keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Sittenkin teerihavainto Naruskalta...

Kuten aikas yleisesti tiedetään, teerikanta täällä on romahduksen kourissa. Kymmenennestä päivästä kuluvaa kuuta teeri saa rauhan, kun se Naruskan suunnilla astuu voimaan rauhoituspäätöksenä. Virhettä ei olisi tapahtunut, vaikka olisi rauhoitettu koko kaudeksi, mutta se siitä.

Kun kanta tippuu alas, niin sitten se tippuu kanssa. Kun ei kuulunut keväistä teerenkukerrusta Tukikohdasta itään olevilta peltosaroilta, niin se tapahtui, kuten olen kertonut, ensimmäistä kertaa tässä asentopaikassamme reiluun kahteenkymmeneen vuoteen.

Valoa, joskin heikkoa sellaista, tulee kuitenkin. Mummeli kun paljon autollaan näin syksyisin liikkuu, niin riistahavaintojakin vängällä tulee. Ja tulee samalla myös dokumenttia, jos liikennetilanne ei kuvaamista estä. Kameran puuttuminen estää harvemmin.

Pieni teeripoikue kuitenkin tallentui kameralle. Eipä noita kohti juuri näissä oloissa muuta kannata laukaistakaan kuin kameraa, kuten voitte kuvista päätellä. Parin päivän takaa ovat nuo otokset.



Tukikohasta tekrikantojen nousua odottelemisiin tähän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti