Mummu päivystää tässä Tukikohdan ympäristössä keltahaperoita. Haperoista ne ovat ensimmäiset ja meitin mielestä ne parhaat. Hyvää kannattaa pyytää, vaikkei saiskaan.
Sienikori ei tänään täyttynyt vielä haperoista, mutta merkki muista sienistä ja tateista saatiin. Yksittäiset karvarousku ja liekkö männynpunikkitatti olivat pullahtaneet maailmaan heti parin lämpimän päivärupeaman ansiosta. Mummu jätti ne toistaiseksi poimimatta, mutta tietenkin kamera roikkuu kaulassa, kun sienikori keikkuu käsissä.
Tukikohdan sienensyönti alkaa perinteisesti niillä haperoilla, joita voi paistaa sinällään pannulla ilman mitään keittämisrituaaleja. Haperothan palastellaan paistinpannulle, jolle ei aluksi rasvoja laiteta. Sienistä irtoavan nesteen haihduttua pannulle lisätään se kuuluisa mitallinen voita ja terveellinen määrä hienoa merisuolaa. Ripaus hienonnettua pippuria kruunaa paistoksen. Sipulin ystävä silppuaa pannulle sienten seuraksi tietenkin vielä maun mukaan sitäkin.
Joku ymmärtämätön jättää tämän kesäherkun valmistamatta ja maistamatta läpi elämänsä. Tukikohdan ruokapöytään se kuitenkin on kuulunut ja kuuluu maailman tappiin.
Haperoita odottelemisiin Tukikohdasta tähän. Iltakahvi mansikkajäätelöllä tuntuu sopivalta saunan päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti