Vuojen sumuluontokuva???

Sääkamera nappasi tälle aamulle ouvon kuvan.

Ukka kun sai rähmät pois silimistään, nin muisti eilisestä illasta alako hiljalleen palautuun. Linko-Jarkko teki takapihalle pikku kaivannon, johon ajatettiin halakaosavotasta syntyny puolenkytä kuutiota sekasäläpää, jonka Ukka päätti polttaa mielummin kuin levitellä sitä pitkin mettiä. Mennee vielä kettuloille tikkuja tassuihin.

Ehtoolla vimosina töinä tekasin sitten lievän ympäristörikkomuksen. Nakkasin hyvän tulennoksen pääle kaks vanahaa nahkatuolija, semmosija iänaikasia, ulukonakin jo käytettyjä. Ja niitten pääle vielä puolenkymmentä lahova vanahaa honkapölökkyä, jotka oli hiekkasia.

Totta se aamuyön tunteina oli savuna häipyny ilimaan koko illallinen rovio. Mutta ne aikanaan niisä nahkasohvisa istuskelleet immeiset tai niitten henki oli jääny leijumaan seittemän metrin korkeuteen melekeen koko tontin aluveella.

Aattelin tietty, että tämän henkilaskeuman alla sitä saa loppuelämäsä viettää ympäristörikollinen. Mutta ei se niimmene. Tuli länneltä tuuli ja sinne vei ittään, oikiaan suuntaan savut. Uuvet ja vanahat.

Taijan iltapäivällä kovemmalla tuulela polttaa kaikki vanahat parittomat kenkät. Semmoset vaasien parittomat.

Tukikohasta ihan pokkana tähä.

Ikkuna jääsä ja nokka rääsä.

No ei työväinluokan evustajalla vielä räkä nokasta tipu, mutta olipa Ukan ohjuksen tuulilasi sevverran jääsä, että sanomaan pääsee. Ei se vielä rantoja riitteeseen vejä, mutta on se kuiten miinusmerkkistä nollapilikkukaks astetta kahemmetrin korkeuvesa.

Mummeli kulukee työmatkojaan nykysin tippa linssissä Ukan pirssillä. Se kun ruukaa rakastua peltiin. Ja nyt se sai näytille pari pirssimmyyntiin tähtäilevää ilimotusta, jotka Ukka rutas markkinoille.

Ukalla on ettinnässä nelivetopirssi. Ja hiukka rauhallisempi rauta, ku on tuo kaasujalaka vanhemmiten menny tunnottomaks. Eikä nää iliman lasija noppeumittarija.

Tuosson net jääkuvat.

Ja tuosson HYVÄ pirssi myynnisä. Sopeva semmoselle, joka saa ostaa eurolla litran menovettä tai jollon kaasujalaka hallinnasa. Tällä kerkiää ittiään kuvvauttamaan, jonsei oo tarkkana. Ukka reiluna miehenä varottaa asiasta näisä kaupallisisa tiejotteissakin:

Ukan Ratus Nettiautosa

Ukan Ratus Torila

Tukikohasta luovaripapperia ettimisiin tähä.

Vähhiin kävi, ennenko lopahti.

Ukka myöntää olleesa pienenpienessä sivuosasa vähhää vajjaan parinsaan halakopinomotin tekemiseen liittyvissä ohvensiiveissä. Erit neijjot ja hemmot on olheet motorisahan varresa, halakomakonneella, puukottikärrin aisoisa ja monesa muusa satakertaa enempi ko Ukka. Onneks ehin sevverran kuiten kärräyssavottaan, että viimoset parikytä mottia voin kehuva kärränneeni pinnoon. Net, mitkä oli lähimpänä katoksesta, siinä melekeen vieresä.

Ihan sopevan kokonen on tuo katos kahelle rekkakuormalle lappilaista koivupuuta. Oon sanonu aiemminkin, että rysselissä kun keksivät kieltää puulla lämmittämisen, nin lyön lauvat ikkunoihin ja käyn kaikki mepit ja jupit erikseen käjestä pittäin kiittelemäsä.

Velipoika ei meinannu ees tulla kuvvaamaan vimosia halakoja ristironkkelikasasta, kun kukkaan ei käyny kuvvaamassa sillon, kuhhän kärräs ainaki sata mottija. Tai ainaski viiskytä. Onkait niitä ollut pitkin kevättä ja kessää työstämäsä ja työntämäsä sinne ja tänne vaikka ketä.

Kahteensattaan pinomottiin mahtuu toinenkin halako. Rapia sataviiskytä on ainaki peltikaton alla nyt. Vajjaa puolensattaa mottija on pinonpäisä ulukopuolella, muttei niitä ehi liion satteet pieksää, kun net kärrätään ensteks puuliiteriin ja sieltä eelleen uuniin.

Vaikka Ukan selekä on työsessiosta jäykkänä ja kipiänä, nin ei se nin solovassa ookkaan, ettenkö jokkaiselle erikseen ja kaikille yhesä pystyis kumartaan nimmontakertaa ja ninsyvälle, että kiitokset saapi net, joille net kuuluu. Talaventullen saa kaikki talakoomiehet tulla Ukan pöyvvän äärelle, nin lyyvään semmoset evväät etteen, että lähtee. Ja palanpainikkeeks temmotaan vaikka viinaa, jos siltä tuntuu. Paitti Ukka.

Tukikohasta helevetimmoista pakkastalavee toivomisiin tähä.

Jokohan ruskattaa...

Syksyiseltä, vaikkakin lämpimältä sellaiselta, alkaa ulkona näyttää ja tuntua. Vai onko joku eri mieltä tämänpäiväisen kuvan perusteella siitä, että Ukasta näyttää häivähdys tulevasta kauniista ruskasta löytyvän oheisesta kuvasta...

Tukikohasta syyskuun kymmenettä kello neljätoista odottelemisiin tähän.

Ruska pakkasessa.

Käväshän se pakkasella Naruskalla viimo yönä, kuten joku saattaa olla raatiosta kuullu. Ukan hellekummussa kuiten ei, mutta ilimatieteellisellä asemalla kyllä. Ukan asemalla hipo vain, nollapilikku ja jotain oli parisa metrisä. Hyytävyysluvut oli tasa nollapistenolla. Ilimatieteelliset mittas asteevverra miinusta.

Ruska lisii pakkasessa, sanoovat. Paitti pakkanen, nin vähenevä valo vaikuttee ruskaan. Tukikohan pihasa on muutamasa koivusa villimpi ruskailimiö. Nimittäin samassa oksassa on ihan vihreetä lehtee nin, että vaikka vastan rustais. Ja sitte on nin hemmetin kommeeta keltasta lehtee, että komia ruska tulis, jos kaikki koivullehet olis sevvärisiä. Vihreet ja keltaset vierekkäin sovusa. Tarttee varmaan tehä keltavihree vasta.

Täytyy huomenisa otattaa Mummelilla kuvatuksia tästä aika pesiaalista ilimiöstä. Hiukka sammaa on poikkeevuutta on pihlajisa. Niiton täsä tontila ihan vihreitä ja ihan punasia. Vaikkon sama syksy.

Täytyy ottaa kuva ainaki sillon, kun Lapisa on oikee ruska. Se on, painakaa nyt kalloon, syyskuun kymmenes kello neljätoista.

Tukikohasta lämpösempää yötä ootellesa tähä.

Hepolan koulun leirikoulupäiväkirja.

Kuten joku päivä sitten kirjoitin, olivat Hepolan koulun oppilaat opettajineen ja oppilaiden vanhempineen Naruskalla viettämässä leirikoulua. Tuostapa löytyy Hepolan koulun leirikoululinkki., josta selviää, mitä kaikkea muutaman päivän Naruskaretkeen voikaan sisältyä.

Ukka lahjoitti tälle tosi mahtavalle koululuokalle ikioman biljardipöydän, joka toimitetaan Hepolan koululle toivottavasti yhtä aktiiviseen käyttöön, mitä tämä luokka käytti Ukan isoa kivipöytää leirikoulunsa aikana.

Tukikohasta seuraavia leirikoulukkaita odottelemisiin tähän.

Elokuun lopun hajatietoja.

Aurinko paistaa ehtoolla vielä iltayhdeksään. Mutta ei se liioin enää lämmitä, vaan tuulituulonen vie selkävoiton. Tämä päivä oli eilistä huomattavasti viileämpi päivälämpötilaltaan.

Selkeä taivas ennustelee taas hallaa tänne. Niinhän tuota ennusti säätieteilijäkin. Kolmisen astetta näyttäisi viilenevän tunnissa juuri nyt vajaasta kymmenestä asteesta. Viime yönä käväisi parin asteen päässä nollarajasta, mutta plussalla..

Olivat kaataneet Sallassa uroskarhun. Toissapäivälle kaato on itäisen poronhoitoalueen listaan merkitty. Jos yhtään on epäviralliseen tietoon luottaminen, on paikka Suoltijoen suunnilla, eli Naruskan lähialuetta. Keppervaara on mainittu karttapaikkana.

Kymmenkunta mottia on vielä halkoja ristironkkelipinossa odottelemassa katoksen alle siirtelyä. Tänä aamuna oli Ukalla takapihalla apulaisia. Ja paljonlaisesti. Polttiaisia. Onneksi iltapäivällä oli tuulisempaa, niin sai homman loppusuoralle. Viimeistä pinoa viedään.

Tänään alkoi Tukikohan isännän ja emännän seitsemäs vuosi, josta toivottavasti tulee yhtä viinaton kuin kuudesta edellisestä. Tupakanpolton lopettamisen jälkeen saneli Ukan edesmennyt kummisetä, että seitsemäs vuosi on siinä hommassa pahin. Ei ollut sen kummempi kuin muutkaan kolmestakymmenestäkahdesta tupakattomasta.

Kummempi homma on, jos joku kantaa näkösälle viinapullon, joka kaikin tuomariäänin tuomitaan Ukan juomatta jääneeksi puteliksi. Sama asenne taitaa olla Mummelillakin.

Tukikohasta öiden pimenemistä levollisina odotellen tähän.

Elokuun hallahistoriaa vuodelta 1980.

Ukka on pidellyt omaa vaatimatonta yksityistä sääasemaansa puolenkymmentä vuotta, joten siltä ajalta on Tukikohan pihapiiristä olemassa säätilastoja lämpötiloineen ja muine tietoineen.

Sattui tuossa silmiin MTV3:n sivuilta tilastotieto elokuun kylmästä mittaustuloksesta Ilmatieteen laitoksen Naruskajärven silloiselta säämittauspisteeltä Naruskajärveltä. Nykyisinhän kyseinen virallinen mittauspiste sijaitsee Naruskan kylässä Siekakönkään sillalta puolisen kilometriä etelän suuntaan päätien varrella.

Lainaus MTV:n sivuilta:

"Kylmin elokuussa mitattu yöpakkaslukema on -10,8 astetta, joka mitattiin Sallan Naruskajärvellä 26. elokuuta 1980."

Tulevaksi yöksi on ennusteltu hallaa niin tänne Naruskalle kuin laajemmallekin alueelle Suomessa. Saatetaanhan sitä miinuksella käydäkin, kun tuntui Rihlaa ruokkiessa iltayhdeksältä kovinkin holotnalta ja selkeältä tuo keli. Lämpötila keikkuu 8,5 astetta plussalla nyt ehtoolla. Käppyrät osoittavat lämpötilan laskevan asteen-pari vauhtia tunnissa, joten saattaa aamuyön tunteina hyvinkin halla kalistella nurkissa.

Tukikohasta mustikat turvallisesti pakastimessa sisätiloissa tähän.

Lintupaistia liikenteessä.

Mummelin mustikkareisuilla joutaa marjapaikkojen välejä liikuskellessa näpsimään kuvatuksia matsäkanalinnuista. Tilanne näyttää niiden osalta ihan hyvältä, eli tämän kesän poikaset ovat kehittyneet ja kasvaneet niin hyvin, että ne jo tässä vaiheessa ovat raavaan linnun kokoisia.

Vesilinnunpyynti alkoi karhunpynnin kanssa samoille päiville, mutta saalistietoja kummastakaan ei Ukan korviin toistaiseksi ole kuulunut, vaikka kuulosalla ollaankin. Karhulista myös netissä näyttää ainakin tämän aamun tilanteen mukaan typötyhjältä, mutta eiköhän se pää siitä aukene...

Tukikohasta syyskuun kymmenettä  ja pyytömiestä ootellessa tähän.

Kolme päivää kairassa.

Kemiläiset tulivat merenpinnan tasalta muutamaksi päiväksi pariinsataan metriin. Sehän on Tukikohdan korkeus merenpinnasta, tarkasti ottaen 212 metriä. Karhutunturiin tämä samainen poppoo kiipesi myös. Siellä hengitettiin Lapin ohutta tunturi-ilmaa korkeuskäyrällä, joka sijaitsee metrimäärässä 520.

Katin luokka Kemin Hepolan koulusta vietti vanhempiensa kanssa monipuolisen leirikoulusession, josta tekemistä ei puuttunut. Oli kisaa jos jonkinlaista. Biljardisali oli ahkerassa käytössä. Ulkonuotiolla sai joka ilta paistella muurinpohjalättyjä. Onkikisa käytiin pitämässä Purkajärvellä. Tukikohan pihapiiri osoittautui erinomaiseksi petankkikisapaikaksi, onhan kenttää 2,5 hehtaaria.

Kolme yötä karkasi vauhdilla. Kuusamon kautta nämä iloiset leirikoulukkaat ja heidän vanhempansa palasivat Kuusamon suurpetokeskuksen karhut nähtyään takaisin Kemiin.

Toivottavasti akut lataantuivat pitkään talveen.

Häivähdyksen saivat matkalaiset Naruskan ruskasta Karhutunturissa, vaikka onkin vielä elokuu. Kovin kehuivat hyväksi ja helppokulkuiseksi myös reittiä kodalle ja siitä eteenkinpäin. Ahtaan paikan kammo loppuu Karhutunturiin kiivetessä jo puolessa välissä nousua, kun maailma alkaa avartumaan, kuten kuvista huomaatte.

Tukikohta sai hyvän harjoitussession tällä ryhmällä isompia syksyn ryhmiä odotellessa. Helsingissä jo hätäisimmät pakkaavat tavaroitaan syyskuun kolmiviikkoisjaksolle.

Tukikohasta hengähtämisiin tähän.

Karhunpyynti 2013.

Karhunpyynti on käynnistynyt. Pohjoisen Sallan alue on tunnettua karhualuetta. Salaisuushan ei ole, että Venäjän puolella karhulla on tällä kohtaa sen kaipaamaa erämaata, mutta hintsusti evästä. Tai ainakin on niin, että Suomen puolella on poroja, jotka puuttuvat itänaapurista näiltä kohdin tyystin. Hirvikannatkaan eivät Venäjällä ole läheskään yhtä tiheät, mitä Suomessa.

Karhulla, kuten muillakin pedoilla, on tavallisen hyvät kompassit aina mukana. Ruokamaan ilmansuunta on tiedossa, se on länsi. Sulattelupaikka löytyy idästä, jonne voi massu täynnä palata, kun haluaa rauhallisen ympäristön.

Täytyy toivoa, että haavakkokarhuilta vältyttäisiin. Aika kiusallista oli viime vuoden syksyllä, kun oli epävarmaa, oliko omalla tontilla vieraillut karhu haavakkokarhu, vai oliko sen nahka ehjä. Asia ei saanut lopullista ratkaisuaan, kun tämä kontio ilmeisesti pääsi pakoon tuonne naapurimaahan. Enimmät arviot olivat sen suuntaisia, että karhu olisi ollut haavoittumaton. Vallassaan.

Tuossa alla on linkki sinne, missä suunnilleen reaaliajassa pitäisi olla tiedot kaadetuista karhuista: Karhunkaadot 2013

Metsästäjille metsästysonnea ja taitoa, jota karhunpyynnissä tarvitaan. Kontio ei nimittäin henkikullastaan ihan vapaaehtoisesti ole luopumassa, vaan on eläimistä ovelimmasta päästä.

Tukikohasta pyssynpauketta kuuntelemisiin tähän.

Poika tullu issääsä...

Pienestä asti oon koittanu poikaa neuvoon alakamaan suamamieheks. Pyyntimiehiä on täsä pahasa maalimasa aina vonkumasa.

Sitä niittää, mitä kylyvää. Poika kerräilee kalat jojesta, jos syömäsellasta tarttee. Käväs viikonloppuna vielä Ivalojovela pokkaamasa parin kilon taimenen, rapiat päälle puolmetrii...

Tukikohasta tähä.

Kuka taitais sajetanssin?

Salakavalasti on kesä menny niin, että vettä on tullu taivaalta hintsunlaisesti. Onhan noita pikku sajekuuroja tullu sillon ja tällön, eikä sitä ole tullu aatelleeks ollenkaan, että kuivuutta kärsittäis. Mutta nin se vaan taitaa olla. Ja onkin.

On siitä kalamiehet haastellu jo jonkun aikaa. Ja kuulee sen tästä Tukikohan pihasta. Tai paremmin sannoin ei kuule. Nimittäin kosken, Kuutsin kohinaa. Eihän se voi kohista, kun vettä on nivvähän.

Siekan kivistä sen paraiten näkkee ne, jotka on joskus sillalla päässeet käymään. Sammaleet näkkyy kohta koko kosken levveyveltä. Tuostahan hyppää jo yli huonompiki.

Ilimankos niitä sienijäkkän ei jaksa nousta. Kuivaa se on. Onneks ei vielä ole vesiossuuskunnan vesi loppunu.

Tännään on satanu viitisen milliä, mutta se on enempi kuuroluonteista. Laitelkaapa tanssit nyppystyyn, että saatais maakuntasaje.

Tukikohasta sajetanssimisiin tähän.

Puukattilalle pikkuveli.

Siirtelimme tänään joutessamme Arimaxin öljykattilan takapihan kenturalta puuliiterin kautta asemiin Högforsin puukattilan viereen. Siirto sujui ennakkosuunnitelmien mukaisesti, kun miesvoimasta suurimman osan korvasi Linko-Jarkon nelivetopäkätti.

Pienet mietiskelyt ja rakennustoimenpiteet etukäteen kummasti helpottivat lopullista siirtoa, eikä yhtään varvasta tai sormea litistynyt operaatiossa.

Öljysäiliöt kun saadaan talven aikana siirreltyä asemiinsa puuvajan pikku varastokopperoon, josta kylmäsavupönttö saa nyt väistyä, niin ensi vuoden Valpurina saattaa Tukikohan piipusta pössähtää taivaalle öljysauhut. Ei vakituisesti, mutta silloin ja varsinkin tällöin. Ei tarvitte aina Linko-Jarkkoa talakkarin hommila vaivailla.

Tukikohasta kirjettä öljysheikille sanelemisiin tähän.

Ukalle hopeaa kuseksimiskilpailussa.

Nyt näyttää näinä kilpailujen luvattuina aikoina, että Ukka ei pärjää nykykunnossaan kuseksimiskisassa nuorempien kanssa. Ainakaan, jos se nuorempi sattuu olemaan hirvas. Ja poro.

Tuo tumma porotus on merkkaillut tätä kahden ja puolen hehtaarin tonttia siihen malliin omalla kiimakusellaan, että Ukan hiukan vajaakuntoinen rakko ei tuota läheskään yhtä aromikasta ainetta. Eikä ilmeisesti sellaisia määriä, kuin tämä shamaanihirvas. Ja sillä näyttää tuo suvunjatkamiskalustopuoli olevan myös paljon komeammassa kunnossa, mitä Ukalla konsaan.

Mitähän helevetin jippoja sitä alakais tuommoiselle kuseksijalle keksimään. Se on ottanut ikiomakseen alumiinipeltikatoksesta sen osan, jossa ei vielä ole halkoja asumisen esteenä. Ja poronkusi alkaa haiskahtelemaan kartanolla siihen malliin joka puolella, että huikkoo jo hiukan.

Tässon nuorna miesnä nähty jonniin verran kissansalavuuoperaatioita. Tälle hirvaalle taitaa olla vuorossa kohta sama temppu kuin Täplälle, jonka kuseksiminen ei härkänä aiheuta Tukikohan tontilla juurikaan hajuhaittoja. Enempi hommeleita aiheuttelee poronpaska, jonka kuiten kestää, kun saa pidellä kotikartanolla vapaana kesyä mukavaa omaa porotusta. Silloin, kun se kotona on.

Vielä ei härkää vaihdeta hirvaaseen. Omistajastakaan tälle kuseksijalle ei ole tietookaan.

Hirvaalle jippoja kehittelemisiin Tukikohasta tähän.

Ei hääppöinen sienikesä Naruskalla.

Näyttäisi hiukkasen siltä, että viimevuotinen kehno sienisato saa toisen samanlaisen perään, elleivät kelit muuksi muutu. Meitin Mummelilla on vankka käsityksensä siitä, että Naruskan kesä on ollut liian kuivaa sorttia, jotta tatit ja sienet olisivat kunnolla näyttäytyneet poimijoille.

Karvarouskuja on jonkun verran löytynyt, mutta niiden satokausi jäi hiukkasen lyhyeksi. Jos uusia karvalaukkuja ei synny, niin entiset ovat menneet reippaasti ohi.

Tälle iltaa Tukikohan akkain sieniretki suuntautui jokivarteen. Haperoita löytyi sen verran, että niitä paistettiin pannulla kevyeksi iltapalaksi täysi valurautapannullinen niin, että saatiin tuoreelle TuplastiKursulaiselle suolalla maustettuja paistettuja makupaloja. Jovain ne olivat harossin makuisia.

Haaparouskuja, hyväkuntoisia sellaisia, kerääntyi sienikoriin kattilallinen keitettäväksi. Hyvän ajankohtaisen valokuvankin Mummeli näppäsi yhdestä haaparouskusta ennen koppaan nakkaamista.

Ensi yö näyttää olevan nyt alkuillasta selkeänlainen. Sehän tietää hyvää tähtitaivaalle tiirailijoille. Kuitenkin ollaan taas tilastollisesti samassa kolmannessatoista päivässä, joka kesäkuussa ja heinäkuussa näytti Naruskalla kevyet kuurat maassa pakkasen merkiksi. Näinköhän sama toteutuu elokuunkin kolmastoista.

Sepä pakkasen nyt sattuessa olisikin koko vuosi mennyt niin kohdalleen, että kaikille vuoden kuukausille riittelisi miinuskelejä. Ei pääse kylmän kylän maine unhoittumaan.

Tukikohasta välihousuvaraston sijaintia muistellen tähän.

Ukan uusi sääskentappokone.

Ei sitä kannatte mitään raitteja ja muita myrkkylöitä huoneisiin suitsuttaa, kun on kartanolla luonnonmukastakin menetelmää tarjolla. Ukka koulutti tuoreen pääskysen napsimaan kärpäset sun muut sääsket ja polttijaiset, niin ei itte tartte niitä akasta läpsiä. Pulu ei meinannu oppia, että naruskakeilaset on sitte rauhotettu, mutta kässäs se sen, ku Ukka hiukkasen puhutteli.

Pikkusen oli onkelmia saaha tipitii oppiin sisäsiistiks, mutta sit me sovittiin, että jätetään sille veskin ovi auki, nin se voi hurauttaa pöntön kautti ylilennon sillon kun kakittaa. Kaik on mänt nappiin.

Tipitiille tarttis keksijä lennokas nimi. Ehkä se näkkyy Ukalle ens yönä unesa. Ei meinaan korvisa inise nin saa rauhasa vejellä enneunia..

Tukikohasta tähä.

Son syssyä...

Taas syssy saa. Siitäkin sen tietää, että Tukikohan työväenluokan edustaja on vaihtamassa ryppysiä kesäpaitojaan silittämällä siisteihin. Ja muutenkin pittää ittiään ehostaa tyylikurssien mukkaisesti. Nooh, ennää kymmenkunta vuotta.

Ai nin, piti puhua syssyn merkkilöistä. Sumu aamusella on varma merkki siitä, että syssyks kääntyy. Sepä oli tämä Klaaranpäivän aamu, jollon aamuviijeltä Ukan tempastessa nahat silimien päältä, oli pihasa melekeen hernerokkasumu. Vielä lauleli joku lintupien pihapuussa, mutta hiukka oli alavirreinen sävy.

Ruskanlehti ei vielä ole maahan ehtiny, eikä isommin muuttunu ees vihrestä mihinkään, mutta sekin on tieten eesä. Rentun ruusut lennättää pumpulipallojaan, siitä se alakaa.

Läntisemmäsä vai keskisemmäsä Lapisa käväs viikonloppuna joku yönseutu jo miinuksella. Ei onneks vielä Naruskalla, vaikkei täälä hellettäkään taija tarvita ootella. Yölämmöt nelisen astetta ja päivät keikkuu viijessätoista.

Alakaa kiriviikko pihatöijen kans. Ja sisähommien. Leirikoululaista pukkaa, Kati tuo tokkasa tänne viikko tästä.

Tukikohasta tähä.

Polttiainen esittelyssä.

Naruskalla ei tälle kesälle oli liikaa tarvinnut sääskien kanssa temuta. Eikä paarmojen. Eikä edes kärpästen. Aivan poikkeuksellisen vähän tai ei ollenkaan on ollut näihin päiviin asti mitään verenimijöitä.

Tänään ulkohommissa Tukikohan kenturoilla huomattiin, että ystävämme polttiaiset ovat saapuneet. Etuajassa.

Kasperi näppäsi kävivarrellaan verta imeskelemässä olleesta polttiaisesta lähikuvan. Sen perusteella voisi sanoa, että kaunis eläin. Miten hemmetissä joku on pystynyt värittämään noin pienen elukan noin kirjavaksi. Ei siitä norminäöllä juurikaan käsitystä saa, mutta digikameran tallentama kuva näyttää sen, että rumempiakin luontokappaleita luonnosta löytyy. Jos kohta kauniimpiakin.

Lieneekö Ukan pesueen sukuvika, mutta kaikkien nahkaan tämä polttiainen kun kärsänsä tuuppaa, niin kutina on hemmetinmoinen. Kovaa kamaa sen myrkyt on oltava.

Hydrokortisonivoide auttaa, jos polttiaiset pääsevät useampaan paikkaan pistämään. Tukikohan makuuhuoneen ikkunan paikalla oleva sääskiverkko taitaa saada lisäkankaan, koska normisääskiverkosta polttiainen lentää läpi heittämällä. Pirullinen yövieras se makuuhuoneessa on, vaikka joku vanha viisas nainen aikanaan sanoi, että pääasia on se, että edes joku pistää...

Jos iholla vain tuntuu kutinaa, eikä mitään näy, niin purija saattaa olla polttiainen. Kuva kertokoon loput.

Tukikohasta suurennuslasia etsimisiin tähän.

Poikamme maailmalla Ivalojoella

Kasperi ja Hirvi-Harri eivät kalastukseen ihan äkkiä kyllästy. Syykin on selvähkö, koska nämä poijjaat eivät pelkkiä pyytömiehiä ole, vaan ilimieläviä saamamiehiä.

Tässä kolme suoritusta Ivalojoelta Tuntsan reissun jälkeen. Niissä kaikissa on omat jännityksensä siitä, kumpi vie erävoiton, kala vai kalamies. Huomiota kannattaa kiinnittää rauhallisiin otteisiin, vaikka siiman päässä selkeästi kaloilla on virtaa vaikka muille jakaa. Käsihavikset kannattaa pidellä kunnossa, että jaksaa yhdellä kädellä pidellä vapaa, jota kalaa vääntää luokille tauotta. Ei nuissa tilanteissa varmaankaan pelkoa nukahtamisesta ole.

Kasperin tulitikkuaskin kokoinen kamera tallentaa tapahtumia mielenkiintoisesta kuvakulmasta perholiiviin kiinnitettynä.

56 senttinen taimen

72 senttinen taimen

Harrin 72 senttinen taimen


Tukikohasta dokumenteista myös nautiskelemisiin tähän.

Miten tohon halakoo ajat???

Meinasin tännään alottella hyötyliikunnallisen session. Metrinmittasta reenipalikkaa ja halakokottarit on kartanolla valamiina. Laiton aamupäivästä työhaalarit pykälään, tankkasin pari litraa enerkiajuomaa kitusiin ja otin alakulämmittelyks sisällä sata etunojapunnerrusta ja puolensataa jalakakyykkyä rautapata kynsisä.

Leppasin enerkiata pullollaan pikkuhiesä takapihalle. Latasin eka kuormaan halakoja kärriin, vajavan kuution. Ja eikun kohti halakokatosta, täyttä etteen.

Jumankauta ku säikähin, kun halakokatosta juoksuvauhtia lähestyisä poukkas halakopinon vierestä issoimmasta päästä oleva karvasarvinen hirvas. Ei mikkään takkukarvanen, vaan siliä ja musta kuin murjaani. Ei ainakaan Täplän sukuva. Ja vihasen olonen oli tämä. Perustamasa varmaan ittelleen haaremia hyvvään katospaikkaan.

Siinä myö seistiin vastakkain, kun vetelin liinat kiinne hirvaan kuopiessa lähtökuoppia. Aina, kun pukkasin malliks kottaria etteenpäin kohti katosta, niin sieraimet pullollaan kuopas maata ja otti puskuasennon. Puoltuntia toljotimme toisiamme. Sitten jätin luontokappaleen rauhaan. Ja lopetin halakohommat tältä päivältä. Kanttura jäi roukumaan perrääni. Voittoroukunaa. Ehtoolla makkoili revviirillään kaikesa rauhasa.

Tukikohasta huomista ottelua suunnittelemisiin tähän.

Kolomen päivän kierros.

Mitä net jotkut höpäjää, että myö ollaan kaukana täällä Naruskalla. Ukka lähti toissapäivänä aamusella kaheksan paikkeilla liikenteeseen valakosella ohjuksella anoppi kartturina. Hurhautimma Posion kautti Ouluun ja nelosta tekopitäjään Petäjäveelle, mihin laskeuvuimma ehtoolla ennen yheksää. Poikkeiltiin jokatoisella huoltamolla kahveella ja jalottelemasa. Ja nukkuin kaheksan tunnin yöunet.

Ukka kerkes eilisen päivän aikana leikkuuttaa tukkasa, käyvä jyväskyläläisen lekurisetän luona uusimasa viakrareseptit, hakija velimiehen ja sen eukon keittoastiat Muuramesta, kulukee tietokonehärpäkekaupoisa, parisa autoliikkeesä, päivittää anopin tietokonneen, kerätä ämpärillisen karviaisia ja puolsankkoo vatui, ostaa ameriikarautaan öljynputsarin, syyvä puhvetissa pitsaa, käyvä kolomella kirppiksellä, korjata anopin jääkaapin jähytysveentukokset. Ja nukkuva kaheksantunnin yöunet.

Tälle aamuva lähin kaheksaks Jyväskyllään kahtoon yhtä nelivetopirssiä, ajon Kärsämäjelle KoivuHeikin ja sen eukon luokse parikstuntia raataamaan, söin mahan täyteen kaalikärryleitä Kaakkurin tepoililla, ostin tietokonehärpäkeitä ja synttärilahjuksia tunnin verta verkkokaupasa, ajon Kuusamon litliin ostaan neljä purkkija suolakallaa ja sitte hurautin kotio saunomaan.

Eikä siinä tuhissu noukka yhtään.

Jos ois ollu asiaa pääkaupunkiin, nin sielä olis hyvi ehtiny pyörähtään eilisen päivän aikana. Ei ollu nyt.

Suomi on sevverran lyhkänen maa ja tiet hyväsä kunnosa, että kesäkelisä ei normiautokuski tartte päästäpäähän kuin kymmenen tuntija. Talavella tunnin lissää.

Ei oo Naruska mistään kaukana, eikä mikkään paikka Suomesa ole Naruskalta kaukana.

Tukikohasta tähä.

Pääskyset valloittivat räsymatonpätkän.

Loputkin pääskysenpoijjaat ovat ilmeisen lentokykyisiksi tulleet, koska niiden pesärakennelma räystään alla kutvottaa tyhjänä. Tämän päivän ne ovat olleet vielä tokassa muutaman räsymaton kappaleen päällä porraspielessä, missä ne edelleen ovat vanhempiensa ruokittavina.

Vasarapääskynen taitaa olla jo niin isoksi päässyt, että se lentelee evästä omin päin ilmojen teillä.

Tukikohasta paljailla lattioilla kuljeksimisiin tähän.

Tukikohdan ikäinen asiakkuus.

Tulipa tuossa muutaman tänne Naruskalle marjareissulle tulleen pariskunnan kanssa puheeksi, kuinka monennetta kertaa he ovat Retkeilymajan asiakkaina. Ukan arvaus meni hiukkasen pieleen alakanttiin, vaikka tiedossa onkin, että kovin kovin monta vuotta he täällä ovat visiteeranneet.

Oikea vastaus tuli vierailijoiden isäntäväen puolelta: 17 kertaa peräkkäisinä vuosina. Eli sieltä lähtien, kun Mummeli ja Ukka asettuivat asemiin Naruskan koulukiinteistölle vuonna 1997. Tai se saattoi olla vuotta aikaisemminkin, eli 1996.

Naruskan hilloja ja muita marjoja Ukka tietää näiden Taivassalosta kotoisin olevista vieraiden kuljettaneen Naruskan, Värriön ja Tuntsan jängiltä niin paljon, että niitä määriä mittaillaan varmaankin sadoissa, ellei tuhansissakin kiloissa. Tällä kertaa heidän kokoonpanonsa on kaksi henkeä, mutta enimmillään heitä on ollut majoittuneena Tukikohdan pikkuluokassa lähes kymmenenkin.

Mukava oli tälle marjastajapariskunnalle tarjota iltapalaksi Tukikohdan ulkotulipaikalla koivutulilla paistettuja muurikkalettuja. Saunan päälle. Ja pikku ajorupeaman päälle. Uni varmasti maistuu, kun päivän ovat paahtaneet etelästä tänne Lapin helteeseen.

Joku on siis ehtinyt poiketa talossa kohta parikymmentä vuotta. Aika monta marjansyöjää ja muuta luontoharrastajaa taitaa olla vielä sellaisia, joilla ei ole kasassa ensimmäistäkään käyntiä...

Tämä pariskunta ilmoitti reippaasti Ukalle, ettei kesä tunnu kesältä, ellei Naruskalle pääse käymään. Se on palautetta parhaasta päästä.

Johan nuita joutaa muurinpohjalättyjä kesäillassa ja millonka vaan muulloinkin paistelemaan, jos syöjiä piisaa.

Tukikohasta pikareissua etelän suuntaan suunnittelemisiin tähän. Anopinpalautuskeikkaa. Mustikoineen.

Naruskajärven kahdeksankiloinen.

Kirjoittelin joku päivä sitten Naruskajärvestä saadusta isosta taimenesta. Jos joku ei ole lukenut tarinaa lähemmin vielä, niin tuosta lähtee: Taimenen tarina.

Komea kala näyttää olevan, eli ei enää pelkkä huhu.

Tukikohta onnittelee!

Rokulipäivä...

Olis kait sitä jatkanu peräluokan väliseinätyömaata eilisen jäläkiin pyhäaamuna, mutta ei kehannu mennä siirteleen pääskysen poikaa, joka oli siirtäny ittensä ensimmäisenä viijestä pojasta pesän ulukopuolelle takapihan kaivonkannelle. Ja tieten ainuan tarvittavan työkalun päälle. Laillinen este.

Tukikohasta lepopäivää viettäen tähän.

On jäätelö helteellä hyvvää...

Elokuun alku hellii Naruskaa helteellä. Keminmaan poppoo kyllästyi sikäläisiin sääskiolosuhteisiin ja tuli teltankuivattelureissulle Naruskalle. Sillä varjolla saatiin pihalle "lasten uima-allas".

Kuten kuvista huomaatte, on aikuisempikin väki löytänyt pihamaalta uimapaikan.

Tänään iltapäivällä oli hellelukemat mittarissa. Mummeli ja Kati keikistelivät mustissa uimapuvuissaan pihamaalla kilpailumielessä siitä, kenen ahteri on alimmaksi laskeutunut. Kisa tallentui kuviksikin, mutta toistaiseksi sensuuri iski tähän aineistoon.

Luvallisia kuvia toki Ukalle lähetettiin. Loimu jaeskeli muille ja itselleen muutamaan otteeseen jäätelöä. Kuuma meille tulikin kaikille, kun kävimme kokeilemassa halakokatoksen uutta peltikattoa. Jäätelö ja uiminen on näillä keleillä ykköstä.

Tukikohasta seuraavaa hellepäivää odottelemisiin tähän.

Naruskalla liikkuu kalahuhu.

Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Naruskajärvestä on saatu iso kala. Taimen. Ukan tiedossa oleva toistaiseksi suurin Naruskalta uistimella saatu taimen on kuusikiloinen. Sen saamisesta Naruskajoesta on kulunut jo muutamakin suvi, ainakin toistakymmentä vuotta. Sehän oli se basisti Asikaisen saama möllykkä, joka valokuvassa koristaa Ukan Tukikohdan ilmoitustaulua vieläkin.

Nyt huhutaan kahdeksankiloisesta. Sen olisi liittänyt saalisluetteloonsa huhun mukaan naisimmeinen. Se ei niin kovin erikoiselta kuulosta, koska sokeakin kana joskus jyvän löytää, sanoo sana. Naisilla on ihmeellistä tuuria noissa pyytöhommissa. Tästä kahdeksankiloisestakin liikkuu tieto sellainen, että se olisi vetänyt virvelistä kaiken siiman, joka kuuleman mukaan oli katkennut ja pedon oli luultu menneen menojaan. Siima oli kuitenkin jonkun ajan päästä löytynyt veden pinnalta kellumasta. Siihen tarttuminen oli kertonut kalastajalle, että saalis on edelleen koukuissa kiinni.

Tarina ei kerro, miten taimen on lopulta päätynyt paistinpannulle, mutta niin huhutaan. Ja totena.

Ukka laittaa tähän basisti Asikaisen saaman taimenen kuvan opiksi ja ojennukseksi niille, jotka eivät usko Naruskan isoihin kaloihin. On niitä ollut. Ja niitä on siellä kasvamassa ja isoiksi kasvaneina, kunhan saantimies tai saantitäti paikalle sattuu. Ennätys saattaa olla nyt kahdeksan kiloa. Tarkennetaan, jos lisätietoa saadaan.

Tukikohasta lisää kalajuttuja oottelemisiin tähän.