perjantai 25. marraskuuta 2011

Ennen oli ennen, nyt on nyt.

Alakaakohan sitä tulemaan vanhaksi. Ei meinaa millään riittää unta koko pimeälle ajalle. Normaalistihan immeiset pitelee päätä tyynyssä, kun valot sammuu ja pimenee. Tai ainakin useimmat nukkuu. Tai oli sitä entisessä nuoruuvesa iltasin joskus jotain muutakin tekemistä kuin nukkumista, jos yhtään sinne päinkään muistan. Nykyisin se on enimmäkseen niin päin, että iltasin sitä istuskelee sänkysä laijalla ja miettii, että jothain sitä pitäs teherä, mutta kun ei muista, mitä. Siitä sitä sitten kellahtaa kyljelleen. Ja jos on tuohon Mummuun uskominen, niin uneen vaipumisessa Ukka on kuulemma mestari. Yleensä vastaankin noihin mussutuksiin, että touhuan hereillä tapahtuvat asiat hereillä ollessa, enkä sitten piehtaroi uneen vaipumista tyhyjää sängyssä.

Merkittävimmät tapahtumat makuuhuoneen puolella nykyisin tapahtuvat huoneen katossa. Siellä on semmoinen myyrämatilaisten yöjuoksurata, josta olen tainnut jossain postissa mainita aikaisemminkin. Nyt se ralli on äitynyt muutamana yönä sellaiseksi, että Ukan silimät ei meinaa kattoon katellessa mukana pysyä, että missä kohtaa siellä milloinkin kipitellään. Vaikka molemmilla kattoo kattoon. Kait sitä yöllä on silimiään pyörittäny silloin, kun silimämulukerot aamulla on niinko ristissä. Se on rasittavaa yöelämää semmonen. Eihän sitä uutena ollessa ollu moksiskaan, jos yön valveilla kutvotti. Nyt se haittaa. Kaikki semmoset ihmeelliset rapinat valvottavat, kun on tuo kuulo vielä tallessa.

Vintillä on nyt malli muuttunut. Ostin kaksi kappaletta semmoisia muovirakenteisia myyränloukkuja. Ostin kyllä samalla kertaa reserviin kaksi semmoista perinteistä peltistä, jos muovivermeet eivät toimisi. Metallia niissä muovisissa on vain se tapposanka. Sekin on rakennettu peltiloukkua nerokkaammin niin, että virittäessä tämä muovinen ei juurikaan pysty kyntysille laukeamaan.

Suklaasta myyrät tykkää. Kukapa nyt makiasta ei tykkäisi. Iivana hiukkasen ihmetteli, kun myyräsyötiksi ei laiteta juustoa. Minä sille vaan totesin, että olet liikaa kattonu piirrettyjä elokuvia. Nykymyyrät kiertää juustot kaukaa ja vaatimustaso ravinnon suhteen on noussut. Ne kelpuuttavat viimeiseksi ateriakseen vain Fazerin sitä kuuluisaa sinistä sukulaatia. Venäjällä ne tietty laahaavat tässäkin asiassa puolisen vuosisataa meidän myyriä perässä...

Tuplalataus on tuplaöinä toistaiseksi tuottanut tuplatuloksen. Ei niitä muovileluja muuten olisi kahta tarvinnut kokeeksi ostaa, mutta kun ne oli pakattu kahden kappaleen myyntiyksiköksi, niin yhdellä kaupalla joutui ostamaan kaksi loukkua. Molemmilla kahdella kokukerralla kummassakin loukussa on ollut myyrämatilaiset henki pois. Suklaat on ilmeisesti jääneet syömäti, vaikka niitä ei loukuissa paikallaan myyrävainajien kanssa ollutkaan. Totta siinä sukulaatit lentävät taivaantuuliin samalla, kun giljotiini räpsähtää. No, suklaa ei lopu. Ja jos loppuu, niin haetaan kaupasta lissää. Syöttiainetta kuluu parisen grammaa myyrävainajata kohti, joten kilolla selevittää aika tokan turkismuokkaamohäiriköitä.

Laitan tähän kuvan sillä varoituksella, että herkimpiä blogilukijoita kuolleen myyrämatilaisen näkeminen saattaa järkyttää. Lähinnä kuvasta voi tutkiskella sitä, että myyräongelmissa tätä mallia olevaa pyydystä voi ainakin lyhyen kokeilujakson jälkeen suositella, vaikka myyräloukut eivät toistaiseksi tämän talonväen myyntiartikkeleihin kuulukaan. Oikeaa kissaa ei tähän talouteen voida allergiasyistä koskaan hankkia ainakaan niin kauan, kun Mummu taloa emännöi. Ja nuo vanerikissat ei paljoa taida myyristä ymmärtää.


Myyränpyydyskokureisuilla joutuu kiipeilemään tikapuita pitkin melekeen taivaaseen tuonne talon katonharjalle. Sieltä kattoluukun kautta kun kiipeää yläpohjan päälle, niin onkin jo myyränpyyntipaikoilla. Eikä sieltä ole kuulunut alakertaan muokkaamon puolelle edes laukeamisäännähdyksiä, saatikka viimeisiä toivomuksia. Eipä isommasti ole kuulunut pyyntipaikan alapuoleltakaan.

Loukuttamisiin muullakin kuin leuoilla tukikohasta tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti