Karhut ei vielä talviunilla.

Eivätpä nekään ajat vallan kaukana enää ole, kun on karhujen talviunille siirtymisen aika. Pohjoisemmassa Lapissa ainakin Saariselällä käytti jo ensilumet maassa, eikäpä se sama vallan pitkään odotuta täällä Naruskallakaan, koska kohta vaihtuu lokakuulle.

Joku luontotietäjä saattaa osata päätellä talventulon ajankohtaa siitä, kun nallet kellahtavat pitkille unilleen. Tuoreimmat havainnot vielä hereillään olevasta otsosta ovat kuitenkin kuluneen viikon puolivälin jälkeiseltä ajalta.

Ne Kittilänkairan valokuitu-urakoitsijat upottelivat Naruskantien laitamille satamegaisen nyöriä tiistaista torstaihin. Rasvanäppikaivurikuski silloin silotteli tienlaitojen ojat sileäksi kuin ainakin nuoren naisen pylly. Tähän silitettyyn soraan vuorostaan oli Metsänkuningas käynyt painamassa muutaman tassunjäljen merkiksi siitä, että hereillä ollaan. Tänään kuvatut jäljet eivät ole vesisadetta saaneet, joten Ukka pitää niiden tuoreusastetta enintään vuorokauden tai kahden päässä olevina.

Kulkupaikka ei ole kuin nelisensataa metriä Tukikohdasta, joten muistutus erämaassa asumisesta saatiin taas kerran. Tiedäppäs häntä, vaikka olisi se samainen otso, jota pari viikkoa sitten lauantaina ammuttiin. Se, mihin ammuttiin, ei sitten ihan selvää olekaan.

Muuan rajamme vartija oli muistellut Mummelille, että sieltä "haavoitamispaikalta" koira oli seurannut karhunjälkeä minnekäs muuallekaan, kuin tuohon Tukikohdan varasto-autotallirakennuksen nurkalle. Siinä jäljet olivat hukkuneet tontin muihin jälkiin. Pihasauna on vielä tarkistamatta, josko nalle meni sinne haavojaan hautomaan, vaikka normaalisti jos elikko itteensä ruhjeita saa, niin se painuu vilvoittavien hetteiden luokse haavojaan liottamaan.

Täällä erämaassa ei luonnonhavainnoinnin kanssa aika pääse pitkäksi tulemaan.

Tukikohasta tontintarkkailemisiin tähän.