maanantai 30. huhtikuuta 2012

Wappuperinteet Naruskallakin...

Perinteiset Vappurituaalit on tänäkin vuonna suoritettu. Jo toisen kerran Ukka lakitti Tukikohdan portinpielessä kivellä ympärivuotisesti istuskelevan Iivanan vitivalkoisella lakilla. Mummu jo oli huolissaan pitkäkyntisistä, jotka saattavat nyysiä Iivanan lakin puolen kilon painoisen kultaisen lyyran. Ukka luottaa kuitenkin vielä ihmiseen. Ja miinoitustaitoihin.




Iivana oli hiukkasen lumen painosta painahtanut kasaan talven aikana, kuten me kaikki vanhetessamme. Ryhti kuitenkin korjaantui, kun Ukka hieman jäykisti Iivanan ristiselkää.

Siellä se ukkeli nyt tervehtii ohikulkijoita ja toivottaa Naruskantietä eeskahtaalle ajelevia väkijoukkoja viettämään iloinen, mutta rauhallinen Wappu!

Tukikohasta Wappusaunan lämmittämisiin tähän.

Terassillako tavataan...

Jos joku tuntee tarvetta ohrapirtelön tai samppakaljan hörppimiselle Naruskalla tänä Vappuna, niin eikun ilmoituksia kehiin. Ukka käy lapioimassa tarpeen mukaan lumet pois Tukikohdan terassipöydältä ja penkeiltä. Pöytä on talvisempaan aikaan vähänlaisesti käytössä, eikä täällä nyt Vappunakaan Mummelin ja Ukan ja Rihlan lisäksi muita näy. Täpläkin otti ritolat pari päivää sitten, kun sille ei enää rehua eteen kannettu.

Pienillä toimenpiteillä saadaan terassit kuntoon. Tupakkimiehille Ukka avaa lekalla tuhkatonkan kiinni ruostuneen kannen, niin natsatkin saadaan niille kuuluvaan paikkaan. Poronpaskoja ei talven jäljiltä vielä ole haravoitu pois. Niiden suhteen taidan kokeiluttaa Linko-Jarkolla, miten papanat lähtevät lumilingolla metsälannoitteeksi. Täytyy vielä joltain viherpeukalolta kysäistä, lennätetäänkö papanat hangen päälle, vai odotellaanko pälviä tai sulaa metsää niin, että lannoitusteho maksimoituu. Sekin on näin tulevia pula-aikoja ootellessa tärkki juttu.



Mummeli kävi tänä aamuna Vappuhiihdolla Kuutsikönkään rantatörmillä. Hanki olisi aamulla ehkä kantanut jalkamiestäkin, mutta mopolla tai autolla ajettavia hankia ei tänä vuonna taideta Naruskalla nähdä.

Kevät ei tänä vuonna ole ainakaan vuoden takaiseen aikaan verrattuna samassa aikataulussa, vaan viikon tai kaksikin myöhässä. Sen kertoo ilmeisen hyvin Vapun seutuun vuoden välein otetut valokuvat Siekakönkään sillalta. Ylempi jokikuva on viime vuodelta ja alempi tältä vuodelta.



Varsin talviset ovat nämä Naruskan valkoisen Vapun maisemat. Eipä tässä oikein tiedä, pitäisikö meidän olla kateellisia teille etelässä valkovuokkoja keräileville ja terasseilla päivänvarjojen alla istuville Valpurin viettäjille. Vai onkohan joku kateellinen siitä, että täällä pääsee vielä hiihtelemään ja vaikka pilkille. Ja terassillekin pääsee, kunhan tilaa lumityöt ja tuo juotavansa tullessaan. Pois lukien tietenkin Naruskan vesisosuuskunnan vesi, jota tulee hanasta rajattomasti. Toistaiseksi.

Älkääpä tukehtuko vappupalloihin tai vappupilleihin millä terassilla tahansa tai muualla aikaanne vietättekin.

Iloista Vappua!

Tukikohasta portinpielen äijän lakittamista oottelemisiin tähän.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Naruskan Bronco -kerhoon uusi jäsen

Ukka on ollut kolmisen päivää kirjoittamatta tänne riviäkään. Tauko ei niinkään johdu siitä, etteikö jotain asiantynkääkin olisi ollut, mutta kirjoitusvälineistö on ollut hiukkasen tavoittamattomissa. Se saattaa jonkun mielestä olla jopa hyväkin asia, tiedä häntä.

Ukka oli maailmalla. Ei Suomesta pois, mutta täällä kotomaassamme tuli kierrettyä kevyt lenkki Naruska-Lapua-Lieto-Turku-Tampere-Rovaniemi-Naruska. Ja kaikki niiden väliin jäävät paikkakunnat ja paikat. Ei pystynyt matkalta juurikaan raportoimaan, kun ikioma älypuhelin menetti osan ällistään viikko sitten, jolloin Ukka jäi taas tavan nokialaisen varaan. Sepä teki Ukasta kipeän kissan, kun ei päässyt tarkistelemaan sääaseman tilaa, eikä sähköposteja. Eikä mitään muitakaan jokapäiväisiä asioita, jotka taskutietokone mahdollistaa. Olihan se huollon lainaama varapuhelin puhelin, mutta ei siinä ollut edes tärkeimpiä numeroita, kun niitä ei ole tullut enää sinne simkortille tallennettua. Toisaalta oli mukavaa vaihtelua vastailla puhelimeen tietämättä, kuka soittaa. Ja kivaa ja kallista oli kaivaa numeroita, jos jollekulle sattui asiaa olemaan. Niin sitä huomasi olevansa puhelimen orja. Muttei onneksi maailmassa ainoa, luulen.

Jaa missäkö asioissa Ukka pyöri kotoa kaukana, helppo se on kertoa. Isoilla pojilla on oltava isojen poikien lelut sanoisi joku, mutta maasturin ostaminen ei mikään leikin asia ole. Etsimme muutaman mökkinaapurin ja kalakaverin, eli Raunon kanssa netin kautta puolenkymmentä Broncon maasturia. Laitoimma ne paremmuusjärjestykseen ja teimme avoimen matkasuunnitelman autokauppa mielessämme. Raunolle metsäauto tänne Naruskalle, niin pääsee, minne autolla päästä tarttee.

Niin se nykyään aika helposti tapahtuu, kun apuna on tuo netti. Ja autoja tietty pilvin pimein. Mutta tietäessään, mitä hakee, löytyvät ne helposti. Pohjatyömme osoittautui niin tehokkaaksi, että heti ensimmäinen ykkösvaihtoehtomme johti toivottuun tulokseen. Rauno sai oman Bronconsa ja Ukan Bronco sai itselleen lähes samanlaisen punavalkoisen kaverin. Naruskan Broncokerho on siis nähnyt päivänvalon.


Ukkaa tarvittiin ajamaan ostettu pirssi Raunon määräämään paikkaan. Tässä tapauksessa "uutukaisen" nokka suunnattiin kohti Raunon kotiperää Lietoa. Hän kun on autoalan miehiä, niin Broncolle tehdään kesää vasten perusteellinen huolto ja tarkistukset. Rauno tietää, että Naruskalla ja varsinkin tulevilla Venäjän retkillä korjaamot ovat kaukana, joten pirssi kannattaa ennen tosikäyttöä huoltaa kotona. Pienet ruosteet otetaan kiinni ja niin edelleen.


Ukka näki jo etiäisen, että Broncokerho saattaa alkaa kasvamaan. Nyt on nimittäin jo hakusessa varaosabronco, kun kerhoon kuuluu kaksi vanhaa, vaikkakin peruslujaa maasturia.

Eikähän tästä puutu kuin epävirallinen tiedote, että Broncokerhoon kuuluminen ja oma Bronco katsotaan isoksi eduksi, kun suunnitellaan tulevia kalaretkiä tuonne Vanhan Sallan alueelle. Sinne Tuntsajoelle, missä isot taimenet, harjukset ja siiat jo valmistautuvat nappaamaan...

Tämmöisten maastokelpoisten ryskyjen hinnat eivät tämän päivän autonhintojen seassa korkeimmasta päästä ole. Käyttökelpoisen raudan hinnan täydet tonnit alkavat kakkosella. Ja sillä rahalla saa auton.

Tukikohasta kerhon jäsenyyskaavaketta suunittelemisiin tähän.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kelirikko ei rajoja kumarra.

Kevät on piirun verran keskimääräisestä aikataulusta myöhässä. Hitaasti, mutta kuitenkin varmasti se täällä Lapissakin etenee. Naruskalla kevät tuo muassaan rapalennon, jota piisaa tuosta soratien pätkästä täältä Kotalankylään, missä taas asfaltti armahtaa autoilijan ja ennen kaikkea auton. Nykyaikaiset autot on ilmeisesti rakennettu enempi moottoriteiden tasaisille virheettömille pinnoille kuin sorateiden ruoppuhin ja nimismiehenkiharoihin. Katsastuskonttorille autoa vietäessä joutuu vängällä vaihdattamaan palloniveliä ja iskareita ehkä etelän immeisiä enemmän. Mutta ei valiteta, hyvä että edes on väylä, jota voi tieksi kutsua.

Samoin ei eilen näyttänyt yleissilmäyksellä Alakurtin sotilaskylän tiestön kanssa. Oli siellä kylän kiertävä pääväylä auttavasti riittävän leveäksi aurattu, mutta vanhan kaupunginosan sisäkadut ja kesäisin auki olevat välitiet olivat auttamatta hoitamatta. Isoveli selkeästi säästää aurauskustannuksissa, kuten tienpidossa siellä meidän maamme tapaan täälläkin tapahtuu. Alakurtissa vain käy lähipäivinä niin, että puolen metrin paksuisiksi pakkaantuneet polanteet kun muuttuvat pikkuhiljaa soselumeksi, niin henkilöautokalustolla ei korttelirallia rällätä. Ukan kamerasta pääsi harmillisesti loppumaan ei filmi, vaan akku eilisellä ulkomaanmatkalla. Kylän keskustasta ei nyt valokuvia saatu tallennettua, valitan.

Tallentuipa kameralle ennen sen tilttaamista kuitenkin muutama kuva Salla-Kantalahti maantien Tuntsajoen sillalta. Ahkerat Alakurtin asukkaat olivat uskaltautuneet Tuntsajoen jäälle pilkkimään. Hieman samantyyppistä urheilukalastusta kuin heidän merialueiden kalamiehillä, jotka seilailevat maailman meriä niillä jäälautoilla, joilta heidät sitten helikoptereilla keräillään kotio.


Samalta sillalta pohjoisen suuntaan näkyy häivähdys Alakurtin asujaimistosta. Sillä on onnistuttu pilaamaan yksi maapallon kauneimmista jokimaisemista, kun paikalliset ihmiset ovat rakennelleet sekalaisia sätöstyksiä, joita Suomessa kutsutaan autotalleiksi. Sillalta otetussa kuvassa autotalliviidakko ei onneksi näy, vaikka se tuolla takana kaupungin kauneimmilla rannoilla oikeasti sijaitseekin. Talliviidakkoa ei itkemättä pysty katsomaan.




Päivä siinä reissussa meni, mutta tulipa toimitettua asiallinen asiakin, kun Ukka toimitti ensi kesän Juhanusretken osallistujien kiveen kirjoitetun nimiluettelon muutamaa liikkumislupaa varten. Lupaa tarvitaan Tuntsajoen ylemmillä osilla niille alueille, joille A.E. Järvinen meidän laillamme aikanaan sydämensä menetti. Siellä Ukka vetelee seurueensa kanssa kilpaa lohtakalaa jokitörmille. Ja jänkäkoiria Iivanalle tietty myös.

Kesää ja kelirikon kuivumista odottelemisiin Tukikohasta tähän.


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pupujussi punnertaa...

Kylläpä hiukkasen harmittaa Lapin käyttämättömiksi jäävät kevättalven parhaat kelit. Ja kalansyönti. Ja ensimmäisten muuttolintujen havainnointi. Ja moni muu asia.

Siellä etelämmässä tietenkin jo joriinin juuria pengotaan ja valmistellaan kesäjuhlia sun muuta. Täällä talvi pitelee otteessaan, mutta samanaikaisesti päivä pitenee niin hemmetisti joka päivä, että kohta silimänahkojenkin läpi unta haittaa. Sekin on muuten kevyt kenttätotuus, että parin kuukauden päästä alkaa taas päivä lyhenemään. Pessimistien kesä on siis jo ohi. Huono vitsi vitsi vitsi.

Kerronpa joutessani ihan mukavan kevätjutun. Tässä meitin pihapiirissä on pitkin kevättä näkynyt talon ympärillä ja lähimetsiköissä noin miljoona jäniksenjälkeä. Niitä jos on jätellyt vain yksi pupu, niin ahkera jälenjättäjä on kyseessä. Toistaiseksi ei ole onnistuttu näkemään näitä pitkäkorvia, vaikka niitä on hieman päivystettykin hämärän aikana, jolloin ne mieluimmin liikkuvat. Öisin Rihla on hermoillut haukkumalla. Olemme päätelleet sen haukkuvan lämpimikseen ilmeisesti jänistä, koska muita eläimiä öisin ei liiku. Eikä Rihla vielä hauku lintuja, jotka nekin ovat yöt kiepissä.

Siivosimme päivänä muutamana hieman noita kylmätiloja. Sieltä sattui käsiin ämpärinpohjalla muutama hiukkasen jo nahistunut syksyllä poimittu karpalo. Mummu päätti, että hän kokeilee, josko vaikka pihalintuja kiinnostaisivat vaihteeksi marjat. Keittiön ikkunan näkösille lintulaudan alle hangelle karpaleet päätyivät.

Jopas tänä aamuna ihan päivännäöllä karpaloläjälle oli löytynyt syömämies. Jänöjussi oli joutanut mäenlaskunsa välillä aamiaiselle. Pitkäkorva veti karpaloa suihinsa niin, että koko valkea naamataulu on suupieliltään helekanpunaisena.

Eikä siinä vielä kaikki. Karpaloannoksesta Jussi oli saanut niin kovan vitamiinilatingin, että nyt illansuussa se purki kertyneet energiansa, uskokaa täi äläkää, vetelemällä etunojapunnerruksia takapihan halkopinolla. Tusina etunojapunnerruksia ei montaa sekuntia kestänyt!



Vieläkö piti Ukan ostaa silinterihattu ja lähteä mualimaa kiertämään sirkuksiin esittelemään Naruskan bodaripupujussia kaikelle kansalle. Saattaisi saada leivän päälle muutakin kuin ylähuulta. Tämähän on heleppo kesytettävä, kun se jo nyt melekeen silittämään päästää. Ja silittämään jos pääsee, niin siitä se kesytetään ja opetetaan silinteristä kipuamaan taikuripöydälle punnertamaan ja volttia heittämään. Jovain!

Täplälle pitää vielä hioskella oma ohjelmisto, niin Naruska on kohta eläinmaailmankin kartalla.

Tukikohasta taikurikirjaa pänttäämisiin tähän.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Ei enää viidenkymmenen vuoden päässä...

Ukka meinotteli lentää persiilleen tänään. Eikä kotomaassa, vaan ihan ulukosmaita myöten. Äite Venättän kainalossa. Katoin oikeen kahteen kertaan, että ei oo tosi. Onko se tosi? On niillä. On niillä semmonen tikitaalipallukkanäyttönen hinnastokone. Se on semmonen samanlainen, millä ne Suomessa joka helevetin päivä muuttelevat pensanhintaa. Ja täällä varmasti vain ylöspäin.

Normaalisti tuossa oudossa valtakunnassa kehitys enemmistössä asiantiloja laahaa viitisenkymmentä vuotta takana meitistä, mutta tässä asiassa ollaan uhkaavan lähellä. Ei ne rikitaalinäytöt huoltsikoilla olleet totta vielä kuuskytäluvun Suomessa. Hintalaput oli semmosia miesvoimilla vaihettavia. Semmoset oli vielä viikko sitten tuolla rajan takanakin.

Nyt se hoonosoomi puhuva täti-immeinen siellä kalterikopissaan pystyy tietty näppäämään rikitaaliinsa numerot vaikka sen mukkaan, minkä näkönen asiakas on tankille tulossa. Tai pystyy ainakin muuttelemaan aamuhintaa toiseksi iltaa kohen. Ja jos Suomesta mallia hajellaan, niin nouseva suunta tulee olemaan Venättälläkin. Etteikö vain jo olis se täti kokheeksi painellu tiisselille uuven hinnan viimoviikkosen tilalle. Ei Ukka siitä ihan vissi voi olla, kun nämä meitin kolome kärryä latkii kaikki sitä pensapuolta.



Tuo 36,00 ruplarahhaa on suunnilleen yhen €urorahan verran. Taitaa olla kolomisen senttimetriä päälle. Eli päässälaskulla melekeen puolta halavempaa se eelleen siellä on. Tiisseli on samoilla kopeekoilla pensan kanssa, eli tiisselauto ei tässä asiassa hyövää yhtään suomipoikia.

Saapa nähä, millon kielletään halapaa pensaa sieltä hakemasta.

Sitä ootellessa Tukikohasta tähän.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuka on numero 20 000?

Tänään, jos niin suodaan, täyttyy Ukan blogin lukijamäärässä merkittävä virstanpylväs. Eipä olisi syyskuun 4. päivänä 2011 blogia aloittaessa voinut arvata, että rapiassa puolessa vuodessa Tukikohdan blogia klikataan 20 000 kertaa. Niin vain näyttää vääjäämättä käyvän. Keskimäärin täällä käy satakunta klikkaajaa päivässä. Siitäpä Ukalla ei ole harmaata aavistustakaan, ketä kaikkia täällä mahtaa käydä. Epäilen niin, että nuo 18 rekisteröitynyttä lukijaa eivät ihan kaikkia sivulla käyntejä ehdi tekemään.

Tuossa kävijälaskurissa ei ole mukana talonväen klikkauksia, jotka on eliminoitu lukemasta pois.

Se klikkaaja, joka huomaa olevansa numero 20 000 voisi ilmoittautua Ukalle. Jos klikkaaja sattuu olemaan joku neitonen, niin Ukka voi miettiä sopivan tavan muistaa, koska akkaväelle on monta mukavaa perstaskussa. Vaikka venäläinen sauna perinteisin naruskalais-venäläisin menoin.

Miehenpuolikkaallekin jotain ikimuistoista varmaankin keksitään.

Niin ja jos pelottaa edellä kerrotut, niin Ukka voi lähettää vaikka kilon hilloja numerolle 20 000...

Turha on kenenkään klikkailla sarjana, koska se näkyy järjestelmässä. Oletko numero 20 000? Ilmoittaudu. Se saattaa kannattaa. Tai sitten ei.

Kiitoksia kuitenkin kaikille tasapuolisesti mukana olosta, ketä sitten lienettekin!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kesästä ei havaintoja Naruskalla.

Me täällä raukoilla rajoilla emme tiedä kesästä mitään. Siellä kaukana etelän mailla kuulemma jo kesärenkaita autojen alle vaihdellaan oikein käskyjen kanssa, kuten tänä aamuna raatiouutisista täälläkin kuultiin, kun saatiin kanava vähäksi aikaa kohilleen.

Ukkakin syöksyi renkaanvaihtokäskyn saatuaan jo jakarit ja tunkit kourissa ulos, mutta ei siellä oikein kesärengaskelistä tietoa ollut. Yksisarvinen seisoskeli senttitolkulla lunta selässään pihalla suu auki odottamassa puuroannostaan. Zafiran katolle oli yön aikana kertynyt vajaat kymmenen senttiä uutta puhdasta lunta.

Eilen illalla ei saatu kattolumia lähtemään katolta liikenteeseen, vaikka Ukka holovasi sinne kuutiotolokulla tulikuumaa vettä vesiletkulla. Tuloksena oli vain pihan muuttuminen luistinradaksi, kun vedet laskeentuivat pihalle rännejä pitkin. Kohta ollaan jumissa täällä sisällä, kun ulko-ovien yläpuolisella katolla on tonnitolokulla lunta ja jäätä. Se kesänteosta kotikonstein.

Eipä tätä uuden lumen tuloa osaa takatalveksikaan vielä puhutella, koska onhan täällä reippaasti puoli metriä lunta vielä joka paikassa. Tuuli on tällä hetkellä somasti koillisen suunnalla. Jos Ukka ei ihan väärin muista, niin siltä suunnalta ei tähän päivään mennessä  kesää ole tullut.

Kuvissa eilisiä kuumavesiruiskutuksia kattolumille ja tämän aamun ikkunanäkymiä Naruskan kesästä.







Tukikohasta pitkien kalsareiden etsimisiin tähän.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hanget hupenemaan päin...

Ei saatu näillä näkymin Naruskalle metriä lunta, vaikka Ukka on puristellut sitä ja tätä, jotta saataisiin tilastot normaaleiksi. Niin vain on käymässä, että toinen talvi peräkanaa Naruskalla ilman satasen rajan rikkoontumista. Taisi se Ukan mittari käväistä nippanappa yli 80 sentissä, mutta nyt ovat hanget hupenemaan päin.

Toissapäivänä oli korkeushyppytelineessä 76 senttiä, mutta tähän iltapäivään mennessä lukema on pudonnut päinvastaiseksi, eli 67 senttiin. Tämä on sitä termisen kevään aikaa, jolloin vuorokautinen keskilämpötila pysyttelee plussalla. Sitä aikaa on tosin ollut vasta parin vuorokauden verran, mutta kuitenkin.

Viikonlopuksi tänne on luvassa kohtuullisen komiaa kevätkeliä. Sepä alkoi jo tänään aamupäivällä taivaan räyhäkkäällä repeämisellä niin, että aurinkoarmas on nostellut lämpötilan yli +5 asteen.


Ukka meinasi tänään nakella joutessaan muutaman polttopuuhalon tuonne kellarin liiteriin. Taivaanjumalat kuitenkin lähettivät Ukalle viestin, että nyt ei ole aika seisoskella räystäiden alla, vaan sieltä puulunkalta on poistuttava. Kerkesimpäs puolenkymmenen metrin päähän, kun katolta tuli lunkan päälle parisataa kiloa nuoskalunta muutaman kilon jäätelillä höystettynä. Taas olisivat Tapiolayhtiön henkivakuutuspuolella joutuneet kuvetta kaivamaan tapaturmalisien kera, mutta ohi meni. Läheltä. Ne olisivat siellä tietenkin sanoneet leskelle, että lisiä ei makseta, kun menee teikkailemaan räystäsalle 13. päivänä perjantaina...


Tukikohasta loppulumia katolta ootellessa tähän. Sisällä.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kolme- kaksi vai yksisarvinen vai sarveton?

Urosporoja on montaa sorttia. Kaikkihan ne tietää. Hirvas on se, jolla on kolme sarvea. Kaksi päässä ja yksi siellä jossain takimmaisten jalkojen välissä. Se on se sarvi, josta vaatimet syksyisin ovat kiinnostuneita. Sukkela hirvas simauttelee sillä sarvellaan vaatimia tiineeksi sen kuin kerkiää.

Sitten on näitä kaksisarvisia, kuten Täplä. Se on kaksisarvinen silloin, kun hirvaat ovat kolmesarvisia. Täplä kun on vuorostaan simautettu häräksi muutamalla napsulla siellä kolmannen sarven lähellä, niin sen suvunjatkamiset on jatkettu.

Hirvaat muuttuvat yksisarvisiksi syksyllä hetikohta sen jälkeen, kun ne ovat hoidelleet suvunjatkamispuuhastelut valmiiksi. Niille jää sinne kuuluisaan jalkoväliin vain se yksi sarvi odottamaan tulevaa syksykesää.

Härkä kanniskelee päässään olevia sarvia pitkälle kevääseen. Täplä on kanniskellut kahta sarvea merkkinä siitä, että sillä on vain ne kaksi sarvea. Ja nyt niitäkin on enää vain yksi. Täpläys oli vuorokauden verran humputtelemassa jossain vaatimensa kanssa. Reissulta palattuaan sillä oli päässä vain yksi sarvi, kun se käväisi näyttämässä täpläistä turpaansa kotiportailla.


Jättösarvea ei Ukka pihapiiristä löytänyt, joten Täplä -merkkisiä avaimenperiä ja rumpukapuloita ei sen nimikkosarvista ehkä tänä vuonna entisiä määriä saada. Toinen sarvi varmasti putoilee aivan lähipäivinä. Nauttikoon nyt vähän aikaa yhdestä sarvesta, kun niitä ei sen jälkeen ole yhtään.

Semmoinen se on luonnon ja ihmisen lakien summa.

Kauniiksi lopuksi Täplän kurmurokotuksesta voi Ukka kertoa, että piikki simautettiin sen kaulalle tässä päivänä muutamana, kun Ukka piteli sitä kevyesti kiinni molemmista sarvista. Poromies Tuomo pistähytti tottunein ottein kurmumyrkyt kehiin niin, että saattaa loisille lähtö valjeta. Toivotaan niin.

Eipä ole kaukana se tuttu keväinen ajankohta, jolloin Täplä taas nostaa kytkintä kotikartanolta. Se aloittaa tuttuun tapaan kesälomansa, jolloin se on myös eväidensä suhteen omavarainen.


Tukikohasta sarvettomien aikojen odottelemisiin tähän. Eivätkä ne niin kovin kaukana ole. Isännälläkään.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kuukkeli, jätkän ja kalamiesten ystävä.

Pilkkireissulla täällä Naruskan kairassa ei yksikseen tarvitse yskiskellä, eikä pilkiskellä. Kuukkeli on tarkkasilmäinen lintu, joka tietää kalamiehen tietävän sille mahdollista makupalaa. Tänään kuukkelit olivat jopa normaalia uskaliaammalla päällä, kun ne pyrkivät saaliinjaolle Urmitsalammilla.

Nämä sinänsä viehättävät linnut eivät kaihda lennähtämistään aivan ihmisen iholle. Tänäänkin kolmesta veijarista ainakin yksi oli niin rohkea, että se kävi istumassa kolmen pilkkimiehen lakin päällä tivaamassa, missä eväs viipyy. Tietenkin saaliistamme riitti luontokappaleillekin välipalaa.

Luontokuvaajalle kuukkeli on varmaankin yksi mielenkiintoisimmista kuvattavista. Amatöörikuvaajamme Mummu napsi tänään oheiset kuvat kalakavereistamme. Valokuvauksellisia eläimiä, vai mitä?





Tukikohasta seuraavia luontokuvaustapahtumia odottelemisiin tähän.

Pilkkityylipisteet jaossa.

Pääsiäinen on taittumassa lopuilleen. Naruskalla on saatu viettää pyhät kohtuullisen hyvissä keleissä. Huonoimmaksi sääpäiväksi osoittautui eilinen lauantai, jolloin aurinko kylläkin paisteli ihan laadukkaasti, mutta tuulituulonen oli niin raaka, että alta pois. Tässä kun ollaan vietelty pyhiä lähinnä omalla väellä, niin kuitenkin väki eilenkin kelistä huolimatta suunnisti Karhutunturiin. Kodalla tarkeni niinkin, mutta aivan tunturin laella oli pienimpiä kulkijoita meinannut tuuli viedä mennessään.

Tänään sunnuntaina olikin sitten päivistä paras. Koko revohka vietti mukavan päivän pilkkireikien ympärillä Urmitsalampien jäällä. Ensimmäinen lampi oli nollatulos, mutta seuraava lampi olikin sitten antopäällä. Parissa tunnissa tämä epämääräinen joukkio veteli jäälle kolmisenkymmentä abborrea ja kruunuksi vielä pari paistintammukkaa. Ne eivät näistä lammista ihan jokapäiväistä saalista ole.

Pilkkityylejä on yhtä monta kuin pilkkijääkin. Saaliskalat kun kerättiin kaikkien avannoilta yhteispotrettiin, niin hädintuskin samaan kamerakuvaan mahtuivat.








Kalastajien tyylien perusteella saalis voisi olla heikompikin...



Tukikohasta seuraavaa reissua ja muitakin pilkkimiehiä odottelemisiin tähän.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Torstai OLI toivoa täynnä...

HUOMIO! Tämä blogikirjoitus sisältää poikkeuksellisesti tuotesijoittelua!


Kylläpä oli tänä aamuna ennen kuutta aivan poikkeuksellisen virtava olotila. Olo ei ollut kuin osuuskaupan hoitajalla, vaan aivan kuin sähköjänikseltä tuntui. Ihan niinkuin silloin ennen, kun aamulla venytteli sängyn laidalla, kuten Mustanaamio virtaa täynnä, kun hän kimposi pystyy todeten, että "Hohhoijjaa, taas uusi aamu rikollisuutta vastaan!"

Iloinen mieli tuli siitä, kun työnsin käteni vahingossa tyynyn alle ennen sängystä nousuani. Mikäs se siellä kätöseen tuntuikaan outo möykky??? Haa, Kukko oli yöllä käynyt munimassa Ukan tyynyn alle. Se oli musta muna, komiasti kiilteli kuin sillä yhdellä kauppamiehellä aikain alussa. Musta peltikuorinen, vai tinapaperikuorinenko oli, sama se sille. Mutta mustaan kuoreen oli tehokkaalla isolla tekstillä painettu hyvän olon tuonut sananen: ISÄNTÄ!

Ja kaiken kukkuraksi se oli yllärillä täytetty munatus! Kolisi ja kalisi kuin lapsena ennen. Illalla saapi avata!



Kerkisin jo laittamaan uudenuutukaiset koululaisilta kalliilla rahalla ostetut kotimaiset sidostesukat jalkaan, kun viereiseltä petiltä alkoi kuulumaan papilijottipäisen kuuttakymppiä käyvän elämäni valonpilkahduksen aamuvenytyksien äänet. Hänellä oli MYÖS Kukko käynyt munimassa samankokoisen munatuksen tyynyn alle. Siinä se Mummeli esitteli munaa kourassaan. Sepä oli pohjaväriltään valkoinen. Ja iso teksti mustalla värillä: PÄÄLLIKKÖ!

Sitä piti tietty ääneen lukea niin, että Ukan hammaspyykkipaikalle asti kaikui!


Voihan Vitalis, etten tuota paremmin sano.

Hyvä päivä ei juurikaan perusteellisemmin voi pilaantua.

Ukka on käynnistänyt Kukon etsinnän. Jonkun verran puuttuukin höyheniä Ukan untuvapussista, se pitää koleita kesäöitä varten täyttää uudelleen.

Tukikohasta Pitkäperjantain oottelemisiin tähän.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Piikkipelko iski.

Täplä otti ritolat tukikohdasta. Tai ei sitä vielä tiedä lopullisesti. Monta viikkoa se kuitenkin on  tässä asustellut yötäpäivää. Sen yöpesä on ollut lumihangessa Rihlan häkin takana metsikössä, mistä se on konkoillut pihamaalle heti, kun immeisiä on liikkunut. Nyt ei ole kuin jäläkiä pihasta poispäin. Juoksujäläkiä.

Tänään Ukka käväisi kirkonkylällä mutkin. Hakaisin eläinlääkäriltä ison pitkäpiikkisen ruutan täynnä kurmulääkettä. Kyliltä palattua ruutta lääkkeineen unohtui tietty auton takapenkille. Sieltä sitä hakiessani kertoilin ohimennen Täplälle, että en viitsi pistää kylmää kurmulääkettä sun persauksiin, vaan vien sen sisälle lämpiämään. Ruuttamma sitten huomenissa.

Pälyilläänpäs tilannetta rauhassa. Kaippa sille ruutalliselle hyvää lääkettä käyttöä löytyy. Jos ei sopivaa porotusta satu tohtori Ukan näkösille, niin voiphan tuota kokeilla, koskeeko tulevana suvena paarma Ukkaa, jos ottaa kevyen kenttärokotteen omahoitotoimenpiteenä. Sivuvaikutuksista härälle alunperin tarkoitetusta ruutallisesta ei tullut kysyttyä, mutta voihan sitä ottaa neksiumia, jos närästään alakaa...


Tukikohasta huomisiin telskeisiin keskittymisiin tähän.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuivat lihat testissä.

Aprillipäivä on ihan sopiva päivä kuivalihamaistijaisille. Siellä ne hirven pumppulihat ovat saaneet roikkua Lapin tuulessa ja tuiskussa, pakkasessa ja auringonpaisteessa muutaman viikon ajan. Sillä on ollut lihaan vaikutuksensa. Ukka kiipesi varaston katolle hieman tutkailemaan lihojen kuntoa. Verenpainepotilaalle tämä herkku ei ainakaan kilotolokulla nautittuna kuulemma kovin terveellistä ole, kun siinä on aika lailla suolaa. Tosipuheessa joka mies ja joka ämmi kestää hiukkasen suolaa. Eikäpä lastenkaan suut tuohesta ole. Eiköhän ne eskimolapset ja muutkin pohjoisten kansojen lapset ole aivan pienestä pitäen näihin vanhoihin säilöntämenetelmiin totutettu.

Katolla Ukka tempaisi pari isointa kimpaletta terävällä puukolla keskeltä poikki. Lihan leikkuupinnalta kuivuusasteen voi lukea. Eikäpä se niin minuutilleen ole tämänlainen kypsyminen, kuten jossain paistopihvissä. Ihan keskeltä liha on aavistuksen verran punertavampaa kuin aivan ulkoreunoiltaan. Läpi asti liha ei lian tummaa saa ollakaan, koska silloin se on liian kuivakkaa. Ei siis huonohampaisen evästä.



Nyt lihat tärhäytetään vakuumikoneella tyhjiöön ja sitten pakasteeseen odottelemaan nautittavaksi tulemistaan. Hirvensydämien toimittajalle pitää lain nimessä jättää enemmistö lihoista nautittavaksi vaikka kesäkuumalla Tuntsajokivarressa silloin, kun kalastuksen sivussa hiukasee.

On se totuuden nimissä sanottava, että pahvilaatikollinen hirven sydämiä on kuivattuna mahdutettavissa pienehköön muovikassiin, mutta sitä täyteläisempää ja jämerämpää evästä se on sille, joka siitä pitää. Ja jolla sitä on.

Tukikohasta kuivalihavellin ohjeiden etsimisiin tähän.

Aprillipäivänäkymiä Naruskalta.

Se on huhtikuun ensimmäinen. Olikohan pari vuotta sitten, kun Ukka lähetti samana huhtikuun keulapäivänä kuvan sääkameratolpasta, joka oli katonharjalla kääntynyt suunnilleen kolominkerroin, kun kattolumet olivat sen väännelleet solovaan oikeen tolokusti. Kasperi laittoi kuvan saatuaan heti viestin, että milloinkas Ukka on oppinut valokuvia retuseeraamaan niin, että on saanut tolopan mutkille. Eipä se silloin ollut aprillipila.

Eipä ole tämänaamuinen takapihanäkymäkään kuravettäpäälle-juttu, vaan ihan tosi kuin vesi. Moneen kertaan piti Ukan laskea teeret takapihan puista, että lopputulokseksi olisi tullut jotain muuta kuin 69, mutta ei auttanut. Tuo 69 on hiemen semmoinen muuhun asiayhteyteen kuuluva luku, mutta sekinhän on kuulijan korvassa, kuten sanassa sanotaan.

On se vain kuulakkaana kahdenkymmenen asteen huhtikuisena pakkasaamuna mieltä lämmittävä näkymä ja kokemus laskea yhdestä ikkunasta hiukkasen päätä kääntämällä 69 teertä. Kukaanhan sitä ei usko, ellei asiasta ole kuvallista rokumettia. Ja kaikki eivät usko vielä sittenkään.


Tukikohasta isompia tokkia vermeet latingissa oottelemisiin tähän. Kuvausvermeet.