Rihla on viettänyt myös Joulua. Ei siellä koiran joulussa kuitenkaan Joulupukki käynyt, mutta Joulu-Ukka niinkin. Mukava on seurata, että koiruudella on kyky löytää eväslautaseltaan herkullisimmat eväät ensimmäisenä, vaikka ne on kipossa jätetty pohjimmaisiksi. Erityisen ykkössijan syöntijärjestyksessä on saavuttanut palvikinkku, jonka nahankappaleita ja potkaluun ympärystöjä ja leikkuumuruja aina löytyy joulueväiden sekaan. Minäkään en rehuruokia suostuisi syömään, jos valittavana on kunnon palvipalaa, jota isäntäväkikin naamaansa vetelee.
Rihla ei tunnetusti ole hyväksynyt koppiinsa mitään pehmikkeitä. Kuitenkin joulun alla Ukka huomasi paikallisen rautakaupan mainoksesta koirankopin kuivikemainoksen. Mummeli sitä kiikutti puolen kuution säkillisen Tukikohtaan. Ja Ukka tietenkin edelleen Rihlan koppiin.
Ensin koiruus taahasi kopin sisälle ja ulos kovinkin ihmeissään ja tohkeissaan. Näytti siltä, että sisään nakatuille puupehmikkeille käy samoin kuin vilttiyrityksille, eli ulos ja sassiin. Ukka piti kuitenkin koiruudelle luennon lattiaeristyksen tarpeellisuudesta. Eikä ihmeiden aika näyttäisi olevan ohi, vaan Rihla on hyväksynyt kuivikemateriaalin omakseen. Se on jopa järjestänyt ovensuuhun jonkinlaisen kasan ikäänkuin oveksi. Makuupaikka näyttää olevan kopin takaosassa.
Karun näköinen jonkun silmään saattaa tämä metsästyskoiran kämppä olevan, mutta Rihla pärjää siellä valittamatta. Ulkokoira on ulkokoira, eikä se koskaan ole kylmyyttä hytissyt, vaikka rapian neljänkymmenenenkin asteen pakkasen on kokeillut. Isänsä kokeili aikanaan -55 astetta, eikä silloinkaan ollut hätiä mitiä.
Ruokaa kun ulkokoiralle järjestetään, niin muut asiat se hoitelee kyllä. Pakkasella Rihla on parin päivittäisen ruokailun tahdissa, kuten on ehkä tullut joskus kerrottua.
Tukikohasta Tapaninajelua Venäjälle tankkailemaan suunnittelemisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti