tiistai 1. tammikuuta 2013

Lunta tuli 2013 alkajaisiksi moneen malliin.

Lunta olisi kohta myyskennellä asti. Taitaa vaan olla ylitarjontaa tästä artikkelista pitkin Suomea. Täytyy jättää varastoon, kun Naruskan lumi on kohtuullisen säilyvää sorttia.

Muita paikkoja lumi lähinnä koristelee, mutta yhden paikan se näemmä on tukkinut näkymättömiin. Täytyy pitää arpajaiset siitä, kuka kiikkuu lumenliukastamalle katolle ja webkameran ulottuville johtaville jäisille tikkaille. Etelän suuntaan kuvaava kamera on nimittäin lumen vallassa, kuten kuvasta näkyy. Ainakin pitää odottaa, että lumentulo ja tuuli hiipuvat ennen toloppa-apinan hommia.


Lumimittarissa piisaa vartta. Ja sitä tarvittaessa jatketaan niihin korkeuksiin, mihin lunta suvaitsee sadella. Vartta taitaa olla reservissä vielä puolisentoista metriä tämän päivän mitasta, joka on 51 senttiä. Ja taivaalle päin on tilaa.


Myöskään portinpielessä ei lumi tee haittaa ainakaan toistaiseksi.



Tukikohasta lisälunta odottelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti