lauantai 5. tammikuuta 2013

Kameraa timpraamassa.

Nyt oli katolla yksi pari lisäkäsiä, kun Kasperi on kotosalla käväisemässä. Talvipakkanen asettaa asioille tiettyjä ongelmia. Rauta on kylmää ja neliskanttisesta huonekaluputkesta rakennettu teleskooppitolppa ei pystysuunnassa suostukaan liikkumaan yhtä livakasti kuin sulilla keleillä.

Kamerat saatiin huoltosentoon alas, mutta ei enää ihan samaan korkeuteensa takaisin ylös. Ei, vaikka holovattiin jo liukastettakin putken liitoksiin. Ei voisulaa, vaan ihan sprayöljyä. Tyydyimme siihen, että kamerat jäivät metrin verran aikaisempaa alemmaksi. Kuvakulma on piirun verran muuttunut, mutta hullu ei huomaa, ja viisas ei virka mitään.

Harusvaijereita ei kiristetty ihan optimikireyteensä, joten nyt toivotaan leppoisia kelejä tuulen suhteen.





Pitkästä aikaa on tänään selkeämpi päivä. Nyt alkaa jo huomaamaan höperömpikin, että päivä alkaa pitenemään ja valaistumaan. Hieman ennen puoltapäivää näytti pikkukameran linssin läpi kattomaisema etelän suuntaan alla olevan kuvan mukaiselta.


Kasperi ja Mummeli intoontuivat päivän kirkkaudesta niin, että lähtivät katsastamaan Karhutunturin aurinkonäkymiä. Kamerakalustoa näytti lähtevän matkaan sen verran, että jonkunlaista kuvamateriaalia on tunturin tammikuisista näkymistä odotettavissa.

Tukikohasta kuittikasaan sukeltamisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti