Onkhan helemipöllön puputus aikasessa...

Ei jaksa Ukan horopää muistaa, millon aikasimmillaan on Tukikohan pihapiirisä kuulunu helemipöllön mukava puputusääni. Eikä löytyny pienellä havulla näistä kirjootuksistakkaan apuva muistipätkimisiin.

Nysse jokatappauksessa kuuluu niimmaan perusteellisen heliänä, että kaveria sen täytyy siellä olla vailla. Oikeen piti hiljentyvä Rihlan ruokintareisulla kymmeneks minuutiks kuunteleen, ku on melekeen tyven pikkupakkasehtoo. Tälle vuojelle siis tapahtu kolomaskymmenes tammikuuta.

Oikeempi ja normaalimpi ajankohta tuolle äänelle on helemikuu ja siitäkin usiammin loppupää. Ja maaliskuula se äityy ihan oikeesti, ku normikevättalavi on.

Se on kuiten merkki kevväästä. Mummeli ties jo kertoila, että oli luvannu ensviikoks nollakelit tänne Lappiinki. Josko se helemipöllö kuinkaki tietelee, että kevvääks kääntyy. Ei hemmetti se mittään käänny, kun vasta oli Heikinpäivä, jollon Otso kylykiään puolitalaven merkiks käänteli.

Hyvä tammikuu on ollu. On saanu polttaa karstoja poies piipusta joulusten räkäkelien jäliltä. Eikoo ees kunnon nokipalova saanu aikaseks, vaikkon saanu lunkut levällään paahtaa jonki aikaa.

Evviitti lähtee yrittäänkään helemipöllöstä kuvvaa tänne otteleen. Ei se tieten näyttäyvy, ku lauleleeki iltakähmysä ja yötä vaste. Komiasti vetelee. Tarttee Mummelillaki kuunteluttaa. Sekun on Saijala piirijä pyörittämäsä.

Tukikohasta luurit höröllä tähä.

Ukka urolokina.

Justiisa kuon saanu omat pissimisvermeet jonkullaiseen pilleritasapainoon, nin sitte alakaa tontila seuraavat vaivat pihapiirin asukeila. Niistei nin kauhhesti viitti yksitysiä kohtija kertoilla, mutta pakko on toimenpitteitä tehhä, kun kintuile alakaa kusentapaset juosta. Muutamalla Laslakilla.

Josei olis omia vaivoja hoijelluttanu, nin ei tietäs, miten kaverija autellaan. Tippasut reisille saa kuiten loppuun, kullaittaa tivisteen kohilleen ja oikiaan tiukkuuteen.

Näihi hoitoihi Ukan lekuripätevyyvet riittelee iliman valvirastojen tutkintoja. Onhan sitä kaverija jo hätätilasääntöjen mukkaan auteltava, jos se kippuilee nin pahon, että päälleen hankeen lentää ja rakkosa sinne tyhjentää. Usiamman litran kait.

Nysse lentää liemi taas kovala suihkula ninko net siinä yhesä telekkarimainoksesa kehotti pöntönsuunasta kuunteleen.

Tukikohasta ehkä pikapuoliin tokumenttiaineistova julukasemisiin tähän.

Mummun yhdeksäntoistapisteen vihje.

Kamera kiertää, kuten täällä Ukan blogissa joskus olette saattaneet huomata. Nyt on kuvattu sellaista kuva-aineistoa, josta Ukka sekä ymmärtää että ei ymmärrä.

Mummeli on osallistunut muutaman villalankafirman käsityövalokuvakilpailuun. Hän kehottaa Ukan blogin lukijoita käväisemään tässä äänestyslinkissä ja tutkimaan tarkkaan kuvakilpailun kaikki 22 kuvaa.

Niistä pitäisi sitten vain valita se parhaalta näyttävä kuva ja osallistua äänestykseen.

Näin vaalien alla Mummeli ei halua ohjailla ketään äänestämään juuri hänen ottamaansa kuvaa. Vaatimaton ihminen kun on. Miettikää rauhassa ja osallistukaa.

Tukikohasta poikkeuksellisesti iltakahveja ryypiskelemisiin tähän. Kallenpäivän kunniaksi oikeat nokipannukahveet, juhlavasta mokasta tietty.

Lapintiainen saapui sopivasti.

Talitiaisia, hömötiaisia ja sinitiaisia on Naruskan tavallisimmista tiaislajeista ollut lintulaudallamme koko talven ajan kiitetävässä määrin. Talitiaisten määrä on näistä se, joka on alkutalven luvuista romahtanut. Siihen lienee vaikuttanut kova talvi, jolloin luonto ottaa heikompia pois. Niin on todennäköisesti tapahtunut, vaikka lisäruokaa on ollut tyrkyllä tauotta.

Lapintiainen on loistanut poissaolollaan. Tilanne kuitenkin korjaantui sopivasti viime lauantaina, kun sattui olemaan pihabongauspäivä. Kolmen närhen, kymmenen talitiaisen, kolmen hömötiaisen, kahden sinitiaisen, yhden käpytikan ja kahden harakan lisäksi Tukikohdan keittiön ikkunan näkösektorissa kävi myös yksi lapintiainen. Se on näyttäytynyt siitä lähtien päivittäin, kuten tänään. Mummeli tietenkin näppäsi siitä nyt valokuvan, kun kameransa oli keittiön pöydällä latingissa odottamassa.

Tukikohdasta lintulautaa edelleen tarkkailemisiin tähän.

Ei lättähattupysäkkijä Naruskalle.

Ukan haaveet Tukikohan muuttumisesta joskusmaalimassa rautatieasemaks on hiipumaan päin. Tukikohan ilimotustaulussa on ollu monta vuotta lehtileike Lapin Kansasta. Kuvvaan oli selekeesti piirretty rata Kelloselästä Naruskan kautti Soklin urraanikaivokselle. Tai oikeelta nimeltään apulantakaivos.

Saijalaiset on tehny paremman vaalityön, ja nyt net on saamassa rautatien ja sitätehen tietty pysäkinki sinne. Taikka aineski sille suunnalle on norjalaisten kaivoshaaveitten takkeen havussa kaavamuutos. Nytenoo ihavvarma, mutta musta näyttäs siltä, ja on hutera muistikuva, että nuille paikkeille olis joskus maalimassa ollu suunnitteilla järviki, mutta niitä Kemijoki Oy on piirrelly pitkin pitäjiä Sallassaki. Naruskallekki on lätäkkö piirretty Karhutunturin alle ja siitä pohjoseen. Näistei tiijä kukkaan mittään, mutta joku kuiten suunnittelupöytiesä ääresä näimmä suunnittellee.

Oon saattanu kirjottaa ja laittaa näistä kuvatuksiaki tai linkkilöitä johonki tänne, mutta varoiks laitan net ilimotustaulukartat pikkukameran kuvin näkösille. Kertaus oli enne opintoin äite.

Ratahanke näyttäs kuiten olevajjo virallisemmasaki vaiheesa. Näky tuosa ilimaislehesä oleva ihavviralline kuulutus. Eikös ne kuulutukset aikanaan oo monelle tienny lopullista menova. Tosson Sokliraanpätkä Saijalla karttakuvija, ketä kiinnostaa. Ja näihinhä saa lausuva näimmä vaikka runon.

Oisha se toisaalta aika räyhäkästä, jos Naruskallekki pääsis urraanijunievvälissä kulukevilla lättähattuilla ees Saijalle. Ukka vois sieltä joutessaa vaikka hakasta, ku ei näyttäs nyt tulevan Naruskalle asemapällikön paikkaa auki.

Tukikohasta paskaviemäriavvausreissuun keskittymisii tähä.

Keväinen keskitalven aurinko.

Aurinko paistoi tänään. Ei tosin pitkään, mutta Mummeli älysi lähteä ulos silloin, kun paistoi. Ukka sen sijaan paistatteli auringossa koko kirkonkylän reissun ajan. Siellä paistoi, mutta Naruskan aurinkosessio oli ollut lyhyt.

Ukalla olisi ollut aurinkoinen mieli ilman aurinkoakin. Persaukset eivät nimittäin enää puudu istuskelusta konttorituolissa. Sitä on piisannut perinteisessä kuittienlaavaamisurakassa, joka tuli kuitenkin tiensä päähän tänä aamuna. Ja eikun kiikuttamaan pari mapillista siistissä numerojärjestyksessä olevaa tavaraa tilitoimiston tytölle, joka siirtelee vuorostaan tiedot kunnian ja omantunnon kautta allekirjoitettaville papereille. Jokaiseen vuodenvaihteeseen kuuluva ikävä rituaali, jonka valmistuminen kuitenkin tuo hyvän mielen. Ja ne mapit pitää viedä heti pois näkösiltä muistuttamasta urakasta.

Voitte uskoa, jos kerron, että täällä on postikortin näköiset maisemat. On nimittäin satanut viitisen senttiä parin päivän aikana niin kevyttä lunta, että sen kerroksen vesiarvo ei paljoa voi olla. Auton päältäkin lähti melkein puhaltamalla. Puiden oksilla sitä on muutamassa puussa enemmän kuin koskaan. Ei tykkyä, vaan pumpulia.

Mummeli kerää ilmeisesti kuvamateriaalia Ukan hiukkaspäästöistä tulevia oikeudenkäyntejä varten. Ukan mielestä savu on kaunista. Ja sitä ei Högforsissa niin erikoisen saastuttavasti voi syntyä, kun palaminen puolelta viikolta mahtuu peltisankkoon, vaikka puuta palaa puolisen kuutiota päivässä näillä pakkasilla.

Lapissa ei hyvällä kuunnella puulämmityksen saastuttavasta vaikutuksesta mölyämistä. Täällä on paljon linnojen täytettä, jos puulämmittäjät rautoihin ollaan laittamassa.

Nyt kuitenkin kuvia auringosta, olkaa hyvä. Ja pitkästä aikaa oskariehdokkaana koiraelokuvasarjoissa olevasta kettukolokoira Rihlasta, jonka kuulumisia aina silloin tällöin joku koiranystävä kyselee. Rihla on hyvässä vireessä, eikä pakkasta pelkää.

Tukikohasta vapaampaa viikonloppua suunnittelemisiin tähän.

Vesilasku kohta pilivisä.

Hintoihisa se tullee tuo poroki, kun se nyt tottu tuohon veenlatkimiseen. Sehävvetelee ainaski pari litraa päiväsä vesee kitusiisa. Siinäpä laskeskelkaa, paljoko se ehtii Ukan säästöpossusta rahnaa latkimaan, kun vesikuutio maksaa täällä samavverran ku pensalitra itänaapurisa. Euron.

Kertyyhä sitä kolomessa kuukauvesa usiamman sentin eestä. Ja se ei huoli kylymää, vaan sen pittää olla haaleeta. Ihme, ettei se vaaji sen keittämistä ja sitte jähyttämistä, ettei turpa pala. Käsihaaleena se parahiten kelepaa.

Seurailin sitä joutessani aamusella. Ensin se veti pahvilautasellisen kauralesepuuroo. Sitte se meni vesisankolleen ja ryyppäs pitkät ryypit palanpainikkeeks. Sitte se juos nuolukivveesä lipomaan ja eikun takas ämpärille ja vettä pääle. Tieten se suola janottaa, miksei uuvempi, ku joskus vanhaki. Sitte se nuuhki vähäaikaa ilimaa. Sai se vainun, vaikka Ukka oli piruuttaan piilottanu hangen sissään jäkäläparttijan, jonka sahhailin jäisestä säkistä tikkisahala. Jumankauta kusse löysi sen nii se pieksi hankia koparallaan nin, että se sai jäkälälevysä auratulle aluveelle. Sen se veteli parisa minuutisa. Ja eikun vesikupille, suolakivelle, vesikupille, ja sitten maate. Märehtimmään.

On se lepposa hoijettava, mutta kallis pittää. Tai kallis ja kallis. Mukava elukka se on. Ja ainaki toistaseks aika vaarattoma olonen, kun sille on kerrääntyny kait tuolta vesipaljusta poltsit nuihin alempiin sarviin. Pyöriät jääpallukat.

Tukikohasta kuivalihahäkin paikkaa miettimisiin tähä.

Kuuraa kerrää.

Pakkaset ja kosteus yhteistyössä aiheuttelee liikuntasessioita Ukalle. Issiaksesta ei ihan täyttä varmuutta ole, että tekkeekö sille hyvvää eli huonova kiipeillä tikkaita ylös ja alas ja rämpiä kattolumissa. Päivittäin joutuu kuiten näilä keleillä varmisteleen, että vermeet pellaisivat ja kuso kulukis.

Tukikohasta ulukona vain pikavisiiteillä tähä.

Vain oma pakkasennätys rikki.

Arvatkaa harmittaako, kun ei mennyt neljänkympin pakkasraja rikki...

Voin taata, että ei harmita. Ukan sääaseman omaksi talven pakkasennätykseksi jäi eilisen ehtoon -37,8 astetta. Utsjoen Kevojärvellä päästiin neljänkympin rajan alle eli -40,6 astetta, Naruskan FMI-asemalla jäätiin kait asteen päähän.

Ukan mitarissa näkyneet lukemat ovat riittävät jos ei muulle, niin kameran ethernetkaapelille, jota vedeltiin eilen pakkasessa sinne ja tänne. Nöyrän kiepin kun vei ulos, niin muutamassa minuutissa käsissä oli ihan kuin kieppi rautalankaa. Suoraksi sitä ei meinannut raaskia vetää ollenkaan, eikä ainakaan pakottaa kiinnikkeisiin.

Pihapiirin kamera on asennettuna seinälle, mutta vielä se ei pyöritä kuvaa ihan näkösille asti.

Nyt pakkanen on välillä persiillään, vain -30,7 astetta näyttää Ukan lahjomaton mittari tuhannesosa-asteen tarkkuudella...

Tukikohasta eläinruokintakierrokselle kohta pukeutumisiin tähän.

Siitä suomalaiset tykkää...

Sehän joku jotlaa siihen malliin, että suomalaiset tykkää pakkasesta. Tykkähän ne melekeen kaikki, kun vastaan pittää ottaa, mitä annetaan. Nyt kyttäillään neljänkympirrajjaa taas, niinko tammikuusa ja helemikuusa ja vielä maaliskuusakin Lapisa kuuluu ollakki. Olokoon perskele minkälaiset rooppiset ilimiöt tulosa maalimankartoille.

Onnimittäin kevyellä kenttätuulella tämmönen neljääkymppiä lähentelevä ilima semmonen, että ulkohommat on vähänä. Ei siellä viihy ies valkuvvaajalinssit, vaikka kuvattavvaa olis tieten, ku aurinkoarmaskin näyttelee ittiään näilä kuivila keleilä.

Kasperi lykkäs muutaman kärryllisen koivua kellariin. Vähänniinko reserviin, jos eivät Venlasa kans vaikka jouvakkaan tänne joka viikollopuks. Ukka oli Venlan kans kellaripääsä halakoo vastaanottelemasa. Vanaha mies tuns ittesä sielä kevyeks, ku Venla tarraili kiinne kaikista isompiin halakoihin semmosella rytmilä, ettei vanahuseläkkeelle jäävä äijä kerinny aata sannoon.

Sai net muutamia kylymänkuvija tännään oteltuva. Näpit kuulema jäätyy kameroita käpehtiessä. Kaikki myö myönnettiin, että sisälä tarkenee paremmin ko ulukona. Ja mukava on pirttii tulla lökiä ryyppimään ulukosessioitten jäläkiin.

Holotnalta suojautumista on jokalähtöön.

Tukikohasta saunanlämmitystä suunittelemisiin tähä.

Kahevvuojen ralli.

Taas on Ukalla lisenssit kunnossa. Nyton pitkä viisumi kuin näläkävuos, eli kaks vuotta yhteen pötköön. Tammikuun alusta se ojjo ollu voimissaan. Ja hyvin pelittää.

Nysse itänaapuri on muutellu niitä pensanhintojaan ja tiisselin kans. Viimo vuonna net olit vielä ninpäin, että tiisseli oli piirun verran halavempaa, mutta nytpä on ilimeisesti otettu kalliimmat talavilaavut ramille, ku tiisseli maksaa ruplavverran enempi litralta kuin pentsiini.

Löin tännään Leksuksen tankin taas piripintaan ja kympin varakaniserillisen toin kotio pahampäivävvaralle.

Yheksisenkytä senttimetriä litralta net nyt perrii siitä pensasta. Kallista se on, mutta aina se hintasa väärtti on, niinko viina.

Tukikohasta kolomenkympin pakkasrajalta tähä.

Kuu.

Eilen oli 15. tammikuuta ja täysikuu. Mummu olis varmaankin pyyhkässy Turengissa ojaan, jos möllykkä ei olis sattunu oleen suoraan eessäpäin, kun hän töistään väsyneenä körötteli kotia kohti.

Tukikohasta tähän.

Tuli edelleen renkinä.

Saattaa asiantilaa tietämättömälle tulla Ukan sääaseman pimeän aikaisista kuvista arveluja, että nyt se kylähullu on lyönyt torppansa tuleen. Valovoimainen sääkamera kuitenkin saa ylikirkkaat aineksensa kuviin parista halogeenivalaisimesta, joita on tullut luvattua poltella pimeän ja hämäränkin aikoihin.

Savut kuviin vuorostaan tulevat pääsääntöisesti Högforsin keskuslämmityskattilasta, jolla näinä tammikuisina pakkaspäivinä syydetään taivaalle niitä pelottavia hiukkasia, jotka ovat kaikkien tunnettujen tautien syntymisen takana. Ainakin jos muutamaan tiedotusvälineen kautta levitettävään tutkimukseen on luottaminen. Ja tottahan se tunnetusti kaikki on, mitä lehdissä lukee, televisiosta tulee tai akat haastelee.

Tukikohasta elävän videokuvan lähettämistä mualimalle opiskelemisiin tähän. Ja lorinaäänen.

Patsastelskeet.

Tukikohassa on parin vuorokauden ajan ollut hiukkasen poikkeuksellista liikehdintää. Asia muutahti tänään iltapäivällä julkisemmaksi mutta vain piirun, kun Naruskan kyläläisistä suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät kokoontuivat oman pissipoikapatsaan paljastustilaisuuteen.

Arktisissa oloissa ulkona pissaavan patsaan rakentamisessa on pieniä käytännön ongelmia, jotka Tukikohassa kuitenkin on ratkaistu Lasolin avulla, koska vesi ja keltaisemmatkin aineet pyrkivät täällä jäätymään kaarelle.

Belgialaisilla on oma Manneke Pissinsä, mutta Naruskalaisilla on nyt oma Pissivä patsaansa, jota varmaankin lähitulevaisuudessa aletaan kutsua jollain sopivalla omalla nimellä. Belgialaisesta esikuvastaan tämä Naruskan patsas poikkeaa ainakin päähineestään, joka tietenkin on Neljäntuulen lakki.

Kuvamateriaalia tapahtumasta laitellaan lähisinä aikoina, kun oma valokuvaajamme oli työpaikallaan Sallassa sillä aikaa, kun patsasta täällä paljastetltiin. Ukka vuorostaan keskittyi minkä keskittyi lohikeiton keittämiseen kyläläisille ja ehtoopuolella vielä Lasolin mainoselokuvan tekijöiden loimulohiaterian valmistamiseen velimies Jukan ja vaimonsa Evan suosiollisella avustuksella.

Tervetuloa seuraamaan Tukikohan pihamaalle, miten pissi kotoisasti pihalla lorisee. Kohta lorinaa seurataan oman webkameran kautta toivottavasti laajemminkin maailmalla.

Tukikohasta seuraavia telskeitä suunnittelemisiin tähän.

Täyvenkuun hämäräpuuhat.

Nyt on Tukikohan kartanolla menneillään jottain uutta ja outova. Keskenerästä työtä ei pitäis näyttää hullulle, eikä herralle, mutta kattokaa siltiki.

Tukikohasta johonki.

Kullattu tunturinlaki.

Karhutunturiin paistaa jo aurinko. Ei siellä varmaankaan ihan paidatta voisi aurinkoa ottaa, kun pakkasta on rapiat parikymmentä. Keväästä tämä loiste ainakin Ukkaa muistuttaa.

Tukikohasta Rihlalle oskaria oottamisiin tähän...

Lasit huurtuu.

Ei silimälasit niinkään, paitti niillä, jotka niitä käyttelee vakituisemmin. Nyt huurtuu kameranlasit. Ja nekään ei siellä suojakuvun sisällä omasta linssistään, vaan ulukopuolelta. Tuo takapihan kamera on teniny muutenkin ja lisäks se halokeenilampun suojakuoren lasi vetelee ittiään huurteeseen kait siks, että ilimahormista pakenee lämpöstä ilimaa, joka tiivistyilee sitten lasin pintaan.

Asiaa pittää suunnitella vielä, kun lämmöllä olis tarkotus pijellä sitä kameraa ja linssejä ja suojalaseja sulana, nin sillon kuva olis laavultaan jottain.

Ylempi on kuurakuva, alempi putsauksen jäliltä. Se saattaa vielä ennen korjauksia huurtuva uuvelleen, mutta pellepeloton on mietintämyssy päässään. Tulosten aikataulu on epäselevä, mutta miettijä on selevä.

Tukikohasta pakkasen humpaamista ihmettelemisiin tähän.

Hyytävää vai haaleeta.

Eipä ole Ukan tullut ajatelleeksi, että poro kaipaa talvikelissäkin juomavettä. Olen höpsöyksissäni aatellut, että lumestahan se juotavansa saa, kunhan vetelee sitä naamaansa, kuten Rihlakin talvella tekee.

Joku poronhoitaja oli haastellut Kasperille poron vedentarpeesta talvella. Poro kuulemma ottaa mieluusti haaleaa vettä, koska kylmä lumi kuluttelee energiaa, jota poro mielellään pakkasella säästelee.

Täplällehän asiaa on helppo kokeilla, kuten eilen ja tänään pihalla tapahtuikin. Ensin se eilen katseli sinistä ämpäriä kuin lehmä uutta porttia, mutta tajutessaan siinä olevan vettä, se lotaisi sitä ainakin pari litraa kertalaakista. Ja tänään astia oli jo tuttu, joten vesiannos meni nikottelematta. Semmoisenä kädenlämpöisenä.

Ei tullut otettua kuvaa, mutta tosi kuin vesi. Kuvia sen sijaan on kylmästä vedestä Naruskajoen Kuutsikönkäässä. Kuvat ovat eilisiä. Ja taatusti kylmää vettä...

Tukikohasta haaleeta vettä päivittäin tarjoomisiin tähän.

Kolmasosa tammikuusta takana. Valoa!

Aurinko tekee terää, vaikka se vielä ei ihan kokonaan näyttäydykään Naruskan horisontin mukaan. Mummeli rohkaistui kylmästä tammiviimasta huolimatta hiihtoretkelle lähialueelle. Arvatenkin kamera kaulassa, kuten aina.

Tukikohdasta nimpparileivonnaisia maistelemisiin tähän.

Kuvat kulkevat taas oikeilla poluilla.

Tarvittiin taas muitakin guruja paikalle kuin Ukka, että sääkameroiden kuvat löysivät oikeat tulikomennot poluilleen. Hyvä nimipäivälahja salanimelleni. Noilla tietokonepoluilla ei isoja kiviä kärsi olla, jos niitä pitkin pitää kuvaa Naruskalta maailmalle lähettää. Kasperi ja Sami raivailivat enimpiä eilen ehtoolla hyvin tuloksin.

Toinen nimipäivälahja tuli nykyisen vihityn vaimon suunnalta. Ymmärrän tämän erikoisen lahjan niin, että Ukan on lisättävä reissaamista. Johan tuota parinkymmenen litran vesimäärällä enimpiä matkapölyjä nahastaan huuhtoo...

Tätä kuuden €uron matkasuihkua pääsee Lapissa ainakin ulkona hiukan rajallisesti koklaamaan nyt, kun pakkanen heiluu pitkästä aikaa kahdenkympin ja kolmenkympin välillä. Kovin pikkuiselta näyttää tuo suihkupää, mutta eipä tuo vesimääräkään kovin paksujen putkien kautta voi juosta. Ainakaan jos suihkussa meinaa muutaman ooppera-aarian vetaista. Ehkäpä tätä testataan kesällä ulkomaanmatkalla itäisillä mailla. Vaikka telttavessan käsienpesusysteeminä.

Kesäaurinko saattaa tuon vesimäärän lämmäyttää ihan kohtuuajassa. Toisaalta Tuntsajoen rannalla voi juhannuksen jälkeen ottaa kokovartalojokihuuhtelun, jos normikesään joskus päästään.

Tukikohasta varoiksi jääveistoon perehtymisiin tähän.

Autotallinkaipuutako...

Nyton kolome päivää satanu lunta. Siton ihan kohta taas seittemänkymmentä senttiä, eli Ukka on ihan lähellä saaha sen kaipaamasa metrin, jota iliman talavi ei ole talavi.

Harmi, että on niillauha talavi, ettei tuonne halakokatokseen synny aukkova sevvertaa, että sinne vois pukella pirssejä suojaan. Ei siinä näin talaven keskellä muuta hyötyvä olis kuin se, ettei tarttis käsikopelolla siirrellä nuita pirssejä Linko-Jarkon hommien eestä. Sekun on nin tarkka poika, että mielummin ajelee suorilla linjoilla pihat puhtaaks pirssejä väistelemäti.

Tukikohasta lissää lunta oottelemisiin tähän.

Puuro poron tiellä pitää.

Se on tuo meitin Täplä tavallisen ahne semmosessa vihreessä nallepaketissa myytävälle kauralesepuurolle. Siinon oltava tiitteränä kertakäyttölautasen kanssa, kun porotus tulee puuronviejää kohti suunnilleen ohjuksen lailla, eikä sillä tunnu olevan jarruja laisin.

Nuolukiven vierusta on sen vakioruokailumesta, mutta aina ei niin kauvaks puuron kanssa pysty menemään. Sevverran se sarvineen sohlaa, että puurosta on paras luopua jo missä millonkin.

Kertakäyttölautasia tarttis syönnin päälle muistaa keräillä pihalta roskiin. Net on nimittäin tavallisen liukkaita patiinin alla, kujjäävät lumisatteen alle näkymättömiin.

Täplä hiukkasen linkkaa toista takastaan. Ei aina, mutta makkuulta lähtiessään. Matkii tieten isäntääsä, joka on kans linkannu paripäivää. Kihtiperkele pitkästä aikaa.

Tukikohasta ruokalistoja taakkepäin tutkimisiin tähän.

Naruskan Retkeilymajan nettisivut uusiutuivat.

Kotisivujamme on hiukkasen uusittu. Ulkoasusta vastaa Kasperi ja Ukka ottaa vastuulleen tekstien sisällöt. Kuvakokoelmassa on otoksia Sami Evinsalon, Kasperin ja Mummelin näpsimistä valokuvista. Saattaa siellä seassa olla joku Ukankin ottama kuva.

Kommenteja näistä sivuista ja ehdotuksia muusta sisällöstä saa vapaasti lähettää vaikka tänne blogin kommentteihin. Myös suoraa sähköpostia Ukalle voi laittaa. Uusilta sivuilta löytyvät yhteystiedot.

Uudistuneille sivuille pääsee entisellä osoitteella. Tältä blogista sinne klikkaa aika helposti tuosta oikealla olevan valikon ylimmästä "Naruskan Retkeilymajan kotisivut" -painikkeesta.

Vähemmillä hiiren liikkeillä saattaa onnistua TÄSTÄ

Ja laitetaampas tuohon vielä esiintyneiden ongelmien vuoksi ENSIMMÄINEN VARANAPPULA

Tukikohasta kommentteja oottelemisiin tähän.

Takapihan elämää.

Ukka käytti kaiken teknisen osaamisensa kameran asennuspuuhastelussa. Olihan siellä tietenkin yksi mykkä kaapeli, joka esti kameran toiminnan. Onneksi näissä kaikissa härpäkkeissä on siellä ja täällä erilaista kaapelia sinne ja tänne. Yksi kaapeli saatiin vaihdeltua, kun niitä hieman keskenään vekslailtiin ja käytiin miljoonalaatikolla.

Kamera ei ole uudessa paikassaan vielä lopullisesti kiinni, mutta sieltä se Tukikohdan piipun päältä ainakin satunnaisesti lähettää kuvaa takapihan elämästä, josko se ketään kiinnostaa.

Lopullisempikin asennus tuottaa jatkossa alla näkyvässä kuvassa olevaa elämää. Kuva päivittyy naruska.com sivustolle, jos kaikki härpäkkeet pysyvät kunnossa.

Tukikohasta auringonnousuja odottelemisiin tähän.

Kelekkakelit ja hihtokelit harossina.

Mummeli käväs tälleppäivää enskertaa suksilla. Ja liukasta oli ollu. Ja hankikanto joulusten räkäkelien jäliltä hihtohommalle viimosen tapin takkaa. Ja pinnasa sopeva lumikerros pehmosta puuterilunta. Ihmisen lasta kuulemma kantaa, muttei poroja, joillon tavallisen hankalaa nyt. Ei kestä koparaa, mutta haittaa evvään kaivelemista.

Peltipailakkaa kantaa lumet kans erinomaasesti. Nin kelekkahemmot kun hihtelijätki pääsee mettässä missä vaan mihivvaan. Näin totes Mummeli, joka harvon höpöjä puhhuu.

Tukikohasta hankiaisille muitaki oottelemisiin tähä. Kelekala tai sivakoila.

Kamera vaihtamassa ilmansuuntaa.

Ukan kakkoskamera on ollut hiukan aikaa mykkänä. Kuukkumaharjuun ei liioin ole kuvaa muutamaan viikkoon nähty, kun ei ole ollut rääpyä nousta tolpalle johtaville tikkaille. Nyt tilanne on kuitenkin oikenemassa, koska tänään Ukka rohkaisi hurjahkon luontonsa käymällä irrottamassa kameran.

Kameran pimenemisen syyt eivät vielä ole selvillä, mutta kamera itse oman johtonsa päässä käy ja kukkuu, kuten kuuluukin. Täytyisi kirjoittaa Logitechin tehtaalle, että heidän sisäkäyttöön tarkoitettu kameransa on nelisen vuotta ollut Naruskan sääoloissa ulkokäytössä, eikä ole ollut pakkasista ja tuulista moksiskaan.

Väliaikaisesti Ukka asensi kameran kuvaamaan Kuukkuman suuntaan ison salin ikkunan läpi sisätiloista, mutta lähiaikoina kamera kiikutellaan takaisin katolle. Ukka päätti suunnata kameran uudelleen. Ilmansuunta on itä, jossa sijaitsee Tukikohdan takapiha. Siellä asustelee vakituiseen Täplä, jonka poroelämästä saattaa kamerakuvan kautta saada jonkunlaista käsitystä.

Idästä ilmansuuntana on sekin hyöty, että lähiviikkoina alkaa taas aurinko nouseskella sieltä, joten kuvista voi päätellä päivän pituutta.

Näitä muutoksia odotellessa saavat kotisivujen katselijat tyytyä urheilukentän suunnan hiljaiseen eloon. Tai eihän sitä koskaan tiedä, mitä siellä liikkuu...

Tukikohdasta tähän.

Jyrääkö ne meitin???

Jos olis joku vuos sitten, vaikka viiskytä, pitäny arvella, että itänaapurin suunnasta tulee Suomeen ajoneuvoja vuojenvaihteen paikkeilla luvallisesti vaikkapa tuhannen tai pari tai kolme päiväsä, nin olis saatettu semmonen ennustaja ainaki käyttää rovion vierellä.

Nysse on kuiten totta. Ukka hyökkäs aamusta pirssihuollon jäläkiin heti yheksältä hakeen Leksukseen polttiainetta eeron litra. Olin sillä mielin, että hyvin ehin ennen naapurin ruuhkaa, mutta katinkontit. Sielloli Venäjän tullisa satakunta pirssiä ja Suomenkin tulopuolen tullisa ainaki parikytä pirssiä. Ja kaikisa viisykköset naapurikilivet. Eli net on kaikki tuosta Murmanskin aluveelta, isommista ja pienemmistä taajamista.

Ja niillon tavallisen hienot pirssit kaikilla. Ja net ei ole semmosia totisen näkösijä torvensoittelijoita, vaan ihan ilosia perhekuntia. Kukkaan ei huuvellu, että taim is mani, niinko joku vuos sitten muutama varusmies Alakurtin viinakaupan jonosa Ukalle. Nää ei oo ressaantunneen olosia, vaan selekeesti tulosa lomille. Ja viihtyyn.

Ei niitä keritä kaikia pirssejä kovin tarkasti kattoon kummassakkaan tullissa, semmoselta se ryysis ainaki Ukan silimään näytti.

Tarttiskohan alakaa suunnitteleen hostellin merkkijä rajanylityspaikan jäläkiin Savukosken ristaukseen. Ja laittaa siihen hinnat, millä tämmösessä matalasa majasa saa kulukija yöpyvä.

Ei kuiten vielä, tarttee opetella kieltä enempi, tai ootella heitin kielitaijon petraantumista. Meikäläinen kun ei tiijä kuin harossin, pivan ja normaalin.

Tarttis kait painattaa muutama tuhat uutta käyntikorttija ja laittaa joku kunnollisista tullimiehistä tai puomimiehistä sujautteleen niitä tulijoitten taskuihi.

Sitä pohtimisiin Tukikohasta tähä.

Liukkaampaa kuin liisalla...

Varjoon jää semmoset liisanliukkaat ja kaisankaljamat, kun Naruskan kaljamat iskee. Oli nimittäin ennen anopinpalautusreissuva tie niin liukas, ettei parriin päivään kirjoitettua saanu.

Mummeli sai eriluvalla lainaks Ukan pirssin, kun Ukan viisumi oli förmitätön ensimmäiseen tammikuuta asti. Siitäpä etteenpäin onki sitte tiet auki taivasta myöten pari vuotta etteenkäsin. Tai taivasta ja taivasta, mutta ainaski äitevennään kainalosa pääsee käymään.

No se soitti pensareissulle mennessä, että ikuna ei näin liukkaana ole paikat ollu. Nin tiet. Ja Ukan pirssisä ku ei ole niitä nastapiikkejä lainkaan, nin Mummeli oli huutavasa hukasa. Ei ollu uskaltanu kolomeekymppiä kovempaa ajjaa millään kohtaa. Ja kaikkihan sen usko, kun olit täälä nuo pihatkin samasa kunnosa.

Sai se Mummeli tankin täyteen, nin päästiin viimo maanantakina aamusta liikenteeseen. Vuos vaihettiin Pettääveen paukkeesa. Sielä siton rahhaa paljollaisesti, ku on varraa taivaallekki ampuva.

Ukka meinas kuolla, muttei paukkuihin. Vaihteeks närästys valavotti.

Tammikuun ekapäivä käyteltiin maantielä sejjäläkiin, kun anoppi oli kottiutettu. Kateltiin mustija maanteitä ja vesisajetta, ku yöks hujautettii Rovaniemelle Kasperin uuvelle kämpälle. Sieltä mutkien ja suorien kautti piti sitte tulla kotio, jota naapurit olit kolomeppäivää pijelleet pystösä. Ja porua ja pikinokkaa.

Näillä mennää. Kaikile toivotetaan jäläkikätteen hyvvää tätä vuotta nimpaljo, että riittellee.

Tukikohasta tähä.