maanantai 28. toukokuuta 2012

Onks kukaan nähny mun marsua...

Ukka on heilunu olevinaan rakennusmiehenä täällä nykyisen vihityn vaimon äidin huushollissa tekopitäjä Petäjävedellä. Anoppi teki keitiöremontin päätteeksi lattian perusteellisen luutupesun, kuten vanhalle puulattialle tehdä kuuluukin. Imurointivaiheessa anopin imuri tökkäsi keskellä keittiön lattiaa niin, että 83 vee oli tyyskähtää päälleen uuteen stalan terästiskialtaaseen. Jotain oli jäänyt keskelle lattiaa puukuvioisen tuliterän lattiamaton alle.

Ukalle tuli heti mieleen kevyt kenttäkasku yhdestä isännästä, joka liimattuaan keittiön maton paikalleen huomasi keskellä lattiaa kohouman. Kun se vaikutti pehmoiselta, niin ukko nuiji möykyn littanaksi isolla kumivasaralla. Tyytyväisenä keittiön pöydän äärellä kaljalla istuessaan tuli talon viisivuotias tyttö keittiön kynnykselle kysymään isukilta, " Onks kukaan nähny mun marsua..."

Tätä meidän möykkyä piti alkaa tutkimaan. Ukka nappasi sitä kevyesti viskarssin vasaralla, koska todennäköisenä pidettiin kohouman olevan naulan kanta. Ei näili, josta lappilaiset puhuvat. Napautus ei vaikuttanut möykkyyn millään tavalla. Asiassa edettiin niin, että Ukka veteli terävällä mattoveitsellä uutukaiseen mattoon kirurgisen viillon. Möykky saatiin esille ilman puudutusta. Siinä se kuvassa möllöttää. Sen on helmi, mutta aitous hiukkasen epäilyttää. Lasihelmikään se ei ole, koska se olisi sirpaloitunut viskarssin lyönnillä.

Remontin laajuuteen nähden ongelmia on keittiön uusimisessa esiintynyt vähänlaisesti. Jopa sähköiskuilta on vältytty, vaikka on jouduttu purkamaan muutamakin puolen vuosisadan ikäinen sähköpiuha mitä erikoisimmista paikoista.

Huomenna saadaan, jos Luoja suo, keittiöön juoksemaan Petäjäveden kunnan vesi, joka on näinä aikoina ollut julkisuudessa kaikenmaailman kolikkien vuoksi. Toivottavasti vesi huomenna on juomakelpoista.

Loppuviikosta siirtyillään halkomakoneen ääreen kotio. Helmen kiikutan panttilainakonttoriin arvioitavaksi.


lauantai 26. toukokuuta 2012

Kielletty hedelmä...

Nyt ne on tulleet jo Naruskallekin. Nämä myrkynlykkääjät, EU:n kieltämät. Kaikki hyvä aina pyritään kieltämään ihmisen lapselta. Ei nimittäin ole sen parempaa sientä maailmassa ainakaan näin keväällä kuin on KORVASIENI.

Normiaika Naruskalla on käsi kädessä koivunlehden hiirenkorvan kanssa. Ukka ei ole Naruskalla ollut toistaviikkoon, mutta kamerakuvasta ainakin voisi päätellä, etteivät koivut vielä siellä jossain pohjoisessa ole saaneet vihreää väriä itseensä.

Roudaton maaperä saattaa olla edistänyt korviksien poksahtelua. Nämä kuvat nimittäin eivät ole mitään trikkikuvia, jos Mummun juttuihin uskominen on. Kasvupaikkaa ei Ukka pysty kuvista sen lähemmin päättelemään kuin sen verran, että maassa ne kasvavat. Naruskan muhevassa maaperässä.

Jos vanhat merkit paikansa pitelevät, niin kohta Naruskalla porisee saunapata jos toinenkin. Korvasienten huumaavat höyryt leviävät pihapiirin läimetsiin ja tuuleen, kun Mummu lyö sienet pataan ja pökköä pesään.




Ukkakin kotiutunee tällä viikolla, kun anopin keittiöremontti lähenee lopputarkastustaan. Ja naapurin akkojen tupareita.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Rantteella riehumassa...

Ukalla on hyvä osa, eikä sitä toivottavasti oteta Ukalta pois. Täällä sitä vaan humputellaan Keski-Suomessa ja Savonmualla, kun samanaikaisesti rantteella kolmemetriset koivut omia aikojaan pätkiintyvät metrisiksi. Onneksi on aikanaan ollut sen verran tiitteränä, että on saanut aikaiseksi virkeän poikalapsen, joka nuorukaiseksi kasvettuaan yhden viikonlopun aikana taas kerran pisti viiskytä kiintokuutiota puuta uuteen olomuotoon. Tällä kierroksella yksinään.

Olisipa Ukka vielä tuossa kunnossa, niin pystyisi kunttaa pöläyttämään silloin sun tällöin. Vaan tosipuheessa ei ole tainnut saha poijjan lailla heilua ikunakuunapäivänä. On poijjasta polovi parantunu, onneksi.

Kuvista voivat halontekoa joskus kokeilleet nähdä, että siinä saha parkaisee toisenkin kerran ennen kuin rekkakuorma raavasta koivua on valmiina työnnettäväksi halakomakoneen sylinterin puristeltavaksi. Ukka tuskin jaksaa mieltään malttaa, kun pääsee taas hydrauliikan voimaa käsikahvalla säätelemään. Jos suotuistasti menee, niin touko-kesäkuun vaihteessa saattavat pyöreät pöllit olla keskeltä kahtia. Tai neljässäkin osassa. Talkoisiin otetaan ilmoittautumisia vastaan...





Tukikohasta tuhannen kilometrin päässä keittiöremontista tähän.

Naruskajoki vai Isojoki...

Eletään sitä toukokuun viikonloppua, jolloin Ukka on milloin missäkin päin Suomea viettämässä Kaatuneiden muistopäivää vanhojen armeijakavereidensa kanssa. Ei Ukka, eivätkä nämä kaveritkaan tunne itseään vanhoiksi, vaikka sellaisiksi heidät voisi kaikki päätellä. On nimittäin kulunut huimantuntuiset jo 37 vuotta siitä, kun nämä isänmaan silloiset toivot astuivat sisälle Savon Prikaatin 4.K:n ovesta kesäkuussa 1975.

Kolmeenkymmeneenseitsemään vuoteen mahtuu aikaisia ja myöhäisiä toukokuun puolivälin aikoja. Nyt mennään aika myöhässä olevaa kevättä, jonka kunniaksi Naruskajoki nostelee itseään reuhakkaaseen kevättulvaan. Sitä eivät talonväestä paikan päällä olleet näkemässä kuin Emma ja Kasperi.

Jokainen, joka on nähnyt Siekakönkään normaalissa vedenkorkeudessa, ymmärtää tästä Emman kuvaamasta viedeonpätkästä



könkään tulvivan vuonna 2012 reippaanlaisesti. Eilen 19.5. olisi kanoottimiehillä ollut mahdollisuus mahtaviin vasta-altoihin.

Sillan kannelle vesi ei vielä aivan ulotu, mutta paljoa sen ei enää nousta tarvitse, niin ennätystulva on tosiasia.




tiistai 15. toukokuuta 2012

Rautaa rajan taakse.

Rautaa on viety milloin rajalle, milloin rajan taakse. Ja sitä on johonkin joskus tullutkin rajan takaa. Onneksi jotkut rajat ovat nykyään sen verran raollaan, että aukosta saattaa paperien kunnossa ollessa livahtaa rajan taakse. Jos ei muuta rautaa sinne vietäväksi noin niinkuin laillisesti ole, niin ainakin auton sinne voi viedä. Ja sitä saa siellä pitää ihan laillisesti muutaman kuukauden ajan. Nyt puhun Venäjästä.

Kolmas Bronco on hankittu. Se on toistaiseksi rekisteröimättömässä olotilassa täällä Suomessa. Auton ostopitäjä on Pielavesi. Muutama savolainen konealan hemmo on luvannut laittaa tähän sinivalkoiseen johtoautoon lailliset suomalaiset rekisterikilvet, eli leimata auton paikallisessa katsastustoimipaikassa.

Toivottavasti autoon ei tarvitse tehdä pielaveteläisiä jippoja. Syyläri ei tässä autossa lyhyellä koeajolla ainakaan vuotanut, eli sinne ei mannen tavoin tarvitse kananmunia rikkoa vuotoja paikkaamaan. Semmoistakin on Sallassa nähty tapahtuvan: Tiu kanankevennyksiä vesikiertoon ja täyttä taas eteen molemmilla koneilla. Hohhoijjaa. Eikä vitsi.

Tämännäköinen rauta menee Juhannuksen tietämissä rajan taakse, jos Ukka päänsä saa pitää. Ja punaset paholaiset perässä. Tai punavalakoset.



Tukikohasta tuhannen kilomerin päässä etelässä matkasuunnittelemisiin tähän.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Lumi vähenee ja linnut lisääntyy...

Hitaasti, mutta varmasti vähenee lumi täältä Naruskan kairasta. Ukan lumimittarissa on lunta enää 18 senttiä ja tästä pohjoiseen muutama sentti enemmän. Vähenemään päin tämä valkoinen kultamme kuitenkin on. Sulaminen on toistaiseksi tapahtunut ilmeisen hallitusti, koska esimerkiksi Naruskajoki ei vielä tulvi nimeksikään. Tulvakevät on tänne kairaan kuitenkin etelän suunnasta pikkuhiljaa nousemassa, kuten tiedotusvälineistä päivittäin kuuluukin.

Pyörähdimme Mummelin kanssa tänään Kemijärven kaupungissa pikamutkin. Olivat siellä säännöstelyveden vedenkorkeudet niin alhaalla, ettei viitsinyt edes kuvia maisemasta mieltä pahoittamaan ottaa. Todella surullisen näköistä on, kun järvenpohjaa alkaa näkymään viitostien laitamilla hehtaaritolkulla. Kemijärveläisten rantamaisemille olisi ilmeiseksi eduksi, jos tuo säännöstelyallas saataisiin täytettyä ylärajoilleen. Mukavampi kait se olisi ranta-asukkaiden lähteä veneilemään kotilaiturista kuin siitä satojen metrien päästä.

Lintulajit Naruskalla lisivät myöhäisestä keväästä huolimatta. Harvinaisempia vieraita tällä Tukikohdan kartanolla on lehtokurppa. Se havaittiin viime vuoden kesällä ensimmäisen kerran omalla tontilla. Se olikin erikoinen tapaaminen, kun kyseinen tipi leiriytyi talon pääportaan viereen räystään alle niin, ettei se päivisin hievahtanut siitä mihinkään. Ukka luuli sitä ensin jotenkin kipiäksi yksilöksi, mutta onneksi miniäntekeleemme Emma tiesi lehtokurpan tämmöisen käyttäytymisen aivan normihommaksi. Eipä tuo kenenkään oloa siinä porraspielessä makuuksilla ollessaan haitannut. Ei edes kukaan vahingossa polkenut sen päälle.

Lieneekö sama yksilö, tiedä häntä, mutta parina päivänä tällainen tipi on teikkaillut takapihallamme. Jos se on viimekesäinen yksilö, niin sen gps-laitteisto toimii moitteettomasti.


Joutsenia näkyi ensimmäisen kerran jo reipas kuukausi sitten. Tänään ikuistui Mummelin kameralle joutsenpari Tenniöjoen sillan yläpuolella uiskentelemassa. Lisää muuttolintuja löytyy kuvien kera Mummelin blogista http://kinttupoloku.blogspot.com/ . Siellä saattaa olla samojakin kuvia, mutta toisaalta ei näiden luontokappaleiden katselemiseen herkästi kyllästy.


Rauhallisesti virtailee Tenniö toistaiseksi, eivätkä joutsenetkaan liioin hötkyilleet.

Tukikohasta Etelä-Suomen kevätkesään matkasuunnittelemisiin tähän.


Mitä Ukka edellä, sitä Punnertajapupu perässä.

Tukikohan Punnertajapupu alkaa edistyä Ukan valmennuksessa. Pupu on oppivaista sorttia. Ukka näytti sille kerran malliksi autonrenkaanvaihdon telskeissä, miten seisotaan käsillä ja samalla pitkitetään liikkeen kestoa, kun otetaan kevyttä tukea maasta nenällä. Ukan mallisuorituksesta ei saatu kuvaa.

Seleväpä tämä, tuumi Pupu.


Jonkun verran on vielä takajalkojen ojennuksessa petraamista, mutta perusliike on hallinnassa.

Tukikohasta Ukan rekkireenamisharjoittelemisiin tähän.

Se oli ihan kuin se olis kuollu...

Me tultiin toissapäivänä Mummelin kanssa kotio Sallasta. Viimesessä mutkassa ennen Tukikohtaa huomasin heti, että nyt ei ole asiat kotiportilla oikein. Ukko oli kuollu. Se oli tyyskähtäny nenälleen kiven päälle. Morsion katteli syrjäsilimällä vieressä. Oli se oikeesti surullinen näky.



Eihän siinä auttanu kuin yrittää elvyttää. Olisko joku ohikulukija käyny Ukkoa läppäsemässä olalle liian miehekkäästi, vai mikä sille lie tullu, mutta selekä oli vetelänä.

Onneks Ukalla on tukirautaa kotona. Pienellä ortopetiaoperatsionaalilla selekänikamat tuettiin taas ojennukseen. Katkennut piipunvarsi liitettiin pikajurskautuksella liitoksiinsa. Piippu lyheni pari senttiä, mutta väkevämpänähän saut keuhkoon saapuu lähempää.

Kumppareita hiukkasen ojennukseen ja tukan kampaaminen. Kevyt kenttätajuttomuuskohtaus oli hoidettu.

Mummeli suunnitteli Ukolle laajempaa terveysremonttia ja vaatteijenvaihtoa, kunhan kesä saa. Istuksikoon siinä nyt ja laskekoon harvenevaa kelirikkoliikennettä siihen asti ja potekoon selekääsä rauhassa.


Tukikohasta kylmäsavukalasavustamisiin tähän.

torstai 10. toukokuuta 2012

Halpa auto, halpa bensa. Kallis auto, halpa bensa.

Onhan siitä joskus ollut puhetta, että meillä täällä raukkojen rajojen lähellä tai takana asuvilla on etuoikeuksia. Tai ei niitä nyt ihan monikoksi asti ole, mutta bensanhinta kuitenkin on yksi niistä.

Ukalla on ollut sellainen periaate, että ulkomailla käydessä kannatetaan ulkomaan paikallisia kauppoja ja sitä kautta sikäläistä liike-elämää. Siksipä, vaikka ulkomaanmatka suuntautuu vain muutaman sata metriä vieraan vallan alueelle, niin rajakauppaan jätetään rahaa.

Tässä suhteessa itänaapurin Suomessa kulkijat eivät noudata samanlaista periaatetta. Eiliselläkin Ukan tankkausreissulla Venättän huoltoaseman piha-alueet olivat täynnänsä naapurimaan kilvissä olevia autoja. Ne olivat matkalla Suomeen ja viimeisinä töinään ennen rajan ylittämistä työnnettiin tankit täyteen sikäläistä tulilientä.

Eivät ne Kuolanniemimaan uusrikkaat niin rikkaita ole, että heillä riittäisi rahnaa paitsi maailmankaikkeuden hienoimpiin autoihin, myös kalliiseen polttoaineeseen Suomessa. Jotain ihmeellisiä lippuja ja lappuja he raja-aseman huoltoasemalla tankkauksen jälkeen sitten vatvovat bensanmyyjätädin kanssa. Eikä se paperi rahnaa ole, vaan jotain aanelosia vinot pinot. Venättää kun osaisi, niin Ukka voisi ystävällisesti neuvoa, että Suomessa saa riihikuivalla rahalla ilman mitään lippulappusia ostaa tankit täyteen, mitä haluaa. Aivan samalla tavalla kuin Suomipojat ostavat ulkomaanmatkoillaan bensat sujuvasti suomalaisella luottokortilla.

Tähänkin kuvassa olevaan 500 -sarjan 12 sylinteriseen Mersuun tankattiin tankki täyteen. Siinä he Mersunsa kanssa sitten vatuloivat lippulappujaan. Eikäpä siihen uskalla kielitaidottomana mennä omia nopeampia maksuvälineitään väliin tarjoamaan, ettei saa vielä neniinsä.


Se on myönnettävä, että venäläisillä on autoissa tyyliä. Oikein sääliksi käy, kun he noita miljoonarautojaan joutuvat Alakurtin ja Sallan raja-aseman välisellä kelirikkosoratiellä rääkkäämään.

Jaa, mutta eihän se niin olekaan. Silmänlumettahan nuo mustat autot ovat. Eihän Mersu nykyään ole saksalaista laatua, vaan nehän tehdään lattarautatehtaassa Venättän puolella.

Jos siellä Nurmitunturin suunnilla tien laatu huononee samaa tahtia kuin Naruskantiellä vuorokaudessa eilisestä tähän päivään, niin saattaa takavetoautolla tulla äiteetä ikävä tunturia ylittäessä. Tiedossa kun on, että tällä puolen rajaa soratiet ovat peruskunnoltaan ja rakenteeltaan venäläisiä sata kertaa parempia, voi tämänpäiväisestä kirkonkyläreissusta päätellä, että kulut on Vanhan Sallan alueella kohta vinito. Kun nimittäin ovat vaarassa loppua täälläkin.

Tukikohasta lämmintä kesäsadetta ootellessa tähän. Tankki täynnä ulkomaan ostoksia.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Lätkää paremman puutteessa.

Ukalla on tässä meneillään laajakaistayhteyksien kokeilujakso. Kuten tiedossa on, Naruska kuuluu maailman tai ainakin Euroopan, tai ainakin Suomen tai ainakin Sallan parhaisiin nettiyhteyskyliin tällä hetkellä. Mummeli tyrkytti Ukalle kahden viikon kisamatkaa Helsinkiin katsomaan lätkän mömmökisoja, mutta Ukka päätti rakentaa kotikatsomon kotio. Sehän ei ole vaikeaa, kun on nuo nettiyhteydet jonniinlaisessa kunnossa.

Laskeskelin, että kannattaa sitä maksaa 50 centtiä per ottelu MTV3 Katsomon kautta mieluummin kuin matkustaa Helsingin kiusauksiin minimissään 150 €uroa per ottelu. Kotona pelit pyörii kuin isommissakin piireissä, kun rikikuvvaa pystyy tiiraamaan tuommoselta 52 tuuman seinäkankaalta. Ja jos ei jaksa silimiään pyörittää niin laajalla alueella, niin voihan vaihdella telekkarista toiseen tai kattella vaihtelun vuoksi vaikka tietokonenäytöltä. En tiijä, mikä yhessä ottelussa koneistoon tuli, mutta kymmeneksi sekuniksi katkesi lähetys. Se tosin sattu erätauolla, joten mitään tärkkiä ei jääny näkemättä.

Sonera taisi Ukan kanssa tehhä virheen, kun upottivat ensin tuon 100 megasen kaapelisa tuohon viiskytämetrin päähän ja sitten vasta tulivat liittymiä kaupitteleen. Paranivat nimittäin nämä mokkulayhteyvet sen satamegasen ansiosta niin, että nyt hakkaa mokkulalla keskimäärin kymmentä megaa, jolla pyörii nettilähetys täysillä ja kaikilla mausteilla.

Ukka on päässä yritelly laskea, sijoittaisko oikeesti 1990 €eroo liittymään ja alkaisi sen jälkeen maksamaan minimihintaa 39 €eroo kuukauvesa Soneralle tai jollekin muulle operatiiviselle osastolle. Ja tämä kaikki samasta yhteydestä, joka nyt näkyy kalliiseen hintaan 13 €eroo kuukauvesa. Täytyy vielä rikitaalilaskimella joskus tarkistaa, onko Isä-Matilta perityllä päässälaskupäällä saaduilla laskelmatuloksilla totuuven kanssa mitään tekemistä, kun tuntuisi perstuntumalta siltä, että halapa ja hyvä on tämä olemassa oleva yhteys. Niijja sitten ne vielä saattaa yrittää tuuva tänne korpeen sitä Neljägeetä, jota ensin ei pitäny tähän äitevennään rajaa vasten kahteensataan kilsaan asti rajasta saaha rakentaa laisin. Nyt kuulemma saa. Näistä teknisistä hommista Ukka ei ymmärrä mitään, mutta jos langattomat netikset vielä paranee, niin siellä saa satameganen kiemurrella ihan rauhassa Naruskantien maantieojan pohjalla. Pelekällä liittymähinnalla Ukka tiiraa nettiä vaatimattomat 12 vuotta...

Vielähän tänne joku kerkiäis Ukalle kaveriks lätkämatseja katteleen ja kommentoimaan. Väliajat tekis mieli pelata biljardia, mutta yksinään sekin on hiukka ontuva homma.

Tai voihan se olla niinki, että siellä etelämmässä asuvien kannatas mennä täyttään niitä tyhjiä penkkirivejä siellä jallishallissa, kun ne paikat nyt jää Ukalta vapaaks. Eikös se Kummeli laske sinne nyt neljää hemmoo yhen hinnalla.

Tukikohasta urheiluhulluttelemisiin tähän.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Eijjoota joutuu enimmäkseen myymään.

Onkohan viime päivinä selkiintynyt ihmisten lomakalenterit jollekin mallille, kun mökkiviikkoja saisi myydä molemmilla käsillä. Vuan kun ei ole myytävää, eli eijjoon puolella on Kallelan myyntikalenteri. No, jos oikein tarkasti kalenteria kesäkuulta katsoo, niin Juhannuksen alla kesäkuun puolivälissä 10.-20.6.2012 on vapaa väli. Siinä oli vain kolme päivää ensteks, mutta viikon peruutuspätkä lisäsi päivien määrän kymmeneksi.

Naruskan kevät kun on myöhässä, niin noihin aikoihin kesäkuussa saattaa Naruskajoki vielä olla villissä tulvassa, joka haittaa jos ei muuta, niin kalastamista. Tulvajoki, huono joki. Voihan sitä toki muutakin täällä harrastaa kuin kalastamista. Mieleen Ukalle tulee ainakin korvasienien kerääminen. Nethän tosin rysselinherrat aikovat kieltää koko korviksien keruun, mutta niitä ukaaseja ei täällä noudateta. On se korvasieni niin helevetin hyvä ruokasieni, että alta pois.

Muitapa ajankohtia Kallelan varauskalenterista ei sitten löydykään, ellei joku joudu syystä tai toisesta varaustaan perumaan. Toivottavasti niin ei kenellekään käy. Varauskirjan mariginaaleissa on siellä täällä onnenonkijoiden nimiä, jotka täyttävät Kallelan, jos joku jättää Naruskakäynnin tahtomattaan väliin.

Mummeli kaiveli kuva-arkistostaan kesäisemmän kuvan Kallelasta. Näinä päivinä jos Kallelasta mainoskuvan käy näppäämässä, niin kuva on pelkkä lunta. Sitä on maassa ja saattaa olla ilmassakin, kun kohilleen osuu.

Tutkikaapas kalentereitanne. Kesäkuu saattaa olla ihan mellevää aikaa täällä varsinkin, jos tämä kevät kääntyisi normaaliin aikatauluunsa. Nyt laahataan pari viikkoa myöhässä, eikä se tätä menoa mitään kiinni saa. Räntää jos räimii, niin lumet ei kesken lopu. Näillä mennään. Kaikki käy.



Tukikohasta keväästä ja kesästä haaveillessa tähän.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Nahkurin orsilleko?

Ketturepolaiset ovat viime päivinä näyttäytyneet tässä Tukikohdan lähialueella yötäpäivää. Päivisin niitä niinkin näkee harvemmin, mutta avoimesti ne uskaltavat liikuskella, kun ei niillä luontaista vihollista ilmeisesti vaarana ole. Ihminenkään ei repolaista pyytömiehen ominaisuudessa liikaa kurita. Kameraihminen puolestaan ei mitään kuvauskohdetta satuta. Jos nyt sitä ei lasketa, että eilen tämäkin ketturepolainen huomaamattaan tuli Mummelia niin lähelle tuolla Naruskanjoen jäällä, että se viimein säpsähti kameran rapsahtelua, kun rikitaali tallensi kettumaista kulkemista.

Sinällään harmi, että näin kaunis eläin on saanut rosvon maineen. Lähinnä sitä vihataan täällä metsäkanalintujen hävittäjänä. Repolaisilla on tosin muutakin ravintoa nyt yllin kyllin, koska jäniskannat ovat ilmeisen hyvät, eikä myöskään esimerkiksi myyristä viime kesän perusteella puutetta ole. Ehkäpä repolaiset juuri näistä syistä johtuen ovat lisineet niin, että ne kuljeksivat aika huolettomasti päiväaikaankin.




Filmikamera-aikana oheisten kolmen aika onnistuneen kuvan tallentamiseen olisi saattanut palaa metritolkulla filmiä. Digitaalijärjestelmällä Mummelilla oli kotiuduttuaan muutaman kymmenen kuvan kuvasarja repolaisen liikkeistä, kun se ennen kameraääniä kuultuaan oli antanut lähietäisyydeltä tallentaa itseään muutaman minuutin ajan. Otoksista valikoituivat nämä kolme. Repolainen esiintyy niissä aika monena.

Siinäpä tahollanne aprikoikaa, missä tämän viekastelijan oikeampi paikka on. Puuhkana, rukkasina, vai elävien kirjoissa.

Tukikohasta kommenttien odottelemisiin tähän. Vaihteeksi tuiskuisen talven keskeltä.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kenellä kohtapuolin ketunhäntä kainalossa...

Kotieläimet eikun lisääntyy. Tai saattaa olla niinkin, että sekä lisääntyy että vähenee. Ketturepolainen nimittäin pyörii suurinpiirtein makuuhuoneen ikkunasta sisälle kurkkimassa. Joku asiayhteys voi olla sillä, että Repolainen tuli, Punnertajapupu lähti. Ei ole etunojapunnerruksen mestaripupua muutamaan päivään näkynyt.

Näin muuttoaikana pihapiirissä menee ja tulee eri sorttisia eläimiä. Nyt niitä joutaa lähes ympäri vuorokauden päivystämäänkin, kun valoa riittää kellon ympäri niin, että mustat lasit pitäisi silmille yöksi ripustaa. Ja se ei passaa, vaan auringosta ja valosta on revittävä kaikki irti silloin, kun se mahdollista on. Eli keväällä ja kesällä.

Repolainen on aika viisas eläin. Toistaiseksi. Se nimittäin näyttää tietävän, että Rihla on häkkinsä vanki. Niin lähellä koiruutta uskalsi viime yönäkin käydä. Ettei vain olisi kyseessä seurustelusuhde, perskeles. Näyttäisi äkkiseltään tuo repolainen urokselta, mutta sehän ei niin ihmeellistä olisi, jos se alkaisi seurustelemaan meitin uroskoiruuden kanssa. Vallassaan.



Hiukan samaan riiustelusarjaan saattaa kuulua Täpläkin. Se riiusteli keväänkorvan vaatimen kanssa, mutta nyt se kävi muutaman päivän poissaolon jälkeen eilen esittelemässä uuden kumppaninsa. Se oli hirvas. Otappa näistä luontoyhteyksistä selkoa.

Äkkipoika voisi kuvista päätellä, että härkäporo on kiinnostunut myös ihmisvaatimista, mutta tosiasiassa sekunti kuvan ottamisen jälkeen Täplä oli jo sukeltanut turpineen Tuplastikursulaisen muovipussiin, jonka sisältö on sille ilmeisen mieluista. Kuten meille immeisillekin.



Joka päivälle tapahtuu luonnossa ihan mukavaa nähtävää ja koettavaa. Eilen lintulaudalle pelemahti harvinaisempi vierailija meille, eli vihervarpunen. Sattaapi olla jopa ensimmäinen kerta, kun se Naruskalla meille näyttäytyi. Pähkinät maistuvat sillekin, koska turha täällä hyönteissyöjien on ulkoa kärpäsiä tai muita ötököitä etsiä. Ne ovat harvassa.

Tämä viherpiipertäjä häippäisi kuvan ottamisen jälkeen. Toivottavasti se ei tukehtunut kantikkaseen pähkinänkappaleeseen, jonka se ahnehti nokkaansa, vaikka pienempiäkin murenia tarjolla oli.


Västäräkistä jos on vähäsen, niin nyt sitten on vähäsen. Autotallin harjakatolla tämä pyrstönikkari kävi lyhyesti näyttäytymässä, joten pääskystä puuttuu...

Tukikohasta lyhyempiin yöuniin totuttelemisiin tähän.

torstai 3. toukokuuta 2012

Töyhtöpeipponen bongattu.

Taitavat olla nämä tämän kevään muuttolintuset käyneet etelänmatkoillaan somistautumassa paikallisella kampaajalla. Tämän lumisateisen päivän ajan on lintulaudan ympäristössä näyttäytynyt Töyhtöpeipponen. Se ei ole niin erikoisen näköinen tipi kuin Teeritiainen, jonka pari lintubongaria bongasi taannoin Sallan kirkonkylällä. Taisin siitä joskus täällä kertoillakin.

Tästä töyhtöpäästä Mummeli sai tietenkin napattua kuvatuksen. Itse asiassa saattaa olla niinkin, että tipi tässä kuvassa istuskelee niska tuuleen päin. Täällä on nimittäin tuullut koko päivän semmoisia pikkupuuskia lumisateen ja selkeämmän jakson väleissä.


Lumireutaleita tuli normaaliin toukokuiseen tapaan tänään muutaman minuutin ajan niin, että Ukan amerikanrauta lähes naamioitui pihamaalla, kun sulalillingit pihahiekat muuttuivat muutamassa minuutissa puhtoisen valkoisiksi. Vesimittari keräsi parhaimmillaan kolmessa minuutissa millin vettä, eli lumena noin sentin. Viikonkaan kun sataisi semmoista vauhtia, niin Linko-Jarkko tekisi taas tilin.




Toukotöiden aloittamisesta ja hillan kukinnan onnistumisesta Ukka ei vielä ihan satavarmoja ennusteita pysty laatimaan. Tai laatimaan pystyy, mutta tässä vaiheessa voi sanoa mitä vaan. Kuten aina. Sen pystyy sanomaan, että hilla ei vielä kuki.

Västäräkkiä ja pääskystä odottelemisiin Tukikohasta tähän.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Holotna huhtikuu 2012

Lapin läänissä ja ilmeisesti koko Suomessakin kerrotaan huhtikuun olleen normaalia kylmempi. Sitä samaa kertoo Ukan sääaseman tilastointijärjestelmäkin, joka tapahtuu tuolla Ison Veden takana Wundergroundin sääkeruujärjestelmän kautta.

Tämän linkin kautta

http://www.wunderground.com/weatherstation/WXDailyHistory.asp?ID=ILAPPISA3&day=2&year=2012&month=4&graphspan=month

näkyy huhtikuu 2012. Sen keskilämpötilaksi on laskettu -2,3 astetta C. Vuoden 2011 huhtikuu oli +1,5 astetta ja vuoden 2010 keskiarvo oli +0,4 astetta C.

Kolme huhtikuuta on Ukan järjestelmässä vasta tallennettuna, kun tämä sääasemaharrastus on sen ikäinen. Jostain kaikki on joskus kuitenkin aloitettava. Omien kokemusteni perusteella voin suositella kaikille sääasemaharrastuksen aloittamista, koska sään seuraaminen ja tiedon tallentuminen on ihan mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin juttu.

Tuon linkin kautta kannattaa, jos ei ennen ole kokeillut, käydä klikkaamassa sitä sääkuvaa. Klikkaamalla aukenee kuukausittainen kuvasarja, jonka kautta klikkaamalla näkee vuorokauden kerrallaan, mitä Naruskan säässä tapahtuu. Sieltä vaan valitsee haluamansa kuukauden, vuoden ja päivän, niin katseltavaa piisaa. Olen kertonut tämän aikaisemminkin, mutta nyt kerron siksi uudelleen, että huhtikuun 2012 lopun jossain videossa näkyy aika mukavasti, kun Kuu ajaa takaa Venusta Karhutunturin takana.

Tukikohasta kesäisempiä säähavaintoja oottelemisiin tähän.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Terassi ja tuhkakuppi käyttövä vailla.

Sepä oli semmonen toukokuun ensimmäinen. Aamuyöllä kolomelta Ukka heräs siihen, että nyt Mummu suivaantu lopullisesti ja lähti ovet paukkuen käveleen. Silimät kun sain revittyä auki, niin huomasin taas kerran kyseessä olevan uni. Liekkö enneuni. Siinä tuo vierellä kuiten nukku niinko ennenki autuaan tietämättömänä maaliman menosta.

Unta sen sijaan ei ollu se, kun vilikaisin ulos oikeen ikkunan ääressä. Lunta tuli taivaalta niin helevetisti ja suunta oli suunnilleen vaakatasossa. Ja pohjosesta.  Peltikatto kolis pahemmin kuin konsaan. Tuntu ihan aijosti siltä, että kohta se lähtee. Piti oikeen vaihtaa huonetta ja tarkistella livenä sääaseman mittareista, paljonko tuulilukemat oikeesti on. Näytti nimittäin siltä, että tontin isoimmat petäjät ovat viittä vaille kaatumista.

Tuulimittari vispas 13-16 metriä sekunnissa. Se on ihan kuntolukemia tähän vuojenaikaan. Piti tiirailla lumisateen välistä, onko Iivanapatsaan kalju paljaana tienlaijassa, mutta onneks tuulituulonen ei Ukan 37 vuotta sitten omaan pääkuuttiisa painamaa valakolakkia ollu vieny mennessään. Se olis ollu hankalampi etittävä hankien keskeltä. Se kun ei ole virttyny keltaseks, kun se ei Ukan päässä ole sitten lakkiaisten käyny. Äite- ja isävainajan ostaman lyyran menetys olis tietenki ollu isku.

Lätsäys oli tallesa. Ukka pelasti sen oottamaan seuraavia telskeitä vuojen päähän. Illaks rauhottu tuulosetkin. Teeritokka tuli iltapalalle meijän koirankopin yläpuolelle. Lähimmät oli kymmenen metrin päässä. Kaikki muut elukat se meijän koiruus haukkuu kauempaaki, mutta teeret sitä ei kiinnosta. Se venytteli koppisa katolla eikä varmana ääntä päästäny, vaikka melekeen suuhun tukki lähimmät tekrit. Voi helevetti jos sen isävainaa olis ollu samassa paikassa. Se ois ittesä riehunu häkin verkkojen läpi. Ei oo poika tullu isääsä. Eikä kait niijen kaikkien kaikissa asioisa tarvii tullakkaa.

Vappukulukueet jos vielä ois muotia, nin tännään ois liput sojottanu kunnolla tuulesa niin, ettei olis tarvinnu arvailla kenen joukoissa itekukanenki seisoo. Eipä näkyny kulukijoita näillä perillä.

Tukikohasta kaatuneijen muistopäivän oottelemisiin tähän.