Puolenkytä vuotta sitten vein sinne etellisen. Tikipoksit ja kaukosäätimet Vasara opetteli auttavasti kantapäittesä kautta. Muutamanki kerran sielton soitettu, miten saahaan näkymään. Oli tieten painellu sieltä ja täältä ja saanu mykäks. Puolenkytä kertaa oon käyny etellisen rakkineen pelastamassa.
Arvelin jo, että vanha on sökö. Se oli enempi ruskee, vaikka mennessään oli ollu hopia. Nakkasin sen samantien kartanolle. Pokseineen päivineen. Ja uus tilalle. Tai uus ja uus, Vasaralle kuiten uus.
Ja kohta oli Naruskan kanavat pyyhitty ylitte ja alako näkymään kirkonkylän herraskanavat. Sammaa soopaa näky olevan kuin täälläkin mettässä.
Käytin käissäin paria keklua. Kasperin ja ommaa. Net oli jo saanu terät kiinni jatopapuuhun. Kuuskulumaseks oli Vasara vejelly net jollain teräesineellä. Ja hionu karkeesti. Messinkihelat oli kuuvessa kulumassa kans. Ja molempi kävi kätteen nin helevetin hyvin. Selekeesti paraiten kätteen käyvä, mitä muistan käissäin käyttäneeni. On se mestari.
Terät oli maalarinteippien alle peitelty. Tuppia ja viimestelyä vaille. Parempata kuvvaa en kännykällä saanu. Vasarasta näpätty kuva liikahti nin pahasti, että en julukase. Vai liikatiko kohe, en tiijä. Sama se sille.
Nyt ne tieten puukot etenee hitaammin, kun telekkari taas näkkyy. Tai ei se niinkään ole ollu. Puukkoja tulee epätasaseen tahtiin, mutta sen hoksii, kun verstaan näkkee. Jos ei ole tulipalopakkasia, nin keuhkovaivanen pääsee ulukoverstaalle.
Kirjottelin uuven telekkarin käyttöohjetta ruutuvihkoon. Tyhjälle sivulle. Muut sivut oli täynnä sutokupelikenttiä. Itte tehtyjä.
On se sieltä pari kertaa parina päivänä perrään soitellu, että joku oli tuonu sille telekkarin. Tunnustin.
Tukikohasta tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti