torstai 7. marraskuuta 2013

Sekäkö ettäkö...

Puukkomestarillamme menee sekä hyvin että huonosti. Tai hyvin huonosti. Kerron ensin paremmat uutiset, kuten työnjohtaja aikanaan kertoi kalleerilaivan soutajille.

Vasara sai tulipalossa menettämiään työkaluja uusittua, kun viime viikolla käyttelin häntä Rovaniemellä muutamassa rautakaupassa. Ihkauusia käsityökaluja mestari valkkaili pitkistä hyllyistä. Kaikkea muuta saatiin, vaan ahjohiiliä Rovaniemeltä ei. Niitä Ukka kuitenkin lupasi kaivaa lähisinä aikoina jostain. Jos ei muuten, niin poltetaan itte vaikka tynnyrillä.

Löytyihän se hiilifirma ja ihan Helssingistä asti. Tilasin kuuskymmentä kiloa. Eilen tuli Matkahuollosta viesti, että Ukan hiilet on siellä. Tai vielä Ukan nimellä, mutta kohta Vasaran kartanolla.

Huonompi uutinen on se, että Vasara kesti hyvin sen pullon Leijonaviinaa, joka käytiin Rovaniemeltä palatessa Sallan viinakaupasta ostamassa. Näin oli matkasuunnitelmaan kirjoitettu. Ukka kirjoitti.

Viime perjantaina soittelin mestarille väliaikatietoja, että hiiliä tulee. Toiseen soittoyritykseen mestari vastasi. Oli lekurissa jossain päin ja huonolla hapella. Kylkiluuta poikki ja mitä lie pää auki. Kertoili, että ei pitäis kerralla ryypätä litran pulloa, kun on puolikkaaseen tottunu. Oli arvionsa mukaan kaatunut pirtissään päänsä takankulmaan ja kylkiluut johonkin puulootaan. Litran oli jollain onnistunu tuottamaan tienpäähän.

Tiistaiehtoolla tällä viikolla käväisin Vasaran kartanolla ruokahuoltoreissulla mutkin. Vein mureketta ja pottumuusia ja koirallekin purkin oikiaa dogidogisäilykettä. Hiljaisen oloinen oli mestari. Mutta hengissä.

Lupasin tulla torstaiaamupäivällä käyttämään potilasta kirkolla. Kolme muovikassillista oli erilaisia särkypillereitä ja sidetarpeita köökkin lattialla näkösillä ruuanvientireissulla. Ettei vain nyt olisi kyse nestehuollon varmistamisesta. Epäileväinen Ukka. Oli siellä talossa tosipuheessa vesikaivo jäätynyt Vasaran sairaalareissun aikana, joten vien sinne ainakin ruokavettä tänään.

Siinä pikakuulumiset syrjemmästä, mitä Naruska koskaan on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti