tiistai 31. lokakuuta 2017

Lumen ja jään vuoro.

Lumet maahan ja pikkupakkanen päälle, viitisentoista astetta. On luvannut pariinkymppiin ja allekin lämpötiloja, mutta sepä ei haittaa. Kunnon talvesta kannattaa nauttia ainakin siihen asti, kunnes ne viime vuosien kaljamakelit vievät tämän kauniin mennessään. Toivotaan, ettei niin kävisi.

Kallelassa piti käväistä huoltoreissulla, kun myöhään syksyllä perimmäiseen makuukammariin alkoi tunkeutua jostain rakosesta ampiaisia. Niitä myrkyteltiin ihan kotikonstein, eli raidia kehiin, kuten mainoksissa. Ja raatoja sinne olikin syntynyt jonkin verran. Imurin ruokaa.

Mummeli käytti Ukan imurisession hyödykseen kameran kanssa. Tietysti. Ja jälkeä syntyikin, kuten kuvista päätellä voitte. Aika hienoja, pakko myöntää. Eikä niitä ole muokattu yhtään, eli hyvin piirtää Canon Power Shot G7X. Tämän saa ymmärtää vaikka mainokseksi, vaikka Canon ei meitä sponsoroikaan.















Paluumatkalle lähtiessä oli pimeys jo laskeutunut Kallelan maisemiin. Lopputyönä Ukka sai niskansa täyteen pakkaslunta, kun piti Posti-Jussin linkotraktorin peilejä varjella potkimalla lumen painamat koivunlarvat tyhjiksi lumen painosta. Lumenpudottelu näimmä tarttui kameralle myös. Huomisen jälkeen Kallelaan kuljetaan taas lingottua tietä pitkin, kunhan Jussi muilta linkousreissuiltaan siellä joutaa käväisemään.

Tukikohasta talvesta tässä muodossaan tykkäämisiin tähän.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Talaviset harrastukset aluillaan.

Säähemmous tarkottaa sitä, että vermeet tarttee pelata, eikä meinata. Talavi alotti päällekäyntisä lumijen muovosa kunnola eilisestä alakain. Nytpä tuoton kertynny jo 15 senttijä Ukanki sääasemale. Ja näyttäis, että Värrijön kairan FMI:n pisteelä on Suomen lumipaksuin paikka tälleppäivää. Kakskytäkuussenttijä.

PeetBrosin tuulimittarisa kunei nykysin ole lämmityslaitheja, nin sitä pittää käyvä käsin ja puhaltelemala putsaamasa. Ja tieten on toiveikas valokuvvaaja pällyilemäsä, pääsiskö henkivakkuutuseuroja laskeen. Vitsivitsivitsi.



Katolekiipemisesä on aina oma jännityksesä. Varsinki lumiliukkala peltikatola. Nytei puttoomine ollu ihallähelläkkää. Ja homma tuli tehtyvä.

Tukikohasta Linko-Jarkon ensmääsen käynnin jäläkee ihastelemissiin tähä.




lauantai 28. lokakuuta 2017

Meinasin alakaa nykyaikaseks.

Jokapaikka on täynnä kaikemmaaliman letivaloja. Net väittää, että letivalot on kovempija kestään kuivvanahammalliset lamput, net hehkulangat. Tämmösen majapaikan omistaja joutuu seisoon palopäällikön eessä asennossa aina, kun se tarkistaa majapaikan poistumisvaloja. Nepittää olla kunnosa tai muuton ei hyvä heilu. Ja niitä pallaa täsäkin talosa paljollaisesti, syytä entiijä. Ja net ei ole ilimasija. Rahala niitä kuiten onneks vielä saa.

Aukasin taas kertaallee leipäläpeni kirkola Konevinkisä. Kyselin, että eikös tätä tämmöstä kakskytäneljävvoltin lamppuva olis olemasa letinä. Tyär lupas ottaa asijasta selevää. Ja otti kans. Ja tilas, ja ilimotti Ukale, että nyt niitä saa. Ja sain kans. Seittemän niitä tarvihtee täsä talosa.


Net on erkoisennäkösijä, muttei ostajakkaammikkään maaliman tavallisin ole. Ja eikun vaihtaan. Oli niisä hiukka eri nummeroita, kuvvertailin niitä. Mutta ruuvasin köökistä ensmääsen vanahan poies ja ruuvasin uuven letin tilale. Voemahoton, miten oli kommee ja kirkas valo siinä. Ja eikun seuraavaa irrottaan. Ja sitten kolomatta. Ja sittenneljättä. Mutta se neljäspä ei ennää syttynykkää, kuvvanahan olin kiertänny pois ja ruuvannu letijä tilale. Aattelin tieten, että vijallinen leti lähetetty vinokiikarijen maasta. Ja eikun hakeen köökistä seuraavata.

Sillon huomasin että eihäntäälä talosa pala ennää vanahat, eikä uuvet poistumislamput. Kaikki olit pimijät ninko yö. Joten eikun sähkökaapile kattomaan, mikä mättää. Ei löytynny mittään sulakepalova, eikä muuta. Esmin kaappi piti sitten aukasta, mutta siitä ei polliisikoulutuksela ymmärä hevompaskaa. Joteneikun iltamyöhäsoitto putkimies Ropposele, jokon kiinteistöhemmoja. Se neuvo muutamala mittarila mittailemmaan, mikä sielon vikana. Ja vikkaa ei löytynny. Uuvet löyvetyt sulakkeet olit ehejät kans.

Tälleaamuva ottiin sitte kuvat esmikaapista sisältä. Lähetin net muutamale hyväle kaverile, jokon säähemmo ja oikija sähköasentaja. Son Heikki. Heikki löysi heti kuvasta yhen mustan ruuvin, jonka takana se sano olevan kans sulake. Ja oli kans. Ja palanu nin, että tyhymempiki ymmärs. Viereiserruuvin takkaa löyty reservisulake, jokoli ehejä, semmone lasiputkimalline. Senko ruuvasimpaikallee, nin valaistus palas hätälamppuihi. Net letit oli jo tähämmennesä riisuttu poijes ja vanahat hyvät hehkulankaset tilale.

Syytä ei sähkäri palamisele osannu kertova. Putkisähkäriki ties, että johonki net letit passaa, mutta johonki ei. Ja tähän talloon tuohompaikkaan näjemmä ei.

Pysymmä hehkulangasa, nin säilyy välilöisä palopäälikönki kanssa...


Tukikohasta vanahaammalliin elelemissiin tähä.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Meijän koiran ensmäänen lintu...

Kymmenevvuotta siinä Rihlala meni, mutta lintu saaliiks saatiin siis. Harmillista vaan, etteise ollu kanalintuunpäinkää. Tuosa iltaevästä koirale viijessä hokasin, että koppisa eesä makkaa hengetönnä Ukan ruokkimista mieltietyistä yks, kuukkeli.

Son tieten menny Rihlalluo javolle eväskippo mielesä. Ja koira, vaikkei mettäverinejjurikaa ole, on päässy jätkänystävän yllättään.


Tukikohasta rauha hänen tomulleen...

torstai 26. lokakuuta 2017

Rannat vetelee riitteeseen.

Nyton taas toiminnu Kallelan rannasa sääkamera. Ei pätkinny kertaakaan rapijaan viikkoon meijän Sveittisäkäynnin aikana. Ranta alakaa Kallelan suvannosa meneen pikkuhilijaa riitteseen. Jajos lähipäivile annettuihi sääennustuksiin uskomista lie, nin veikkaileeva viikollopujjäläkiin kymmenestä jopa parriikymmeneen asteesee pakkasta. Solis hyvä juttu se, nin jäätys maa ennenko lumi kunnolla alakaa täyttään sen.

Lunta ei vielä ole senttijä enempätä, vaikka sitä kävi Naruskala maasa kuutisenki senttijä. Värrijöllä on satannu toistakytäsenttijä.

Tulis noihi pikkulampiijjäät, nin pääsis hakkeen kukkoahavenija. Son tosirriskievästä kihtipotilalle, mutta olis se harossija. Kyntöaurankärkikoviketta sekhaan, nijjovain. Olis tuosa nuita lähilampija, joistavois ahavenoita hakija, kuntulis kymmenenkäässentijä teräsjäätä. Sitä ootellesa tänpäivän kuva Kallelarrannasta. Jostain se jojellaki on talaventeko alettava. Rannastapäi. Ja suvannosta.


Tukikohasta sääskiverkkoja akkunoista poistelemissiin tähä. Ja termostaattiloita pattereihi uusimissiin.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Karhu numero 59 nurin Siekavaarasta Naruskalta.

Kuso kulukee nykymaalimasa. Tuntuu, ettei oksakaammallimala katkee, etteikö siitä tietova sais. Ja hyväniin.

Naruskale kaajettiin itäsen poronhoitoaluveen toiseksviimenen karhu yheksäntenätoista lokakuuta. Tai se oli ainaki sinäpänä toiseksviimene, kun ammuttii. Jäläkiin kuultii Lapiraatijosta, että kuuskytäki on täynä, eli mettästys loppu siihe.

Saijalta tää kuvan karhuvainaa lähti viimesele reissullee, joka päätty sitte Siekavaaran maisemisa tuosa rapijan poronkuseman päähä Tukikohasta. Kuvasa ampuja Oskari Yrjänheikki Saijanlähtöjä, sekä Ylitornijolta Lääkkölän Antti. Koirannimmee en tijä.


Onneksolokoon poijjile.

Met Mummelin kans lähemä hiukkasevvielä katteleen Alappimaata junapelisä. Ja huomena kotijo, jos kaikki putkeemmennee.

Alappimaanki syksykskääntyilemisestä tähä.



torstai 19. lokakuuta 2017

Kolome Karhutunturija päällekkäin asentopaikasa.

Karhutunturi on 518 metrijä. Olemma Mummelin kansa kiivenny junalla rapijaan tuhanteevviitensattaan metriin. Zermatti on paikkakunnalle paiskattu nimeks. Ja tuosa näköettäisyyvelä on muuvan Matterhorni, jotei tähänasti ole päässy näkkeen kuvvalokuvisa.

Eikä sellakija ennää iltapäivälä näkyny, kuse peitty piliviin. Eikäsole ihimekkään, ku sen korkeus on 4478 metrijä. Eviittinny lähtee sinne kiipeen, kunei sieltä kuiten olis nähny mittään.

Voimma jo tähämmennesä kertynneistä kokemuksista suositela paikallista junayhtijötä. Hyvät ja täsmällisentuntuset on aikataulut. Ei ole vaihoisa liikaa aikaa, mutta hyvin kerkijääki hengästymäti. Ja ohojeet on selekeitä, vaikka asemat on isoja.

Tuosson Mummelin kamerala muutama kuva puoliltapäivin. Sillovvielä Matterhornillaki oli hiukka näkösällä.







Täälä met kaikemmaalaisten immeisten kans ihimetellään maaliman menova. Kiinalaisilakkaan ei näje ennää suusuojija naamasa eesä. Ommeinaan ohutta ja puhasta vuoristoilimaa ja puhtaana pyssyyki, kukkaikki nelipyöräset kulukee sähkölä, ninko tieten junaki.

Huomena lähemmä tältä pistoraiteelta takas. Seuraavija seikkailuja ei vielä tiijä...

Zermatista ohuveen ilimaan totuttelemissiin tähä.


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ei lämmilluita riko.

Rovaniemelä Citihotellin eesä kummet Mummelin kans toisa-aamuyön vinkasa oottelimma vartivverran airporttikyytijä, nin pitkäkkalsarit ei ollu yhtäälliikaa. Eikä vielä Helssingissäkää.

Mutta sittekku laskeuvuima Geneven kentälle Sveitsisä, nin villakauluri ja pitkäkkalsarit alako ahistaan. Lämpötilat keikku parisakympisä. Ei met kuiten vaatteja kerinny vaihtaan, kunnet olit tulosa lentokonneesa ruumasa, eikollu yhtäävvarma, tulleeko net Rovaniemeltä suoriltaan Geneveen, kunei met kassija Rovaniemejjäläkeen nähty.

Tuli se, eikä aikaakaa, kummet jo istuimma Lausannejjunasa ja löysimmä helevetimmoisen kiipeemisejjäläkiin Mummelivvarraamale hotellile. Sielä vaihoimma köykäsempää pääle ja läksimmä tutkiin maisemija.




Täälon isova kaikki. Puutkin semmosija, että eihännuita sais halakomakonheeseen milläänopilla...

Huomena siirrymmä isompijen vuorijen luokke. Niitä näkkyy tuola järven toisela puolela, mutta meemmä Zermattiin lähempätä kattommaan.

Täsmätoimintaterveisin Sveittimmasta tähä. Hintavaa, mutta laatusaa.


maanantai 16. lokakuuta 2017

Jovain jouvimmaki.

Talavee ei meilä pelätä. Nytei kuiten satuttu ennää olleen kotosala, kullumet, ensmääset tälletalavele näyttää tulheemmaahan Tukikohasa. Sitä semun uneni ties. Autoisa pittää näistäpuolin olla lumikummit alla, jos Lapisa ajellammeinaa.

Met laitamma nahkaa kohta silimijempääle Cityhotellisa Rovaniemelä. Aasmusela tarsjaksaa herätä nelejänkantturoisa, että ehtis lentokonheeseen...

Viikompäästä menemmä kollailemmaan Tukikohan lumija. Tai onsielä oikeesti talakkaripariskunta paikala. Tai ainakissinne aamusela jäivä ja lupasiva pysytelä kartanola.




Cityhotellista seuraaviimpäivityksiin tähä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Talveen valmistaudutaan.

Kuutisen viikkoa tästä taaksepäin on Tukikohassa ollut kaikenlaista kengänkuluttajaa Mummelin ja Ukan rattona. Vielä on ennen lokakuun loppua viimeisenä lokakuun viikonloppuna vuorossa nuorison metsäpelileiri.

Sitä odotellessa on vuorossa kuitenkin normaalitahdista poikkeava viikko Mummelin ja Ukan kalenterissa. Nimittäin häättömät häät Sveitsissä. Häitä ei näillä näkymin ole, mutta keväällä varatut lentoliput käytetään tulevalla viikolla ja tehdyt matkasuunnitelmat kuitenkin toteutetaan ilman häitä.

Tulkoot talvi sillä välin Naruskalle, jos tullakseen on. Ensimmäiset rännänroippeet on tälle päivää parin metsästäjän silmin Naruskajärven pohjoispuolella jo nähty, joten oli aika vaihtaa talvirattaat Mummelinkin autoon ennen huomista siirtymistä Rovaniemelle tiistain lentoa odottelemaan. Ukalla oli renkaanvaihdossa apulaisena nuori pulttipyssyn käyttäjä Loimu, jolta homma käyttikin hienosti. Tuleehan muutaman päivän päästä mittariin jo yhdeksän vuotta.

Vävypoika Sami kierteli aamupäivällä Naruskajokivarressa. Joestakin jotenkin huokuu syksyn vaihtuminen kohta talveksi.

Eipä haittaa, vaikka talveksi muuttuisikin poissa ollessamme. Seuraavat päivitykset saattavat tulla vaikkapa Zermatista, johon on suunnitteilla yksi pysähdyspaikka Alppimaassa.




Tukikohasta viimeisiä reissukamppeita pakkailemisiin tähän.

Polttaripuukot.

Muutamat polttarijuhulat on tievosa jossaimpäin keskelä Suomee. Siinon Vasaran tehtaalta valita asti puukkoja suluhaskantitaatista polttarijärjestelijöihin. Ja yhen joutuu valakkaamaan tillaajakin ittelleen.

Hiukan on Artopoijjaan terveys reistaillu, mutta taitaa sitkee mies olla kuiten paranemmaan päin. Tillauskirjaa on täytenä muutamanki kekluvverran, mutta nythän tuo lyheni nelejällä...



Tukikohasta onneva valinnoile toivottamissiin tähä.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Karhutunturin kauniit sumut...









Kauas ei Karhutunturista tänään nähnyt, mutta vävypoika Sami näki kamerallaan lähelle. Näissä silmä lepää.

Tukikohasta ei kirkaampia kelejä välttämättä odottelemisiin tähän.

torstai 12. lokakuuta 2017

Metton saa mettästämättäki.

Oikijaan aikaan kunnäimmä on oikijasa paikasa, nin metto lentää sylliin. Ja vielä sisälä. Omasa olohuoneesa. Eikole tarvinnukku paripäivää laitella muutamale koirakojemiehele ja neitosele aamupuurot ja päivällisevväät.

Olit nuot savolaiste jo perinteisekkoirahaukut, Tuntsahaukkuset Tukikohta tukikohtana. Piti tulla tusina kilipailijoita ja tusina tuomariporukkata, mutta puolet ilimottautunneista jätti paikale tulemati. Tusinata oliki kohta helepompi ruokkija kuin kahtatusinata. Ja helepompi tistkatakki, kukkaikki kipot ja kapot mahtu kerrala pyykkikonheeseen.

Palakintoja jajettiin parraile. Ja Ukka tieten oli niistä yks, eli metton omistajaks sitä siirty pokkaamala. Puolet mettosta kuuluu tieten Mummelile, mutta soli kirkolakäymäsä justiinko metto oli javosa.




Nytolis punkkuva, mutta pittää ettijä sile sopiva paikka aukastavaks. Eikait se pilhaammene, vaikkei tuota lähipäivile avvaiskaa. Paraneekhan tuo vanahetessaa...

Tukikohasta taas vuojen päästä Tuntsahaukkuja järjestelemissiin tähä.


maanantai 9. lokakuuta 2017

Lehti lähti ninko kuppa sieltä jostain.

Eipä siinä sitten montaa päivää tarvinnu lehtipuijen lehtiä ilimasta laskija, kunnet jo kaikki löyty maasta. Vaikkei ole ees tuullu. Ei loista Tukikohan iltahämysä ennää yhtäällehtee. Alakaa olleen niitä aikoja, että paiskaa lumija maahan. Muttei haittaa. Tempasin Leksuksen alle tänhään Hakkakasit, nin satakoot vaikka vanahoja akkoja...


Tukikohasta pihasiivouksija talavenalta pikkuhilijaa alottelemissiin tähä.

Kielletyt perkolaattorit.

EEUU kiels käyrät kurkut, mutta veti sittettakas. Nyssaa taas kurkku olla käyrä.

Perkolaattorisäännöt onnyt niilä hampaisa. Ninko tiijätte, nyjjos ostaa kahavinkeittime kaupasta, nin sillä ei oikeestaa tehe mittään. Ei ainaskaan perkolaattorila. Vanahammalliset perkot saatto pittää päälä nimmonta tuntijako halus. Ja siinei menny kahvee ees muutako paremmaks, kunei se pääse ilimottuun. Ja keittäisä se oikeesti kiehuu ja assuu sitten valamiina seittemäsäkymmenesäviijesäasteesa. Nykyset EEUUsääntöpannut sammuu hetkohta, kukkahavi niilä kiehahtaa. Ja samontien alakaa kahveejjähtymine. Semmonempeli ei vetele. Ei ainakaa Tukikohasa, misä päiväaikaan pittää aina olla kuumaa kahavetta pannusa.

Onneks löysivvielä Torilta yhemmyyjän, jolloli kaks entiaikasta perkolaattorija myynnisä. Lahesa. Ja onneks sattu olleen muuvan Perkolaattori-Pentti tulosa Naruskale Lahenkautti mettile, nin sain ostettuva perkolaattorit kurriiripostiin. Pentti tuli Tukikohtaan perkot sylisä ja luovutti net Ukale. Sejjäläkiin se muuttu taas Lintu-Pentiks.


Kumpiki vanaha meillä uus perkolaattori toimii ninko unelma. Pienemmäsä vehkeesä on oikeen vanahanaikane johtokuumennus, eikä siinole mittäävvalova ees ilimottamasa ja hällyyttämäsä mistää. Se ei haittaa. Johantuon näkkee, että jos johto on kiinne, nin sillon se on päälä. Ja toisesta isommasta näkkee valosta, että son päälä. Ja kahave pyssyy kummassaki kuumana. Ja hyvänä. Juhulamokka, se pannukarkijasta keitetty.

Nyppärjätään täsä talosa jokuvuos etteempäin. Perkolaattorija onnyt nelejä kappaletta. Ja net kaikki on siltäaijjalta, kunei EEUU ole vielä asijoisa päässy sössimää. Ihime, että tämmösijä vanahoja käytettyjä saa vielä ostaa iliman linnatumijova.

Tukikohasta kahavenkeittoon pikkuteräksiselä nätilä pannula lähtemissiin tähä.




perjantai 6. lokakuuta 2017

Metsä antaa kohta kaikkea.

Siriortsan suunnilta saattaa metsässä kulkevien reitille näemmä sattua mitä vain. Kantarellit eivät nimittäin tällä seudulla ole lainkaan vakituinen esiintyjä, päinvastoin. Viime vuoden syksyllä yksi metsämiesten ketju törmäsi kantarelleihin Karhutunturin etelärinteillä. Siinäpä ne Tukikohtaan kantautuneet tiedot tästä etelän herkusta sitten onkin lueteltu.

Siriortsan kantarellit odottavat nyt riistapadan kastikkeeksi muuntumista Tukikohan keittiön honkapöydällä. Nam.




Tukikohasta koordinaatit ylös merkkaamisiin tähän.

torstai 5. lokakuuta 2017

Metsästysreissu meni letuiksi.

Metsämiehet ovat tällä videolla oikeammalla asialla kuin metsästämässä kanalintuja, joka heidän Naruskan reissunsa pääasiana on ollut vuositolkkuja. Jos jostain löytyy vastuuttomia metsämiehiä, niin sille asialle Ukka ei mahda mitään, mutta tästä tusinan miehen porukasta ei millään ilveellä voida käyttää nimitystä Likainen tusina...



Ukka tekaisi herrain pyynnöstä puolenkymmenen litran lettutaikinan tyhjään hillasankkoon. Joukot kokoontuivat Naruskan Tammen mutterikodalle tulistelemaan ja muurinpohjalättyjä paistelemaan.

Hyvvää tuppasi tulemaan, tuumivat kaikki. Jos ei muurinpohjalätty hillahillolla ja kermavaahdolla ulkoilmassa maistu, niin silloin saattaa olla lekurille asiaa. Tästä porukasta ei vastaanotolle lähteä tarvinnut kenenkään.

Kyllä elämä on mukavaa...






Tukikohasta yhdistettyä hirvi- ja vähänlintuapataa huomiselle illalle suunnittelemisiin tähän.