tiistai 21. helmikuuta 2012

Ei linssilude.

Mummu tunkee nykyään kameransa kanssa joka paikkaan. Ukka ei ole mikään linssilude, eikä tässä rajavyöhykkeen pinnassa oikeasti saisi ulkona kameraa edes käyttääkään. Tai sehän taisi olla silloin Neuvostoliiton aikaan. No, joka tapauksessa nyt taas kuvattiin. Toisaalta se on hyväkin, koska jos Ukka putoaa kattoreissuillaan, niin tipluille on valmiiksi dokumentit menehtymistä edeltävistä hetkosista. Vitsivitsi.

Nämä tuiskukelit käytättävät tuolla katolla päivittäin. Ei siksi, että säämittausvälineillä huollontarvetta olisi, vaan kameroilla. Ja niistäkin vain sillä etelään kuvaavalla, joka pyrkii tukkeentumaan lumesta näillä etelänpuoleisilla tuulilla, kun lunta tulee samalla.

Tänäkin aamuna kamerakuva näytti ensialkuun tältä.


Koko tukikohta ei ole hautatutunut lumeen, vaan kamerakotelo on tuiskulunta täynnänsä. Kameraparka kuvaa lähikuvaa lumet linssissä. Tämä tilanne kiipeilyttää Ukkaa katolle.




Puolittainen konttausasento ei liity alkoholin nauttimiseen. Ensimmäinen huoltopysähdys katolla on piipun ilmastointihormin kohdalla, missä Ukan vesimittari kerää lunta muuttaen sen vedeksi ja edelleen sataneiksi millimetreiksi tuonne sääkoneelle. Tuiskulla välillä tuntuu, että lumi menee mittarista yli, mutta osuu sitä hollillekin.





















Sitten seuraa trapetsivaihe. Ukka notkeana ketteränä hemmona kiipeilee kuolemaa halveksuen katuharjan kanssa huteria alumiinitikkaita pitkin korkeuksiin. Sitten on kurotettava vielä harjanvarren mitta kohti taivaita, että ylettyy kopauttamaan ja harjailemaan kamerakoteloa. Putoaminen ei oikeasti ole ollut ihan lähelläkään. Meinaan Ukan. Mutta ei se niin kovin kaukanakaan lähimmillään käväissyt ole.

Ja aivan kuin ei olisi tarpeeksi riskeerattu ainoata henkikultaa, niin vielä alas tullessakin on omat pikku riskinsä. Mummu siirräytti syksyllä matontamppaustelineen tikkaiden alle. Syy ei Ukalle ole selvinnyt, mutta arvauksia asiasta on. Jos nimittäin lentää tikkailta päälleen kohti maata, niin välttämättä ei tupsahda vajaan metrin hankeen, vaan pyykkitelineen putkille menee, ja varmasti.

Katuharjasta luovutaan perinteisesti räystäällä ennen lopullista laskeutumista. Rapiat 20 metriä on enkat.






Taas kerran Ukka teki aamupäivävoimistelunsa ilman, että vahinkoilmoitusta tarvitsisi kenenkään täyttää. Varsinkaan Mummun sitä henkivakuutusvahinkoilmoitusta...












Tukikohasta seuraviin kiipeilemisiin tähän.

1 kommentti:

  1. No onhan se hyvä että sinulla on tuota ajankulua kun katolla kiipeilet melkein joka päivä, mutta ole kumminkin varovainen varsinkin myöhemmin keväällä kun nuo ilmat lämpenee sielläkin (kai) jossain vaiheessa niin saattaa tullaa jäistä alustaa sille lumelle ja voi olla liukasta, kuten kävi tuolla Helsingissä tässä pari päivää sitten.
    Tuohon edelliseen pitää sanoa jotta kun sinä kävit kelkkailemasa niin minä ajelin moottoripyörällä ,en kuitenkaan pitkää matkaa mutta kumminkin hiukan kun piti huollon jälkeen koittaa että miten se menee.
    Toukokuussa olisi tarkoitus lähteä käymään ihan Andorrassa asti sillä pelillä.

    VastaaPoista