Varjoon jää semmoset liisanliukkaat ja kaisankaljamat, kun Naruskan kaljamat iskee. Oli nimittäin ennen anopinpalautusreissuva tie niin liukas, ettei parriin päivään kirjoitettua saanu.
Mummeli sai eriluvalla lainaks Ukan pirssin, kun Ukan viisumi oli förmitätön ensimmäiseen tammikuuta asti. Siitäpä etteenpäin onki sitte tiet auki taivasta myöten pari vuotta etteenkäsin. Tai taivasta ja taivasta, mutta ainaski äitevennään kainalosa pääsee käymään.
No se soitti pensareissulle mennessä, että ikuna ei näin liukkaana ole paikat ollu. Nin tiet. Ja Ukan pirssisä ku ei ole niitä nastapiikkejä lainkaan, nin Mummeli oli huutavasa hukasa. Ei ollu uskaltanu kolomeekymppiä kovempaa ajjaa millään kohtaa. Ja kaikkihan sen usko, kun olit täälä nuo pihatkin samasa kunnosa.
Sai se Mummeli tankin täyteen, nin päästiin viimo maanantakina aamusta liikenteeseen. Vuos vaihettiin Pettääveen paukkeesa. Sielä siton rahhaa paljollaisesti, ku on varraa taivaallekki ampuva.
Ukka meinas kuolla, muttei paukkuihin. Vaihteeks närästys valavotti.
Tammikuun ekapäivä käyteltiin maantielä sejjäläkiin, kun anoppi oli kottiutettu. Kateltiin mustija maanteitä ja vesisajetta, ku yöks hujautettii Rovaniemelle Kasperin uuvelle kämpälle. Sieltä mutkien ja suorien kautti piti sitte tulla kotio, jota naapurit olit kolomeppäivää pijelleet pystösä. Ja porua ja pikinokkaa.
Näillä mennää. Kaikile toivotetaan jäläkikätteen hyvvää tätä vuotta nimpaljo, että riittellee.
Tukikohasta tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti