Kuivat lihat testissä.

Aprillipäivä on ihan sopiva päivä kuivalihamaistijaisille. Siellä ne hirven pumppulihat ovat saaneet roikkua Lapin tuulessa ja tuiskussa, pakkasessa ja auringonpaisteessa muutaman viikon ajan. Sillä on ollut lihaan vaikutuksensa. Ukka kiipesi varaston katolle hieman tutkailemaan lihojen kuntoa. Verenpainepotilaalle tämä herkku ei ainakaan kilotolokulla nautittuna kuulemma kovin terveellistä ole, kun siinä on aika lailla suolaa. Tosipuheessa joka mies ja joka ämmi kestää hiukkasen suolaa. Eikäpä lastenkaan suut tuohesta ole. Eiköhän ne eskimolapset ja muutkin pohjoisten kansojen lapset ole aivan pienestä pitäen näihin vanhoihin säilöntämenetelmiin totutettu.

Katolla Ukka tempaisi pari isointa kimpaletta terävällä puukolla keskeltä poikki. Lihan leikkuupinnalta kuivuusasteen voi lukea. Eikäpä se niin minuutilleen ole tämänlainen kypsyminen, kuten jossain paistopihvissä. Ihan keskeltä liha on aavistuksen verran punertavampaa kuin aivan ulkoreunoiltaan. Läpi asti liha ei lian tummaa saa ollakaan, koska silloin se on liian kuivakkaa. Ei siis huonohampaisen evästä.

Nyt lihat tärhäytetään vakuumikoneella tyhjiöön ja sitten pakasteeseen odottelemaan nautittavaksi tulemistaan. Hirvensydämien toimittajalle pitää lain nimessä jättää enemmistö lihoista nautittavaksi vaikka kesäkuumalla Tuntsajokivarressa silloin, kun kalastuksen sivussa hiukasee.

On se totuuden nimissä sanottava, että pahvilaatikollinen hirven sydämiä on kuivattuna mahdutettavissa pienehköön muovikassiin, mutta sitä täyteläisempää ja jämerämpää evästä se on sille, joka siitä pitää. Ja jolla sitä on.

Tukikohasta kuivalihavellin ohjeiden etsimisiin tähän.