sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Naruskan marjatilanne

Marjoja oli Naruskalla huonosti. Se ei ole tavallista, mutta kaikkeen on totuttava.

Mustikat ja hillat olivat tänä vuonna kortilla Naruskan ja Tuntsan kairassa, mutta tämä ei suinkaan ollut ainoa seutukunta, missä tilanne oli huono. Koko Lapin lääni ja Koillismaakin olivat näistä kahdesta edellä mainitusta marjasta nollatilanteessa. Tai jos ei aivan nollassa, niin lähellä nollaa kuitenkin.

Joku marjalaji onneksi on onnistunut hyvin. Se on KARPALO, joka on onnistunut täällä erinomaisesti. Karpalon poiminta ei vielä ole ajankohtainen, koska sato on vielä raakaa. Kypsymisaika täällä pohjoisessa on niin myöhäinen, että karpalo usein peittyy syksyllä lumien alle ennen kuin sitä päästään kypsänä poimimaan.

Kuvassa tämän syksyn karpalosatoa. Puristellaan nyt vaikka joutessamme mitä paikkaa tahansa, että näitä saataisiin täälläkin poimittua. Anoppi on kehittänyt poimintaan mallin, jota moni ei ole hoksannut käyttää. Hän nimittäin on jo vuosien ajan poiminut karpalot Keski-Suomen soilta tavallisella marjanpoimurilla. Konsti on käsinpoimintaa noin sata kertaa nopeampaa, joten ei kun kokeilemaan siellä, missä tämä kuningasmarja jo poimittavissa on!

Tukikohdasta tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti