maanantai 8. lokakuuta 2012

Veneenlaskupaikkaa pukkaa.

Eipä sitä Naruskan suunnalla kovin montaa kunnollista veneelasku- tai rantautumispaikkaa tähän asti ole ollutkaan, mutta kohta on. Tenniöjoen sillan pielessä tuossa ihan kivenheiton päässä Tukikohdasta on meneillään ei ihan pieni rakennushanke, vaan siellä koneet jylläävät toden teolla.

Tämä Naruskan seutu on monta vuotta kuulunut unohdetun Suomen alueeksi, mutta kuin taikaiskusta kesä 2011 muutti kaiken. Ja rojektit eikun jatkuvat vuonna 2012.

Eipä siihen montaa tovia mene, niin Ukka pääsee pyyhkäisemään kummipaatillaan Tenniöjokea vaivatta alavirtaan, kun luiskarakenteet valmistuvat. Tänään tehdyn maastokatselmuksen perusteella ja kuvistakin voi päätellä, että viimeistään ensi kesänä tämän EU-projektityön valmistumisen jälkeen luiskaan voi alavirran suunnasta pyyhkäistä vastavirtaankin kummivenholla vaikka suoraan peräkärryn päälle, kunhan sovittelee vauhdit sopiviksi ja sihtailee niin, ettei mene ohi...







Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella Mummelin ja Ukan muutettua Sallaan vakituisemmin asumaan, niin tällä tulevalla veneenlaskupaikalla oli puulanssi, josta noina aikoina lähetettiin viimeiset uittopuut Kemijokea kohti. Puun siirryttyä kummipyörille ja rautahepokujetuksiin on lanssipaikka ehtinyt pajukoitua ja se ei isommassa hyötykäytössä ole ollut.

Nyt voi alkaa suunnittelemaan vene- tai kanoottiretkeä tuosta paikasta Tenniöjokea pitkin Savukoskelle, sieltä edelleen Kemijokea pitkin alkajaisiksi ainakin Kemijärvelle ja miksei pienellä suunnittelulla vaikka Rovaniemelle asti. Siinä ehtii melomaan ja soutamaan tai moottorilla ajelemaan monenlaista maisemaa kymmeniä ja satojakin kilometrejä. Ja kalapaikkojakin löytyy joka lähtöön.

Eikäpä sieltä löydy sellaisia koskipaikkoja, joista ei kokemattomampikin meloja selviäisi. Niagarat sijaitsevat ihan muualla päin maailmaa.

Tukikohasta veneilyretken suunnittelemisiin ja suosittelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti