Otin jo Broncolla vauhtia vanhan Naruskan kaupan kohdalta alamäkeen, kun Mummu hieman epäilevänä alkoi kyselemään, mitä nyt mahtaa olla tekeillä. Ukka siihen, että päätöksissä on pysyttävä.
Takasinhan sitä piti jokitörmältä kääntyä. Hulluhan Ukka on, mutta ei ihan täysi kahjo. Vielä. Muutin suunnitelmat ja päätinkin jäätien ylittämisen tilalle lähteä joulukuussa vähintään kahdeksi viikoksi Jyväskylään johonkin merkittävään kauppakeksukseen myymään kissoja. Sieltä Ukan löytää viimeistään Itsenäisyyspäivän jälkeen. Kauppa se on, joka kannattaa.
Totta joka sana. Todisteeksi tässä kuva Naruskajoesta, joka ei vielä ole jäässä, vaan kesäsulana.
Mustaa ja lumetonta on joka puolella Suomea. Kaikkihan tietävät, että me täällä Naruskalla ollaan samalla korkeudella kuin Lapin läänin Pyssykylä. Siellä säätilastoissa syntyy kait sadan vuoden ennätys, jos ensilumi ei sada maahan ensi viikon tiistaihin mennessä.
Tukikohasta kiskiskurnauskimisiin tällä kertaa tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti