sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Myrskyt riehuvat muualla.

Naruskan seutukunta sai viime yönä kymmenkunta senttiä uutta puhdasta lunta, mutta siinäpä ne erityisemmät sääolosuhteet lähiajoilta onkin lueteltu. Myrskyt riehuvat etelämmässä. Täällä paistelee ja on talvista kuin mitä. Pakkasta sopivat puolenkymmentä astetta ja silleen. Tosi leppoisaa.

Pari kemijärveläistä pilkkimiestä oli yökunnissa peltikaton alla viime yön. Olivat Saukkojärven suunnilla pilkillä istuskelleet eilisen päivän. Jatkoivat harrastustaan aamuhämärissä sen jälkeen, kun ehtoolla olivat perkoneet muutaman kymmenen kappaleen saaliin pikkusiikoja. Tai pikku ja pikku, semmoisia paistinpannulle ihan sopivia, parisataarammasia.

Käväisimme pyhäpäivän ajelulla tankkausreissulla. Putkimiehen pirssi lataistiin täyteen venäläistä lyijytöntä. Suuntasi kohti uusia seikkailuja ja tulee talvenpäälle jatkamaan asennuksia sitten, kun Ukka tekee hiukan valuhommia.

Pysähtelimme Mummelin kanssa palatessa Kuolajoen ja Tenniöjoen silloilla. Kuvista voi päätellä virtaavien vesien jäätilanteen. Järvissä jäätä on sen verran, että ne hyvin kantavat pilkkimiehiä.

Kuolajoki


Tenniöjoki
Yölliset reilun kymmenen sentin lumet olivat aamusella vielä auraamatta Naruskantieltä. Tankilta palatessa oli auramies jo hurauttanut toisen puolen puhtaaksi. Oman aikansa vie, kun auraaja käy ajamassa Naruskajärven tasalla puolensataa kilometriä suuntaansa ennen käännöstä, jonka jälkeen voi simauttaa toisenkin tienpuolikkaan lumista puhtaaksi.



Linko-Jarkko oli kiltisti käynyt pyyhkimässä Tukikohdan pihat lumista vapaaksi sillä aikaa, kun talonväki kävi hakemassa tarjousbensat naapurimaasta.

Tukikohasta tiistaista Keminmaalla käyntiä suunnittelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti