä se kankkunen teettää. Toisaalta, Isä-Matti muisti aina kankkusessa ollessaan tai kohmeloisen nähdessään sanoa ikimuistoiset sanat: "Rapulassakin on parempi kuin ihan selvin päin..."

Tuuli on tänään varistellut Naruskalla lehtiä maahan ihan haravoitavaksi asti. Jos niitä joku haravoimaan vaivautuu. Eivät ne täällä kairassa mitään raitiovaunukiskojen liukkaaksi muuttumista tiettävästi aiheuta ainakaan vielä vähään aikaan, kun ratikkakiskot tänne ovat vasta suunnitteluasteella.

Kallelan mökkirannassa luonto oli haravoinut haavanlehdet kauniiseen muodostelmaan jokirannan pikkupoukamaan. Eipä siihen lehtilauttaan Mummun tarvinnut kuin kameralla hiukan osoittaa ja nappia painaa, niin jopa tallentuivat Naruskan varisseet lehdet syksystä muistuttamaan.



Varisseet lehdet haittavat joessa virran mukana kelluessaan kalastusta, mutta toisaalta taimenen rauhoitus on alkanut ja siikojen verkottamisella ei vielä hoppua ole, koska vesi saa vielä reippaasti jäähtyä. Niin, ja nyt erämiehet keskittyvät metsästämiseen.

Ai niin. Jos se päivän paska tarkoitaa tämän päivä osaltalta aamuruskon mukaisesti sadekeliä, niin sitä saattaa iltayöstä tänne ylettyä, jos sääaseman tunnusluvut ja satelliittikuvien ennusteet oikein tietävät. Sade ei tähän kairaan ole nyt mikään huono asia, vaan suorastaan tervetullut muutos pitkään kuivahkoon kauteen. Ulkoilijoilla on sadetta vastaan kampetta, joten vanhin voide ei eloa haittaa.

Tukikohdasta tähän.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pyörii kuin puolukka...

Ämpärissä niiden paikka on. Puolukoiden. Tai pakastepussissa sinällään. Tai hilloksi keitettynä. Tai survottuna tuoreena kylmiökellariin, jolla sellainen on. Omassa mehussaan puolukka säilyy kylmässä vaikka sata vuotta. Mutta jos siihen ämpäriin erehtyy laittamaan hitusenkaan sokeria, niin käyntiin lähtee kuin hyvä mopo. Ja käyneenä sitä ei syö sikakaan kiljumatta.

Nehän sanoo, että pakkasen panema puolukka on paras. Niinhän se onkin. Hillomarjana kyllä, mutta jos puolukan meinaa hyytelöksi saada jäykistymään, on se pitänyt poimia jo ennen kypsymistään ja ennen pakkasen paneskelua silloin, kun se vielä joltain kantiltaan on valkoisena.

Kai nämä puolukan perusasiat ainakin viiskytäluvun lapsille on kotona neuvottu, ehkä myöhemminkin. Myöhemmin syntyneille ei kaikille välttämättä tieto kulje. Kun eihän niitä enää tarvitse koulaistenkaan kouluun kantaa, kuten aikanaan oli.

Raakamehu puolukasta on hyvää kuin mikä. Raakamehuksi puolukka valmistuu viinihapon kanssa. Puolukka survotaan ja survokseen lisätään viinihappo. Seoksen annetaan muhia, jonka jälkeen se valutetaan harson läpi. Mehuun sekoitetaan sokeria, jonka jälkeen mehu on valmista käytettäväksi. Aineiden suhteet löytyvät viinihapon pakkauksesta, joten sisälukutaidosta on ilmeistä hyötyä. Lukemalla selviävät seisottamisajatkin, etten vahingossa anna väärää todistusta. Syntyneestä mehusta löytyvät kaikki vitamiinit ja hivenaineet, joita ihminen tarvitsee.

Jos valtiolle ei saa välillistä veroa viinan muodossa muuten menemään kurkusta alas, niin Kossuun kun lanttaa tätä puolukkatuoremehua ja raikasta kylmää vettä, niin jopas maistuu. Paitsi Ukalle.


On se vaan hieno marja tuo puolukka. Se on metsässäkin niin hienosti järjestänyt itsensä otettavan näköiseksi niin, että otettava on. Joskus on otettava kuva puolukasta ennen sitä, kun siihen ruotaistaan poimurin piikit. Niin kävi näillekin asetelmapuolukoille, jotka luonto oli asetellut löytäjälleen suorastaan taiteelliseen asentoon. Siellä se nyt puolukkapensas kutvottaa tyhjänä Naruskajärven eteläpuolella mäntytaimikossa ja odottaa, että taas ensi kesänä se uusii satonsa. Milloin sadon nappaa lintu, milloin ihminen. Napattavaksi ne on tarkoitettu. Ensin kuitenkin kuvaksi.

Emma ja Mummu muuttivat tämänkin taideteoksen puolukkaherkuksi talven pakkasiin. Käristyksen päälle kun sitä hilloa reippaasti nakkaa, niin kyllä lähtee...

Tukikohdasta tähän.

Karavaani kulkee, mutta koira ei hauku!

Harvinainen koira tuo Rihla. Ei ole isänsä poika noin niinkuin perimältään, vaikka isänsä poika onkin. Rihlassa on pieni ja koiralle harvinainen puute, eli vika. Se ei hauku. Tai haukkuu se tässä kartanolla myyrät ja ihmiset. Ei niin kovin aktiivisesti ihmisiä, mutta ilmaiseepa kuitenkin, jos joku kartanolle tulee. Isänsä Roope taas oli sellainen pystykorva, että kartanolle sai tulla vaikka kuorma kiertäviä ihmisiä, niin Roope ei vaivautunut ääntä päästämään. Sen sijaan Roope oli haka haukkumaan silloin, kun sen tehtävä oli haukkua metsästettävää riistaa.

Tämä Rihla ei metsässä hauku riistaa. Se ajaa kyllä Kallen kertoman mukaan hienosti lintuja lentoon ja puihin, mutta kiinnostus loppuu siihen. Sitä kiinnostavat enemmän myyrät, joita se saattaa jopa haukkuakin. Kallea taas ei kiinnosta myyrien ampuminen.

Kallella sen sijaan on rihla kohdallaan. Tai rihlakiväärin tähtäin. Sen sai tänään kokea Ukkometso, joka erehtyi lentämään kiväärinkantamalle Karhutunturin maastossa. Oma osuutensa Rihlalla oli metson ampumiseen, koska se onnistui metson ajamaan lentoon. Haukahtamalla se ei asiaa ilmaissut, kuten isänsä aikanaan lukuisia kertoja koppilintuja lähettäessään merkiksi teki. Yksi terävä haukku tarkoitti, että kohta tulee lentävä tipi kohti.


Tämä ukkometso oli ensimmäinen metsäkanalintu, jonka Kalle Rihlan kanssa metsästäessään ampui. Siitä ollaan metsästyskoiraihmisten keskuudessa hieman erimielisiä, pitäisikö koiran ensimmäinen lintu ampua vasta haukkuun. Rihla kun ei ole haukkunut, eikä tätäkään metsoa haukkunut, päätti Kalle metson kuitenkin ampua. Sitä ei tiedä kukaan, ymmärsikö Rihla, että sen osittaisesta ansiosta metsämies sai metsäkanalintujen kuninkaan orteen roikkumaan.


Ehkäpä se Rihla vielä asiat oivaltaa. Nuuhku ja hakulenkitkin sillä ovat kohdillaan, mutta Se Jokin vielä puuttuu. Nyt on Rihlan etsikkoaika meneillään, koska metsästettäviä lintuja on Naruskan kairassa yllin kyllin. Harjoitukset jatkuvat.

Tukikohdasta tähän.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Tasaset laet Ruskassa.

Kamera kiertää. Mummu kiipesi eilen Tuntsalla Kuskoivan päälle. Sehän on Kuskoiva sen hienoimman sortin mukainen iso kivikasa tuossa Nuoluskurun eteläpuolella. Se on sitä Tuntsaa, paloaluetta. Kuskoivan laessa on semmoinen kivivarasto, että jos sen kaikki sammaloituneet kivet ripustettaisiin koristeeksi seinille, niin muutama hehtaari seinää saisi uudet kuviot. Ja hienot.

Ainahan se on tuo itänaapuri maata muokannut. Milloin on muokannut molemmilla puolilla rajaa, mutta nyt näyttää muokkaavan enempi tuolla "omalla" puolellaan. Onhan siellä Kovdorin kaivoskaupungin liepeillä, josko ei ihan kaupungin keskustassa, ollut Suomen puolelle jo vuosia näkynyt tasalakinen maakasa. Kasaa sinne syntyy avolouhoksen tuotoksena. Mitä lienee naapuri siellä kaiken kaikkiaan kaivelee ja jalostaa, sitä en edes muista ja tiedäkään, mutta kai sieltä jotain lannoitetta ja tietty uraaniakin maasta mehustetaan. Mikä lie päätuote.

Eilisellä Kuskoivakierroksellaan Mummu meinasi persiilleen lentää, kun itäpuolen tunturimaisemaan oli ilmestynyt uusi komia kasa. Se vanha kasa on tuon kuvan oikeassa laidassa ja uusi siitä vasempaan.



Nythän on vankassa suunnitelmassa se, että Soklin maa-ainekset viedään myös Kovdoriin mehustettavaksi. Siellähän on varmasti tekniikka uraaninkin käsittelyyn valmiina. Mahtaa se olla komia näky loppupeleissä, kun Soklin paikalle karttaan merkitään muutaman kilometrin halkaisijaltaan oleva kraateri, joka sitten junapelillä on siirtynyt tasalakiseksi tunturiksi Venäjälle. Siihenhän on suunnitteilla rautatie Soklista Kovdoriin. Malmijunien välissä pääsee kohta pendoliinojunalla Tuluppion tiskoon Kovdorista ja päinvastoin.

Käväiskääpä googlettamassa karttapuolella Kovdorin seutua, niin siitä näkee, että luonnonsuojelu on aina näissä kaivannaistuotantolaitoksissa ykkösenä. Paskavesiä ei luontoon ole piipillistä enempää lirahtanut.

Tukikohdasta tällä kertaa tähän. Täytyy vielä mennä tarkistamaan, kuka se olikaan johtamassa Suomen kauppa- ja teollisuusministeriötä, kun möivät Soklin rikkaudet pilikkahinnalla ulkomaalaisille, jotka nyt vievät ne jalostettavaksi ulkomaille. Hehheh.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ne karpalot ja niiden poiminta...

Joku epäilijä ilmaantui Ukan karpalojutulle, ettei muka poimurilla voi karpaloita kerätä. Kyllä niitä voi kerätä, mutta ei toki kaikenlaisilla marjanpoimureilla. Marjanpoimureitahan on vähän samaan tapaan kuin leikkuupuimureitakin, eri kokoisia ja näköisiä. Tämä karpalopoimuri on oltava myös omaa omituista mallia, jotta homma sillä onnistuu. Semmoisella "perinteisen" mallisella piikkimallisella poimurilla jos karpalosuolla ämpäriään yrittää täyttää, niin siitä ei tule ainakaan sujuvasti mitään. Ne piikit nimittäin tarttuvat sinne jänkätuppaleisiin, jolloin poimija todennäköisesti tyyskähtää turvalleen, kun tekee normaalia poimintaliikettä, jota käytetään esimerkiksi mustikoita poimittaessa.

Sen poimurin pitää olla kuvassa esiintyvää mallia. Eli sellainen, että siinä piikit eivät ole piikkejä, vaan niiden kärjet kiertävät poimurissa ikäänkuin V- tai U-lenkin. Semmoinen V-U -piikkimalli ei sukella mättääseen. Eikä silläkään poimurilla huiskita miten sattuu, vaan sitä kuljetellaan karpalonvarvuissa niin, ettei jänkää kuutiotolkulla tule poimuriin. Pikkuroskat eivät haittaa tee, ne saadaan siivottua myös patenttimenetelmällä.

Mummu, Emma ja Karpalo-Kerttuli kävivät eilen Naruskajoen rannalla sijaitsevalla pikkujängällä. Sieltä he parissa tunnissa poimivat kuvassa näkyvät karpalosangolliset. Ja ne kaikki on poimittu poimurilla. Kukaan kolmikosta ei jatkossa aio käsinpoimintaan palata, joten uskominen on tätä tarinaa, joka on tosi.

Tänään kolmikko suunnisti puolukkametsään. Paikka sijaitsee aivan rajavyöhykkeessä kiinni tuossa Varpuaavan tien varressa. Sinne mimmit ottivat karpalopoimurien lisäksi mukaansa ruotsalaismallisen poimurin, joten puolukkaa on odotettavissa muutama sangollinen. Lähtiessään Mummu ja Karpalo-Kerttuli löivät vetoa, että saavillinen marjoja on illalla siivottavana.
Siellä marjanpoiminnassa ei niin kiirettä saa pitää, etteikö hyvästä kohteesta ehdi kuvaa näppäämään. Karpalosuon laidassa Naruskajoen varressa Emman kamera tavoitti oheisen ruskamaiseman, jota ei voinut jättää tallentamatta...
Vai mitäs sanotte? Eikös sovi vaikka postikortin pohjaksi?

Tukikohdasta tähän.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Tuntsan ruskaloistoa 2011


Helsingin Steinerkoulun oppilaat ulkomaalaisine vieraineen Tsekin tasavallasta viettivät tänään kevyen kenttävaelluspäivän Tuntsalla. Kymmenen kilometrin reitti Tuntsajoen sillalta Kuskoivan kodalle ja sieltä edelleen Kuskoivan päälle otti aikaa muutaman tunnin.

Mummu paisteli linja-autonkuljettaja Paulin kanssa vaellusretkeläisille valmiiksi makkarat ja keitti kunnolliset nokipannukahvit kodalla. Hyvin oli eväs maistunut. Ruskamaisemat eivät näistä juurikaan kummene. Nuoluskuru tallentui Mummun kameralle kuvien mukaisesti. Puuruska ja maaruska ovat ihan lähellä tämän syksyn parasta loistettaan, mutta huomennahan se kymmenes päivä syyskuuta onkin, joka on virallinen Ruskan ajankohta.

Vielä näitä syksyn värejä tänne katsomaan ja kokemaan ehtii, kun kilikkevänä on.





keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ruska 2011

Milloin se ruska Lapissa oikein on? Tätä kysellään meiltä ja muualta aina, kun syksyn se ajankohta alkaa lähentyä, jolloin ruskaa voi kalenterin mukaan olettaa olevan. Ukka on kertonut aika monelle ihmiselle aikain saatossa yhden ilmeisen viisaan miehen määritelmän ruskasta. Nimeä ei miehelle nyt ole antaa, mutta viisas hänen täytyy olla. Kuka tahansa ei nimittäin uskalla laukoa, että ruska on 10. päivä syyskuuta kello 14.00. Joka vuosi.

Ajankohta ei keskimäärin ole väärä. Olipa ruska etuajassa tai myöhässä, on aina syyskuun kymmenennen tienoissa jonkunlainen ruska. Jos ei ihan kirkkaimmillaan ja parhaana, niin jonkinlaisena kuitenkin.

Päivämäärä 10. syyskuuta on helppo muistaa monesta asiasta. Silloin pääsäännön mukaan alkaa maalinnunpyynti. Myös taimen aloittaa kuturauhansa. Ja sinä päivänä vuonna 1955 ovat maailmaan pullahtaneet merkkihenkilöt, kuten esimerkiksi hiihtäjäsuuruus Marja-Liisa Kirvesniemi ja eräs Naruskalla asuva Mummu. He siis pitävät Ruskan päivänä synttäreitään. Paljonkos se 2011-1955 tekeekään?



Kolme päivää ennen H-hetkeä Naruskan Retkeilymajan sääkameran kuvissa Ruska näyttää tältä. Kuvia arvioimalla jokainen päätelköön, ehtiikö lehtipuuluonto kolmessa vuorokaudessa väriloistoonsa vuonna 2011. Kuten kuvista näkee, aurinko muuttaa väriloistoa aika lailla.

Ukan arvio on, että parempikin Ruska on nähty, mutta on huonompikin. Ehkä se tänä vuonna on hieman myöhässä. Ja ainakin koivuja rassaa ruoste. Haavat ja pihlajat eivät vielä ole ruskastumistaan aloittaneet.

Tukikohdasta tähän.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Telttaelämää Ruotsin armeijan malliin Naruskalla

Ukan telttavarastossa on takavuosien ulkomaanmatkailun peruja parikin isoa telttaa. Amerikkalaisvalmisteinen Campstation on toimittanut sekä majoitus- että huoltoteltan tehtäviä. Ruotsin armeijan joukkueteltassa asuivat aikanaan perholeirien ohjaajat Venäjän puolella Vanhassa Sallassa Tuntsajoen törmällä. Se oli se reissu, jolta Ukka meinasi jäädä Siperiaan lusimaan, mutta vielä päästivät sakolla, kun entisyyttä ei liikaa ollut.

Vielä piti omaisuuteen liittää yksi teltta. Sekin on Ruotsin armeijan mallia. Näitä on ollut myynnissä eri toimittajilla Suomessa, mutta Ukka ostaa paukautti omansa SA-kaupasta, joka realisoi kaikkea armeijakamaa. Ruotsalainen teltta vei pisimmän korren ei niin kovin laajasta valikoimasta, koska sen pakettiin kuuluu myös kamina. Kaikissa kunnon teltoissa on oltava kamina, koska se mahdollistaa kylmissäkin olosuhteissa makiat unet. Nehän syntyvät siitä, että teltassa nukkujalla on keskimäärin sopiva nukkumalämpötila, kun pää jäätyy ulkoseinällä ja jalat palavat kaminan puoleisessa päässä.

Näillä odotettavissa olevilla syksyisillä yökylmillä kaminateltassa tarkenee varmuudella, jos jonkunkaanlaisen makuupussin omistaa. Tukikohdan takapihan maastoon pystytetyn puolijoukkueteltan alla on lisäksi lautarakenteinen vanha Naruskan kyläseuralle aikanaan kuulunut tanssilattia, joka ei enää kestä jenkkaa, mutta rauhallista unta kyllä. Lautarakenteisen pohjan päälle on viritetty maakosteuden katkaisijaksi pressu, jonka päälle vielä on viritetty paperikoneen viirakangas. Sitähän saa lakkautetuista paperitehtaista, kunhan näkee vaivan käydä hakemassa.

Muutama kalaturisti kun pelemahti viikonloppuna kalalupien ostossa, niin heidän suosiollisella avustuksellaan Ukka ja Mummu saivat teltan komiasti pystyyn. Lauantai-illan kokeilussa ruotsalainen kaminapatentti pienen alkuyskähtelyn jälkeen osoitti sen, että heillä on kenttäkelpoinen teltta-kaminayhdistelmä, jos vaikka tappelemaan pitää alakaa. Jos eivät sitten hätäpäissään ole kaikkia telttojaan ympäri maailmaa myyneet.

Huomenissa tulee kansainvälistä porukkaa Tukikohtaan. Laitetaan Tsekin tasavallan tytöt ja pojat testaamaan, miltä maistuu uni Naruskan hallayössä, Venäjän rajassa kiinni ja ympärillä Ruotsin armeijan teltta kaminoineen. Kansainvälistä tunnelmaa ei ainakaan vähennä se, että Ukka sijoitti käytöstä poistetun Canal+ firman satelliittiantennilautasen kaminan alle turvaamaan, ettei KipinäMikko tai KipinäMimmi sytytä koko komistusta tulheen. Polttopuut on kipinävuorolaisille pilkottu valmiiksi.

Saapa nähdä, onko yöllistä liikennettä kangaskaton alta peltikaton alle, vai päinvastoin.

Tukikohdasta tähän.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Naruskan marjatilanne

Marjoja oli Naruskalla huonosti. Se ei ole tavallista, mutta kaikkeen on totuttava.

Mustikat ja hillat olivat tänä vuonna kortilla Naruskan ja Tuntsan kairassa, mutta tämä ei suinkaan ollut ainoa seutukunta, missä tilanne oli huono. Koko Lapin lääni ja Koillismaakin olivat näistä kahdesta edellä mainitusta marjasta nollatilanteessa. Tai jos ei aivan nollassa, niin lähellä nollaa kuitenkin.

Joku marjalaji onneksi on onnistunut hyvin. Se on KARPALO, joka on onnistunut täällä erinomaisesti. Karpalon poiminta ei vielä ole ajankohtainen, koska sato on vielä raakaa. Kypsymisaika täällä pohjoisessa on niin myöhäinen, että karpalo usein peittyy syksyllä lumien alle ennen kuin sitä päästään kypsänä poimimaan.

Kuvassa tämän syksyn karpalosatoa. Puristellaan nyt vaikka joutessamme mitä paikkaa tahansa, että näitä saataisiin täälläkin poimittua. Anoppi on kehittänyt poimintaan mallin, jota moni ei ole hoksannut käyttää. Hän nimittäin on jo vuosien ajan poiminut karpalot Keski-Suomen soilta tavallisella marjanpoimurilla. Konsti on käsinpoimintaa noin sata kertaa nopeampaa, joten ei kun kokeilemaan siellä, missä tämä kuningasmarja jo poimittavissa on!

Tukikohdasta tähän.

Naruskan maalintukatsaus

Täkäläinen väestö puhuu maalinnuista. Kirjanoppineet ja ehkä viralliset tahot puhuvat ja kirjoittavat metsäkanalinnuista. Puhutaan myös kanalinnuista, mutta silloin ei tarkoiteta kuitenkaan mitään sellaista kanalintua, jota löytyy hunajamarinoituna kaupan lihatiskistä.  Kaikilla nimikkeillä tarkoitetaan metsoa, teertä, riekkoa, pyytä ja kiirunaa. Listasta saattaa puuttua joku, mutta oleellisimmat on tuossa lueteltu.

Maalintujen kannat vaihtelevat vuoristoradan lailla. Hyviä vuosia seuraa yleensä romahdus, jonka jälkeen taas alkaa uusi nousukausi. Hyvät ajat ja huonot ajat vaihtelevat pituudeltaan, eikä kaikista kannanvaihteluihin liittyvistä tekijöistä olla aina lähellekään yhtä mieltä.

Kuluva vuosi 2011 näyttää erittäin hyvältä ainakin, jos sitä verrataan kolmeen tätä edeltävään vuodenkiertoon. Kolmea aiempaa huonoa vuotta edelsi puolenkymmentä hyvää vuotta. Joukossa oli myös huippuhyviä vuosia. Paikallisestikin kannat vaihtelevat. Jos siihen ei tuhatta syytä ole, niin aikankin sata. Ja jos ei sataa, niin kymmenen. Tai yksi. Sekin riittää.

Naruskan alkukesä, eli maalintujen pesintäaika, oli säätiloiltaan tänä vuonna suosiollinen. Kylmää jaksoa ei ollut. Kylmyyttä pidetään yhtenä pahimmista vihulaisista poikastuotannolle. Ei ollut myöskään hellettä, jolta täällä pääsäännön mukaan pelastutaankin aina ja iankaikkisesti. Kolmen päivän jakso hellettä oli kesäkuussa, mutta se teki vain hyvää kaikelle kasvulle.

Matkailuyrittäjän näkövinkkelistä hyvä maalintukanta poikii syksyaikaan majoitustuloa. Mökkien ja muidenkin majoitustilojen varausasteet kiipeävät heti sen mukaisesti, kuinka pitkät metsästysajat milläkin alueella ovat voimassa. Metsästysaikojen pituudet taas riippuvat riistan määristä. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Ymmärrän hyvin sen, että ei metsästysken harrastaja tarvitse majoituspalveluja, jos hän ei pääse metsästämään. Ei ne hellapoliisit kotoa minnekään päästä, jos mitään laillista syytä A-luokan ajalle ei ole. Mettämiehet mornottavat akkainsa kainaloissa kotona ja matkailuyrittäjät pyörittelevät peukaloitaan vielä toimettomampina, mitä muutoin. Niin se menee. Ja niin sen kuuluukin mennä. Se on sitä vaihtelua, jota ihmisen sielu ja ruumis kaipaavat.

Tarttis varmaankin kehittää semmoiset korvaavat ajankulut niille ajoille, kun metsästettävää ei ole. Sehän voisi olla meidän matkailueurojen kerääjien uusi laji. Silloin voisi vaikka puhdistuttaa ja kiillotuttaa aseita. Tai järjestää vaikka ampumakilpailuja. Tai maalintumiesten pitäisi vaihtaa lajia ja tulla metsästämään vaikka karhua. Tai jänistä. Tai voisihan niillä peluuttaa vaikka biljardia. Pidellä tikkakisoja ja olutfestareita. Tai ruuanlaittokurssin. Tai siivous- ja ikkunanpesukurssin. Semmoisen vaan minkä tahansa, että pääsisi kuitenkin lähtemään kotoa pois. Kyllähän se akkaväki päästää, kun osaa perustella. Ja Ukka voi hakemusta puoltaa, se on varma.

Ainahan tekemistä löytyy. Tänä syksynä ei korvaavaa tekemistä tarvii miettiä, koska nyt on metsästettävää. Kunpa vain kaikki halukkaat saisivat ne pakolliset luvat. Niin metsästysluvat, lomat, luvat kotoa. Ja kaikki muutkin asiat lunstiinsa niin, että pääsisivät tekemään sitä, mikä mellevältä tuntuu. Mettästäminenhän on ihan ekaksi mukavinta hommaa niistä, mitä housut jalassa tekemään pystyy.

Tukikohdasta tähän.