Täplä rilluttelee.

Kaikki me joskus ollaan viihteellä. Tänään piti kuitenkin höristellä korviaan, kun Mirriä maalatessani olin kuulevinani, että Tukikohdan käytävällä puhuttiin Täplän olevan vauhdissa. Paikkansa se piti. Täplä oli ottanut liftin muutamalta poromieheltä, joka käväisi kartanollamme kysymässä, otetaanko poika kotiin. Vastaus oli jyrkkä ei ehkä, vaan EI. Poromies selitti, että Täplä on ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta silti vastauksemme oli EI.

Niinpä Täplä jatkoi poromiehen pirssissä matkaa eteenpäin. Tulkoon kotiin sitten, kun on rillutellut tarpeeksi. Poromiestaksimiehellä oli niin kiiru lastinsa kanssa eteenpäin, ettei Täplästä ehditty edes napata tuoretta evidenssikuvaa. Siksipä esillä nyt on viime kevättalven kuva muistutukseksi siitä, että Tukikohdan kalustoon kuuluu poro. Ja se on toistaiseksi selvinnyt keväällä alkaneen kesälomansa ja syysloman elävien kirjoissa, vaikka Naruskan kairassa on petoja niin, ettei välillä marjamiehet sekaan sovi.

Härkäporomme kilistelee kelloaan kotoa poissa vielä siihen asti, kun se haluaa siirtyä rehuruokintaan. Kotiutuminen tapahtunee tammikuulla, jos tämä Naruskan rämpsysyksy tästä jolloinkin talveksi vielä muuttuu. Loma tekee meille itse kenellekin ihan harossia.

Ja tämä tarina on tosi.

Tukikohasta lumisadetunnelmista melkein porottomana tällä kertaa tähän.