Vihtiiköhän tätä edes kertoa. Kaikenlaisiin kotkotuksiin sitä elon poluilla tottua saa, mutta kyllä välillä tuntuu, että ikääntyvien naisten keksimiskyky alkaa hipomaan yhettömiä. Tänä aamuna tuo puolihullu aviosiippa alkoi puhumaan, että pitäisi saada tikapuut. Semmoiset tikapuut, joita pitkin ei kiivetä mihinkään, eikä niitä laiteta mihinkään seinälle tai käyttöön. Siis tikapuut, joita ei käytetä, eikä tarvita. Ja pystyyn maahan. Siis maahan pystyyn. Ja tarvikkeetkin hänellä on jo valmiina. Katsottuna siis. Toteuttaja vain puttuu.
Ja se sama kaheli saa vielä koko hullunkurisen perheen tekemään noita aivoituksiaan. Kasperi alkoi sahaamaan tikapuihin poikkipienoja ja Ukka joutui toteamaan heinäpellon laidan heinäseiväskasasta puuttuvan kaksi seivästä. Mummeli oli ne näpistänyt. Ja liittänyt "omaan" omaisuuteensa.
Sitten me Kasperin kanssa rakennettiin ja kannettiin ne tikapuut Mummun osoittamaan paikkaan. Rautakangella hakattiin maahan metriä syvät kuopat. Millilleen piti reijät oikiaan paikkaan ja syvyyteen kaivaa, että tikapuut tulee vissiin kulmaan. Ja näkyy sopivasti pihalle. Hohhoijjaa.
Ukka hyräili silimät pyöreenä yhtä vahaa tuttua laulua, vaikka kukaan ei tällä kartanolla ole lotossa tai muussakaan rahnapelissä pitempän aikaan mitään voittanu. "Ja yhdet, huvinvuoks ei minnekkään..."
Nyt yhet hienot tikapuut vie kiipeilijäänsä kohti taivasta. Kuka niitä pitkin kiipeilee, tiedäppäs häntä. Mutta siinä ne tilatut tikapuut osoitetussa paikassa jämerästi seisovat. Kahdella jalalla ja neljä pienaa. Ja jos ette tätäkään uso, niin kait työ silimiäenne usotte.
Tukikohasta seuraavia kompeita ootellemisiin tähän.
Aivan ihanat! Tahtoo samanlaiset!
VastaaPoista