sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Puolukka pyörii kuin puolukka.

Kaikki on tänä kesänä myöhässä. Puolukatkin. Eipä ole ihan äkkiä muistissa, että ensimmäisiä puolukoita poimittaisiin vasta syys-lokakuun vaihteessa. Mutta niin se vain tälle syksyä on.

Mummeli kävi miniäntekele Emman kanssa tänään karhumaiden laidalla ruotaisemassa poutapäivän kunniaksi komeat kolme sangollista puolukoita. Hyvin oli koneet puolukkamättäisiin osuneet, vaikka kummankin poimijan päät ovat satavarmasti pyörineet kuin pöllöllä. Jaa miksikö, no tietenkin karhujen vuoksi. Normaalistihan akat ei keskenään keskittyneinä mitään puhu, mutta nyt oli mettämiesten kertoman mukaan kalakatus kuulunu kairassa.

Ei ne vielä ihan hillomarjoiksi parhaimmillaan ole, mutta jospa luontoäiti antaisi ennen lumien tuloa muutaman pakkaskelin, niin saataisiin harossia käristyksen kaveria aidosta puolukkahillosta.



Määrällisesti puolukkaa on näillä selkosilla vaihtelevasti. Kovin moittivat toisin paikoin pienoisia marjojen olleen, mutta kiertelemällä oli laatumarjaakin löytynyt.

Tukikohasta hillosokerin ostelemisiin tähän.

Karhut ei vielä talviunilla.

Eivätpä nekään ajat vallan kaukana enää ole, kun on karhujen talviunille siirtymisen aika. Pohjoisemmassa Lapissa ainakin Saariselällä käytti jo ensilumet maassa, eikäpä se sama vallan pitkään odotuta täällä Naruskallakaan, koska kohta vaihtuu lokakuulle.

Joku luontotietäjä saattaa osata päätellä talventulon ajankohtaa siitä, kun nallet kellahtavat pitkille unilleen. Tuoreimmat havainnot vielä hereillään olevasta otsosta ovat kuitenkin kuluneen viikon puolivälin jälkeiseltä ajalta.

Ne Kittilänkairan valokuitu-urakoitsijat upottelivat Naruskantien laitamille satamegaisen nyöriä tiistaista torstaihin. Rasvanäppikaivurikuski silloin silotteli tienlaitojen ojat sileäksi kuin ainakin nuoren naisen pylly. Tähän silitettyyn soraan vuorostaan oli Metsänkuningas käynyt painamassa muutaman tassunjäljen merkiksi siitä, että hereillä ollaan. Tänään kuvatut jäljet eivät ole vesisadetta saaneet, joten Ukka pitää niiden tuoreusastetta enintään vuorokauden tai kahden päässä olevina.



Kulkupaikka ei ole kuin nelisensataa metriä Tukikohdasta, joten muistutus erämaassa asumisesta saatiin taas kerran. Tiedäppäs häntä, vaikka olisi se samainen otso, jota pari viikkoa sitten lauantaina ammuttiin. Se, mihin ammuttiin, ei sitten ihan selvää olekaan.

Muuan rajamme vartija oli muistellut Mummelille, että sieltä "haavoitamispaikalta" koira oli seurannut karhunjälkeä minnekäs muuallekaan, kuin tuohon Tukikohdan varasto-autotallirakennuksen nurkalle. Siinä jäljet olivat hukkuneet tontin muihin jälkiin. Pihasauna on vielä tarkistamatta, josko nalle meni sinne haavojaan hautomaan, vaikka normaalisti jos elikko itteensä ruhjeita saa, niin se painuu vilvoittavien hetteiden luokse haavojaan liottamaan.

Täällä erämaassa ei luonnonhavainnoinnin kanssa aika pääse pitkäksi tulemaan.

Tukikohasta tontintarkkailemisiin tähän.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Kahvimaitoo kairassa ettimässä.

Eipä se ihmisen lapsella tarvii ihmeellinen mieliteko olla, kun pitää sitä lähteä hakemaan. Kaupunkipaikassahan se on tavallisen heleppoa, kun joka kulumassa on kioski poikineen kauppaamassa kaikkea taivaan ja maan väliltä.

Kairassa asiat on toisin. Yksi mökkiläinen, olkoon nimensä nyt tässä tarinassa vaikka Pakki. Hän lähti kaverinsa kanssa täysillä eteen molemmila koneilla hakemaan kahviin maitoa, kun on ittensä semmoiseks opettanu, ettei muutoin alas mene. Meinaan kahvee.

Myyntipisteet on harvassa, kun kairassa ollaan. Eka paikka oli kuiten puolenkymmenen kilometrin päässä. Siellä kulkijamme sai kaljan, mutta kahvemaito nietu. Oli talhon tulossa vieraita, nin maijosta oli nuusa. Ei ollu riittäny ees tesiä, jota Pakki oli viimesenä esittäny. Tulee vierahia.

Pakki lähti jatkaan matkaa. Kaveri ajo. Nokka kohti etelää. Onneks on kännykkä, jolla voi kartotella maitotilannetta. Eikun Ukalle soittamaan. Eka kysymykseen, että myyköhän ne siellä postimiehen paikassa lehmänmaitoo suoraan navetasta, joutu Ukka vastaamaan nietu. Navetta tyhjeni karjasta suven alakajaisiks.

Pakki oli nähny, että siinä yhessä navettatalossa on maitolaituri ja aina on tonkka meijeriin lähössä. Myyköhän net suoraan milikkiä. Ukka ties. Ei ne myy. Isäntä on nykysin museolla töissä ja emännyys on kunnan virkatäti. Navetta on ollu tyhyjänä jo muutaman vuuen ja muistomerkkinä talon kohilla on maitolaituri tonkkineen.

Saishan sitä myymäläautosta vaikka mitä, mutta sekin lopetti täällä ajelut kohta kymmenen vuotta sitten, oikasi Ukka kyselyjä rattaijen päälä liikkuvasta kaupasta. Pakki jo, että hänhä arvas.

No sitte vasta Pakki tieten kysymään, että onks teillä maitoo. Ukka sille ensin, että meillon kyllä vieraita kans paljonlaisesti, jollon Pakki jo melekeen itkukurkussa, että ei helevetti. Seuraavalla lauseella Ukka ehti jo korjata, että maitoo löytyy ja tarpeen mukhan piimää kans. Tänne vaan. Sattuu sitä maitojuomaa oleen ainakin kymppi reservissä.


Pakki tuumi päätteeks, että hemmetin hyvä, että toimii nuo langattomat yhteyvet, kun puhelinpylyväät on lyöty täällä näimmä läjään. Niinpä, tuumi Ukka myötäillen.

Ukan kartanolla Pakki vielä muisteli jothain etellistä suvee jonkun vuuen takaa. Olivat kaverin kanssa paistelleet kyrsää nuotiolla. Sitte oli alettu ettiin sinappia, muttei ollu, mistä ottaa. Ja eikun autoon. Ja Saijalle, kauppa on vielä auki.

Ja ajovat kans Saijalle. Muttei siellä ollu tutusta kyläkaupasta kuin maantasalla olevat palorauniot. Ei ollu tieto kiiriny, että salamapirulainen poltti koko kaupan.

Eihän siitole kuin neljäkytä enää Saukosken kirkolle, joten eikun sinne. Ja pari tuupia sinappia kehiin, sitä tulisinta.

Kyllä se Lappi ja mielitevot juoksuttaa. Tälleen jää euroja kairaan millon enempi, millon vähempi.

Tukikohasta tähän toteemuksin, että tää tarina on tosi. Kuin vesi.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Töllisteltävää riittää.

Kyllä maalla on mukavaa. Akkeli ja Ukkeli tuolla tienlaidassa eivät nykyisin ehdi pitkästymään. Naruskantiellä nimittäin sattuu ja tapahtuu. Ja varsinkin tapahtuu. Koko kesän täällä on riehuneet työntouhuissa kuka milloinkin. Tiemiehistä murskemiehiin. Ja rasvanäppikaivurikuskit puhelinpylväiden unhoonviennissä. Ja nyt heiluvat sedät ja poijjaat kaapelinvedossa. Ja täditkin.

Se on Ukallakin satamegainen kaapelinpää niin lähellä, mutta niin kaukana. Tuolla se on vajaan sadan metrin päässä. Siellä se on kiepillä sen mittaisena, että kun huutaisi HEP, niin toinen rasvanäppikaivurikuski vetaisisi naveron Ukkelin luota Ukan torpan seinään. Mutta ei. Sinne se laitetaan kiepille oottelemaan aikaa parempaa. Ja hintaa halavempaa. Kahtatonnia ei siitä narunpäästä tässä vaiheessa puliteta. Ja kuin piruuttaan kaivuri seisoo Ukan tontilla yöt. Luvan päältä tietty.

Jos tilannearvio menee pieleen, niin menköön sitten. On se kuiten hyvä, että siihen se kaapeli jää, jos joku tämän talon asukas joskus haluaa sataamegaa ajella, niin eikun tilaamaan. Vaikka se joku sitten paremmin harkittuaan olisi vaikka Ukka.

Kaivinkonetta ja kaapelikelaa on kuiten Soneralla jättää tänne kairaan täyteen valmiuteen oottamaan, että joku huutaa HEP. Tai huutakoon vaikka HEP HEP, niinko aikanaan se kanttori siinä kirkon portinpielessä. Siinä vanhassa vitsissä.

Ja joku vielä huutaa suoraa huutoa, että maaseutu autioituu ja tyhjenee. Hevonpaskat niillä huutajilla saa haistattaa. Tai poronpaskat. Missäs sen paremmin asiat on kuin täällä Naruskalla: tiet kunnossa, aurausviitat paikallaan, puhelinyhteydet mallillaan, tietoliikenneyhteydet maailmanhuippua. Vesijohto tuo puhdasta vesiosuuskunnan vettä, jolla pystyy vaikka kakit vesivessasta huuhtomaan. Polttopuuta kasvaa nurkanpäässä. Bensa maksaa alle €uron litra. Luettelo ei vieläkään ole kattava, mutta jo aika pitkä.

Kohta Ukka alkaa ihmetellä, mitä niijen ihmisten päässä liikkuu, jotka kaupunkipaikoissa läpi elonsa notkuu.

Jälkiruuaksi kuvat. Vilosovoinnin päälle. Lyhyen.






Tukikohasta tähän.




Puuhka-aineet rohkeana.

Ketturepolaisella on ilmeisesti nälkä. Normaalisti ne nimittäin liikuskelevat hämärissä ja ovat öisiä kulkijoita, mutta nyt eväs ajattaa niitä pihapiiriin. Ukka seuraili tänään syrjäsilmällä, kun repolainen käveli autotallin ovien ali ikäänkuin kotiinsa. Ja sieltä se kipitteli mistään mitään välittämättä poltetun talon perustuksen päälle, missä se harjoitteli trapetsia nuotiopaikan honkakehikon päällä.

Eipä siitä niin hääppöstä valokuvaa tämmönen harrastelijakuvaajaksi juuttunut talonmies saanut varsinkaan, kun kuva tuli näpättyä ei vain kameran objektiivin, vaan myös kolmen ikkunalasin läpi.



Ukka kävi ystävällisesti ilmoittamassa repolaiselle, että tämä tontti saattaa olla pahan päivän tullen turkille hupaa aluetta. Varmemmaksi vakuudeksi ja varoituksen tehostamiseksi Ukka kokeili vahinkolintujen ampumiseen tarkoitetulla haulikolla, miten se poksahtaa varoituslaukauksen. Ja poksahti se. Ja repolainen poistui itänaapurin suuntaan. Tiiäppä häntä, paraneekohäntä ruokamaat sillä ilmansuunnalla, vai huononeekohäntä.

Tukikohasta ruudinhajuisin sormin iltasaunan odottelemisiin tähän.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sumussa, vaan ei humussa.

Sumu on täälläkin vieraanamme, kuten varmasti muuallakin päin Suomea. Aamusumu ei pidättele kuitenkaan metsämiestä, vaan sinne on teerien sekaan aamuvarhaisella päästävä, oli sumu eli selkeä. Kaikki käy. Ja sinne se syöksyy poijjan mukana äiteensä myös. Ei kuitenkaan kuin kameran kanssa, kuten tapansa nykyisin on.

Ukka se päivystelee tässä kotosalla. Aamusumua on mukava käydä nuuhkimassa. Ja pitäähän jonkun kirkonmenojakin aamusella kuunnella, ettei elämä pelkkää vouhottamista ole. Ja kamerat kun on järjestetty aikanaan kuvailemaan automaattisesti, niin ei tarvitte välttämäti kaulassa konetta kanniskella. Ja Ukallahan ei ole lupa ammuskella kuin vahinkolintuja ykspiippusellaan, joten metsään ei välttämäti mennä tarvitte. Paitti, jos sielä kuulisi pystykorvan haukkua, jolle kuitenkaan tämä meidän koira ei mettikanojen kanssa toistaiseksi edelleenkään suvaitte alakaa.

Saipa Ukka talteen aamulla sääkamerasta mielestään hienon sumukuvan. Sumu peittää maan, vaan eipä peitä aina tunturinlakea, kuten kuvasta näjette:



Pihapiiristä huomaatte, että koivut ovat tyystin riisuuntuneet. Punavoittoiset puut on pihlajia, keltaiset haapaa tai raitaa. Nekin menettävät loppuja lehtiään pikkuhiljaa.

Mummeli ja Kasperi sekä kuvailivat että metsästelivät aamun sumunsekaiset tunnit. Oma viehätyksensä on teerien syyssoitossa, jolle niitä kerääntyy kymmenittäin. Enimmillään oli näkösillä samanaikaisesti ollut tusinan verran kukertajia, mutta mettäautotien päällä ja pellolla sumuverhojen takana oli äänessä ollut ainakin toinen mokoma, ellei enempikin. Kuvat kertovat enemmän kuin huonot tuhat sanaa...




Metsästäjän menomatka.

Metsästäjän paluu.

Yhden haulikonlaukauksen sai Varpuaavan aamusumu ja teeret kuulla. Ja yhden teeren päivä päättyi aamuun. Sellaista elämä on.

Ei niin surullista tarinaa, etteikö siitä tosikompikin voisi pienen hymyn ainakin mielessään ilmoille päästää. Haulikon laukauksen jälkeen kun Kasperi poisti haulipyssystä tyhjää hylsyä, lennätti ejektori hylsyn täysosumaksi Kasperin höyryävään teekuppiin. Teenjuonti kun oli keskeytynyt siihen, kun tekri oli pelemahtanut aivan ampumahollille...Kuvaa ei kuulemma ole lavastettu, vaan näin siinä kävi.

Aamutee hylsyllä.
Tukikohasta hirvenpyyntiin siirtymistä odottelemisiin tähän.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Hajahavaintoja mettikanoista.

Jos ei räyhäkkäisiin riemunkiljahduksiin aihetta ole, niin ei ihan kyynelinkään kerrottavaa metsäkanalintujen pyynnistä kahden ensimmäisen viikon ajalta. Eivät ne uutiset jo kerrotuista ennakkoarvioista paljoa poikkeile suuntaan, eikä toiseen.

Poikaskato on ilmeinen. Hajatiedoista jos oikein pystyy päättelemään, niin ehkä riekko on onnistunut saamaan suvulleen jatkoa parhaiten. Teeret ja metsot ovat onnistuneet ilmeisen heikosti, kuten jo pyyntirajoituksetkin yhdessä kolmiolaskentojen ja maantiehavaintojen perusteella kertovat.

Oman väen otanta perustuu Kasperin viime viikonlopun lauantain hänen aloituspäivänsä kokemuksiin Rihlan kanssa Karhutunturin lähialueella, ja sunnuntain havaintoihin teeristä kuvilta tuossa takapihalla Varpuaavan maisemissa. Havaitut linnut ovat lähes kaikki raavaita. Perstuntuma Kasperilla on se, että samanlaiselta näyttää kuin viime syksyn lopetuksen aikoihin ja talvihavaintojen perusteella.

Ruska vetelee viimeisiään puissa. Koivut ovat lähes varistaneet lehtensä. Haavat, pihlajat ja pajut sinnittelevät vielä noin puolillaan lehdistään. Linnut ovat vielä arkoja. Kasperi yllättyi aloitusviikonloppunaan hieman siitä, että tipitiit eivät löytyneetkään jänkien laidoilta matalista rääseiköistä, vaan korkealta. Siis sieltä, missä marjat vielä ovat makeita ainakin paikoin, kun niitä ei halla ole pieksänyt yhettömiin.

Muutamien mökkiporukoidemme ja myös muiden mökkituttaviemme kertomana on ilmennyt, että joku pyyntipäivä on antanut hyvin tapahtumia ja edes lintuhavaintoja, mutta jotkut päiväreissut ovat päättyneet näkemättä vilaustakaan linnuista. Osasyyn jotkut myöntävät olevan heille tuntemattomissa alueissa, mutta tututkin hyviksi ennen havaitut maisemat ovat osittautuneet nyt tyhjiksi. Sitä se on, kun tilanne on se, mikä on.

Saalis ei onneksi ole pääasia. Meidänkin kotitiimissä osataan laukoa pelkkää kameraakin. Ja lopettelivatpa muutamat Kallelan vuokralaisetkin pyyntinsä niin, että jättivät parin päivän luvat käyttämättä ostetuista luvista. Syyksi ilmoittivat rehdisti halunsa antaa kannan kasvaa.

Varpuaavan aamusumuteeret 22.9.2012
Tukikohasta steinerkoululaisten tänä aamuna anivarhain jälkeensä jättämän pölypilven pyyhkimisiin Tukikohasta tähän.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Varmin talven merkki.

Lyhyestä virsi kaunis. Varmin talven merkki on ilmestynyt koristamaan teiden reunoja, kun aurausviitat on asennettu odottelemaan talven tuloa.



Tämä on ajankohta, jolloin Ukka tarkistaa talvirenkaiden kunnon ja varmistaa niiden vaihtokunnon niin, että ensilumilla toimivat renkaat ovat autossa valmiiksi asennettuina. Samaa metodia voin suositella muillekin. Toimii satavarmasti.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kullajärveen laskee kaunis puro.

Tästä oli joskus myöhään viime syksynä puhetta. Kolmekymmentä vuotta ja rapiat päälle ehdittiin mekin Naruskalla kuljeksia maita ja mantuja ennen sitä, kun löytyi tie korpien kätköihin. Vaikka paikka ei niin kovin vaikeiden kulkuyhteyksien päässä ole, mutta onpahan sen verran tiestöstä sivussa, ettei sinne automatkailija ihan näkemään pääse.

Mummu, Emma ja Kasperi kävivät tiedusteluretkellä viime viikonlopun aikaan tässä meidän pesueellee uudessa paikassa. Kuvat kertonevat jotain paikan kauneudesta. Pienikin voi näemmä olla kaunista.






Kauniita luonnon muovaamia maisemia. Tututstumiskolmikkomme mukaan ei niin kovin helppokulkuista maastoa, mutta varovasti kivilouhikoissa liikkumalla kyllä pärjää. Korkeat kallionkielekkeet ovat selkeä vaaranpaikka, kun kyseessä ei ole mikään turistikohde, jota olisi aidattu mitenkään.

Kauniista maisemasta on mahdollista näpsiä kauniita kuvia. Postikorttikuvia.

Tukikohasta paikkaan opastetaan, jos tällaisen paikan livenä haluaa nähdä.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Karhurintamalla rauhallista Naruskalla.

Arkipäivä ei uutta tietoa juurikaan tuonut Politimanselässä mahdollisesti haavoitetun karhun osalta. Tieto asiasta on kulkenut koko tapahtumaketjun ajan kulovalkean lailla, kuten nykyisin nettiaikana asiassa kuin asiassa tapahtuu. Täsmätietoa sen sijaan löytyy edelleen hintsunlaisesti.

Tämä karhujuttu täällä Naruskalla on Ukan mielestä tiedottamisen tasossa jonkunlainen pohjanoteeraus. Tällä tarkoitan sitä, että viranomaisten varoitukset haavoittuneesta karhusta ovat olleet erittäin epätäsmällisiä esimerkiksi tapahtumapaikan suhteen.

Taitaa olla niin asian laita, että tarkin tieto karhun haavoittamispaikasta ja tapahtumien kulusta muutoinkin löytyy tässä tiedontulvassa Ukan blogista. Sinne ruotaisin tietoa sitä mukaa, kun sitä sain puhelintiedusteluilla ja muuta kautta selvitettyä. Uskokaa tai älkää, mutta Tukikohdassa kävi lauantai-iltapäivän ja illan aikana tusinan verran kulkijoita kyselemässä, missä haavakkokarhu saattaisi liikkua. Sunnuntain aikana kyselijöitä oli saman verran.

Naruskan kylä on ripoteltu tämän päätien varteen noin kolmenkymmenen kilometrin matkalle. Tenniöjoen sillasta Naruskajärvelle on suunnilleen sen verran matkaa. Kun ilmoitetaan lööpeissä ja niihin kirjoitetuissa lyhyissä jutuissa "Naruskan koillispuolella", niin paikka voi osua todella moneen paikkaan. Karttapaikkanimikkeillä täällä muussakin elämässä eletään. Politimanselkä -nimen kun joku tiedotusväline olisi saanut Naruskan kylän lisäksi juttuun joltain taholta, niin tapahtumapaikka olisi rajaantunut neliökilometrille tässä laajassa kairassa.

Eipä ole Ukalle selvinnyt, mihin tiedonkulku on tyssännyt, jos paikkatietoja viranomaisille ja riistatahoille on annettu, mutta kovin pyöreitä tiedotteet olivat. Vastaisen varalle asiassa jää petraamisen varaa.

Ihan satavarmasti ei tapahtumatietojen perusteella voi karhun kohtalosta varma olla. Ampuja on mielestään siihen osunut. Verijälkiä ei ampumapaikalta ole löytynyt. Karhun ruikulipaska on löytynyt.

Semmoisella vakavuudella tilanteeseen Tukikohdassa kuitenkin suhtaudutaan näillä tiedoilla, että tänä iltana tänne saapuvaa nuorisojoukkoa ei tällä viikolla aamulenkeille Naruskajokivarteen ja Varpuseljän tielle lasketa. Ihan vain varotoimenpiteenä luontoretkille siirtyillään edellä kerrotusta tapahtumapaikasta vähintän kymmenen kilometrin päähän turvallisesti bussilla.

Tukikohasta leirikoululaisten iltapuhuttelemisen valmistautumisiin tähän. På svenska.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ei havaintoja Naruskan haavakkokarhusta.

Koko sunnuntaipäivän ajan jatkuneet haavoittuneen karhun etsinnät eivät tuottaneet tulosta Naruskalla. Maastosta ei löydetty varmoja merkkejä karhun haavoittumisesta, eivätkä etsinnässä apuna olleet karhukoirat saaneet lähialueelta karhuja haukkuun.

Tapahtumapaikalta Politimanseljän laesta on Venäjän rajalle matkaa kolmisen kilometriä. Karhun metsästykseen osalistuneet metsästäjät eivät pitäneet mahdottomana sitä, että haavoittunut karhu olisi mennyt rajan yli Venäjälle.

Aktiivisesta etsintäoperaation jatkamisesta päättää poliisi.

Politimanselkä on tässä kuvassa taaimmaisena oleva vaara kuvattuna Politima-aavalta niiltä paikkeilta, missä Mummu oli viime syksynä karhun kanssa silmätysten marjareissullaan.

Tukikohasta levollisin mielin tähän.

Haavoittuneen karhun pyynti Naruskalla jatkuu.

Yön yli kun eilisestä lauantaista nukuttiin, niin Naruskan haavakkokarhusta on kertynyt lisää tietoa. Karhun ampumapaikka on Naruskan Retkeilymajan koillispuolella Politimanselän laessa, eli meiltä vain noin kilometrin päässä.

Karhuja on ampumahetkellä ollut ampujan näköpiirissä kaksi. Niistä hän on ampunut toista.

Tästä aamusta asti on haavoittunutta karhua etsimässä useampi kokenut metsästäjä, joilla on käytössään myös hyviä karhukoiria.

Tilanne ei Tukikohdassa aiheuta erityistä huolta. Ukka välitti haavakkokarhun pyytömiehille tiedon, että kahvipannua pidetään toistaiseksi kuumana, kun tauolle pyytöhommasta joutaa ja haluaa.


Oheisessa kartassa näkyy Retkeilymajan sijainti sinisellä nuolella ja karhun ampumapaikka on koilliseen Politimanselän laessa. Siinä Mummun vakiomustikkapaikassa. Oheisen karttalinkin kautta voi tapahtuma-aluetta laajentaa niin, että sijainti selkiintyy aluetta tuntemattomammallekin:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=4463925&y=7449164&srs=&text=FinWX+Salla-96&scale=16000&action=link&mode=&lang=FI

Tilanneseuraamisiin Tukikohasta tähän.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Naruskalla haavoittunut karhu.

Ollaan vaihteeksi lööpeissä. Tarkempia yksityiskohtia ei vielä tiedossa ole, mutta lööppiä todennäköisesti asian ympäriltä pukkaa. Tässä yksi:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288499672372.html?ref=rss

Lisätäänpäs tähän juttuun sen verran lisätietoutta, jonka Ukka sai entiseltä vuokralaiseltamme Eskolta. Hänellä oli tapahtumapaikka sen verran tarkemmin tedossa, että oli puhuttu Politimaselästä. Jos se tieto paikkansa pitää, niin paikkahan ei tästä Tukikohdasta niin kovin kaukana ole.

Ukka tässä jo viisasteli Mummelille, että tietenkin se on se sama kontio, jonka kanssa Mummu oli silmätysten karpalosuolla vuodenpäivät sitten.

Tässä onkin sopiva aasinsilta karpaloihin, joista Ukan valokuvakokoelmissa on tänään otettu kuva tuolta Naruskajoen länsipuolelta Kallelaan johtavan tien varren karpalosuolta. Nämä kirpeät syksyherkut ovat viittä vaille poimintakunnossa, eli ne ovat myöhäisestä kesästä huolimatta jollain lailla aikataulussaan.



Tukikohasta karhutiedottamisiin tilanteen mukaan tähän-

Vaihtuuko uistelu vesihiihtoon...

Tässä kun on olevinaan ollut muita telskeitä, niin ei ole ehditty käydä testaamassa sitä muoniolaiselta ostamaamme kumivene-perämoottori -yhdistelmää. Nyt käytiin. Ja tultiin Kasperin kanssa siihen tulokseen, että jokivedet saattavat tälle laitokselle olla ahtaita. Kakskymppinen perämoottori nimittäin nostaa kummipaatin plaaniin noin sekunnissa. Ja vauhti ainakin äkkiseltään alkaa huimata päätä.

Viime kesänä ajelimme Tuntsajoella Venäjällä viisheppasella moottorilla ja pikkuveneellä vastavirtaan sen verran, että yhdistelmä hyytyi kolmen miehen kuormalla. Tällä meille uudella yhdistelmällä, jos vaan pää kestää, noustaan kyllä pikkuvirtoja ja koskivesiäkin ylös ilmeisen vaivatta. Ongelmatonta se homma ei kuitenkaan ole, koska koskenlukutaitoa siinä vaaditaan. Ja varmasti harjoittelua, ettei satu haaveria.

Jonkunlaisen käsityksen vesipedosta saa, kun vilkaisee oheisen pikkukameralla otetun videopätkän.



Siinä ei jouda täydellä kaasulla liikaa ruskamaisemia ihailemaan. Pitää nimittäin huolehtia väylällä pysymisestä ja matalikoista, joita suvannoissa piileksii aina. Ja on sinne joku nakellut isompia ja pienempiä kiviäkin, joista vedenpinta ei veneilijälle kerro mitään.

Kulki se Siekakönkään yläpuolisessa suvannossa kokeiltaessa toki nätisti uisteluvauhtiakin, jos kohta yksi vesihiihtäjäkin olisi saattanut kyydit saada.


Tukikohasta vesisuksimarkkinoihin perehtymisiin tähän.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Metsän poika joku tahtois olla...

Ukan mielestä kaikki harvennuspuu täytyy näistä kairoista olla kaadettu ja metsät hoidettu optimikasvukuntoon. Niin ainakin luulisi olevan ennen sitä, kun Mettähalli pistää nurin komeinta lakimetsää, mitä näiltä nurkilta löytyy.

Joku vuosi sitten Aitatsivaarassa tuossa Naruskajärven pohjoispuolella tehtiin hieman samansorttista hommaa. Silloin, jos väärin en muista, joku suojelutaho keskeytteli moiset hakkuut. Hieman pohjoisempana nyt muutaman vuoden tauon jälkeen kirves käy taas. Tai ei kirves, vaan motolinja.

Kapeita kaistaleita on mallin vuoksi jätetty pystyyn. Kokonaisuus on kuitenkin tälläkin hakkuumenetelmällä rikottu ja kunnolla.

Ukan metsänhoidollisesti tyhmä pää ei tätä hakkuujärjestystä oikein ymmärrä. Ainakaan niin kauan kuin kuitupuukasoihin riittää ohuempaakin tavaraa harvennushakkuiden muodossa. Nämä kuvissa pinomuodossa olevat petäjät taitavat sentään olla matkalla sahanterään. Muinoin on ollut muutenkin asiain laita.

Malli entisestä ja nykyisestä näkyy näissä tänään näpsityissä Mummelin kuvissa, kun hän saatteli toisen sterinerkouluryhmän tänään Kuskoivan-Nuoluskurun patikkaretkelle.




Tukikohasta puutavararekkakuormien laskemisiin tähän.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Eri suuntaan kiero.

Se ei kait ihan tavallista ole, että puu luonnossa kiertyy näin.



Vaan se kiertyy näin, kuten tuossa alla.



Yläkuvissa oleva honka kasvaa nykyisin Venäjällä. Ennen se kasvoi Suomessa. Jossain elämänsä vaiheessa honkaa ovat nuolleet liekit. Ne tuskin ovat kiertosuuntaan mitään vaikuttaneet. Tai tiedäppäs häntä.

Jos tuo Rohmoivan rinteellä sen alaosalla kasvava honka osaisi kaiken kertoa, niin sillä voisi olla paljon puhuttavaa. Ukka ei kieroon kasvamisesta paljoa ole ymmärtämään oppinut. Puun kieroon kasvamisesta päinvastaiseen suuntaan kuin puiden enemmistöllä tapana on, pitänee kysellä metsätalousinsinööriltä, josko hänellä olisi asiasta parempaa tietoa. Ukan ammattikoulutuksessa ja töissäkin silloin tällöin yritettiin opetella muuta kieroon kasvamista.

Noista kuvissa olevista ei tuoreenakaan olisi pärepuuksi ollut.

Tukikohasta tähän.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Naruskan viimeinen puhelinpylväs.

Nyt lähti viimeinenkin langallinen yhteys maailmalle. Elämä jatkuu, jos jatkuu, ilmojen halki. Puhelinelämä. Ja nettiyhteys.

Taitaakos tuota kukaan taitavammin sanoiksi ja säveliksi pukea kuin Juicevainaa.

 http://www.youtube.com/watch?v=l56sAMVMexo




Tukikohasta huutoyhteyksien varassa tähän.

Hanhet lähtöpuuhissa kohti etelää.

Ollaan Naruskan syksyssä pikkuhiljaa tulossa niille ajankohdille, jolloin hanhet kerääntyvät muuttomatkoilleen. Mustikoita ei joka syksy poimita samanaikaisesti näiden arkojen lintujen muuttoaikana, mutta syksy 2012 on sellainen. Mustikat ovat myöhässä, mutta hanhet ehkä ajallaan. Lintutilastoa ei tällä kartanolla tosin aktiivisesti pidetä, mutta näitä aikoja hanhien muodostamia auroja on ennenkin havaittu.

Mummeli oli viimeistä kertaa mustikkamaisemissa Politimavaarassa. Kymmenettä päivää syyskuuta vasten yöllä ollut liekö jo kuinka mones halla oli vieraillut myös tällä korkean paikan mustikkakeitaalla, joten ilmeisesti tuulen avustuksella kolmen asteen halla ylettyi jo ylämaihinkin. Mustikat, sen verran mitä niitä omiin tarkoituksiin tarvitaan, ovat kuitenkin jo tallessa talven varalle.

Hanhet paljastivat aurantekopuuhansa ääntelemällä muodostelman järjestystä toisilleen ja samalla Mummelille. Niinpä syksyn ensimmäinen hanhiaura tallentui kameralle.


Eikun hyvää matkaa, minne menossa lienettekin!

Tukikohasta seuraavia syksynmerkkejä oottelemisiin tähän.

maanantai 10. syyskuuta 2012

10. syyskuuta kello 14.00

Ruskaa on tullut mainostettua. Ruskasyksyt eivät ole veljet keskenään, kuten eivät säät, kesät tai syksyt. Tämän syksyn ruska, kuten on tullut aiemminkin mainittua, on ehkä normaalistakin poikkeavampi. Jossain päin Suomea poikkeavuus johtuu runsaista sateista ja sen sivutuotteena koivuihin tulleesta ruosteesta. Naruskallakin on koivuissa ruostetta, mutta täällä se ei johdu liioista sateista, vaan jostain muusta. Täällä nimittäin esimerkiksi elokuussa satoi huomattavasti normaalia vähemmän.

Ukkapa otti talteen sääkameran kuvan ruskan siltä hetkeltä, joka yhden oppisuunnan mukaan on ruskan ajankohta. Ihan tasan kello 14.00 ei kuvaa sääkameralta saada talteen, koska se kuvailee sääkuviaan omaan viiden minuutin välein tahtiinsa. Kuva on pari minuuttia yli iltapäiväkahden.



Pihapihlajat räiskyvät lehdiltään jonkun vuoden syyskuun kymmenentenä, mutta tänä vuonna lehdet ovat lehtivihreän vallassa täysin, eikä väriloistoa tule kuin marjoista. Näin se luonnossa menee.


Tämä on kait sitä luonnon monimuotoisuutta, jota jotkut kaipaavat.

Ja syntymäpäiväsankarin on tyytyminen sen sinisiin syntymäpäivämuovimattoihin, mitkä lahjanantaja sattui valakkaamaan. Mitäs toivoi muovimattoja päivänä muutamana. Sitä saa, mitä tilaa.

Tukikohasta siihen tyytymisiin, mitä mistäkin annetaan.

Metsäkanalinnun pyynti alkoi sumussa.

Sumuisessa syysaamussa aloitettiin tämän vuoden metsäkanalinnun pyyntiaika Naruskan kairassa. Hieman sumuiset ovat tunnelmat myös lintukantojen suhteen, kuten jo aikaisemmin on tullut varoiteltua. Hyvin talvehtineiden viime syksynä eloon jääneiden kanalintujen pesintä ei tänä kesänä onnistunut toivotulla tavalla.

Suurin syy lienee maallikkoarvioissa ja viisaampienkin esitettämä myyräkannan totaalinen tuho viime vuoden ennätyksellisen suurista myyräkannoista. Ensimmäistäkään myyrää ei esimerkiksi Tukikohdan kartanolla ole tänä kesänä naamaansa näyttänyt, kun niitä viime kesänä juoksenteli hätäpäissään talon ympärille unohtuneisiin ämpäreihinkin kaksjapuolsataa kappaletta noinniinkuin arviolta.

Pienpetoja sen sijaan on edelleen reippaasti. Ja pöllöjä ja haukkoja. Niiden on kesän aikana henkensä pitimiksi ilmeisesti pitänyt rokottaa kanalintujen poikueita. Niillä poikueilla on ollut muitakin vastuksia, koska kylmät kesäjaksot sattuivat näillä selkosilla juuri hankaliin vaiheisiin linnunpoikia ajatellen.

Kolmiolaskenta ja tavallisten kulkijoiden maantielaskenta ovat vääjäämättä antaneet tuloksia, joiden perusteella voi olla varma siitä, että nyt on metsäkanalintuja pyydettävä harkiten ja säästellen, ettei tapahdu sitä pelättyä ja ei-toivottua totaalista katoa, joka sekin on tapansa näyttänyt.

Ei niin huonosti asiat kuitenkaan voi ollakaan, etteikö silloin tällöin voi metsän lintukuningas metsoa täällä näkemään päästä. Sukkela kuvaaja saa ukkometsoon osuman kameralla, kunhan kuvausväline on hollilla, kuten Kasperilla viime lauantaina.


Toivottavasti metsoja, teeriä, pyitä ja riekkoja nähdään lennossa vielä lokakuun lopun jälkeenkin, jolloin niiden metsästysaika taas loppuu.

Meidän huushollin metsästyskortin haltijoista ainakin toinen, eli Mummeli, päätti syntymäpäivänsä kunniaksi olla tarttumatta tänä syksynä aseisiin laisinkaan. Kamera ja vanheneminen kuulemma piisaavat. Onnea lisävuosista ja päätöksestä. Molemmat kunnioitettavia.

Tukikohasta liipaisinsormen malttia toivottelemisiin tähän.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Neljäkytätuhatta ja silleen.

Näytti tulleen Ukan blogin neljäskymmenestuhannes vierailukerta täyteen tässä leirikoulujen välipäivinä viikonloppuna. Ei täällä ihan laakereilla lepäilemään olla päästy, vaikka talo tällä hetkellä tyhjänä leirikoululaisista onkin.

Meilläpä on ollut mukavia yllärivieraita sieltä omalta syntymäperältä, eli Keski-Suomesta. Jyväskylän ja Petäjäveden Lapinreissaajien kanssa syötäistiin pitkästä aikaa tällä kartanolla loimulohiateria. Eikä loimulohet olleet mitään ostaripikaruokaloimukalaa, vaan kunnolliset hiillostulet  sytytettiin jo puolilta päivin. Kalat laitettiin oikeaoppisesti loimulautoihin ja hiljaiseen säteilylämpöön hiukkasen yli iltapäiväkahden. Valmiit lohifileet kannettiin lautoineen ruokapöytään viideltä.

Kypsymisaikana lohifileet saivat viimeisen voitelunsa pienellä katajavihdalla, jolla fileiden pintaan ripsittiin noin kymmenrosenttista merisuolaliuosta pariin otteeseen. Nämä suolaukset tehtiin loimutuksen viimeisen tunnin aikana.

Kuvat työvaiheista ovat Kasperin kameralla ja tätä kirjoitettaessa matkalla Naruskalta Rovaniemelle. Tekaisen työvaiheista vielä lyhyen kuvallisen opetuskertomuksen, kunhan poika saa filmit kehitettyä ja kuvat lähetettyä.

Päätän uusien kymmentuhansien vilinässä pyhäjuttuni Mummelin eilen näppäisemään kohtuullisen hienoon valokuvaan Rohmoivan laelta kohti Onkamojärveä Suomessa. Kiitokset välittynevät kaikille ilmeisen vakituisille Ukan sivuston lukijoille, koska ei yksi, eikä kaksikaan lukijaa ehdi vuoden aikana vierailemaan millään sivustolla neljääkymmentätuhatta kertaa, ellei ole ihan viprasormi...


Asian viereen ja ehkä joskus asiaankin palaamisiin Tukikohasta tähän.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Rohmoivan laella Vanhassa Sallassa.

Mummelilla ja Kasperilla oli tänään erikoispäivä. He pääsivät Salla-seuran matkalle Vanhan Sallan alueen korkeimmalle tunturille Rohmoivalle. Kasperi otti oheisen videon Rohmoivan laelta, joka korkeudeltaan on 658 metriä. Nykyisen Sallan alueella olevat tunturit ovat kaikki Rohmoivaa matalampia.

Videolla näkyvä iso järvi on Suomen puolella Sallassa sijaitseva Onkamojärvi. Vaikkapa sitä kiintopisteenä pitämällä pystyy viedeolta päättelemään ilmansuuntia ja löytämään filmiltä ehkä tuttuja tunturimaisemia.



Nauttikaapa maisemasta!

Tukikohasta muuta kuvamateriaalia Rohmoivalta valakkaamisiin tähän.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Päivällä makkaraa, illalla hirvikäristys ja puikulaa.

Helsingin Steinerkoulun oppilailla oli tänään kiireinen päivä. Tukikohdan aamiaispuuron jälkeen retkivermeet selkään ja bussilla kairaan. Toistatuntia Tuntsan erämaahan Tuntsajoen sillanpieleen, eli maantiematkaa 70 kilometriä.

Sillanpielestä kymppi patikointia Nuoluskurun laitaa Kuskoivan kodalle. Siellä välipalaksi makkaraa elävillä tulilla, rukihista Tuplastikursulaista ja joku rääppiäispalanen eilistä pitsaakin. Jopa sillä tankkauksella vielä jaksoi pikapyrähdyksen Kuskoivan korkeimpaan lakeen ja sieltä edelleen Takkaselän risteykseen bussille, jonka kyyti 60 kilometriä takas Tukikohtaan.





Siinä päivälenkkiä kenelle tahansa. Mutta meno eikun kiihtyi:

Tukikohassa pikasauna, rensseleiden pakkaaminen, linja-auton lastaaminen, hirvikäristyksen syönti puikulapottujen kera, jälkiruuaksi talakkunarahkaa ja itte viikolla poimittua mustikkaa. Lyhyet kiitospuheet, oleskelutilojen ja nukkumahuoneiden tarkistukset, matkalakujen jako. Ja eikun yötä vasten baanalle.

Häthätää ehti Kasperi räppäämään Oulun kautta Helsinkiin suuntaavan linjurin kuvan Naruskantiellä, kun jo suuatettiin kotia kohti.

Viikko siihen reissuun hupenee, mutta tyytyväiseltä näyttivät kulkijat. Turvallista matkaa ja tervetulemas taas seuraava poppoo tulevana maanantaina!


Maaruska voimissaan Tuntsan Kuskoivalla.

Syyskuun se kymmenes päivä lähestyy. Jo piti tänä aamuna Lapin Raation tätin mennä kiekasemaan jo aamukuuvelta ja vielä valtakunnan verkkoon, että ruska Lapissa on viijestoista päivä syyskuuta. Johan tässä kohta Ukkaa valehtelijaks väitetään.

Eihän sille ruskalle ihan oikeesti päivää missään ole kiveen kirjotettu, eikä se kymmenes syyskuutakaan siten mikään määräpäivä ole. Ukan on se helepompi kuiten muistaa, kun se on Kirvesniemen muijan ja meitin Mummelin yhteinen synttäripäivä vuojelta 1955. Paasikiven ajoilta.

Syyskuussa sitä normisyksynä vietetään. Ja kahta samanlaista ei ole olemassakaan, eikä kuulukkaan olla. Tänä vuonna jos puuttuu puuruskasta kirkkain loisto, niin jopa vain on luonto värjännyt maaruskaan ihan kirkkaita ja heleitä värejä, kuten Mummelin kameraotokset tältä päivältä osottelee. Kuvat on Kuskoivan ympäristöstä. Siellä Nuoluskurun kodan maisemissa voi löytää maaruskan, joka sitä nähdä halajaa.







Tästä kun vielä sinne kymmenenteen päivään kello neljääntoista mennessä paranee, niin huonoksi joka väittää, ei huonova ruskaa ole nähänykkään.

Tukikohasta kirkastumista oottelemisiin tähän.

torstai 6. syyskuuta 2012

Syksyn ensimmäinen leirikouluviikko Tukikohdassa.

Helsingin Steinerkoulu on ottanut Naruskan Retkeilymajan lähes vakituiseksi tukikohdakseen leirikoulun merkeissä. Niin kai voidaan sanoa, kun kulkijat kuustoistavuotiaat ovat täällä jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Heidän biologian opettajansa on vuosi vuoden jälkeen tuonut oppilaansa nauttimaan Naruskan ja lähialueen luonnosta ja muusta nähtävästä.

Säät ovat suosineet ainakin tätä kolmesta ryhmästä ensimmäistä. Aloituspäivä tiistai sujui Karhutunturin valloituksen merkeissä. Toinen leiripäivä kului rattoisasti Sallan rajanylityspaikkaan tutustumalla ja samalla reissulla iltapäivä vietettiin Sallan uudessa Sota- ja jälleenrakennusajan museossa tutustumalla paikallishistoriaan.

Kolmas päivä vietettiin naapurikunnan Savukosken maisemissa Kivitunturissa sen luontopolulla ja Metsähallituksen Luontotuvalla.

Viimeinen täysi päivä perjantaina reippaillaan Nuoluskurun vartta pitkin kymmenen kilometrin patikkaretkellä, jonka päätteeksi vallataan Kuskoivan laki.

Huominen ilta huipentaa leirikouluretken perinteisen käristyksen ja puikuloiden kera, kun väki kokoontuu päättäjäispäivälliselle.

Jotta kaupunkilaisnuoret eivät viikon aikana täällä aivan pääsisi metsittymään kaukana Helsingin humusta, paisteli Ukka ryhmälle niitä tutuksi tulleita Naruskan pitsoja, joiden täyteaineet saivat syöjät päättää ja tilata aivan kuin isossakin maailmassa siellä jossain etelämpänä tapahtuu.

Häthätää sai Mummeli näpättyä todistusaineistoksi muutaman valokuvan päivällisestä ennen sen häviämistä ulkoilmasta ruokahalunsa saaneisiin suihin.





Huomisesta Tuntsaretkestä toivottavasti saadaan muutama valokuva tästä tosi reippaasta parinkymmenen oppilaan ryhmästä kahden opettajansa ja linjurikuskin keralla.

Tukikohasta käristyksenvuolupuukon terottelemisiin tähän.