Pikkupakkanen kuivattaa lukot.

Kuivempi keli on välillä ihan poikaa. Aivan helevetinmoista samplaamista on nuitten auton lukkojen ja luukkujen kanssa. Jos ei muualla, niin naapurimaan tullissa. Siellä kun pitäis saada näitten vesikelien ja pakkasten välissäkin lunkat auki, että löytäisivät edes muutaman patruunan, niin pääsisivät tankkaajaa pidättelemään vaikka muutamaksi tunniksi.

Viimeksi ei suostunut aukiamaan Lexuksen peräpaksin luukku. Vaikkon niin hieno ja kallis pirssi, niin luukku pysytteli kiinni. Onneksi Ukka osaa sen verran venättää, että solttupoika tuli ihan vakuuttuneeksi, kun Ukka sanoi narkootika nietu ja patruuna ja hirvikivääri tällä kertaa nietu, ja viimeseksi vielä pitkä vedätys normaaaaal, niin jopa poika toivotti huva matka.

Parinkympin pakkasraja ylittyi tälle talvea vissiin ensimmäistä kertaa tälle aamua Ukan mittarilla. Tasaluvusta sain kuvankin, mutta käväisi se jonkun kymmenyksen vielä kylmempänäkin. Naruska ei kylve missään Lapin ennätyspakkasissa nyt, mutta eipä ole niin väliksikään. Kuitenkin tyytyväisiä ollaan jo näihinkin lukemiin, jotka voittavat moneen kertaan räkäkelit.

Aurinkoarmas se painelee hitaasti, mutta varmasti alemmas ja alemmas päivä päivältä. Puoliltapäivin se vielä valaisee Karhutunturia, vaikkei säde enää ylty Tukikohan pihamaalle suoraan räköttämään.

Ja sitten ihan muihin asioihin. Anoppi pelemahti tänä aamuna mitään ennakkoon ilmoittelematta Ukan konttoriin. Sitä en tiedä, mistä kummasta Kerttumummu piilosilta tänne tuli, mutta miljoonaan kertaan tyhjennetystä kamerasta hän hyppäsi hillaämpäreineen keskelle talvea. Näytölle.

Nykyinen vihitty vaimoni ihmetteli asiaa myös, koska kuvat ovat parin vuoden takaiselta hillareissulta, jolta hänkin kirkkain silmin väitti, ettei ole näitä ottamiaan kuvia ennen tätä päivää nähnyt. Jostain kameran ihmeellisestä bittimaailmasta ne nyt syntyivät.

Laitetaan ne tähän muistutukseksi siitä, että talven jälkeen tulee taas kevät ja kesä ja syksy. Ja sitten taas talvi.

Tukikohasta kesämuistoihin vaipumisiin tähän.