Pikkuhiljaa aletaan täällä Naruskalla päästä kaamoksen tuntuun. Lumettomuuskaan ei meitä ahdista, mutta jos valita saa lumettomuuden ja lumen välillä, niin toki lumen tulolla on etunsa. Pimeys saa sinisemmän sävyn. Sillä on rauhoittava vaikutus. Tämäkin on tietenkin persoonakohtaista, miten mikin ihmiseen vaikuttaa.
Kemijärveläiset saavat ensilumesta hepulikohtauksia. Lapin Radiossa haastateltiin ihan vakavissaan muutamaakin vanhahkolta kulostavaa miestä menneellä viikolla, kun Kemijärvelle oli tullut muutama sentti yön aikana lunta. Tämä haastateltava oli aamulla meinannut persiilleen lentää ulko-oven avattuaan. Sitten asiasta tehtiin valtakunnanuutisia myöten juttu, miten ukon päivä oli mennyt piloille, kun oli tullut lunta. Ukon iästä äänen perusteella olisi voinut päätellä äijän nähneen syksyjä reippaat puoli vuosisataa. No, kaikki eivät elämässään totu kaikkeen, vaikka eläisivät tuhat vuotta. Eivät normaaleihinkaan luonnonilmiöihin, joihin Ukan mielestä lumi kuuluu syksyllä, kuten aikojen alusta kuulunut on. Pitää lähteä Napapiirin eteläpuolelle pysyvästi, jos täällä sekoaa talvesta ja lumesta. Sinne vaan bambumajalle, siellä aina ystävä ja lumeton tila. Toivottavasti rauhoittavat eivät Kemijärven apteekista lopu, kun siellä niin ahdistaa...
Täällä Naruskallakin voidaan toki lumesta mennä pyörryksiin, mutta lähinnä se voisi tapahtua siksi, kun luonto muuttuu niin äärettömän kauniiksi. Kauneuskin tietenkin on katsojan silmässä. Jokuhan pitää kaikkea elämässä pahana ja rumana ja vastenmielisenä. Meitähän on joka junaan, ja asemillekin jää.
Sanokaa mitä sanotte, mutta Naruskajoki voisi pöllömmältäkin näyttää, mitä se eilen Mummun kameran vääristämättömissä kuvissa näytti. Tänään se taas näyttää hieman eriltä, mitä eilen. Mutta niinhän se elämä muutenkin näyttää hieman eriltä, kun aika vierii eteenpäin.
Kaamosrauhoittumisiin Tukikohasta tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti