Karavaani kulkee, mutta koira ei hauku!

Harvinainen koira tuo Rihla. Ei ole isänsä poika noin niinkuin perimältään, vaikka isänsä poika onkin. Rihlassa on pieni ja koiralle harvinainen puute, eli vika. Se ei hauku. Tai haukkuu se tässä kartanolla myyrät ja ihmiset. Ei niin kovin aktiivisesti ihmisiä, mutta ilmaiseepa kuitenkin, jos joku kartanolle tulee. Isänsä Roope taas oli sellainen pystykorva, että kartanolle sai tulla vaikka kuorma kiertäviä ihmisiä, niin Roope ei vaivautunut ääntä päästämään. Sen sijaan Roope oli haka haukkumaan silloin, kun sen tehtävä oli haukkua metsästettävää riistaa.

Tämä Rihla ei metsässä hauku riistaa. Se ajaa kyllä Kallen kertoman mukaan hienosti lintuja lentoon ja puihin, mutta kiinnostus loppuu siihen. Sitä kiinnostavat enemmän myyrät, joita se saattaa jopa haukkuakin. Kallea taas ei kiinnosta myyrien ampuminen.

Kallella sen sijaan on rihla kohdallaan. Tai rihlakiväärin tähtäin. Sen sai tänään kokea Ukkometso, joka erehtyi lentämään kiväärinkantamalle Karhutunturin maastossa. Oma osuutensa Rihlalla oli metson ampumiseen, koska se onnistui metson ajamaan lentoon. Haukahtamalla se ei asiaa ilmaissut, kuten isänsä aikanaan lukuisia kertoja koppilintuja lähettäessään merkiksi teki. Yksi terävä haukku tarkoitti, että kohta tulee lentävä tipi kohti.

Tämä ukkometso oli ensimmäinen metsäkanalintu, jonka Kalle Rihlan kanssa metsästäessään ampui. Siitä ollaan metsästyskoiraihmisten keskuudessa hieman erimielisiä, pitäisikö koiran ensimmäinen lintu ampua vasta haukkuun. Rihla kun ei ole haukkunut, eikä tätäkään metsoa haukkunut, päätti Kalle metson kuitenkin ampua. Sitä ei tiedä kukaan, ymmärsikö Rihla, että sen osittaisesta ansiosta metsämies sai metsäkanalintujen kuninkaan orteen roikkumaan.

Ehkäpä se Rihla vielä asiat oivaltaa. Nuuhku ja hakulenkitkin sillä ovat kohdillaan, mutta Se Jokin vielä puuttuu. Nyt on Rihlan etsikkoaika meneillään, koska metsästettäviä lintuja on Naruskan kairassa yllin kyllin. Harjoitukset jatkuvat.

Tukikohdasta tähän.