Vähhiin kävi, ennenko lopahti.

Ukka myöntää olleesa pienenpienessä sivuosasa vähhää vajjaan parinsaan halakopinomotin tekemiseen liittyvissä ohvensiiveissä. Erit neijjot ja hemmot on olheet motorisahan varresa, halakomakonneella, puukottikärrin aisoisa ja monesa muusa satakertaa enempi ko Ukka. Onneks ehin sevverran kuiten kärräyssavottaan, että viimoset parikytä mottia voin kehuva kärränneeni pinnoon. Net, mitkä oli lähimpänä katoksesta, siinä melekeen vieresä.

Ihan sopevan kokonen on tuo katos kahelle rekkakuormalle lappilaista koivupuuta. Oon sanonu aiemminkin, että rysselissä kun keksivät kieltää puulla lämmittämisen, nin lyön lauvat ikkunoihin ja käyn kaikki mepit ja jupit erikseen käjestä pittäin kiittelemäsä.

Velipoika ei meinannu ees tulla kuvvaamaan vimosia halakoja ristironkkelikasasta, kun kukkaan ei käyny kuvvaamassa sillon, kuhhän kärräs ainaki sata mottija. Tai ainaski viiskytä. Onkait niitä ollut pitkin kevättä ja kessää työstämäsä ja työntämäsä sinne ja tänne vaikka ketä.

Kahteensattaan pinomottiin mahtuu toinenkin halako. Rapia sataviiskytä on ainaki peltikaton alla nyt. Vajjaa puolensattaa mottija on pinonpäisä ulukopuolella, muttei niitä ehi liion satteet pieksää, kun net kärrätään ensteks puuliiteriin ja sieltä eelleen uuniin.

Vaikka Ukan selekä on työsessiosta jäykkänä ja kipiänä, nin ei se nin solovassa ookkaan, ettenkö jokkaiselle erikseen ja kaikille yhesä pystyis kumartaan nimmontakertaa ja ninsyvälle, että kiitokset saapi net, joille net kuuluu. Talaventullen saa kaikki talakoomiehet tulla Ukan pöyvvän äärelle, nin lyyvään semmoset evväät etteen, että lähtee. Ja palanpainikkeeks temmotaan vaikka viinaa, jos siltä tuntuu. Paitti Ukka.

Tukikohasta helevetimmoista pakkastalavee toivomisiin tähä.