Ei jaksa Ukan horopää muistaa, millon aikasimmillaan on Tukikohan pihapiirisä kuulunu helemipöllön mukava puputusääni. Eikä löytyny pienellä havulla näistä kirjootuksistakkaan apuva muistipätkimisiin.
Nysse jokatappauksessa kuuluu niimmaan perusteellisen heliänä, että kaveria sen täytyy siellä olla vailla. Oikeen piti hiljentyvä Rihlan ruokintareisulla kymmeneks minuutiks kuunteleen, ku on melekeen tyven pikkupakkasehtoo. Tälle vuojelle siis tapahtu kolomaskymmenes tammikuuta.
Oikeempi ja normaalimpi ajankohta tuolle äänelle on helemikuu ja siitäkin usiammin loppupää. Ja maaliskuula se äityy ihan oikeesti, ku normikevättalavi on.
Se on kuiten merkki kevväästä. Mummeli ties jo kertoila, että oli luvannu ensviikoks nollakelit tänne Lappiinki. Josko se helemipöllö kuinkaki tietelee, että kevvääks kääntyy. Ei hemmetti se mittään käänny, kun vasta oli Heikinpäivä, jollon Otso kylykiään puolitalaven merkiks käänteli.
Hyvä tammikuu on ollu. On saanu polttaa karstoja poies piipusta joulusten räkäkelien jäliltä. Eikoo ees kunnon nokipalova saanu aikaseks, vaikkon saanu lunkut levällään paahtaa jonki aikaa.
Evviitti lähtee yrittäänkään helemipöllöstä kuvvaa tänne otteleen. Ei se tieten näyttäyvy, ku lauleleeki iltakähmysä ja yötä vaste. Komiasti vetelee. Tarttee Mummelillaki kuunteluttaa. Sekun on Saijala piirijä pyörittämäsä.
Tukikohasta luurit höröllä tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti