Viime viikolla sain käsiini yhden Vasaran tekemän puukon. Se tapahtui poikkeuksellisesti niin päin, että valmiiseen tuppeen Vasara takoi komian keklun. Yleensä kuulemma on niin päin, että ensin syntyy puukko, jolle sitten tehdään tuppi. Tämä tuppi, johon tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä syntyi puukko, on myös Vasaran kädenjälkiä. Tupen aikaisempi omistaja halusi puukolleen Vasaran vakiomallin tupen, mutta Ukkapa ei jäänyt toimettomaksi pelkän tyhjän tupen kanssa, vaan toimitin sen Vasaran puukkotehtaalle. Tuppi sai näin arvoisensa uuden puukon.
Yhdistelmän sai sopivasti joulun alla pukinkonttiinsa muuan savolainen kalamies. Hän tilasi puukon itselleen jo kesällä, mutta saanto varmistui vasta nyt. Kuvilla Ukka härnäsi häntä ensin, mutta pakko oli lähettää keklu tuppineen pikapostissa menemään, ettei savolaisukon tarvinnut sitä poltteessan täältä asti lähteä hakemaan.
Jos tässä elonpäiviä itte kelläkin piisaa, niin vielä raijaan Vasaran tälle kartanolle puukkojaan takomaan. On se sen verran lystiä katsella, kun rauta ja puu taipuvat miehen känsäisissä käsissä. Valmiin Vasaran puukon kanssa kun kalareissuilla kairoja kulkee, niin ensimmäisen jokimutkan takaa ei tarvii pelätä samanlaista vastaan tulevaksi.
Näistä kahdesta Vasarapuukosta Ukan puukko on ylempi. Se ei ole mikään pikkupuukko vakiopuukkoon verrattuna, mutta näyttää tämän viimeisimmän rinnalla lähinnä pikkulinkkarilelulta.
Tässä alemmassa kuvassa uutukainen on turvallisesti telakoitu tuppeensa, jonka lukitusmekanismi jää noin joka toiselta puukontutkijalta avaamatta...Vasara on puukkotarinoinnissaan vaatimatonta sorttia. Kerran hän Ukalle totesi harvasanaiseen tyyliinsä, että puukonteosta hän ei ymmärrä mitään, mutta tuppien kanssa on tullu tupeloitua sen verran, että siitä hommasta hän jottain tietää. Pakko oli Ukan oikaista, että taijat äijä molemmista hommista jottain tietää...
Tukikohasta keklunterottajaisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti