tiistai 29. tammikuuta 2013

Tykkyrallin pikku pikataival.

Meijän Mummeli ja Kasperi kun käväisivät maanantain maissa Tuntsalla, niin he räpsivät kameralla kevyen kenttäviedeopätkän. Siinä noustaan Tuntsalla Saihoseljän päälle, eli mäen päältä aukenee Tuntsan erämaa-alue hienosti. Videolla ei ole suusanallista selostusta, koska molemmat matkaajat olivan videota kuvattaessa mykkänä näkemästään.



Joutessanne voitte laskea, kuinka monta tykkylumikuusta videolla esiintyy. Ja paljonko kiloissa niihin on kertynyt tykkylunta.

Mummeli pyysi vielä huomauttamaan Tuntsan tiestä, että kuvauspäivälle Kasperi ja hän olivat ensimmäiset kulkijat tällä tiellä. Tiellä ei pienen lumisateen jälkeen ollut liikkunut mitään eläväistä. Ei edes poroja.

Tukikohasta poroajeluvideota suunnittelemisiin tähän.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kallenpäivän maisemakuvat.

Kasperi tuli viettelemään nimppareitaan kotipuoleen. Nimipäivälahjaksi värjättiin pikkurillin kynsi sinipunaiseksi. Ei millään kynsilakalla, vaan naturellimenetelmällä, kun sormi erehtyi jäämään halkokärryn aisan ja halon väliin. Hommelit keskeytyivät siihen, mutta onneksi haaveri tapahtui urakan loppupäässä, joten Ukan liiteri tuli lähes täyteen.

Aamupäivän äite ja poika kuluttivat pienellä nimppariretkellä Tuntsalla. Sormet olivat siinä vaiheessa vielä toiminnassa kameran nappuloilla. Laitellaan tähän alkajaisiksi Mummelin kameralta muutamat otokset. Ukka ei kohta ymmärrä mistään mitään, jos joku ihmisen lapsi ei saa päähänsä matkustaa tänne luonnon helmaan katsomaan ja kokemaan tätä luonnon ihmeellistä kauneutta...






Tukikohasta toteamisiin, että tiet Tuntsalle ovat taivasta myöten auki.

P.S. Laitetaan kuva siitä nimipäivälahjasta, joka varmaankin värjäytyy hiukkasen tummemmaksi vielä, kun aika kuluu...


Tukikohasta tähän.

Elokuvatäheksi kysyntää.

Lupasin ittelleni, että pariin viikkoon ei laiteta porotuksista kuvatuksia tänne blogiin. Ei pijä paikkaasa. Pakko laittaa, kun kohta ei tojennäkösesti ole ittellä ennää porotusta, kun se ostetaan putkikassillisella taaloja hollyvootiin elokuvatähdeksi. Erehyin meinaan laittelemaan yhen Täplätyksen kuvan ameriikanmaan yhelle sivustolle, nin alako tarjousta pukkaamaan.

Tuosson se kuva, josta taiskin tulla työnhakukuva, vaikka oli tarkootettu vain vähäseks mainokseks pihakesusta porotuksesta.


Täplästä saa tämmöstä lähikuvvaa haitaksi asti, kun vaan lähtee käveleen sitä kohti. Isompia kameroita ei kannatte sen lähialuella riskeerata, kun sillä on taipumusta työntää turpasa linssiin kiinni. Ja vauhilla. Tämä kuvatus on Ukan pikkukameralla, joka on semmonen tupakkiaskin kokonen.

Nuo alla olevat kuvat laitan tähän sikskin, että ei tulis tehtyä pelkkää porotusjuttuva. Nää neljä seuraavaa on siltä lauantaiselta Tuntsanreissulta. Ukka räpsii aina pikkulaatikollaan reserviin muutaman kuvatuksen, kun ei koskaan tiijä tuon Mummelin kameravermeistä, että tarttuuko niille mittään. Hyvin on kyllä tarttunu, täytyy myöntää. Nää pikkukamerakuvat olokoon vaan osotus siitä, että satasenkin kameralla saa ihan säällistä kuvvaa. Kun vaan viittii nappulasta painaa ja johonkin päin sohlata.





Tukikohasta sopimuspapereita ameriikanmaalta oottelemisiin tähän.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Aurinko se ylettyi pitkän puun larvaan...

Aurinko kävi tänään näyttäytymässä Naruskalla vain vajavan tunteroisen. Valokuvaajalle se riittää, kun tiitteränä hyökkää ulos heti, kun paistaa. Puiden latvat kohteena tällä kierroksella.




Mutta paistaa se matalampaankin larvaan, kun kasvupaikkansa tarkkaan valakkaa...


Tähän katajaan ei kukaan ole vähään aikaan kapsahtanut.

Lintubongauspäivä meilläkin.

Me ollaan monena vuonna osallistuttu kotipihan lintubongauspäivään. Niin tälläkin kertaa. Ei täällä niin kovin montaa lajia näin sydäntalven aikaan ainakaan ihan joka päivä näe, mutta muutaman kuitenkin. Lajeja havaittiin tänään viisi. Ne ovat talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, urpiainen ja käpytikka. Lukumääräisesti lintuja oli parisenkymmentä yhteensä.

Mummeli sai muutamasta lajista tuoreen kuvankin. Käpytikka naputteli vain pihahaapaa, eikä tullut lintulaudalle kuvattavaksi. Hömötiaisen kuva on aikaisemmilta päiviltä, mutta muut tiaiset ovat tältä päivää.

Pihapiirin ulkopuolella Mummeli havaitsi yhden teeren, mutta sitä ei laskettu mukaan havaintoihin, joita kirjattiin yhden tunnin ajalta. Poroja on havaittu pitkin päivää kaksin kappalein, mutta niitä ei lasketa linnuiksi. Eikä koiraa. Eikä Linko-Jarkkoa traktoreineen.





Tukikohasta muuttolintuja odottelemisiin tähän.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Parin tunnin lenkki.

Harmaja ja sumuinen oli Naruskan pakkaspäivä tänään. Meinattiin ensin Mummelin kanssa, että ei lähettäiskään Tuntsalle, niinko eilissä päivänä hiukkasen suunniteltiin. Pakoteltiin sitten kuiten ittemme autoon, kun se oli tullu laitettua roikan nokkaan. Syy siis sekin.

Tuntsallahan ei talviaikaan normaalisti parissa tunnissa nuin vain pyörähellä. Mutta jo toisena talvena perätysten se on mahdollista.Tie on niin hemmetin hyvässä kunnossa, että oikeen ihmetyttää. Yks auto tuli siellä mettäperällä vastaan, kun meitin käännytyspaikka oli Saihoseljän päällä. Oltiin siihen mennessä saatu maisemaa jo silimät ja suut täyteen. Ja kamerat.

Nyt ei enää ole syynä, ettei jaksa hiihtää, tai ettei ole moottorikelekkaa. Tai ettei jaksa. Kun ei oikeesti tartte muuta kuin jaksaa autoon lihansa siirrellä, niin kummipyörät hoitelee loput. Ja joka luonnon näkemisestä tykkää, niin sitä tulee ikkunoista ja ovista.

Piisais siellä tätä herkkuva muillekin. Ja laitetaan varmemmaks vakkuuveks pirssinmallikin mukaan. Ja sinne pääsee oikeesti muullakin kuin nelivetosella.




















Täälon petipaikat pimiää varten valamiina. Valosana aikana ei kannatte sisätiloissa hautua.

Tukikohasta piteneviä päiviä oottelemisiin tähän.

Läski.

En oo kuukauteen käyny vaakalla. Jumalauta, kun meinasin perseelleni lentää tälle aamuva, kun kaivoin pölyttyneen puntarin turkismuokkaamon sängyn alta. On se närästellykki ja tuntunu, että vaatteet on kutistunu. Eikole muut puhunu mitään, paitti tyär sano kolomisen viikkoo sitte, että on tainnu tulla muutama kilo lissää.

Yheksänkytäyheksänpilikkukolome. Aamupaino. Siinon kymmenen kiloo liikaa. Tai ainakin viis. Eikun kymmenen. Turha siiton alkaa liisimään. Optimipaino Ukalle on kaheksankytäkaheksan killoo. Siinä se kävi. Alimmillaan kolomeenkymmeneen vuoteen. Hällyytysraja on ollu yheksänkytäviis. Nyt se on lipsahtanu hölömöyttä siitä ohi. Pittuuspainotaulukkoja ei tähän tarvitte onkia, kun se näyttää hullut seittemänkymmentä killoo meikäläiselle. Sevverran tosihemmossa painaa jo täys jalakoväli.

Minäpä tiijän, että Mervi se kohta kirjottaa tänne, että sitä se kerman, voin ja pottujen kanssa mäskääminen tietää. Mutta sepä lopahtellee nyty. Tässon tottunu kieltään itteltään vaikka mitä. Jos ei tartte juua, eikä tupakoija, niin ei tarvii liikaa syyäkkään. Vesiossuuskunnan vesi vanhin voitehista. Siihempä se saa Ukan mahanympärysläski totutella. Eikäpä se ole kaukana, ettei Mummelia koske sama komento. Se on aina painanu puolet Ukan painosta. Jos se menee siitä yli, niin sekin on läski. Ja nyt sekin on yli. Helevetin kovvaa tekstiä, mutta tämä asia ei taputtelemalla parane.

Muut saa mun puolesta tehä kiloillaan mitä halvaa, mutta Ukka alottaa laihuttamisen nyt. Tai se alako jo aamupuurolla. Annos puolitettiin ja päälle ei lärättykkään Mummun syssyllä keittämää omenahillua. Ne kannan poroille.

Ja porsaanjauhelihasta ja silavapaketista ei tehäkkään tännään uuniin mureketta läskisiivuilla vuorattuna. Se muuttuu keitoks ja sitä latkitaan viikko. Ja läskit paistan koiralle. Ja eilistä kermaan tehtyä hollantilaiskastiketta ja helevetin maukkaita uunipottuja kadutaan täällä verta piereskellen. Eikä niitä loppuja pottuja paisteta voissa sen murekkeen kanssa, kun ei ole sitä murekettakaan. Niija kaikki kahveen kanssa sivutuotteena mällätyt keksit sun muut ja iltapana vejellyt rahkat sun muut paiskotaan hankeen. Ja uusia ei ostella. Katotaan perkele, paljonko tikitaali sängyn alta näyttää kuukauven päästä.

Tukikohasta tähän.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Parempi neljä oksalla ja yks lennossa.

Mummeli ei korkeasta iästään johtuen enää kuule pyyn vihellystä. Tai ainakin arvelen niin, koska ei hän aina tunnu kuulevan puhettakaan. Näkö vuorostaan on tikissä kuin kotkalla. Ja kameralla hän on tarkka kuin tikanpoika.

Tänään hänen näkönsä meinasi tehdä kuitenkin tepposen. Päiväkävelyllä jokirantaan ihmetystään herätti omenapuu, johon oli jäänyt omenoita talvehtimaan. Pikku pohtimisen päätteeksi Mummeli kuitenkin roiskaisi omenoista kuvatuksen. Valokuvalaboratoriossa pallot osoittautuivat pyiksi.





Tukikohasta broilerkastikkeeseen tyytymisiin tähän.

Näköratio uusiks.

Soitti syrjätien syrjimmäisestä päästä Vasara. Pienessä kännissä kuului olevan, mutta järissään, kuten melekeen aina. Telekkari oli lakannu näkymästä. Tykkää kattella ei niinkään kauniita ja rohkeita, mutta luonnosta ja historiasta kertovaa ohjelmata.

Puolenkytä vuotta sitten vein sinne etellisen. Tikipoksit ja kaukosäätimet Vasara opetteli auttavasti kantapäittesä kautta. Muutamanki kerran sielton soitettu, miten saahaan näkymään. Oli tieten painellu sieltä ja täältä ja saanu mykäks. Puolenkytä kertaa oon käyny etellisen rakkineen pelastamassa.

Arvelin jo, että vanha on sökö. Se oli enempi ruskee, vaikka mennessään oli ollu hopia. Nakkasin sen samantien kartanolle. Pokseineen päivineen. Ja uus tilalle. Tai uus ja uus, Vasaralle kuiten uus.

Ja kohta oli Naruskan kanavat pyyhitty ylitte ja alako näkymään kirkonkylän herraskanavat. Sammaa soopaa näky olevan kuin täälläkin mettässä.

Käytin käissäin paria keklua. Kasperin ja ommaa. Net oli jo saanu terät kiinni jatopapuuhun. Kuuskulumaseks oli Vasara vejelly net jollain teräesineellä. Ja hionu karkeesti. Messinkihelat oli kuuvessa kulumassa kans. Ja molempi kävi kätteen nin helevetin hyvin. Selekeesti paraiten kätteen käyvä, mitä muistan käissäin käyttäneeni. On se mestari.


Terät oli maalarinteippien alle peitelty. Tuppia ja viimestelyä vaille. Parempata kuvvaa en kännykällä saanu. Vasarasta näpätty kuva liikahti nin pahasti, että en julukase. Vai liikatiko kohe, en tiijä. Sama se sille.

Nyt ne tieten puukot etenee hitaammin, kun telekkari taas näkkyy. Tai ei se niinkään ole ollu. Puukkoja tulee epätasaseen tahtiin, mutta sen hoksii, kun verstaan näkkee. Jos ei ole tulipalopakkasia, nin keuhkovaivanen pääsee ulukoverstaalle.

Kirjottelin uuven telekkarin käyttöohjetta ruutuvihkoon. Tyhjälle sivulle. Muut sivut oli täynnä sutokupelikenttiä. Itte tehtyjä.

On se sieltä pari kertaa parina päivänä perrään soitellu, että joku oli tuonu sille telekkarin. Tunnustin.

Tukikohasta tähän.


tiistai 22. tammikuuta 2013

Naruskatangon tahdissa.

Mummeli pysähteli tänään kiireettömällä työmatkallaan Naruskantiellä. Arvatkaapas, mitä kameran ruutuihin tarttui...







Tämmöinen leppoisa talvi on porotuksillekin helppoa kuin heinänteko. Tai käy kuin tanssi.

Tukikohasta tangon tahtiin tähän.

Kymmenen kuvaa katolta.

Ukka on alottanu hyötyliikuntasession. Se on vapaaehtonen pakko. Kolomessa kerroksessa joutuu kiipeilemään joka aamu. Pannuhuoneesta kun kellarista alottelee, voi sen jälkeen siirtyillä maantasalle. Pororuokintaan tietty. Ja vielä voi happihyppelyä jatkaa katolle kolomanteen ja neljänteenkin kerrokseen. Sääasema vaatii kevyttä kenttähuoltoa sillon ja tällön.

Onneks löysin vilimirullan kameraan. Pikkukameralla roiskin kolomesattaakuuskytä astetta katolla, kun näytti maalaismaisema silimään niin kommeelta. Tai kommeelta ja kommeelta. Eihän nämä näkemäalueet kehäkolomosen sisuksiin verraten ole mittään. Ainakaan talojen hintoja jos kattoo.

Nyt kamera kierti Ukan vakaissa käsissä, kun muutonkin suunnitelmissa ja haaveissa on kamera, joka kuvailisi katolla ympäriinsä päntiönään. Ovat vaan niin riettaan kalliita...Ja manuaalina on kylymää hommaa aineskin talavella.











Tukikohasta pää pyörällä tähän.