lauantai 19. tammikuuta 2013

Häränpylly hävisi kohti itää.

Kolmen päivän liekatotuttelu Tukikohdan kartanolla on Täplän osalta päätetty. Ukka irroitteli päittet sen pääkuutista. Tunteroisen härkä tutkiskeli morsiamensa kanssa nuolukiven suolapitoisuutta ja nuuhki peherryspaikastaan viimeisiä rehunappuloita. Ja sitten eikun menoksi. Viimeinen havainto on Täplän persauksista autotallin nurkalta. Lähtö oli sen verran livakka, ettei valokuvaaja ehtinyt asiaa dokumentoimaan. Ja morsion hyökkäsi samoille jäljille.




Mielenkiintoista on lähisinä päivinä havainnoida, missä Täplän ruokamaa sijaitsee. Lähtöilmansuunta on sellainen, että muutaman kilometrin jos tuohon suuntaan puottelee menemään, niin löytää ittensä valurautapannulta maslassa kevyesti pyöriteltynä ennen sitä, kun kultahammas kokeilee lihnan kypsyysastetta. Vallassaan.

Tukikohasta porottomana porollisena tähän.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti Täplä nyt palaa ihan kokonaisena takaisin. On kyllä kuvissa sen näköinen, että ootas kun mä irti pääsen :)niin sitten juostaan.

    VastaaPoista