Poroluku pienenee...

Mummu pääsi kirkonkylään suuntautuneelta reissultaan melekeen kotio asti ilman vahinkoa. Mutta vain melekeen.

Tenniöjoen sillan jälkeen pyyhkäisi leirintäalueen pihaliittymästä juosten porotus niin vilikkaasti, että tuliteristä kesärattaistakaan ei jarrutuksessa hyötyä ollut, vaan kisura ja kova pelti kohtasivat reippaasti.

Porotuksen karvapeitteestä kuoriutui osa Ooppelin ulokkeisiin ikäänkuin vakuutusyhtiölle varmemmaksi vakuudeksi siitä, että törmäys on tosiasia.

Porokolarista tulee viipymättä ilmoittaa paikalliselle poromiehelle tai, jos sellaista ei ole kolarin osapuolella tiedossa, esimerkiksi poliisille. Sieltä kautta kulkeentuu tieto poroarviomiehelle, kuten tässä tämänpäiväisessä Mummelinkin vahingossa.

Ajoneuvon vauriot korvaa hirvi-palo-varkausvakuutus miinustettuna tietenkin omavastuulla, jonka vakuutuksenottaja kaivaa kuppeestaan. Poron korvaus hoidetaan ajoneuvon liikennevakuutuksesta poron omistajalle.

Porokolari ei aiheuta bonusmenetyksiä, eli vahinkoa ei missään tapauksessa kannata tai saa jättää tekemättä.

Ylimääräistä vaivaa nämä onnettomuudet aiheuttavat aina, eikä auto tai muu kulkuneuvo yleensä tämmöisissä peltikolareissa parane, vaikkakin ennalleen kolaria edeltävään kuntoon vakuutusyhtiö ne pääsääntöisesti tietenkin laittaa.

Mummelin asia on jo nettivahinkoilmoituksella laitettu Pohjolan käsittelyyn, joten homma rullaa eteenpäin yhtiön pillin mukaan.

Poron kohtalo tätä kirjoitettaessa tiedetään. Sen jalka oli katkennut mällissä niin pahoin, että poromiehet joutuivat siirtämään sen vehreämmille taivaallisille jäkäliköille.

Että tämönen tappaus tällä kertaa. Rutiinihomma näillä selekosilla. Yöunta tämä ei haittaa. Sallassa tämä toistuu noin joka toinen tai joka päivä jossain päin. Nyt Naruskalla.

Tukikohasta porsaspihvin sulattelemisiin tähän.