lauantai 30. marraskuuta 2013

Heleppo nimpparivile.

Uuukallapa oon nimpaaarit, uuuukallapas on niimmpppaarit...

Nimpparin kunniaks käytin ennätyksellisen lyhven ajan ruuanlaittoon. Ittekkin eppäilin, mahtaako sitä kolomesa minuutisa keritä juhlavan päivällisen valamistelut hyvin tekeen, mutta ihan hyvin näytti käyvän.

Ostin juhlia varten eilissäpänä viljaporsaasta revityn sisävilleen. Voitelin pitkämmallisen vuokan semmosella keltasella juoksevalla paistorasvalla. Otin pakkasesta jonku virman pussittamat pakastekermapotut. Tärhäytin potut villeen laijoille. Sitten lirutin villeen pintaan varovasti soijakastiketta semmosen tietyn mitallisen. Sitten ripottelin pinnalle semmosta yrttisekotusta semmosesta isosta purkista. Siinon rosmariinija ja sentapasija mömmöjä. Viimeseksi holovasin juhlan kunniaks vuokaan purkillisen semmosta tavan vispikermaa.

Laiton sen sitten uuniin sattaanseittemäänkymmeneenviiteen. Varttiavaille kolome kullaitoin, nin puolviijeltä aloimma Mummelin kans syömmään.

Mummeli luuli, että koko päivä meni nihhienon evvään tekhoon, mutta tunnustin sille heti, että kolomen minnuutin juttu. Sillai jää aikaa muunlaiselle harrastuksenomaselle puuhastelulle.

Syönnin pääle ei pelota muu kun jos tämmönen juhlaruoka alakaa närästään. Semmonen peleko tuli jo kuvvilikas siihe evvääseen ennen murreen lihan ja pottujen lappamista lautaselle.

Loppuu se marraskuu näinki. Ja Anteron nimpparijuhlat tuli vieteltyä perhepiirisä.

Lueskelimmuute eilissä ehtoolla juttuva nuista uusista nimistä, joita vanhemmat nykyään lapsilleen antelee. Kovin tavalliselta kuulostaa Antero kaikemmaaliman Raparperien ja Pommiinojen sejasa. Ukka taitaa hakija tulevaan kalenterriin ittelleen kokonaan uuven nimen. Tuo Kari Antero on nin vanahanaikanen. Pitkänpuoleisen miettimisen jäläkiin Ukan uus nimi vois ihan yllättäin olla UKKA.

Tukikohasta vielä miettimisiin tähän.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Lämpötilavuoristorataa mennään.

Mukavasti vaihtelevat kelit vuorokauden sisällä. Eilisen iltapäivän ja illan ajan puhalteli puuskittaineen pohjatuuli niin, ettei tuulimittari meinannut matkassa kestää. Lämpötila käväisi nollan pinnassa.

Marraskuun toiseksi viimeisenä aamuna herättiin lähes parinkymmenen asteen pakkaseen. Ilmatieteellisen notkossa näyttää käyneenkin parissakympissä, Ukan asemalla -17 astetta. Tuulenvirettä on vieläkin, mutta ei enää onneksi eiliseen malliin.

Mummeli on ollut hiukan rauhaton sen pyrstötähden takia. Kuuhullu kun on. Ja tähtikahelikin. Tai siis kiinnostunut taivaankappaleista. Täällä olisi nyt selkeä keli, joten sää ei olisi este taivaalle näkemisessä. Hieman ristiriitaisia ovat aamu-uutisten tiedot, miten pyrstötähti on koossa kestänyt.

No, me tarkkaillaan taivaanrantoja matkalla kohta Rovaniemelle. Aamuhämärä Tukikohdan kameran kautta näyttää tältä.


Tukikohasta puuta pesään ennen lähtöä tähän.

torstai 28. marraskuuta 2013

Linko-Jarkko pimiäpuuhissa.

Naapurin Linko-Jarkko painaa hommia näimmä kolomessa vuorossa. Tälle aamuva alako lingon kojikas jytinä jo puolkuuven maissa. Tätä vauhtia jos linkomies joutuu Tukikohan kartanolla lumia lennättelemään, nin kohta heikompaa alakaa huippaamaan.

Net alakas olleen pihapuut postikorttikunnosa, mutta lupas pohjosenpuolelta sevverran vinkkaa tälle päivää, että saattaa enimpiä ravistella maahan päin.

Nyt tarttee alakaa harkitteen halakokatoksen lumien puottelemista Linko-Jarkon siirreltäväks johonkin muualle. Sinne ei varmaankaan konheella taija päästä, vai pitäskö tuota kysästä saisko rakennettuva ajosillan. Ohan mulla hyvä kola, mutta tarttis sinne varteen olla riuska mies. Niitei ole vähhään aikaan Tukikohasa näkyny.


Linko-Jarkko ja tikka on tämän perän pimiähämäräkulukijat. Niistei paljoo valokuvviin saa pikkukameralla tarttumaan.

Tukikohasta tuulimittaria päivystelemisiin tähän. Ja lumimittarija, väliaikatietona 51 ja net on senttejä.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Umpihankihiihtolumet alakaa olemaan...

Niukasti myöhästyin tälle aamuva. Olin justiinsa nouseskelemasa petiltä puolikuuven kantturoisa ja aatoksena tietty lähtee kolailemmaan pihhaa, kun koko yönseuvun tuprutteli lunta niimmaan perusteellisesti.

Ehin jo laittaan toiseen jalakaan sukan ja toista jonkun aikaa ettimään, ku ihan yllättäin kuulu jytinää ja alako näkkyyn valoja. Linko-Jarkko pertana oli kans laittannu kellot soittaan ja tieten linkoomaan piti hyökätä ennen museolle töihin painumista.

No ei voi ainakaa kukkaan syyttää, ettenkö olis yrittänny hyötyliikuntova. Nyt ei saanu, ku harjata yölliset keveet lumet portailta, kun ei se Jarkko sillä konneellaan pääse niitä vetasemmaan.

Tosipuhheessa kävin sitte ennen seittemää liikuntasession, ku huomasin, ettei tuulimittari ilimeisesti pyöri. Olit lumet tukkinneet sen nin, ettei varmana olis lähtenyt pyöriin, vaikka aamusella olikin ihan tyyni keli. Kopistelin sen puhtaaks ja hyvvää teki yönkankeile jäsenille kiivetä tikkaita ja kahloo puolemmetrin kattolumissa mittaritolopalle ja takas. Ja ihan vakkaasti puttoomatta.

Kävin palatessa ottalampulla tarkistamasa, mitä näyttelee lumimittarikorkeushyppyteline. Siellon lahjomaton lukema neljäkytäviis senttijä, eli alakaa olleen mettikanoille kieppilunta. Ja umpihankihihtoon umpihankee. Ja konekelekoillekki jo alle muutakin ku kannikkoo.


Tarkon jos kahtoo tästä makkuuhuneen akkunasta otettuva pikkukamerakuvvaa, niivvoi päätellä, ettei Ukka puhu pehmosija. Meillon tätä kohta myyvä asti.

Tukikohasta liiterintäyttövä suunnittelemisiin tähä.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kallelan rantakuvia Kaisanpäivältä 2013.

Mummeli käväisi Kallelassa pikareissun eilissäpäivänä. Ei ollut "Kaisankaljamia" Naruskalla, vaan hyvä ajokeli pikkupakkasessa. Ja talon paras auto. Ukan.

Syväsköngäs Kallelan saunarannassa näytti eilen tältä. Tänäänhän se taas näyttää eriltä. Ja huomenna.



Tukikohasta kaamosryntäystä odottelemisiin tähän.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tikka hämäräpuuhissa.

Lintumaailman edustajilla on näinä lyhyen päivänvalon aikoina aloitettava aamupala jo ajoissa, että muutaman tunnin aikana ehtii syömään sen lisäksi lounaan, päivällisen ja iltapalan.

Tikka hoitelee aamuvarhaisella paitsi evään itselleen, myös herätyksen talon asukkaille. Kun se hakkaa hikkaa, niin se ei hae tikkalikkaa, vaan jystää vahvalla nokallaan rasvapötkylää. Aamiaisäänet johtuvat mukavasti talon rakenteita pitkin makuuhuoneen seinän kautta hyvällä rytmillä aamupetille, joten käkikelloa ei tarvita. Tikkakello herättää.


Ukan sisäinen kello tosin on jo muutaman vuoden herättänyt verenpainelääkepurkille aamuviiden kantturoissa, joten tikka ei liioin unta häiritse. Mummeli vuorostaan on niin aamu-uninen, että ei kevyisiin jystämisiin vaivaudu heräilemään. Ainakaan tikan.

Tukikohasta pikkukameran hämäräasetuksiin perehtymisiin tähän.

Kaamosta kattomaan hopi hopi...

Nuorgam vetaisi jo verhot kiinni kaamoksen merkiksi. Lyhyenläntänä valoisa aika näinä päivinä on myös satakunta kilometriä Napapiirin pohjospuolella tässä Tukikohan maisemissa. Pakkokin, kun kuukauven päästä huomenissa pitäis olla jo kukonaskelta pitempänä päivä, kuten sanassa sanotaan.

Lopettelivat nuot Kallelan hirvimiehet pyyntisä ja poistuivat kotio peräkärryt lupahirvetystä täynnänsä. Nyt olis varauskirjasa taas tyhjä rakonen.

Niimpä on taas perinteisen kaamoshalavennuksen aika majotushinnoisa, kun ei siellä Syväskönkään rannalla voi pirttiä kylymilleen jättää.

Mummeli arpo Kallelan viikkovuokraks tulevan helemikuun loppuun asti parisattaa rahayksikkövä. Jos joku arvelee pelekääväsä pimmeetä, nin lyhyemmän kokkeilun voi kävästä tekemäsä kolomenkymmenenviijen rahnayksikön vuorokaustaksalla. Tarjoushintapolitiikka on semmosella pikku poikkeuksella, että tarttis olla omia petivaattehia. Jos niitä käyttelee talon kaapista, tarttis ynnätä vitonen lissää päätä päälle.

Täällon kohta kolokytäviis senttiä puhasta uutta lunta. Järvet on pilikkikunnosa ja saaphan nuita jokisuvantojaki jo käyvä kokkeilemasa, mutta takkuuta ei niistä Ukka vielä anna.

Posti-Jussi pitelee väylää auki Kallelan pihhaan, joten sinne pääsee ihan normipirssillä. Ja jos ei meinaa päästä, nin Ukka lainaa nelivetua.




Tälle vuojelle ei Kallelan ranta ole tämmösessä kunnosa kuin viimevuojen syksyllä. Sillon oli tulipalopakkaset, joita ei tälle syksylle vielä ole nähty. Kuitenki talavi muokkaa rantaa joka päivälle erinäköseks.


Saattaa siellä rannoila törmätä vaikka joulutonttuun tai Karhutunturin omaan Joulupukkiin, joten kilttinä pittää siellä varsinki näin joulua ootellessa olla...

Polttopuita on sielä takkatulija ja saunaa varten. Ja saa sielä polttaa pihatuliaki. Ja nauttija kaamoksesta.

Tukikohasta varauskirja levällään tähä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kemijärvellekin voi paistaa aurinko.

Kemijärvi on meitin naapuri. Ennen siellä ei ollu muuta merkittävää kuin sellutehas. Se kun lakkas olemasta, nin seuraavaks niitä alako pitämään huuvosa taivaantulet. Tai ei se Ukan mielestä ihan niinkään ole, vaan taivaantulista pijetään julukisuuvessa hemmetimmoista älämölöä, jolla uskotellaan jonkun paikkakunnan nousevan suosta kuin ne jotkut tipitiit tuhkasta.

Kemijärveleäisille ei Ukan tartte niin kovin monesta asiasta katteellinen olla, mutta kauppapalavelut niillä on piirun verran eellä tätä omaa pikkupitäjää. Ei välttämättä laadullisesti, mutta määrällisesti. Osa meitin päivittäistavarakaupoista on parempiakin kuin naapurilla. Ei niitä nimeemään kannatte ruveta, mutta määrättyihin kauppoihin kummassakin pitäjäsä ovi käy meitinkin avvaamana tihiämpään. Paitti saksalaisen kauppaan, joka Sallasta vielä puuttuu. Tarttis varmaan laittaa kirje niille sakupekoille, että täälä saattais olla kaupan paikka, kun nuo itänaapurin asukit hurauttaa Sallasta ohitte Kemijärven Lidliin.

Harvoin tullee naapurista mittään kirjotettuva, enkä tiijä, olisko tätäkään kannattannu ja tullu muuton kirjotettuvakaan, mutta Mummeli näppäs Ukan kehotuksesta Kemijärven pitkänsillan pielestä etelään päin hienon kuvan, jonka Ukka saa simauttaa tänne Tukikohan sivuille. Kuva näpättiin perjantakina, kun oltiin palauttamasa Loimuboita Keminmaan Ilmolaan.


Tukikohasta kansanratiota oottelemisiin tähä. Se on nykysin ainoo tunti, jollon raatiot on Tukikohasa kiini. Mummeli sulukee...



torstai 21. marraskuuta 2013

Pikkupakkanen kuivattaa lukot.

Kuivempi keli on välillä ihan poikaa. Aivan helevetinmoista samplaamista on nuitten auton lukkojen ja luukkujen kanssa. Jos ei muualla, niin naapurimaan tullissa. Siellä kun pitäis saada näitten vesikelien ja pakkasten välissäkin lunkat auki, että löytäisivät edes muutaman patruunan, niin pääsisivät tankkaajaa pidättelemään vaikka muutamaksi tunniksi.

Viimeksi ei suostunut aukiamaan Lexuksen peräpaksin luukku. Vaikkon niin hieno ja kallis pirssi, niin luukku pysytteli kiinni. Onneksi Ukka osaa sen verran venättää, että solttupoika tuli ihan vakuuttuneeksi, kun Ukka sanoi narkootika nietu ja patruuna ja hirvikivääri tällä kertaa nietu, ja viimeseksi vielä pitkä vedätys normaaaaal, niin jopa poika toivotti huva matka.

Parinkympin pakkasraja ylittyi tälle talvea vissiin ensimmäistä kertaa tälle aamua Ukan mittarilla. Tasaluvusta sain kuvankin, mutta käväisi se jonkun kymmenyksen vielä kylmempänäkin. Naruska ei kylve missään Lapin ennätyspakkasissa nyt, mutta eipä ole niin väliksikään. Kuitenkin tyytyväisiä ollaan jo näihinkin lukemiin, jotka voittavat moneen kertaan räkäkelit.


Aurinkoarmas se painelee hitaasti, mutta varmasti alemmas ja alemmas päivä päivältä. Puoliltapäivin se vielä valaisee Karhutunturia, vaikkei säde enää ylty Tukikohan pihamaalle suoraan räköttämään.


Ja sitten ihan muihin asioihin. Anoppi pelemahti tänä aamuna mitään ennakkoon ilmoittelematta Ukan konttoriin. Sitä en tiedä, mistä kummasta Kerttumummu piilosilta tänne tuli, mutta miljoonaan kertaan tyhjennetystä kamerasta hän hyppäsi hillaämpäreineen keskelle talvea. Näytölle.

Nykyinen vihitty vaimoni ihmetteli asiaa myös, koska kuvat ovat parin vuoden takaiselta hillareissulta, jolta hänkin kirkkain silmin väitti, ettei ole näitä ottamiaan kuvia ennen tätä päivää nähnyt. Jostain kameran ihmeellisestä bittimaailmasta ne nyt syntyivät.

Laitetaan ne tähän muistutukseksi siitä, että talven jälkeen tulee taas kevät ja kesä ja syksy. Ja sitten taas talvi.






Tukikohasta kesämuistoihin vaipumisiin tähän.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Viis vaan ei neljätoista...

Ei pitäis iliman silimälaseja lasten kanssa kauppaan lähtiä. Käväisimmä nimittäin Loimun kanssa Kemijärvellä pikamutkin autohuollossa. Tuli Ukka sielä luvanneeks tyttärenpoijjaalle, että lähetään joutessamme jottain lelukauppaa kattomaan. Ja mentiin kans.

Loimu on tavallisen hyvä poika huomaamaan, mitä laps halvaa. Ja ymmärtää kauko-ohjattavien pääle ja. On nähty jo monta vuotta, että rillaa pitkijjapoikin Kasperin entusilla ja omillaki leluhärveleillä. Ja eikun ote kaupasa helikopteripakettiin.

Ukka katteli kiinanpoijjan tekemätä helikopperoo puketissaan. Niitoli siellä ainaki kymmentä värijä. Mustaan myö sitte päävyttiin.

Loimu piteli aarrettaa sylisä koko palluumatkan Tukikohtaan asti. Ja tiiras lootaan sissään nin, ettei meinannu karamellipussila muistaa käyvä. Ukka enempi jouti siitä napsimaan.

Naruskalle ku tultiin, niin piti alakaa lattailemmaan akkuja ja laitteleen ohjausvermeisiin paristoja, joita ostettiin tieten repullinen pahanpäivänvaroja. Siinä ohjekirjojen luvusa tartti Ukka tieten lasit päähäsä. Ja Loimu ku pyyteli lukeen ohjeet ääneen hälle, kuvvielä on tuo oma lukutaito hittaanlaista, vaikka jo lukkeekin. Viisvee.

Viimone lause ohjeesa oli selekee: EI ALLE NELJÄTOISTAVUOTIJAILLE!

Yrittelin siinä Loimulle sannoo, että laitellaan nää vermeet yheksäks vuojeks vielä komeroon ja otellaan sitte esille, ku alakaa oleen lentolupakirjaikä täys. Mutta se ei Loimuboille passannu, sen näki naamasta.

Ja eikun latausten jäläkiin harjotteleen. Lentokentäks valittiin piljartipöytä. Ja kokkeilut pääle.


Parintunnin reenien jäläkiin poika hallittee konetta jo ihahhyvin. Paremmin ko Ukka. Vaikka Ukka on melekeen lentänny oikeellaki kopterila. Kerran oltiin lähösä rajan kopterilla muutamaa juttuva ilimasta katteleen. Ukka oli menosa kopteriin sinne samalle puolelle, misä autossaki repsikat istuu. Kopteripilotti seiso toisella puolen kopteria ja sano vain Ukalle, että noh. Ukka että mitä noh. No jos minä kuiten ajasin...

Ukka sille heti, että aja vaan. Se kait halus ajjaa siltä puolelta. Ja Ukka repsikkana istu kuskinpaikalla silleen kuin autossaki kuskit istuu.

Myö Loimun kanssa harjootellaan näistäpuolin tällä kiinalaisella.

Tukikohasta iltavuoroharjotusta jatkelemisiin tähä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Myrskyt riehuvat muualla.

Naruskan seutukunta sai viime yönä kymmenkunta senttiä uutta puhdasta lunta, mutta siinäpä ne erityisemmät sääolosuhteet lähiajoilta onkin lueteltu. Myrskyt riehuvat etelämmässä. Täällä paistelee ja on talvista kuin mitä. Pakkasta sopivat puolenkymmentä astetta ja silleen. Tosi leppoisaa.

Pari kemijärveläistä pilkkimiestä oli yökunnissa peltikaton alla viime yön. Olivat Saukkojärven suunnilla pilkillä istuskelleet eilisen päivän. Jatkoivat harrastustaan aamuhämärissä sen jälkeen, kun ehtoolla olivat perkoneet muutaman kymmenen kappaleen saaliin pikkusiikoja. Tai pikku ja pikku, semmoisia paistinpannulle ihan sopivia, parisataarammasia.

Käväisimme pyhäpäivän ajelulla tankkausreissulla. Putkimiehen pirssi lataistiin täyteen venäläistä lyijytöntä. Suuntasi kohti uusia seikkailuja ja tulee talvenpäälle jatkamaan asennuksia sitten, kun Ukka tekee hiukan valuhommia.

Pysähtelimme Mummelin kanssa palatessa Kuolajoen ja Tenniöjoen silloilla. Kuvista voi päätellä virtaavien vesien jäätilanteen. Järvissä jäätä on sen verran, että ne hyvin kantavat pilkkimiehiä.

Kuolajoki


Tenniöjoki
Yölliset reilun kymmenen sentin lumet olivat aamusella vielä auraamatta Naruskantieltä. Tankilta palatessa oli auramies jo hurauttanut toisen puolen puhtaaksi. Oman aikansa vie, kun auraaja käy ajamassa Naruskajärven tasalla puolensataa kilometriä suuntaansa ennen käännöstä, jonka jälkeen voi simauttaa toisenkin tienpuolikkaan lumista puhtaaksi.



Linko-Jarkko oli kiltisti käynyt pyyhkimässä Tukikohdan pihat lumista vapaaksi sillä aikaa, kun talonväki kävi hakemassa tarjousbensat naapurimaasta.

Tukikohasta tiistaista Keminmaalla käyntiä suunnittelemisiin tähän.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Missäs nyt kylymäsavustetaan?

Tuli Savosta semmonen mies kartanolle, että Ukka huomas maaliman parraan kylymäsavuhuoneen häippäsevän sen siliän tien. Ei siinä auttanu maammelaulukaan, vaan savustuslaatikko lähti ja piste.

Ja tilalle tuli peltikuorista säiliöö tuplana. Net pitäis talaven aikana täytellä polttoaineilla, joilla joskus pyöritetään keskuslämmitystä öljyllä.

Mummeli ei oikeen ollu suopeena Ukan ajatukselle, että tyhjennettäs vaatehuoneesta turkismuokkaamon vierestä hiukkasen rytkyjä vaikka autotalliin, nin saatais savupöntölle säällinen mesta. Vaatehuoneesta kun lähtee kans ilimastointihormi savupiippuun nin, ettei makkarissa varmaankaan haisis savulle kun sillon tällön ihan pikkasen. Ei sitä näimmä saa kotonaan ite asioista päättää. Savupönttö läks autotalliin.



Pönttö läks ja uutta tuli tilalle. Ja samalla vaihtu aataminaikanen vesimittari nykyaikasempaan vermeeseen. Ja putket muuttu rauta-aikasesta muoviin niiltä osin, mitä tillaa tarvittiin ahtaassa kopperossa uusille vehkeille.

Kylymäsavupaikkaa pittää miettijä vielä. Ulukona ei talavella pysty savustaan, kun pönttöön pitäis saaha parikytä astetta lussaa, joka ei onnistu muualla kun sisällä.

Tukikohasta asiaa miettimisiin tähän.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Kahtakymppiä hippoo.

Onneks käyttelee sevverran kuivempana kelijä, että räkä jäätyy ulukona nokanpäähä, ni ei valu rinnuksille. Ei ihan tainnu jaksaa kahteenkymppiin asti mittarilla, mutta tuulilukemat on reippaasti allekkin parinkympin rajan.

Tätä pitäs sitte alakaa ehtooseen mennesä vuoristorata, jos nuita oikeita sääennustajia on uskominen. Nollaa veikkailee ehtoolle.

On se tuo pohjonen taivas sevverran salaperäsen näköne näin aamusella, että Mummelikin laitatti Ukan pirssin roikkaan ja vepastot päälle. Ja sitpä se lähtiki lunssapiikille kirkolle. Ukka ei semmosia uskalla otella. Ompahan tuota aikaa kuumalla rommitotilla hoijella petimpohjalla lunssia, jos semmone tänne korpeen jostai löytää. Nin ilima rommija.


Tukikohasta puuta kattilaan syytelemisiin tähä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Saaliskalat isonevat...

Lohikalojen alimmat mitat muuttuvat vuoden 2014 alusta. Muutos koskee myös Naruskajokea, joka sijaitsee 67:nnen leveysasteen pohjoispuolella, kuten oheisesta karttakopiosta voi päätellä. Senttimuutokset eri kalalajeille voi kukin lukea ja omaksua Tästä linkistä.


Tukikohta palaa tähän aiheeseen vielä ennen tulevaa avovesikautta.

Tukikohasta mittakeppejä mittailemisiin tähän.



Koulujen ovet läpsähtelevät kiinni.

Tämä maaseudun rauha eikun lisääntyy. Ei kuulu muuta kuin yksi kerrallaan viimeisen oven sulkemisen aiheuttama vaimea läpsähdys torpan ja toiminnan lakkaamisen merkiksi.

Nyt läpsähtävät kiinni Sallan kolmen viimeisen kyläkoulun ovet. Pohjoisen Sallan ainoa koulu Kelloselässä, lännen Kursu ja etelän Hautajärvi eivät enää tulevan kevään jälkeen oviaan avaa.

Kovin moni ei usko, miten monta kyläkoulun ovea on Sallassa sulkeutunut sen jälkeen, kun nuo kolme viimeistä lakkaavat olemasta. Harvalta kulkijalta saa lähellekään oikean vastauksen, jos asiaa kysyy. Liian pieniä lukuja esitetään.

Ukan entisessä elämässä oli muuan syntyperäinen sallalainen virkaveli, jonka kertomaan kyläkoulujen lukumäärään voinee luottaa. Niitä on kaikkiaan ollut enimmillään peräti 46 kipaletta. Se on aika iso luku nollaa vastaan, joka nyt on toteutumassa. Ison luvun ymmärtää, kun muistaa Sallan suuren pinta-alan ja vanhan lakisääteisen pisimmän koulumatkan pituuden, joka oli viisi kilometriä. Se tarkoitti koulua syrjäkylillä noin joka kymmenes kilometri.

Ajat muuttuvat. Koulukyyditkin ovat nykyään viimeisen päälle, mutta onhan se varsinkin pienimmille koulukkaille päivittäisen koulumatkan pituus vaikkapa 50 kilometriä suuntaansa aika pitkä matka.

Omasta kokemuksesta omien lapsosten koulukyydeistä voi tässä vaiheessa muistella Kasperin alakouluajat. Hän kuljeskeli koulumatkansa toisesta luokasta lähtien Naruskalta Sallaan ja takaisin joka koulupäivä. Eikäpä tuo tuosta ollut liioin moksiskaan. Välillä saattoi ajella tosin linjurilla ylimääräisen mutkan Saijalla, jos nukkui Naruskantien risteyksen ja kylätaksin ohi. Aina kuitenkin koulumatkoiltaan kotiin viimein tuli milloin milläkin kyydillä.

Tuossapa varmemmaksi vakuudeksi uutislinkki YLEn sivuille:

http://yle.fi/uutiset/salla_sulkee_kaikki_kylakoulunsa/6934577

Tukikohasta, eli yhdestä vuonna 1992 lakkautetusta opinahjosta tähän.

Hirvisaalista piisaa.

Tukikohdassa ja Kallelassa majoittuneilla hirvimiehillä on edelleen metsästysonnea. Matkailuyrittäjän kannalta on tietenkin huono juttu, että suunnitellun viikon reissun ensimmäisenä pyyntipäivänä saadaan saaliiksi, mitä on tultu pyytämäänkin. Pakenevat nimittäin lihoineen kotipuoleen.

Tosipuheessa on tietenkin niin, että varsinkin hirvenpyytäjille suodaan saalis ja iloitaan heidän kanssaan onnistuneesta reissusta. Hirvenpyynti nimittäin on sellainen laji, että saalistamiselle ja saaliille tulee hintansa pitkämatkalaiselle, vaikka saalis saataisiinkin hetikohta. Ja vasta se tulee hintoihinsa, jos hirvi jää lopullisesti juoksemaan.

Raahen suunnan pyytömiehet kellistivät ison hirvisonnin. Ukka avitteli saaliin kuljetushommissa sen verran, että paikallinen poromies käväisi kuljettamassa konevoimalla hirven kumipyörien luokse, johon hirven suolistuspaikalta oli matkaa parisen kilometriä. Siinä olisi kahteen mieheen saanut raputtaa pimiässä muutamankin reissun lihat olalla...

Eilen iltayöstä metsämiehet tulivat Tukikohtaan paloiteltu hirvi autoon pakattuna. Kastuneet kamppeet pannuhuoneeseen kattilan päälle kuivumaan, saunaan, syömään ja peltikaton alle lämpimään nukkumaan.

Jovain olivat miehet aamupäivällä virkkuina lähtemään kotimatkalle. Hirvi päineen ja sarvineen nousi autoon viimeisenä. Hutunkeittäjäharakka jäi ihmettelemään pihapuuhun, että mihin ne aamiainen, lounas ja päivällinen siitä niin äkäisesti häippäsivät...


Naruskajärven lounaispuolella valtionmaalla ei tämä sonni enää jälkiä jätä.

Tukikohasta putkimiestä mettämiesten tilalle oottelemisiin tähän.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Harakka on laskeutunut.

Joku ilmoitti kait kauan sitten, että "Kotka on laskeutunut". Ukka ilmoittaa virallisesti, että Harakka on laskeutunut. Tukikohtaan. Sekunnin kymmenys etenpäin tästä Mummelin näppäämän kuvan ottohetkestä Harakka laskeutui huttua keittämään ja hännällänsä hämmentämään. Tai sitten se meni ja repi takapihan portaikon edessä olleet laiskan miehen mustiin ohuisiin jätesäkkeihin pakkaamat keittiöjätteet pitkin takapihaa ja hämmenteli niitä ainakin aarin alueelle.

Harakka on niin kaunis lintu, että Ukka antaa sille anteeksi. Harakka on sitä paitsi kulttuurilintu, joka hankkii ravintoaan ihmisasumusten ympäristöistä. Ja mitäs jätin jätesäkkini takapihalle harakan revittäviksi, vaikka siellä on kovamuovinen säiliökin jätesäkkien välivarastointia varten. Kerää roskasi toiseen kertaan, niin opit. Puuhastelija.


Nytpä tiedetään, montako valkoista siipisulkaa harakalla siivissään on. Laskekaa itse.

Tukikohasta isolla roskiksella käyntejä tihentämisiin tähän.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kolomen minnuutin kattoreissu.

Räkäkeli kun muuttuu pakkaseks, niin sääasemahemmoilla riittää harrastuksenomasta puuhasteluva. Aamutarkistuksessa kartanolla Ukan kotkansilmä näki, että tuulimittarin tissikupit ei ihan kunnolla pyöri. Ja eikun katolle.




Se on tikasilla kiipeileminen ja tasapainoilu ilimeisen hyvvää kuntoliikuntata. Net on kyllä vähenemmään päin nuo huoltoreisut, kunne insinöörit on kehittäny jossakin päin semmoset nanoliemet, ettei veet kuulemma muovilelujen päällä pysy. Vanahan tonnin maksaa puteli, mutta kokkeiltavaks mennee. Ohan tuota aikanaan entusesa elämäsä kalliitaki liemiä kokkeiltu.

Tukikohasta tissikuppija tarkkailemmisii tähä.

Isänpäiväpukki anteliaana.

Oltiimmeinaan Mummelin kans meile harvinaisesa viikollopuvvietossa. Posiolla tupareisa. Ukan velimies eukkoneen kuttui meitit sinne Kuloharjun korpeen. Sinne net ovat pesäsä rakentannu ja lopettanneet kaupunkielon laakista.

Sielloli koko kyläseuran kerma kokkoontunu juhliin. Ja myö oltiin kuttuvieraita. Ja Kasperi Venlasa kans kans. Laulettiin miniäntekeleen kans tuettona vähä ennen kyyneleitä. Muut kuunteli tippa linsisä. Ottivat sitte meiltä mikit poies lyhyijen taputustejjäläkiin.

Poiki se sevverra, että kuloharjulaiset aiko tulla Tukikohtaan viettään yhet talaviviikolloput. Ainuana ehtona oli, että Ukan pittää laittaa sinne lauluvermeet, nin sitte hyö karaoken orjat suostuu vielä korpisempaan maisemaan. Ukka tieten lupas.

Issäinpäivä valakeni loskasena ja räntävettä tuli niimmaan perusteellisesti. Lapsoset ketterät olit muistannet Isä-Ukkaa lahjuksella. Nyt on taas kartanolla yks eestaas kulukeva vehe. Jos vaan käsi käy. Olit ostanneet Ukalle lankkujen mustasurman, uuven tikkisahan.


Siinon oikeen kummikahva. Kasperi varotteli sitä kuiten heittelemästä. Oli kuulema menny usiammavviiko viikkorahnat tähä maknumii.

Jopaha eiline kotiotulomatka oli yhtä loskallentoo. Talavikelit tuli vastaan kotitielä Kotalasta Tukikohtaan. Siinoli talavenraja. Ja nyt maanantaina paistaa aurinko täyveltä taivaalta. Mummeli tempas vielä yhet päälliset voileipäkaakulle, joka rakenneltii perjantaina sivutuotteena, kuvvietiin Evalle ja Jullelle kylymäsavuhiukopalakaakku pyhäaamun suolasennäläkää tyyvyttään. Ja joillekki hiukopala oli ihan tarpeesee.

Kotiminikaakku näytti enne aamupäiväkahveeta tämmöseltä...


Nyttäytyy alakaa ehtiin lauluvermeitä. Pittää päästä miniäntekeleen kans uusimaa tuetto. Meistä kuulette vielä.

Tukikohasta maknumi tyynyalla nukkumisiin tähä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Tuulimittari pelittää taas.

Ukka tekaisi tiukan iltapäiväpuhteen, kun Posti-Jussi kiikutti amerikanpostin Tukikohan portaille sillä aikaa, kun Vasaraa käyteltiin maalikylissä.

Olisi saanut olla toinenkin käsipari tuulimittarin asennuspuuhissa, mutta eipä nyt ollut, mistä ottaa. Eikä Mummelia voi näihin hommiin laskea työvoimaksi, kun pää ei kestä katolle nousua. Ja sinne sai tänään taas nousta toisenkin kerran ennen kuin kaikki tilipehöörit oli asennettu ja katolle kiikutettu.

Neljänkymmenen metrin kaapeli on viheliäinen käsiteltävä, kun se tiukalta kelalta vedellään suoraksi. Siihen pyrkii miljoona kierrettä ja pakkasessa jööti muuttuu vielä jäykäksikin, joka vuorostaan hidastelee putkiin ja muihin sokkeloihin ujuttamista. Ja sitä kun joutuu yksinään vetelemään ja työntelemään, kun käsiä on siunaantunut Ukalle vain pari.

Ajatustyötäkin joutuu näissä hommissa tekemään, vaikka siellä taas muutamat vääräleuvat tietenkin vääntävät, että millä Ukka semmoista hommaa tekemään pystyy. On vain pystyttävä, kun työjärjestystä vunteeraa.

Suoranainen ihme se on, että kun Ukka viimein sai antennitolpan nosteltua pystyyn talon korkeimmalle katonharjalle, niin laitos alkoi syytämään tuulilukemia käppyröihin heti, kun piuhan pää tökättiin keskusyksikköön täällä pääkallonpaikalla konttuurissa.

Valokuvaajia ei tapahtumaa ollut todistamassa kuin maassa ennen katolle nousua. Ja katolla sama mies ei vuorostaan joutanut valokuvailemaan, kun piti taiteilla tolppaa sinne liukkailla portailla ja jäisellä katonharjalla. Kuolemaa halveksuen. Ja varovasti käsitellen kuin sitä yhtä kipeetä paikkaa.



Tukikohasta päivännäköä viimeistelyhommia varten oottelemisiin tähän. Tuulemisiin Naruskalta.

Sekäkö ettäkö...

Puukkomestarillamme menee sekä hyvin että huonosti. Tai hyvin huonosti. Kerron ensin paremmat uutiset, kuten työnjohtaja aikanaan kertoi kalleerilaivan soutajille.

Vasara sai tulipalossa menettämiään työkaluja uusittua, kun viime viikolla käyttelin häntä Rovaniemellä muutamassa rautakaupassa. Ihkauusia käsityökaluja mestari valkkaili pitkistä hyllyistä. Kaikkea muuta saatiin, vaan ahjohiiliä Rovaniemeltä ei. Niitä Ukka kuitenkin lupasi kaivaa lähisinä aikoina jostain. Jos ei muuten, niin poltetaan itte vaikka tynnyrillä.

Löytyihän se hiilifirma ja ihan Helssingistä asti. Tilasin kuuskymmentä kiloa. Eilen tuli Matkahuollosta viesti, että Ukan hiilet on siellä. Tai vielä Ukan nimellä, mutta kohta Vasaran kartanolla.

Huonompi uutinen on se, että Vasara kesti hyvin sen pullon Leijonaviinaa, joka käytiin Rovaniemeltä palatessa Sallan viinakaupasta ostamassa. Näin oli matkasuunnitelmaan kirjoitettu. Ukka kirjoitti.

Viime perjantaina soittelin mestarille väliaikatietoja, että hiiliä tulee. Toiseen soittoyritykseen mestari vastasi. Oli lekurissa jossain päin ja huonolla hapella. Kylkiluuta poikki ja mitä lie pää auki. Kertoili, että ei pitäis kerralla ryypätä litran pulloa, kun on puolikkaaseen tottunu. Oli arvionsa mukaan kaatunut pirtissään päänsä takankulmaan ja kylkiluut johonkin puulootaan. Litran oli jollain onnistunu tuottamaan tienpäähän.

Tiistaiehtoolla tällä viikolla käväisin Vasaran kartanolla ruokahuoltoreissulla mutkin. Vein mureketta ja pottumuusia ja koirallekin purkin oikiaa dogidogisäilykettä. Hiljaisen oloinen oli mestari. Mutta hengissä.

Lupasin tulla torstaiaamupäivällä käyttämään potilasta kirkolla. Kolme muovikassillista oli erilaisia särkypillereitä ja sidetarpeita köökkin lattialla näkösillä ruuanvientireissulla. Ettei vain nyt olisi kyse nestehuollon varmistamisesta. Epäileväinen Ukka. Oli siellä talossa tosipuheessa vesikaivo jäätynyt Vasaran sairaalareissun aikana, joten vien sinne ainakin ruokavettä tänään.

Siinä pikakuulumiset syrjemmästä, mitä Naruska koskaan on.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ennätysmäärät talitinttejä ruokintapisteellä.



Tukikohan talitinttiviljelmältä on viime kesältä ilmeisen onnistunut sato talitiaisia, koska niitä ei noin paljoa ole lintulaudalla nähty. Satunnaisissa laskennoissa on lintulaudan eväillä ollut pitkästi yli parinkymmenen yksilöä. Muut lajit ovat selkeinä vähemmistöinä. Sinitiaisia on enimmillään ollut kolme, hömötiaisia puolenkymmentä. Närhipari ja satunnaisesti kolmaskin ja yksinäinen käpytikka.

Lapintiaiset puuttuvat, samoin kuukkelit.

Olemme Mummelin kanssa kokeilleet lintutieteellisestä mielenkiinnosta erilaisia eväitä ruokinnassa. Hyväksi ovat osoittautuneet kilon painoiset rasvasiemenpötköt, joissa on mukana semmoinen vihreä suojaverkko, muovinen. Siihen kun pötkön kuorittuna sujauttaa, niin enimmillään saattaa yhdellä pötköllä olla syömässä sopuisasti puolenkymmentäkin tinttiä. Toinen suosikki löytyi Kemijärven Lidlin varastoista. Siinä on kymmenkunta samassa pitkässä verkkopussissa olevia rasvapalloja ja pähkinäpusseja vuoronperään. Koeputkilon kun Ukka viime maanantaina ruokintapaikalle kiikutti, niin näytti ensin siltä, että tulee ilmitappelu. Enimmillään putkilon kimpussa oli ja on toistakymmentä lintua.

Lintulaudalla ollaan kokeiltu erilaisia siemenseoksia ja pähkinöitä. Pähkinöissä on se huono puoli, että laudalta tintit kuljettelevat niitä pitkin pinonrakoja, joita Ukalla piisaa. Kaippa ne tintit sinne kantamansa varastot löytävät tai sitten joku muu eläin, esimerkiksi orava.


Tukikohasta elävää taulua ikkunasta tillittämisiin tähän.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tuulimittari tullissa.

Oottelevan aika ei tule pitkäksi sääasemarojektissa. Näppärästi sai Ukka tännään muutaman tunnin kulahtamaan Tukikohan vinttikerroksessa. Tekkee ihan hyvvää kiipeillä tikkaita pitkin eeskahtaalle ja taiteilla kaikemmaaliman työkaluja sinne ja tänne. Ja miten se aina voiki olla niimpäin, että siellä ylläällä huomaa tarttevasa jottain työkaluva, joka on tieten allaalla.

Yläpohjassa on tillaa vaika muille jakkaa. Sinne sais ihan hyviä huoneita, jos joku halvais kolomikerroksisen talon. Ukka ei halva. Seuraava omistaja saa tehä, mitä mielii.

Näplin muutaman kuvat hommain lomassa. Jos joku näistä ymmärtää, niin vallassaan. Tuulimittarin tolopasta pitäis valamiina tulla meleko heleppohuoltonen, ku sen saa kaajettuva iliman miesvoimija tarpeen tullen.

Posti kiikutti jo Suomen Tullista kirjelmän, että kunnolliset tullimiehet ovat rahhaa vailla amerikantuliaiaista. Onneks maksut sai maksettuva netisä ja heleposti saiki. Vajjaat kolomekymmpijä lissää.

Mittatappijoita tuli työsuorituksellopuks, kun nykyset muovikahvaset tikkisahat pitäs koittaa tuuva katolta alas kainalosa. Ukka tieten laiskuuttaan nakkas ilimateitä pitkin. Sillon saa pijellä molemmin käsin tikkaista kiinne, kun kiipeilee ales. Nyt täytyy kirjottaa joulupukille, että tois uuven sahan, kummeni entunen niin pahasti palasiks.






Tukikohasta Posti-Jussia päivystelemisiin tähä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Naruskajoen marraskuu.

Valokuvaajat kävivät pitkästä aikaa katsastamassa Naruskajoen Kuutsikönkään syksytalvista maisemaa. Jokivedet, kuten muutkin vedet, ovat edelleen matalalla. Viimeisen viikon aikana on onneksi hiukan sadellut ja ollut vuodenaikaan nähden lauhaa. Hieman menee sulamisvesiä ja sadevesiä järviin ja jokiin.

Kaamoksen lyhyet päivät eivät Tukikohdassa elämää haittaa. Näiden rospuuttokelien ulkohommat ehtii tekaisemaan niiden muutaman tunnin aikana, jolloin vielä hiukan päivänvaloa aurinko tuottaa. Pimeän ajan hommia löytyy sopivasti sisältä.



Luonto muovaa jäätaidetta kosken kuohuihin. Tässä pari kuvaa Mummelin ja Kasperin tänään kameroilleen pysäyttämistä hetkistä.

Laajemmat kuvakulmat Kuutsikönkäästä näyttävät joen ehkä talvisempana, mitä olosuhteet täällä oikeasti ovat. Lumet maanpinnalla ovat huvenneet kymmenen sentin tietämille.




Tukikohasta eilistä mettopaistia sulattelemisiin tähän.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Hyvä, ettei sinistä ja punaista.

Tukikohtaa maalattiin kuluneen suven aikana yhdeltä seinältä. Tarkoituskaan ei ollut, että talo maalattaisiin entisen väriseksi, vaan pitkällisen kädenväännön ja miettimisen jälkeen päädyttiin kellanruskeaan, joka muuttaa talon uuden värin entisestä hiukkasen muuksi. Pirteämmäksi.

Pari päivää sitten sattui kamera olemaan matkassa Ukan postilaatikkoreissulla. Päivä oli pilvinen ja syksytalvisen synkkä. Ihan piruuttani käväisin vilkaisemassa, miltä torppa siinä valaistuksessa maantien ohikulkijoille näyttää. Tältä se näyttää. Kirkkaampi väri on sitä uutta, talon enin osa sitä vanhaa.


Tuli vaan Ukalle mieleen taloa katsellessa, että ihan hyvä juttu, että talon väri ei enempää muuttunut. Toisaalta voisi ajatella niinkin päin, että isompi värimuutos saattaisi aiheutella jarrutuksia talon kohdalla. Ja se ei vuorostaan matkailuyritykselle pahitteeksi näinä hiljaisina kaamosaikoina olisi.

Tukikohasta tulevien kesien maalaussuunnitelmia miettimisiin tähän.