Sumuisessa syysaamussa aloitettiin tämän vuoden metsäkanalinnun pyyntiaika Naruskan kairassa. Hieman sumuiset ovat tunnelmat myös lintukantojen suhteen, kuten jo aikaisemmin on tullut varoiteltua. Hyvin talvehtineiden viime syksynä eloon jääneiden kanalintujen pesintä ei tänä kesänä onnistunut toivotulla tavalla.
Suurin syy lienee maallikkoarvioissa ja viisaampienkin esitettämä myyräkannan totaalinen tuho viime vuoden ennätyksellisen suurista myyräkannoista. Ensimmäistäkään myyrää ei esimerkiksi Tukikohdan kartanolla ole tänä kesänä naamaansa näyttänyt, kun niitä viime kesänä juoksenteli hätäpäissään talon ympärille unohtuneisiin ämpäreihinkin kaksjapuolsataa kappaletta noinniinkuin arviolta.
Pienpetoja sen sijaan on edelleen reippaasti. Ja pöllöjä ja haukkoja. Niiden on kesän aikana henkensä pitimiksi ilmeisesti pitänyt rokottaa kanalintujen poikueita. Niillä poikueilla on ollut muitakin vastuksia, koska kylmät kesäjaksot sattuivat näillä selkosilla juuri hankaliin vaiheisiin linnunpoikia ajatellen.
Kolmiolaskenta ja tavallisten kulkijoiden maantielaskenta ovat vääjäämättä antaneet tuloksia, joiden perusteella voi olla varma siitä, että nyt on metsäkanalintuja pyydettävä harkiten ja säästellen, ettei tapahdu sitä pelättyä ja ei-toivottua totaalista katoa, joka sekin on tapansa näyttänyt.
Ei niin huonosti asiat kuitenkaan voi ollakaan, etteikö silloin tällöin voi metsän lintukuningas metsoa täällä näkemään päästä. Sukkela kuvaaja saa ukkometsoon osuman kameralla, kunhan kuvausväline on hollilla, kuten Kasperilla viime lauantaina.
Toivottavasti metsoja, teeriä, pyitä ja riekkoja nähdään lennossa vielä lokakuun lopun jälkeenkin, jolloin niiden metsästysaika taas loppuu.
Meidän huushollin metsästyskortin haltijoista ainakin toinen, eli Mummeli, päätti syntymäpäivänsä kunniaksi olla tarttumatta tänä syksynä aseisiin laisinkaan. Kamera ja vanheneminen kuulemma piisaavat. Onnea lisävuosista ja päätöksestä. Molemmat kunnioitettavia.
Tukikohasta liipaisinsormen malttia toivottelemisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti