Vanhimman voitehista kanssa ongelmia.

Eikä niin ihan vähäpätöisiä ongelmia olekaan. Ne koskevat Kallelan porakaivon vettä. Ja siihen veteen taas ovat niin kovin monet tottuneet ja hyväksi havainneet. Nyt porakaivovesi joudutaan viidentoista ongelmattoman vuoden jälkeen syynäämään. Ensi viikolla alkuviikosta lähtee terveystarkastuksen kautta vesinäytteet tutkimuksiin.

Viikon ajan on kaivosta pumpattu vettä pitkin mettiä kymmenen litran minuuttivauhdilla. Toistakymmentä kuutiota vuorokaudessa taitaa vesi olla juossut vuoroin kylmänä, vuoroin kuumana saunan hanan kautta letkulla. Eilen illalla näppäsin tarkistusreissulla vesijättöpaikasta kuvatuksen, kun se näytti niin somalta. Jääkukiksi olivat varvut muuttuneet. Muuta kaunista ja naurussa suin kerrottavaa ei tässä vaiheessa olekaan, vaan kaivon ongelma on mietityttänyt kovin niin talonväkeä kuin terveyspuolen virkamiehiäkin.

Joku hajuhaitta siihen veteen ilmestyi yhtäkäsäkkiä. Koko kesänä ja syksynä ei kenenkään nokkaan ilmeisesti mitään outoa juomavedestä ollut haiskahtanut, kun tietoa ei Tukikohtaan asti tullut. Heti asian tultua tietoon suoritimme Kasperin kanssa perusteellisen puhdistusoperaation. Ensiarvio oli, että myyrämatilainen olisi kyllästynyt eloonsa ja hukuttautunut kaivoon, mutta ei sieltä etsinnöissä mitään ruppia löytynyt, vaikka pari päivää kaivossa ongella oltiinkin. Ukka verkottikin porareikää pohjaan asti kertaalleen, mutta saalista ei tullut. Myöskään ei sihdeistä, eikä pumpusta löytynyt myyränkarvoja, joita kuulemma semmoisessa tilanteessa ruukaa löytyä.

Seuraava arvio ja arvaus on mangaani, joka kuulemma pilaa kaivoja, missä sitä esiintyy. Hieman oudoksuttaa, mistä sitä ainetta nyt tähän hätään olisi tullut, kun ei siitä viidentoista vuoden aikana ole ollut merkkiäkään.

Nooh, ensi viikon jälkeen toivottavasti olemme viisaampia tämän asian suhteen. Tietenkin tiedotamme asiasta tällä palstalla sitten, kun lisää tiedämme.

Kaivontutkimisiin tukikohdasta tähän.