Viiskytä kilomeetteriä on matkaa sillon, kun aurinkoarmaan nousuja ja laskuja mittaillaan kellolla. Sallan sityssä paisto kuulemma aamulla jo melekeen täyveltä taivaalta, kun Mummeli oli lähteny Naruskan melekeen pimmeestä työmatkalle. Ajassa erua puoli tiimaa.
Pikana se leviää valo tänne mettäänkin. Vielä ei katuvalo ainakaan Ukkaa houkuttele taajamaan kamppeitaan kerräämään. Sekin on vissi juttu, että Naruskalta kun harmooni telikärryyn pakataan, niin Märkäjärven kohalla lasautetaan kaasu pohojaan. Osottipa rattaat mihin vaan.
Saa täsä tarkkana olla, ettei ne aja täältä mettästä poies. Taas kyseli muuan ulukomaan elävä, että paljoko pittää putkikassissa ruplaa ja taalaa olla, jos kerräätte kamppeenne ja painutte muille maille vierahille. Vielä ei kassijaan ramille tuonu. Ja jos tuokin, nii läpivalasukonneen kautta käytellään. Ja entusen työmaan.
Sannoin sille, että näilä näkymin nietu. Vähäsen riippuu kassinkin koosta.
Näistä maisemista meinataan ohi ajella, jos joskus ajellaan. Ja sammaa kyytiä Paavon valtakunnasta läpi kans vaikka kuninkaitten maahan. Mutta se on sitten se. Nyt on nyt. Tuosson Salla tänä aamuna.
Tukikohasta tulevan talaven puutillausta kaavailemisiin tähän. Närettä pittää saaha osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti